Mikä on tärkeintä?

[Twite]

Tottahan tuo, mutta tässä tapauksessa minä määrittelisin terveyden sillä, että pystyn kävelemään,juoksemaan jne..

Eli:

1. Terveys
2. Perhe/ystävät

En tarkoituksella provoa, vaan ihan oikeasti mietin tätä, poikkeuksellista kyllä, siten että tahdon asiasta aidon oikeasti keskustella.

Siis terveys, jonka määrittelet esim. kyvyksi kävellä on sinulle tärkeämpää kuin perhe/ystävät? Ajattele että ajat perheesi kanssa kolarin. Mielummin selviät siitä itse mustelmilla ja perhe kuolee kuin että perhe jää henkiin ja itse joudut pyörätuoliin. Vaikea uskoa.

Tietenkin perhe/ystävät vs. terveys voi käsittää niin että vertaa tilanteeseen jossa perhettä ja ystäviä ei ole koskaan ollutkaan, eli siis ei niin että menettää heidät. Eli jos elämäsi alkaisi nyt nollasta niin viettäisit sen mielummin terveenä ilman ystäviä ja perhettä kuin pyörätuolissa ystävien ja perheen ympäröimänä?

Varmuuden vielä kirjoitan loppuun että tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole vähätellä kenenkään sairauksia.

 

[BigRedBob]

Ottaa tästä yhdestä elämästä mahdollisimman paljon irti. Ettei sitten viimeisillä hetkillään tarvitsisi kelata "miksi en tehnyt sitä ja tätä" jne.". Tämä kaikki kunnioittaen ystäviä, lähimpiä ja ollen ihminen ihmiselle.

Emmätiä, ei kai tän syvällisempää.

 

[Jet Pilot]

Hedonismi.

 

[Grome]

Eli jos elämäsi alkaisi nyt nollasta niin viettäisit sen mielummin terveenä ilman ystäviä ja perhettä kuin pyörätuolissa ystävien ja perheen ympäröimänä?

Ajattelin tässä nyt enemmän niin, että ystäviä tulee ja menee. Enkä ajattele, että jos laitan sen 2. niin elän loppuelämäni täysin yksin. Vakavasta vammautumisesta ei taas pysty toipumaan fyysisesti eikä välttämättä henkisestikään. Tunnen erään joka sai pyörätuolin pysyvästi alle 30 vuotiaana. Vaikka nykyään niillä voi olla kaiken maailman yksityishoitajat yms., niin kyllä hän on jokunen kerta puhunut, että olisi vain kuollut, niin elämä ei olisi näin helvetin rankkaa,tylsää ja epätoivoista. Hänkin oli tapaus, jolla oli halut opiskella pitkälle, niin 30 vuotiaana elämä olisi vasta alkanut.

 

[Twite]

Ajattelin tässä nyt enemmän niin, että ystäviä tulee ja menee. Enkä ajattele, että jos laitan sen 2. niin elän loppuelämäni täysin yksin. Vakavasta vammautumisesta ei taas pysty toipumaan fyysisesti eikä välttämättä henkisestikään.

Ymmärrän mitä tarkoitat. Mielestäni ei kuitenkaan ole reilua asioita tärkeysjärjestykseen laittaessa lähteä oletuksesta että ystäviä on joka tapauksessa olemassa. Miksi se sitten on edes kakkosena listallasi?

 

[ms.qvist]

Mikä teille on tärkeintä elämässä?

Tavallaan vaikea kysymys, helppoa olisi vastata, että terveys ja läheiset mutta jos vastaisin näin valehtilisin itselleni (ja samalla teille).

Tärkeintä minulle on rehellisyys ja sopusointu itseni kanssa, jos en voi olla rehellinen ja sopusoinnussa itseni kanssa ei ole mitään merkitystä terveydellä ja läheisilläkään.

Samalla en kuitenkaan tiedä onko tämäkään oikea vastaus, kun tietää sairastavansa loppu elämän kestävää sairautta niin eikö tuolloin olisi luonnollista nostaa jäljellä oleva terveys tärkeimmäksi asiaksi itselleen, sen jälkeen tulisivat vasta muut seikat. Tässä kohdin olisi helppoa haksahtaa filosofiseen väittelyyn itsensä kanssa omista arvoistaan mutta siihen en nyt aio ryhtyä vaan pitäydyn vastauksessani, että tärkeintä minulle elämässä on rehellisyys ja olla ja elää sopusoinnussa itsensä kanssa. Se on se perusta mille muun voi sitten rakentaa.

vlad.

 

[struumax]

Noiden kolmen (nyt nukkuvan) lapseni onnellisuus ja hyvinvointi. Muut tulee miten tulee, riippuen mielialasta.

 

[V-man]

Kunhan sais elää mukavan elämän. Paha sanoa yhtä tärkeintä asiaa. Perinteiset terveys, perhe ja ystävät tuovat kokonaisuutena paljon iloa elämään, mutta yksistään mikään ei sinällään riitä. Minulla ei ole mitään sen kummempia kunnianhimoisia tavoitteita elämässä. Ajattelen usein, että minulla on sellainen mielikuvituskalenteri johon vedän raksin aina iltaisin jokaisen mukavan päivän jälkeen ja toivon että kun loppu tulee niin nuita rakseja on kalenterissani mahdollisimman paljon. Ei joku pyörätuoliin joutuminen olisi minulle pahin mahdollinen painajainen. Jos nyt joutuisin rullatuoliin, niin sitten lukisin kirjoja, katsoisin leffoja, kuuntelisin/soittaisin musiikkia ja pelaisin vaikka rullatuolikoripalloa. Pahin terveydellinen ongelma olisi kovat kivut. Joku vuosia jatkuva 24h/vrk sietämätön kipu voisi ehkä ajaa minut itsemurhaan, mutta sokeutumisen tjms. vammautumisen todennäköisesti kestäisin.

Tavoitteeni on siis kai lyhyesti sanottuna nauttia elämästä. Vaikka kuolisin tänään, niin olisin kiitollinen tästä kaikesta mitä olen tähän asti kokenut. Ei meillä tässä maailmankaikkeudessa mitään virkaa ole, joten mitä tässä stressaamaan? Sadan vuoden päästä me ollaan kaikki kuitenkin kuolleita.

 

[scholl]

Vanhemmat ja broidi.

Terveyttä koetellaan kuten taas viikonloppuna kun vedettiin lähes maailmanlopun meiningillä. Rahaa käytetään surutta. Duuneja on maailma täynnä. Harrastuksiakin tulee ja menee. Frenditkin vaihtuu vähintäänkin osittain jos muuttaa esim. ulkomaille, mutta tosiaan mutsi, faija ja broidi säilyy ja se on tärkeintä.