Äänestin tylsästi Kojoa. 80-luvun alussa Suomi jäi kolme kertaa peräkkäin viimeiseksi, mutta kyllähän Kojon veto oli noista myös oikeasti kamala biisi. Loirin huilumies ei nyt loppupeleissä ollut niin huono laulu, ja Reggae OK oli ihan ok, joskin lavashow oli hävettävä. Noista 80-luvun Suomen euroviisuvedoista Kirkan Hengaillaan, Sonja Lumpeen Eläköön elämä ja varsinkin Anneli Saariston La Dolce Vita on sellaisia, joita voi kuunnella vieläkin ja tuntea mielihyvää.
Jasmine ja Cat Cat jäi mieleen noloista esityksistä, laulut ei olleet ihan toivottomia vaikkei voittaja-ainestakaan.
Kyllä, vuosi oli -65. Suomen ehdokkaaksi oli tyrkyllä myös Katri Helenan esittämä letkajenkka Minne tuuli kuljettaa. Urbaanilegendan mukaan ei olisi tarvinnut odottaa Lordin päiviin, jos kyseinen biisi olisi sinne lähetetty. On puhuttu, että silloin menestyksen pelossa Ylen asiantuntijaraati jyräsi läpi biisin, jolla ei varmasti menestystä tulisi. Kyseisen vuoden viisut vei sitten Luxemburgin edustaja saman tyylisellä biisillä.
Olipas vanha viesti, mutta siltä varalta että tämä urbaanilegenda elää vieläkin. Luxemburgin vuoden 1965 voittajakappalehan (Poupee de Cire tjms) on yksi euroviisuhistorian legendaarisimpia lauluja, ja oli vissiin megahitti omana aikanaan. Eikä se nyt niin kovasti kyllä Katri Helenan "Minne tuuli kuljettaa" -laulua muistuta. Epäilen kovasti, että voittoa olisi irronnut, vaikka Katri Helena olisi kisoihin lähetetty Klimenkon sijasta. Sitä paitsi Klimenkon "Aurinko laskee länteen" on ihan kiva tunnelmallinen laulu, siinä ei ole mitään hävettävää, vaikka viimeiseksi jäikin.