Suomen maajoukkueen ottelut ovat avainsana. Eipä kisoja tulisi välttämättä katsottua vielä alkusarjassa jos Suomi ei mukana olisi.
Mutta kun Suomi kisoissa on, niin Suomen ohella kiinnostavat myös pienten ja keskisuurten maiden otteet, esimerkiksi Latviaa kohtaan olen tuntenut lievää lukkarinrakkautta vaikka joukkue onkin menestysmahdollisuuksia vailla oleva ja keskikastista pienten joukkoon vääjäämättömästi tippumassa oleva maa. Asetun lähes poikkeuksetta altavastaajan puolelle (paitsi jos Suomi on se ennakkosuosikki ja pelaa jotain Kazakstania vastaan), ja täten en Suomea lukuunottamatta asetu juuri koskaan ennakkosuosikin puolelle. Yleensä Kanada on ennakkosuosikki, joten toivon sitä vastaan pelaavan altavastaajan yllätystä. Jossain Kanada-Venäjä -tilanteessa ei enää ennakkosuosikkeja ole, joten silloin toivon vain eurooppalaisen kiekkoilun voittoa. Jos taas otteluna on Venäjä-Yhdysvallat, niin sitten toivon "miracle on icea", koska USA on MM-tasolla aina altavastaaja Venäjän suhteen.
NHL-pelaajat eivät erityisesti kiinnosta, paitsi Suomen NHL-pelaajien parhaimmisto, kovan luokan tähtipelaajat (Malkin vaikkapa) tai sitten lupaavat nuoret pelimiehet, jotka pelaavat yritteliäästi ja paremmin kuin joukkueensa nimimiehet. Esim. John Tavares antoi joukkueelleen paljon suuremman panoksen kuin "stara" Getzlaf.
Samoin muissa joukkueissa usein joku tietty pelaaja jää mieleen. Joskus se on armoton pistenikkari (Norjan Thoresen), joskus muista yhteyksistä tuttu (Norjan Juha Kaunismäkihän pelasi divaria/Mestistä, sai myöhemmin Norjan kansalaisuuden ja pelaa nykyisin MM-puolivälierätason joukkueessa.
MM-kisat luonnollisesti ovat "oikeat" MM-kisat, koska niillä on MM-kisojen arvo ja status. Niissä pelaavat kaikki ne pelaajat parhaista pelaajista jotka siellä haluavatkin pelata. Toki NHL-pudotuspelit jatkuvat, mutta MM-kisojen alkusarjapelien aikana oltiin kuitenkin jo tilanteessa, jossa 26/30 NHL-joukkuetta oli kesälomilla ja Venäjäkin vahvistui Ovetshkinilla yms. maailmantähdillä. Esimerkiksi Suomen MM-joukkue ei olisi vahvistunut kuin korkeintaan Korpikoskella, jos NHL-pelit olisivat olleet jo ohi. Ruotsikin sai haalittua 16 NHL-tähteä mukaan ja kisoissa on tosiaan Stanley Cup -voittajia ja NHL-pistepörssin voittajia. Ei voi väittää etteikö kisoissa nähtäisi kovan luokan pelaajia. Jos ei jotain ylimääräistä sattumakanukkia yms. huvita Eurooppaan lähteä, niin se on hänen ongelmansa. Toki olympialaisissa pelaa se ultimaalinen kokoonpano, mutta ne ovatkin olympialaiset, joilla kuuluukin olla ylimääräinen, tarunhohtoinen arvonsa ja asemansa.
Huvittaa tämä MM-kisojen arvosta ja asemasta keskustelu samaan aikaan kun jossain nyrkkeilyssä on puolen tusinaa lajiliittoa, joista jokainen järjestää oman MM-titteliottelunsa ja jossa tilanne on niin sekava, että ainoastaan puolueettoman The Ring -lehden ranking-listalla on kunnon arvoa. Nyrkkeilyn MM-otteluita minäkin mielelläni katselen, mutta eivät "jompi kumpi Klitshko vastaan läski ikääntynyt kehäraakki liiton X pakollisessa haasteottelussa"-matsit aina niin hehkeitä ole. Kuitenkin nekin ovat MM-titteliotteluita, ja samoin jääkiekon MM-kisat ovat jääkiekon MM-kisat.