Mikä nykypäivän lapsia vaivaa?

[hörkkö]

Omat muistoni lapsuusaikojen leikeistä ovat todella myönteisiä(lapsuusajalla tarkoitan 4-12-vuotiasta).
Pelasimme kaiken maailman pelejä, (tosin kesällä jalkapallo ja talvella jääkiekko olivat suosituimmat), leikimme kaiken maailman leikkejä, joissa oma mielikuvitus oli pääroolissa. Suosituimmat olivat kirkonrotta, poliisi-ja roisto, ja sotaleikit jne.

Vapaapäivinä saatoimme pelata pihapelejä aamusta iltaan asti, välillä kävimme tietenkin kotona syömässä.
Ryhmässä pelatut pelit edistävät luovuutta ja ovat todella hauskoja.

Kouluikäisinä ala-asteella pelasimme luokan poikien kanssa välituntisin jalkapalloa silloin kun lunta ei ollut maassa, ja talvella pelasimme tennispallolla jalkapalloa, jossa maalit oltiin tehty lumikokkareista.
Välitunnin loputtua luokkaan asteli hikipäisiä ja iloisia poikia.
Tytöt taas hyppivät välitunnilla hyppynarua.


Nykyään ei enää kovin paljon näe lapsia kirmaamassa pallon perässä ulkona vapaaehtoisesti. Liikunnasta on tullut usealle lapselle pakkopulla jota tehdään ainoastaan koulun liikuntatunneilla.

Lapset kokoontuvat vapaa-aikanaan sisälle pelaamaan tietokonepelejä, katsomaan telkkaria tai videoita.
Mihin on jäänyt lapsen luontainen tahto liikkua tai olla ulkona?

Kuljen melkeinpä joka arkipäivä läheisen ala-asteen ohi, ja silmääni on pistänyt se etteivät pojat enää pelaa jalkapalloa eivätkä tytöt hypi hyppynarua niin paljon kuin ennen. He mielummin kuuntelevat kännykän soittoääniä, pelaavat kannettavia pelikoneita tai muuten vaan istuskelevat tyhmän näköisinä.

Lapset paljon mielummin istuvat kotona ja vetävät roskaruokaa suuhunsa, kuin kirmaavat urheilukentällä, sillä urheilussa täytyy rehkiä, eikä lapset tykkä enää rehkimisestä.

Miten liikunnasta saadaan kiinostumaan kaikki? Siinä vasta kysymys. Mutta jotain tarvis tehdä sillä lapsien liikalihavuus yleistyy koko ajan.

Onhan vieläkin niitä urheilevia lapsia, joten ei pidä ottaa kirjoituksestani hernettä nenäänsä.

Haluasin kuulla teidän näkökulmanne asiasta.

 

[PePo_17]

Naulan kantaan Hörkkö. Olen kiinnittänyt huomioni samaan asiaan. En haluaisi lähteä sille 'ennen kaikki oli paremmin, hiihdettiin kouluun kesät talvet'- linjalle, mutta kyllä tuo liikkumattomuus/ harrastamattomuus on silmiin pistävää.

Itsekin pelasin/leikin/harrastin lapsena aamusta iltaan. Silloin ei ollut kompuuttereita eikä televisiostakaan usein tullut mitään kiinnostavaa.

Polkupyörää käyttelin jatkuvasti liikkumiseen paikasta toiseen. Koulumatkat ala-asteelta lukion loppuun kuljin fillarilla kesät ja talvet. Linja-autollakin olisi ollut mahdollisuus kulkea, mutta fillarilla pääsi nopeammin kotiin. Talvella pelattiin lätkää pakkasesta piittaamatta ja kesällä mitä milloinkin. Kunto pysyi hyvänä aivan huomaamatta. Eihän esimerkiksi lätkän peluuta kavereiden kanssa (2-6 h /pvä 5-7 krt viikossa) pitänyt minään urheiluna. Se oli hauskaa.

Leikkejä leikittiin myös. Kirkonrotta on tuttu, samoin rovot ja polliisit. Yläasteella nuo leikit kyllä jäivät. Meillä oli myös seurakunnan poikakerho kerran-pari viikossa läheisellä koululla. Siellä pelailtiin kaikenlaista ja käytiin välillä esimerkiksi uimassa.

Miten sitten nykynuorison saisi innostumaan liikunnasta ? Yksi keino, mikä ei varmasti toimi on meidän yläasteen/ lukion liikunnanohjaajan harrastama metodi: Talvisin hiihtoa/ telinevoimistelua, kesällä yleisurheilua. Ei juuri koskaan pelattu mitään, veivattiin telineitä ylös ja alas tai tahkottiin urheilukenttää ympäri. Kiinnostus urheilua kohtaan saadaan aika tehokkaasti kuolemaan mokomalla touhulla.

Liikunnan pitäisikin olla hauskaa. Leikin varjolla saatu liikunta ei edes tunnu liikunnalta. Tässä asiassa kääntyisin opettajien / vanhempien puoleen. Heidän tulisi leikkiä lasten kanssa ja opettaa heille lapsia kiinnostavia leikkejä (esimerkiksi juuri kirkonrotta yms.).

Kännykän antamista lapselle olen aina ihmetellyt. Tietysti kaveripiirin paine on kova. Jos yksikin kavereista saa kännykän, ovat muut heti semmoista mankumassa. Vanhempien pitäisikin yhteisellä sopimuksella jättää kännykät hankkimatta ja innostaa lapsia muihin aktiviteetteihin.

 

[Carlos]

Viestin lähetti hörkkö
Lapset kokoontuvat vapaa-aikanaan sisälle pelaamaan tietokonepelejä, katsomaan telkkaria tai videoita.
Mihin on jäänyt lapsen luontainen tahto liikkua tai olla ulkona?

Erittäin hyvän pointin toi hörkkö muuten esiin. Missä tosiaan on vika? Jo omassa lapsuudessani oli jonkunlaisia videopelejä, videoita, telkkari, jne. Pelasimme myöskin paljon kaikenlaisia lautapelejä kavereiden kanssa, mutta silti ulkonakin mentiin monta tuntia päivässä, täysillä.

Pelattiin kylän kentällä pesäpalloa, futista, jääkiekkoa, 10 tikkua laudalla, kirkkistä, purkkista, piilosta, hippaa, jopa fillari-hippaa, kiikuttiin puissa, rakenneltiin majoja, jokilauttoja, leikittiin sotaa ympäri skutsia, jne, jne. Aina oli tekemistä ja paljon. Herranjestas, miten silloin aika riittikin moiseen tekemisen paljouteen? En ole edes tullut ajatelleeksi, mutta nykyajan lapset tosiaan eivät taida näitä paljoa harrastaa.

Missähän mahtaa olla vika? Onko tämä viihde-elektroniikka sitten nykyään niin kehittynyttä että se vie kaiken huomion, vai onko vika siinä että lapset saavat kaikenlaista liian helposti? Vanhemmat ovat töissä ja ostetaan kersoille pleikkari, niin pysyvät poissa pahanteosta? Kaikki on valmiiksi pureskeltua, ei tarvitse enää käyttää omaa luovuutta ja mielikuvitusta leikkimiseen?

Sitten voidaan jatkaa tätä kauhu-skenaariota vielä pidemmälle. Mitä näistä lapsista sitten tulee vanhempana? Onko tulos sitten nämä mummonhakkaajat, pommimiehet ja "bussikaapparit", kun ei ole mitään tekemistä? Jos lapsena ei ole päässyt tarpeeksi toteuttamaan itseään ja purkamaan energioita, ehkä ne sitten kumpuavat teini-iässä näinä järjettöminä väkivallan tekoina? Jos laskeskelee 1+1, niin tulos ei mene kauas tästä...

 

[polvipetteri]

Olenkohan ollut teidän kaikkien kanssa samalla luokalla...

Olen aikonut itse kirjoittaa aiheesta milloin minnekin ja milloin minkäkin asian laukaisemana, mutta tässähän näitä seikkoja on tullut sanottua jo toisten toimesta runsaasti.

Me lapsena pelasimme kaiket illat kadulla lätkää ja aina välillä kerättiin naapureiden autoja varten maalit tien sivuun. Oli talvia, jolloin pakasta oli yli 30 astetta, mutta karvahattu päässä sitten painettiin. Pihalle piti päästä. Luistimillakin oltiin viikonloppuisin parhaimmillaan monta kertaa päivässä. Nämä siis sen lisäksi, että harrastettiin aktiivisesti jotakin/joitakin urheilulajeja. Ja jossain vaiheesa tulivat Commodoret ja muut, mutta ne eivät sanottavasti aikaa vieneet ulkoharrastuksilta.

Kouluissa välitunnit loppuivat aina kesken, kun oli valliherraa ja milloin mitäkin naapuriluokkaa vastaan suunnattua agenttitoimintaa. Ja näiden lisäksi sitä tennispallofudista ja muita mahdollisia pelejä.

Yksi asia muuten, mitä tapahtui ainakin minun nuoruudessani oli se, että tytöt ja pojat pelasivat yhdessä näitä perspalloja, kymmentä tikkua laudalla ja purkkipalloa jne. Mahtaako tätä tapahtua enää?

Minusta kaikki johtuu vanhemmista. Osa vanhemmista on joko niin kiireisiä tai välinpitämättömiä, ettei heillä ole aikaa lapsille. Tämä sitten konkretisoituu esim. juuri mainittuna roskaruoan syömisenä ja videoiden ja tietokonepelien ylenmääräisenä kuluttamisena. Tosin roskaruoan syömiseen vaikuttaa sekin, että nykyään ei osata laittaa ruokaa eikä edes viitsitä opetella. Oikein pahaa tekee, kun näkee kaupassa 15 kiloa liian lihavia viisivuotiaita, jotka ostosten päätyttyä mankuvat mäkkäriin hampurilaiselle. Ja sieltä sitten kotiin tietokoneen pariin... Pysy siinä sitten kunnossa, mielen tai kropan kannalta.

 

[dana77]

Ongelma lienee lähtöisin siitä että penskoilla/sukulaisilla on vapaa-aikaan käytössä niin paljon rahaa, että suurkansallisten yhtiöiden on kannattanut panostaa näiden penskojen aivopesuun, niin paljon resursseja että pokemonit vievät auttamatta voiton käpylehmistä.

 

[Skeletor]

Viestin lähetti dana77
Ongelma lienee lähtöisin siitä että penskoilla/sukulaisilla on vapaa-aikaan käytössä niin paljon rahaa, että suurkansallisten yhtiöiden on kannattanut panostaa näiden penskojen aivopesuun, niin paljon resursseja että pokemonit vievät auttamatta voiton käpylehmistä.

Tämä on kyllä ihan totta. Vähän aikaa sitten julkaistiin tutkimus, jossa oli laskettu keskimäärin lapsien saama viikkoraha. En nyt muista summaa, mutta hirvittävältä se tuntui ainakin minusta. Itse en ole saanut minkäänlaista viikkorahaa, vaan vähäiset tarvikkeet ostettiin aina yhteisillä kauppareissuilla. Nykyään kiireiset vanhemmat lyövät vain tukun rahaa lastensa käteen ja käskevät olla hiljaa. Ensimmäinen ostoksen kohde on sitten joku Pokemon tai videopeli. Tuskin ainakaan uudet sukset....

 

[eagle]

Mutta ei kyllä videopelit sulje pois liikkumista. Hyvänä esimerkkinä itse olin jäällä ensimmäistä kertaa 2-vuotiaana, siitä saakka pelasin lätkää&fudista riippuen vuodenajasta aamusta iltaan. Aina kun oli jäätä(luonnonjäätä siis) niin olin siellä. Äiti&isä hakivat syömään ja illalla väkisin kotiin. Fudista pelattiin melkein koko luokan kanssa, vaikka moni oli ns. ei urheilullinen noin yleisessä mielessä. Noh olen sitä sukupolvea, että myöhemmin ollessani siinä 10-vuotias tulivat tietokonepelit enemmän ja enemmän esille. Tästä huolimatta vaikka niitäkin tuli pelattua, niin aina myös kavereiden kanssa tuli lähdettyä jäälle/pelaamaan jalkapalloa. Nykyisin luulisin että osasyy on kasvatuksessakin. Lapsia ei kannusteta tarpeeksi liikkumaan vaan tehdään helppoja ratkaisuja kuten "Matti mees nyt siitä kattomaan tv:tä, niin iskä voi rauhassa lukea lehteä" eikä suinkaan "Matti lähdetäänkös jäälle vähän pelaamaan jääkiekkoa?". Osa tekijänä tämäkin syy varmasti. Urheiluun ei kannusteta tarpeeksi.

 

[PePo_17]

Lapsia ei kannusteta tarpeeksi liikkumaan vaan tehdään helppoja ratkaisuja kuten "Matti mees nyt siitä kattomaan tv:tä, niin iskä voi rauhassa lukea lehteä" eikä suinkaan "Matti lähdetäänkös jäälle vähän pelaamaan jääkiekkoa?". Osa tekijänä tämäkin syy varmasti. Urheiluun ei kannusteta tarpeeksi.

Tuossa on varmasti perääkin. Itse omistan semmoisen isän, joka ei ainakaan muistini mukaan koskaan lähtenyt kanssani pelaamaan. Ei sen puoleen, häpeähän se olisi ollutkin. Kavereiden kanssa mentiin ja touhuttiin. Voisikohan se kaveripiirikin jotakin vaikuttaa. Tällä samalla kaveriporukalla juotiin muuten ensimmäiset pullonpohjatkin. Pelaaminen ei silti jäänyt.

Tässähän tulee vanhalla ihan nostalgiset fiilikset. Purkkis, kukkulan valloitus ja muut kivat pelit, ihan tulee tippa silmään. Vieläköhän niitä osaisi pelata? Mistäköhän löytäisi jotakin pointteria aiheeseen ? Kirjakaupassa näin kerran kirjan, joka käsitteli juuri näitä erilaisia pelejä/ leikkejä. Pitäisköhän ostaa ja houkutella reilut kolmekymppiset kaverit purkkikseen.

 

[polvipetteri]

Jos joku järjestää Purkkiksen tms. käytännön muistelot missä hyvänsä, niin minä ilmoittaudun mukaan.

 

[Habby]

"Äitii, mulla ei ole mitään tekemistä"
"No, hae vaikka Noora ja Veera ja menette ulos vaikka hyppimään narulla"
"Äh, ei me sellaista viitsitä. Me halutaan tehdä jotain kivaa"
"No, siellähän on muitakin lapsia ulkona, niin olette vaikka hippaa"
"Kuka sellaista haluaa olla? Me tahdotaan tehdä jotain kivaa."


Kuinka moni on kuullut kuullut samaa itkuvirttä, että "ei ole mitään tekemistä"? Kuten moni muukin, niin ei minulla ole koskaan ollut ongelmana, ettenkö keksisi jotain tekemistä. Aina olin ulkona puuhaamassa jotain kavereiden kanssa, mutta esim. 7 ja 10 vuotta nuoremmat sisarukseni mielestä useimmat ulkoleikit -ja pelit ovat tylsiä, joita ei kukaan heidän ikäisistä pelaa/leiki.

Itse olen usein miettinyt, että mitenkä lasten mielipiteet ja tekemiset ovat muuttuneet omasta ajastani näin paljon. Olen 20-vuotias nyt, joten omasta lapsuudestani ei ole kovinkaan kauaa IMO.

Kun olin kymmenisen vuotta, niin oli meillä jo silloin Nintendo (8bit. heh), Commodore-64 ja Amiga, joihin oli tukuttain pelejä, mutta ei minun tarvinnut kahta kertaa miettiä pelaanko tietokoneella vai pelaanko jalkapalloa tai vastaavaa kavereiden kanssa pihalla. Ei myöskään vanhempieni tarvinnut sanoa, että kumpi niistä on se "oikea" vaihtoehto.

Oma pikkuveljeni suuttuu, jos äiti/isä menee keskeyttämään hänen pelinsä ja käskee välillä pihallekin. "Mutta eihän siellä ole edes kivaa..." Yhyy, yhyy

Toinen asia, mitä en jaksa ymmärtää, on kavereille soittaminen. Asumme kerrostalossa ja ympärillä on kolme muuta kerrostaloa. Pikkuveljeni -ja siskoni ovat erittäin paljon tekemisissä naapuritalossa asuvan perheen lasten kanssa. Asumme toisessa kerroksessa ja ulko-oveltamme on matkaa naapuritalon ovelle ehkä 50 metriä. Naapurit asuvat ensimmäisessä kerroksessa.

Minusta on käsittämätöntä, että veljeni ja siskoni pitää saada soittaa naapurien lapsille, jos tahtovat lähteä heidän kanssaan ulos. Jos he joutuisivat kävelemään naapuritaloon kysymään, että tulevatko naapurien muksut pihalle, he eivät sitä tee, koska:

"No entäs jos he eivät tulekaan ulos? Olisin siis kävellyt sinne ihan turhaan!"

Ajatella, alle 200 metriä turhaan...

Tämä on siis käsittämätöntä lähinnä vain kesäisin, jolloin olisi niin helppoa vain mennä, kun ei tarvitsisi pukea ylimääräisiä ulkovaatteita päälle.

Itse kävelin tai ajoin pyörällä varsin aina, jopa talvella, kaverilleni kysymään lähteekö hän ulos. Jos ei lähtenyt, ei kyrpinyt lainkaan. Kaverini luokse oli reilun 500 metrin matka yhteen suuntaan ja lisäksi matkaan sisältyi varsin jyrkkä ja pitkähkö ylämäki, joka oli pyörällä todella mukava lasketella alas.

Nykylasten (suurimman osan) mielestä se olisi vaivalloista. Sitten voisi ehkä lasketella sen alas, jos isi veisi autolla aivan ylös saakka.

 

[Habby]

Viestin lähetti polvipetteri
Jos joku järjestää Purkkiksen tms. käytännön muistelot missä hyvänsä, niin minä ilmoittaudun mukaan.

Onko purkkis ja rönttö sama asia? No oli miten oli, minä myös, jos tällainen järjestetään.

Kyllä on monesti tullut katsottuna lapsien leikkivän jotain vastaavaa, ja ajateltua kuinka mukavaa se oli ja kuinka mukavaa olisi päästä vielä leikkiin mukaan.

Nostalgiaa... *Huokaa kaihoisasti*

EDIT: Hörkön selostuksen mukaan sanoisin, että rönttö ja purkkis ja kirkonrotta ovat sama peli eri nimellä.

 

[hörkkö]

Viestin lähetti Habby33


Onko purkkis ja rönttö sama asia? No oli miten oli, minä myös, jos tällainen järjestetään.

Nostalgiaa... *Huokaa kaihoisasti*

Meilläpäin ainakin purkkis oli vähänkuin kirkonrottaa, mutta "seinänä" oli jalkapallo jota sitten potkaistiin jos ehti piilosta tulemaan ennen etsijää. Jos pallon sai potkaistua pois niin kaikki jotka olivat jääneet etsijän "vangiksi" lähtivät uudestaan piilon, etsijä kirosi ja lähti hakemaan palloa naapurin uimaltaasta :)

Sanopa muuta Habby! Oi oi niitä aikoja...*huokaus*

 

[hihhu]

En omista lapsia, mutta tulee mieleen eräs kolmivuotias poika. Äiti oli hänen ja hänen pikkusiskonsa yksinhuoltaja. Edellinen ei pidä sisällään mitään negatiivisia implikaatioita, onpahan vaan fakta, joka vaikuttanee tuon pojan elämään. Isä on väkivaltainen juoppo ja narkkari, joka pyrkii edelleen hallitsemaan perheen elämää.

Hetken olin tuolle pojalle isä.

Vaimoni oli ystävystynyt hänen äitinsä kanssa joten kävimme siellä toisinaan ja vietimme juhannuksen yhdessä. Pikkusisko oli helpompi naisille hoitaa, mutta sellaiseen melskaamiseen, jota kolmevuotias poika arvostaa, naisen on vaikea suhtautua. Ainakin oman kokemuksen mukaan. Ja me ryntäilimme ja peläyttelimme toisiamme ja leikimme leluilla ja kävimme keinumassa ja kiipeilemässä. Liikuimme paljon juosten. Ja tuon juhannuksen jälkeen tajusin yhtäkkiä, että ehkä ensimmäistä kertaa tuolla kaverilla oli isä: mies, joka ei pikkujuttuihin puutu eikä vauhdista pelästy, mutta joka ottaa myös kiinni ja sanoo ei. Ja se ei on ei. Mikä tahansa leikki tai tilanne keskeytyi esimerkiksi välittömästi, jos hän löi jotakuta.

Kun luin tätä ketjua ja ajattelin näitä juttuja, niin tajusin, että minä aloitin lähes kaikki leikit, joita me leikimme. Kaikki uudet leikit keksin minä. Kukaan ei ollut näyttänyt hänelle, että lelulaivasta ja neljästä pehmolelusta saa aikaan laivanlastausleikin. Tai, että leikkikentän laivasta saa aikaan "arvaa, mistä kurkkaan seuraavaksi"-leikin. Leikkimistä ei keksitä. Se opitaan. Tällä kaverilla ei ollut hoitopaikkaa, jossa hän olisi oppinut leikkimään muiden lasten leikkejä, eikä isää, joka olisi opettanut poikien leikkejä. Äitikin oli kiireinen, eikä hän kauheasti voinut keskittyä siihen, että keksii leikkejä pojalleen. Leikkejä voi keksiä vain, jos osaa jo leikkiä. Missä lapset oppivat leikkimään?

Vastaesimerkki: kummipoikani, saman ikäinen sälli. Vein hänelle synttärilahjaksi "jääkiekkosetin", kaksi muovimailaa, muovipallo ja muovikiekko. Ennen iltaa hän oli kaverinsa kanssa leikkinyt kyseisillä vehkeillä jo ainakin "jääkiekkoa", miekkailua, "kolffia", jotain hämärää peliä, johon kuului satunnaisin väliajoin pallon lyöminen, ja varmaan paria muutakin, joita en vaan erottanut muista. Vanhemmat, jotka ehtivät leikkiä. Saman ikäisiä kavereita ja leikkejä hoitopaikassa. Tiukat rajat telkkarin katsomiselle ja tietokonepeleille. En tiedä. Ainakin tämä kaveri saa aikaan leikin mistä tahansa. Ja vauhtia piisaa.

Onko vika peilissä, jos lapset eivät liiku eivätkä leiki?

Ja HEP! siihen purkkikseen.

 

[Pitkä]

4- ja 8- vuotiaiden pikkuskoijareiden kanssa touhutessa olen huomannut, että pelit ja televisio vetävät puoleensa, koska ruutua voi tuijottaa yksinkin. Se on korvannut oman lapsuuteni "äiti, mitä minä tekisin" -ikuisuuskysymyksen.

Kun näillä vipeltäjillä on seuranaan aikuinen tai kavereita, löytyy aina muutakin, mieluisampaa tekemistä. Vain jos on joku uusi peli tai video, tai sataa kaatamalla, saattavat he joukolla eksyä hetkeksi television ääreen. Muuten pojat ovat innoissaan tekemässä aktiivisempia ja vauhdikkaampia juttuja pihalla - erityisen innoissaan silloin, kun mukana on joku aikuinen, ehdottipa heille oikeastaan mitä tahansa tekemistä.

Useimmiten pikkukundeille tuntuu olevan tärkeämpää se, että saavat olla aikuisen seurassa kuin se, mitä oikeastaan silloin edes tehdään. Laatuaika tunnutaan välillä käsitettävän ihan väärin.

 

[mission16W]

Olen itse 24, eli lapsuudestani ei vielä niin kovin monta vuotta ole aikaa. Silti minunkin lapsuudessani juostiin ympäri pihaa leikkimässä juuri kirkonrottaa, kymmentä tikkua laudalla, taskulamppusotaa jne... Minulla oli 5-vuotiaasta asti tietokone (VIC-20) mutta se ei tahtia hidastanut. Sitä tahkottiin kun tuli pimeä, mutta siihen asti vipellettiin pihalla. Ei ole mikään ihme, että nykykakarat ovat suoraan sanoen pilalle hemmoteltuja läskejä, kun kaikki tekeminen on koneen edessä yksin istumista. Ei liene ihme, että vieläkin elämääni kuuluu useita kertoja viikossa salibandyn, jääkiekon tai futiksen peluu. Ja ihan hupimielessä.

 

[dana77]

Hihhu, täytyy sanoa että toimintasi oli kirjaimellisesti miehekästä!!

Minulla tulee näitä ketjun hyviä viestejä lukiessani heti mieleen, että juuri näistä television/pelien parissa kasvaneilla lapsilla on juuri se suurin riski tulla syrjäytyneitä nuoria. He eivät ole oppineet sosiaalisia taitoja, joita leikeissä tarvitaan.

Minun lapset ei sitten pokemoneja/muuta paskaa katso (ja niinpä heistä tulee NHL-jääkiekkoilijoita, jotka alkavat ministereiksi/toimitusjohtajiksi heti uransa jälkeen). Siis sitten pitkän ajan päästä tulevaisuudessa kun 'vahinko' on tapahtunut ja niitä lapsia on ensiksi tullut.

 

[bisnesman]

Oi niitä aikoja.

Itsekkin muistan pelanneeni fudista välitunneilla jne, ei mitään konsoliroskaa.

Mutta nyt kun päästiin muistelemaan menneitä, täytyy tunnustaa, mulla on joku nostalgiakausi.

Koko ajan miettii miksi 13-vuotiaana oli niin kivaa.
a) Ensirakkaus sai aikaan uuden tunteen.
b) Ensisuudelma oli ensisuudelma, muut ovat sitten toistoa.
c) Kännit pari kertaa kuussa (ei mitään 2 kertaa viikossa kuten nyt) pitivät homman eksoottisena.
d) Röökinpoltto ja samaistuminen jengiin.
e) Discot ja yhdenillan jutut ja aina se jännitys, jääkö kiinni.
ja ennen kaikkea
f) ei huolta mistään, joskus hankalat matikankokeet, muttei paineita menestymisestä. Lapsena ihmisarvoa ei mitattu statuksella vaan sillä, olitko kiva tyyppi. Kaikki uutta ja ihmeellistä.

Mut fak, aiheeseen.
Nykyään vanhemmilla ei ole enää aikaa, kun on kiire tehdä fyrkaa.
Aika on rahaa->rahaa skideille että olisivat pois silmistä.
Skidit turhautuu->tapetaan ja riehutaan.

:C

 

[wilco]

Historian tuntien perua: tuo otsikon tekstihän on löydetty jo Rooman aikaisen kylpylän seinästä.


Että silleen...

 

[Miguel]

Loistava aihe ja loistavia vastauksia.

En ole tarkemmin seurannut pienempien lasten puuhia, mutta kyllä harmittavan usein näkee ylipainoisia ja velttoja ala-astelaisia. Ratkaisevia seikkoja ovat kasvatus ja asuinympäristö. Esimerkiksi kesämökkejä omistavien pitäisi viedä lapsensa usein mökille. Ainakin minä, jonka sekä isän että äidin suvulla on kesämökki, olen monet hauskat hetket järven äärellä viettänyt.

Itse olen 17, eli lapsi tässä vielä ollaan. Vaikka pelikonsolit ovat minunkin lapsuuttani hallinneet jo tarhaiästä asti, on kavereiden kanssa leikitty ja pelailtu monet kerrat.

Leikeistä ykkönen on mielestäni klassinen kirkonrotta, varsinkin jos ympäristö on suosiollinen ja piiloja täynnä. Sitä on leikitty niin nuoresta kuin muistan, kuten myös 'poliisit vs. rosvot' -leikkiä. Asuin 10-vuotiaaksi asti mukavassa lähiössä, jossa oli paljon lapsia. Joukossa oli paljon minun ikäisiä sekä hieman vanhempia ja nuorempia, ja kaikki tunsi toisensa hyvin ja tuli toimeen keskenään. Lisäksi meidän ala-astelaisten lisäksi oli muutama yläastelainen, jotka opettivat joitain tuhmia juttuja (kuten asiaan kuuluu:) ), mutta leikkivät kuitenkin mukana. Joskus muistan erään vanhemmista pojista sanoneen: "En mä haluu, että xxx (melko lähellä asunut tyttö, johon sälli oli hieman ihastunut) näkee mut kyykkimässä jossain pusikossa". Tietääkseni kukaan heistä ei kuitenkaan menettänyt kasvojaan lasten kanssa leikkimisen takia. :)

Ala-asteella pelasimme välitunneilla usein futista, tavallisesti pienellä tekniikkapallolla, kesät talvet. Liikuntatunneilla nahisteltiin todella usein, mutta tulipahan pelattua ja liikuttua. Kavereiden kanssa keksittiin kaikenlaista tekemistä ja hauskaa oli todella usein.

Muutettuamme (kaupunginosan sisällä) parin kilometrin päähän vanhasta asunnostamme ei ollut enää sitä samaa isoa saman kadun porukkaa, mutta leikit jatkuivat muiden kaverien kanssa muualla. Eivätkä ne loppuneet kokonaan vielä yläasteellekaan mentäessä. Nuorisotalolla (Nuokku) pidettiin hauskaa ala-asteen malliin, ja joskus kerättiin porukka kirkonrottaan tai keinupalloon, joka muuten oli itse keksittyine variaatioineen loistava peli, eivätkä muutkaan pelit täysin unohtuneet.

Kolmisen viikkoa sitten kaverit saivat älynväläyksen, kun erään jannun kämppä oli perjantai-illan vanhemmista vapaa myöhäisiltaan asti: pidetään poikien ilta, pelataan lautapelejä ja otetaan vähän kuppia. Alkoholia oli loppujen lopuksi vähän eikä se vaikuttanut paljoakaan, mutta helvetin hauskaa oli joka tapauksessa. Eikä varmasti jää viimeiseksi laatuaan.

Nykyään aurinkoiset kesäpäiväni kuluvat golfia pelaten tai kavereiden kanssa eri pelejä pelaten. Näitä ovat futis (jota sökön varpaan vuoksi ole pystynyt kunnolla pelaamaan pariin vuoteen), pesäpallo (ihana peli, mutta porukkaa on vaikeuksia saada kasaan), ultimate, satunnaisesti koripallo sekä viimeisimpänä hittinä loppukesän ajasta paljon vienyt rantalentopallo. Nämä ovat loistavia pelejä, varsinkin minun ikäluokalleni. Mutta ehkä olisi ensi kesänä joku päivä taas jonkun perinteisen leikin vuoro. Yli 180-senttisen jannun on tosin hieman vaikeampi piiloutua pusikkoon kirkonrotassa kuin ala-aste -ikäisen...

 

[Prof. Puck]

niin se maailma muuttuu eskoseni...

Arvoisat lapsettomat lapsenkasvatuksen maisterit (ja tähän perään hyväntahtoisia hymiöitä monta kappaletta)

Ei tee tiukkaa yhtyä valtaosaan täällä esitetyistä mielipiteistä, mutta yhden leikki-ikäisen isänä voin valoittaa myös sitä kolikon toista puolta;

Omasta leikki-iästä (paitsi nythän se on tullut taas sosiaalisesti hyväksytyksi oman lapsen myötä, heh) on jo kulunut parikymmentä vuotta ja aivan samalla tavalla tuli itselläkin liikuttua/pelattua/ulkoiltua koko lapsuus kuin mitä muut kirjoittajat ovat kertoilleet omasta lapsuudesta. Nyt kun oma lapsi on juuri aloittanut koulun, on taas tulut mietittyä mitä kaikkea itse tuon ikäisenä teki, ja täytyy myöntää, etten omalle lapselleni uskalla samoja 'vapauksia' antaa, kuin itselläni aikanaan oli. Syykin on yksinkertainen, ympäristö on muuttunut - eikä ainakaan turvallisempaan suuntaan.

Kyllä tuolla saa nykyään olla tarkkana. Meidän asuinalueelta keskuspuisto alkaa kirjaimellisesti kivenheiton päästä, muttei sinne uskalla lasta/lapsia yksin päästää. Itse lenkkeilen ja kusetan koiraa päivittäin siellä ja kaikenlaista hiipparia, itsensäpaljastajaa ja muuta elämäntapataituria - myös lenkkeilijöitä ;-) - on tullut lenkkipolun varrella vastaan. Entäpä sitten leikkikentät? Niinhän sitä voisi kuvitella, että mitäs vaaraa siellä on, mutta joka kerta saa itse tarkastaa leikkikentän ennen kuin sinne uskaltaa lapsen päästää, sinne jätetyistä narkkareiden neuloista tai liukumäkeen rikotuista kaljapullonsiruista, noin niinkuin muutaman esimerkin mainitakseni. Ja tämä on arkipäivää.

Ja kyllähän tuolla ulkona tulee lasten kanssa oltua - päivittäin, mutta ei siellä kuitenkaan koko iltaa työpäivän päätteksi ehdi olemaan. Omasta mielestäni en ole arka tai ylivarovainen vanhempana (joku voisi sanoa jopa päinvastaista), mutta valitettavasti tuo 'ulkomaailma' on muuttunut lapsille hiukan epäedullisempaan suuntaan.

Eli kun vertaa tilannetta omaan lapsuuteen, on ero suuri. Toki asuinalueellakin on eroa. Itse vietin lapsuuteni keskikokoisessa kaupungissa omakotialueella, kun taas omat lapseni saavat/joutuvat asumaan 'kantakaupungissa' Helsingissä.

Se, mistä olen täysin samaa mieltä muutaman kirjoittajan kanssa on ns. perusteesit lasten kasvatuksessa. Lapsi vaatii yhteistä aikaa, rakkautta mutta myös rajoja ja vanhempien tehtävänä on asettaa ne. Yksinkertaisesti tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, kuinka paljon tv:tä katsotaan päivässä tai pelataan tietokonepelejä jne... Yksinkertaisesti sovitaan pelisäännöistä ja pidetään niistä kiinni.

Että sellaista. Ei ne lapset sinänsä ole muuttuneet niin dramaattisesti, mutta ympäristö ja olosuhteet ovat.

 

[Miguel]

Prof. Puck

Valitettavasti totta osittain veistelet.

Osa suosituista leikkipaikoistamme toimii nykyään joskus ryyppypaikkoina. Mutta varmasti löytyy vielä monia hyviä ja turvallisia leikkipaikkoja lapsille. Valitettavasti ne vain ovat monille aivan liian kaukana.

Turvallisuuden kannaltaon tärkeää liikkua ryhmässä. Vaikka viisikään pikkulasta ei mahdakaan mitään kahdelle hullulle aikuiselle, on porukassa huomattavasti turvallisempaa.

Off-topicina mainittakoon, että poliisin resursseja on lisättävä (kuten myös terveydenhuollon), sen sijaan rahat tuhlattaisiin esim. hornet-hävittäjiin. Näin olisi lapsillakin turvallisempaa.

 

[Maila]

Kasvatuksesta

Menen hieman aiheen sivuitse, mutta…

Nykyajan lapset voivat pahoin. Jo päiväkotiin tullessaan ja sieltä kouluun lähtiessään. Nykyiset kasvatusmetodit saavat tämän hyvin pitkälle aikaan. Nykytrendin mukaan on myös pop syyttää juoppojen ja sosiaalisesti heikompien vanhempien sijaan pitkää työpäivää ja uraa luovia perheitä.

Edelleenkään vanhempien taloudellisella taustalla ei ole suurta merkitystä. No, sosiaalitapaukset ovat tottuneet jo avunsaantiin ja useimmiten luottavat päiväkodin henkilökunnan ammattitaitoon. He kuuntelevat miten henkilökunta kuntouttaa ja auttaa pahoinvoivaa lasta. Sen sijaan ns. "paremmin tienaavat" ovat varustettu roimalla määrällä itsetuntoa ja –luottamusta. Jos lapsella on vaikeaa, sitähän ei myönnetä päiväkodin tädeille. Me tädit olemme huonosti koulutettuja, emmekä ymmärrä heidän Esko-Petteriensä tarvetta. Ehkä nuo ääripäät olivat hieman kärjistettyjä. Eivät kaikki edusta mainittuja tyylejä - onneksi.

Nämä Esko-Petterit dominoivat kotona. Heidän mielipiteitään kysellään mitä kummallisimmassa asioissa, heitä ei komenneta, heitä kehotetaan tai heiltä kysytään kun pitäisi jämptisti ohjata.. "Kulta, eikö olisi jo nukkumaanmenoaika?" "Esko-muru, voitaisiinko jo mennä sisälle, kun äitiä paleltaa?"
Tämä kasvatustyyli koetaan vanhempien keskuudessa hyväksi. Paljon rakkautta ja lasten huomioimista. Kiva juttu, mutta kun ne rajat puuttuvat. Lapselle annetaan mahdollisuus valita, "mennäkkö nukkumaan vai ei, kas siinäpä pulma. Nukkumaan meneminehän on ihan tyhmä juttu, kun on mahdollisuus valvoa. Kun valvon, vastustan vanhempia ja koen syyllisyyttä siitä. Lisäksi aamulla olen väsynyt, enkä jaksa keskittyä. Ja unihan on minun ikäiselleni kehityksen kannalta tärkeää."

Kunpa Esko-Petterit itse ymmärtäisivät oikean tavan toimia. Vanhemmat olettavat näin olevan, mutta kuinka monen kuusi vuotiaan tiedätte puhuvan samassa lauseessa "mikä on minulle hyväksi, on myös kivaa" tällaisissa tapauksissa?

Toinen ääripää on sitten autoritäärinen tyyli. "Nyt heti sänkyyn niin kuin olisit jo" Rajoja löytyy liiaksi, aikuinen pitää lasta henkisessä ylivallassa. Kyllä lapsi varmasti tottelee, mutta rakkaus puuttuu tuosta täysin. No, lapsi saa unta ja oppii oikean ja väärän eron. Jälkimmäisellä tarkoitan tapaa joka olennaisesti liittyy kasvatustyyliin. "Jos et ole kunnolla saat remmistä ahteriisi". No, nykyään ei remmi ole sallittu , mutta lapsi kyllä tietää, milloin on pahanteossa.

Hieno tilannehan olisi tietenkin rajat & rakkaus mukavassa kombinaatiossa. "Nyt on aika mennä nukkumaan". Lapselle annetaan mahdollisuus protestoida, mutta aikuinen antaa napakan perustelun "Uskon, että nukkumaanmeno on ikävää, mutta se on tehtävä". Myönnytään lapselle kuitenkaan myöntämättä lisälupaa. Tämä on se, johon vanhemmilla ei ole aikaa tai halua. Helpompi on komentaa lapsi kiireen vilkkaan petiin pelko persauksissa, tai antaa lapsen itse valita mitä tekee.

Mainitaan nyt vielä neljäs – ei rajoja, ei rakkautta – tyyli. Useimmiten näillä vanhemmilla on itsellään ongelmia. Alkoholismia, mahd. huumeita, avioliitto-ongelmia jne. eli lapselle ei jää oman pahanolon keskellä aikaa. Ikävää, mutta tätä päivää.

Voisin luetella vielä liudan ongelmia. Mainittakoon joidenkin vanhempien kumma tapa kasvattaa lapsesta mahdollisimman varhain itsenäinen ja kypsä yksilö. Lapsella ei saata olla alkeellisintakaan tajua sosiaalista tavoista, mutta kello kyllä osataan ja kertolaskut. Näiden lasten vakiolausahdukset lienevät " Miksi minä en ikinä saa?" "Mä haluun eka!" "En minä mitään tehny, toi alotti" Oma napa on se tärkein juttu, nauretaan ja vähätellään muita. Sitten kun on aika leikkiä ikätovereiden kanssa, syntyy pelkkiä ristiriitatilanteita.

Yritä tässä sitten luovia kasvattajana. Esikouluryhmässä saattaa olla 21:n lapsen joukossa jopa viisi tarkkailulasta. Näillä tarkoitan lapsia, joilla ei ole mitään lääketieteellistä diagnoosia, joten he eivät saa kuntoutusta eivätkä aiheuta lisäresursointia henkilöstöön, kuten diagnosoidut toverinsa. Ja sitten nämä erityislapset, joilla on diagnoosi. Heillä on 10-vuotiaaksi asti oikeus koulun jälkeiseen iltapäivähoitoon. Eli lopulta iltapäivisin saattaa ryhmässä (21 lasta) olla kymmenen täysin vahdittavaa ja ohjattavaa lasta – ja KAKSI aikuista! Sääliksi hieman käy niitä hiljaisia, joille ei yksinkertaisesti aika riitä.

Työntekijöillä on paha ja uupunut olo. Jopa puolet päivähoidon työntekijöistä tarvitsee uupumuksen vuoksi ohjausta ja tukea. Määrärahat vain tuppaavat olemaan jäässä. Ei sijaisia, ei konsultaatiota, ei avustavaa henkilökuntaa. Noidankehähän siitä syntyy, kun henkilökunta parantelee itseään kotona huonon omantunnon kera ja loput ryhmästä luovii, miten parhaaksi näkee. Ei siinä lapsille kummallisia virikkeitä tarjota.

Pitäisiköhän tämä vuodatus jo lopettaa. Onnittelut, jos jaksoit lukea. Itselläni jaksaminen alkaa olla lopussa.


-Maila


Ps. En siis tarkoita, että kaikki erityisryhmien lapset, jotka kuntoutuksessa ovat, ovat siellä tunnepuolen ongelmien takia. Yleensä juuri nämä "tunneongelmaiset" ovat ylitäytetyissä (105-110%) ns. tavallisissa

 

[Maila]

Re: Prof. Puck

Viestin lähetti Miguel

Osa suosituista leikkipaikoistamme toimii nykyään joskus ryyppypaikkoina.

Niinpä. Sitä joutuu maanantaisin kiertämään pihan ja korjaamaan puskista pois avaamattomat pullot. Arvatkaas kuinka työlästä on järjestää arpajaiset, jossa nämä oluet täytyy henkilökunnan kesken jakaa.

Kummallista nykynuorisoa. Tyhjiä pulloja ei näy missään, mutta täydet heitetään puskiin piiloon... Eivät raukat taida uskaltaa kotiin juomia viedä ja luulevat niiden olevan päiväkodin pihalla turvassa.

-Maila

 

[trivekku]

Re: Re: Prof. Puck

Viestin lähetti Maila


Niinpä. Sitä joutuu maanantaisin kiertämään pihan ja korjaamaan puskista pois avaamattomat pullot. Arvatkaas kuinka työlästä on järjestää arpajaiset, jossa nämä oluet täytyy henkilökunnan kesken jakaa.

Kummallista nykynuorisoa. Tyhjiä pulloja ei näy missään, mutta täydet heitetään puskiin piiloon... Eivät raukat taida uskaltaa kotiin juomia viedä ja luulevat niiden olevan päiväkodin pihalla turvassa.

-Maila

Päiväkotien/koulujen pihat olivat joskus mukavia paikkoja ottaa kepua Limudiscoon mennessä piti ottaa "rohkaisua".
(12-vuotta sitten) Eikä varmasti jäänyt yhtään täysiä pulloja :)

Ellei sitten jemmannut lumihankeen tai roskikseen ja yritti juoda loppuillasta jäistä kaljaa.
Yleensä kukaan ei edes mitään rikkonut, tumppeja tai muuta roskaa kyllä jäi.

 

[Prof. Puck]

Re: Kasvatuksesta

Viestin lähetti Maila
Menen hieman aiheen sivuitse, mutta…

Voisin luetella vielä liudan ongelmia. Mainittakoon joidenkin vanhempien kumma tapa kasvattaa lapsesta mahdollisimman varhain itsenäinen ja kypsä yksilö. Lapsella ei saata olla alkeellisintakaan tajua sosiaalista tavoista, mutta kello kyllä osataan ja kertolaskut. Näiden lasten vakiolausahdukset lienevät " Miksi minä en ikinä saa?" "Mä haluun eka!" "En minä mitään tehny, toi alotti" Oma napa on se tärkein juttu, nauretaan ja vähätellään muita. Sitten kun on aika leikkiä ikätovereiden kanssa, syntyy pelkkiä ristiriitatilanteita.


Todella painavaa asiaa - joskaan ei niin valoisaa - mietittäväksi itse kullekin. Olisin voinut lainata useampaakin kohtaa tekstistäsi, mutta tuossa yksi, johon olen itse kiinnittänyt erityisesti huomiota, varsinkin kouluikäisen tyttölapsen isänä. Sosiaalinen paine sille, että lapsi ei saisi olla lapsi on todella valtava ja puskee päälle joka paikasta; koulussa, kodeissa, mainonnassa ja myös toisten lasten taholta.

Vanhemmat mittaavat lastensa arvoa sillä kuinka hyvin lapsi osaa lukea ENNEN kouluunmenoa. Lisäpisteitä heruu siitä kuinka 'aikuismaisesti' lapsi osaa käyttäytyä (ettei olisi niin kovasti häiriöksi väsyneille vanhemmille?) tai että pukeutuu kuin Britney Spears tai Shakira seitsenvuotiaana, kesät talvet. Tulee jotenkin mieleen täällä jo pitkään pyörinyt viestiketju; Pissiliisat...

No joo, minä taidan lopettaa hyvissä ajoin, ennen kuin verenpaine.... Jatkoaika on kuitenkin itselle ollut se veraventtiili, jonne saa tulla 'pitämään hauskaa' lukemalla hyviä ja hauskoja (joskus tahattoman) kirjoituksia ja kommentteja. Keep going folks... Ja jos oikein ymmärsin Mailan tekstistä, niin työskentelet lasten parissa? Voimia sulle samoin kuin muillekin lasten ja nuorten parissa työskenteliville työhön, jota nykyajan arvoilla mitattuna ei kauheasti glorya kerää työn vastuullisuudesta ja raskaudesta huolimatta. Respect, sanoisi Ali G (ja hymiöitä...)