Kaikki kunnia Darudelle, mutta melko vaisuja ovat nuo kaikki kolme biisiä, ja aika kauas on tultu siitä, että kyseessä on alun perin laulukilpailu. Toivottavasti live-esityksissä toimintaan löytyy virtaa eikä homma muistuta pakkopullaa, mitä biisinteko ymmärrettävästi on voinut olla, jos artistia on jouduttu varta vasten suostuttelemaan edustustehtävään. "Superman" lienee ilmiselvä valinta itse kilpailuun, ja sillä voi olla mahdollisuudet jopa finaaliin. Toivotaan parasta.
Aiheesta puheen ollen erityisen mahtavaa olisi, jos Tuomas Holopainen vetäisi tulevina vuosina revanssin Ylen toiminnalle ja saisi jotenkin puhuttua Nightwishin Suomen edustajaksi; kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu yhtye mahtipontisella, ABBA-vivahteisella raskaalla musiikilla ja vaikuttavalla lavashow'lla voisi olla todella hieno, teeskentelemätön ja pakottamaton veto. Ihan jo pelkästään laulukilpailu-statuksen kannalta ja siksi, että Holopaisen ilmiömäiset muusikonkyvyt saisivat uudenlaista tunnustusta osakseen. Eläkeläiset vaikka sitten varasijalle ja/tai kisaturisteiksi.