Pronssipeli on vielä edessä, mutta nyt tekee jo mieli alkaa ruotimaan tätä pettymyksen kautta.
Runkosarjan voitto ansaittiin melkein puolivahingossa, sillä pelilliset otteet olivat epävarmoja jo tammikuusta alkaen. Käännekohta oli se 14.1. ottelu Peliittoja vastaan, kun kotona jäätiin yhteen maaliin. Tarkkasilmäiset näkivät köhimistä jo muutamaa päivää aiemmin Vantaata vastaan, vaikka voitettiin 5-1. Tuon ajan jälkeen maalinteko oli useimmiten vaikeaa ja pelaajien itseluottamus tuntui olevan kadoksissa. Runkosarjan loppu meni sen verran komiikaksi erilaisten taktikointien vuoksi, etten niitä loppuratkaisuja tässä kommentoi.
Pleijareissa Vantaa oli vielä helpohko vastus, vaikka kaksi viimeistä peliä melko tahmeita olivatkin. Jokipojat oli sitten jo selkeästi parempi, eikä Jukurit pysynyt alusta alkaen mukana ollenkaan. Pike näki haastattelussa kolme kohtaamista tasaisina ja Jukurit jopa rakensi enemmän paikkoja, mutta olen toista mieltä.
Näkisin kauden suurimmaksi ongelmaksi joukkueen suuren vaihtuvuuden. Se taisi olla ennätysluokkaa koko seuran Mestis-historian ajalta. Joukkue ei lopulta hitsautunut riittävän hyvin yhteen ja alkukaudella vielä pärjättiin pelaajien henkilökohtaisilla taidoilla. Joukkue ei ehtinyt alkaa luottamaan tarpeeksi Piken pelitapaan ja ketjukaverit eivät tulleet riittävän tutuiksi. Hukassa olevaa systeemiä paikattiin kovalla liikkeellä ja sehän johti kahta kauheempaan säheltämiseen ja päättömiin laukauksiin vähän joka "paikasta" kun kiekko saatiin sinisen yli.
Pelaajapuolella sanoisin Lähteenmäen loukkaantumisen alkukaudella olleen myös henkisesti kova takaisku. Odotettinhan häneltä sarjan hallitsevana maalitykkinä suurta roolia myös tälle kaudelle. Lisäksi ykkösketju meni liian usein uusiin kuoseihin loukkaantumisten vuoksi. Hakkaraisen ketju pysyi ehjänä pitkään, mutta näkisin lähtökohtaisesti ongelmana Hakin paikan siinä, koska mies on enemmän kolmosen puolustava sentteri.
Pelaajahankinnoissa olisi tarvittu täsmäiskua, varsinkin kun Lähteenmäki jäi sivuun. Järvinen toi puolustukseen leveyttä, mutta ei lopulta ollut selkeä vahvistus. Nöyräsen hankintaa en täysin ymmärtänyt, vaikka mies ei lopulta pleijareissa joukkueen heikoimpia ollutkaan. Nikkilän rooli jäi kysymysmerkiksi. Mies pelasi välillä huippuvuosiensa tasolla, mutta helppojakin lipsahteli liian usein. Koko kautta ajatellen maalivahtipeli ei vastannut odotuksia.
Tässä pientä alustusta menneen kauden pohdintoihin ja tästä saa jatkaa. Pientä lohtua toisi pronssimitalit, mutta sekään ei poista sitä tosiasiaa, että tämä kausi oli pettymys.
Runkosarjan voitto ansaittiin melkein puolivahingossa, sillä pelilliset otteet olivat epävarmoja jo tammikuusta alkaen. Käännekohta oli se 14.1. ottelu Peliittoja vastaan, kun kotona jäätiin yhteen maaliin. Tarkkasilmäiset näkivät köhimistä jo muutamaa päivää aiemmin Vantaata vastaan, vaikka voitettiin 5-1. Tuon ajan jälkeen maalinteko oli useimmiten vaikeaa ja pelaajien itseluottamus tuntui olevan kadoksissa. Runkosarjan loppu meni sen verran komiikaksi erilaisten taktikointien vuoksi, etten niitä loppuratkaisuja tässä kommentoi.
Pleijareissa Vantaa oli vielä helpohko vastus, vaikka kaksi viimeistä peliä melko tahmeita olivatkin. Jokipojat oli sitten jo selkeästi parempi, eikä Jukurit pysynyt alusta alkaen mukana ollenkaan. Pike näki haastattelussa kolme kohtaamista tasaisina ja Jukurit jopa rakensi enemmän paikkoja, mutta olen toista mieltä.
Näkisin kauden suurimmaksi ongelmaksi joukkueen suuren vaihtuvuuden. Se taisi olla ennätysluokkaa koko seuran Mestis-historian ajalta. Joukkue ei lopulta hitsautunut riittävän hyvin yhteen ja alkukaudella vielä pärjättiin pelaajien henkilökohtaisilla taidoilla. Joukkue ei ehtinyt alkaa luottamaan tarpeeksi Piken pelitapaan ja ketjukaverit eivät tulleet riittävän tutuiksi. Hukassa olevaa systeemiä paikattiin kovalla liikkeellä ja sehän johti kahta kauheempaan säheltämiseen ja päättömiin laukauksiin vähän joka "paikasta" kun kiekko saatiin sinisen yli.
Pelaajapuolella sanoisin Lähteenmäen loukkaantumisen alkukaudella olleen myös henkisesti kova takaisku. Odotettinhan häneltä sarjan hallitsevana maalitykkinä suurta roolia myös tälle kaudelle. Lisäksi ykkösketju meni liian usein uusiin kuoseihin loukkaantumisten vuoksi. Hakkaraisen ketju pysyi ehjänä pitkään, mutta näkisin lähtökohtaisesti ongelmana Hakin paikan siinä, koska mies on enemmän kolmosen puolustava sentteri.
Pelaajahankinnoissa olisi tarvittu täsmäiskua, varsinkin kun Lähteenmäki jäi sivuun. Järvinen toi puolustukseen leveyttä, mutta ei lopulta ollut selkeä vahvistus. Nöyräsen hankintaa en täysin ymmärtänyt, vaikka mies ei lopulta pleijareissa joukkueen heikoimpia ollutkaan. Nikkilän rooli jäi kysymysmerkiksi. Mies pelasi välillä huippuvuosiensa tasolla, mutta helppojakin lipsahteli liian usein. Koko kautta ajatellen maalivahtipeli ei vastannut odotuksia.
Tässä pientä alustusta menneen kauden pohdintoihin ja tästä saa jatkaa. Pientä lohtua toisi pronssimitalit, mutta sekään ei poista sitä tosiasiaa, että tämä kausi oli pettymys.