On olemassa vain kahdentyylistä musiikkia, hyvää ja huonoa.
99% on huonoa ja loppu hyvää, tätä jälkimmäistä tyyliä minä suosin.
Erilaiset nimet ja "genret" on vaan yhden historian hämäristä kasvavan puun oksia, eli rönsyjä ja siis musiikissa merkitykseltään samantekevää diibadaabaa, tosin kauppamiehille on kivaa olla erilaisia papereita pakkaamiseen ja kauppaamiseen, mutta on vain musiikkia ja 99% turhaa hälyääntä.
Hälyn tunnistaa muutaman sekunnin otoksella ja voi siirtyä seuraavaan, kuuntelemisen arvoiseen (mahdollisesti) tuotokseen.
Musiikki kuitenkin tapahtuu kokonaisvaltaisesti vain tilanteessa, jossa soittajat ja kuuntelijat hengittävät samaa ilmaa, eli ns. ovat läsnä ja se perimmäinen tapahtuu vain tämän ehdon täyttyessä. Äänitteet on enempi sitten päiväkirjan ja tai valokuva-albumin selailua, jos toki silläkin on paikkansa olemassa.
Omakohtaisesti hienoin musiikkielämys tapahtui keskellä viidakkoa eräässä kylässä, jossa iltapuhde oli musisointia, johon tekijänä ja kokijana osallistui kaikki läsnäolevat ikään tai asemaan katsomatta. Kuvaisinko, että eräs musiikin peruspilari, tasa-arvo ja yhteisöllisyys, oli käsinkosketeltavasti läsnä, musiikkihan kun yhdistää ihmisiä ja se on sen syvä merkitys, suora vuorovaikutus ja yhteinen riemu.