Mainos

Mielipiteitä JYPin uudesta rätistä aka pelipaidasta

  • 184 612
  • 845

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Juurikin tämä. Ehdottomasti ei ikinä koskaan milloinkaan mitään viritelmää kolmospaidasta, missä olisi normaalista poikkeava logo käytössä. Logo on kuitenkin pyhä.

Tähän yhtenä esimerkkinä voi heittää, kun Ilves meinasi jossain kohtaa käyttää sitä "Ilves Hockey Club Tampere" tms. viritelmää jossain paidassa. Ei ihan näteimmästä päästä ollut se vastaanotto sille. Konkreettinen esimerkki tästä siis löytyy, joten todella vaikea uskoa, että tuollaiseen täällä lähdettäisiinkään.

Taas toisesta päästä hyvä esimerkki, miten onnistuneesti voi tehdä erilaisen kolmospaidan. TPS tätä ainakin jollain kaudella käytti, en ole varma onko enää käytössä. Tietenkään kopioimaan ei suoraan pidä lähteä, mutta pointtina se, että tuon kolmospaidan voi tehdä myös erilaisena ilman, että logoon kosketaan.

Linkki vie tepsin vanhaan X -postaukseen, oli tähän hätään paras kuva mikä löytyi.
Eikös siinä upeassa vihreässä paidassa nimenomaan lukenut Jyväskylä viistoon? Sen voisi lyödä muuttamatta kolmospaidaksi! Ehkä onnistunein paita JYPillä tällä vuosituhannella. Pidin kyllä myös Halloween-peliasusta, mutta se on hyvä jättää siihen juhlaan. Ja siinä ehkä hieman TPS-yhteyttä.

En muuten ymmärrä itse punaista pääväriäkään, kun en ainakaan itse pääse siitä Ässät-vibasta eroon. Itse lähtisin tekemään nimenomaan änärityylistä mustaa paitaa, missä punaista kyynärtaipeissa ja kyljissä, sekä pyöreäkulmaisia muotoja ja hohtava materiaali. Valkoista käyttäisin vain seitinohuissa linjaviivoissa. Toki näissä herkästi on se, että mainokset tuppaavat pilaamaan monetkin hyvät toteutukset, vaikka olisivatkin erilaisia.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Faktaa on, että mikään logo ei maistu kaikille. Faktaa on myös, että nykyinen logo on lähes samanlaisena ollut käytössä jo 27 vuotta. Sillä on jo merkittävää historiaa ja perinteitä.

Logo on pyhä asia, eikä sekään ole hyvä, että sitä lähdettäisiin tuuliviirimäisesti muuttelemaan. Jos logoa vaihdetaan, niin syyt täytyy olla helvetin painavat.

Yleisesti ottaen tuo nykyinen logo tuntuu maistuvan ihmisille ja on suorastaan ikoninen. Kun logon näkee, niin lähes kaikki suomalaiset tietävät mikä logo se on.

Pakko sanoa tähän näin ulkopuolisena, että mun mielestäni se 90-luvun Jyp HT:n logo, nimi ja pelipaidat olivat kaikkein hienoimmat paidat ja logot, mitä JYP:illä on ollut historiassaan, kuten myös tämä Jyp Ht-nimi oli musta jotenkin parempi ja joukkueelle sopivampi, vaikka sitä usein puhekielessä käyttikin sitä "Jyppiä". Eli just niitä aikoja, kun JYP:issä pelasi vielä A-P Siekkistä, Michael Nylanderia, Kimmo Salmista ym. sen ajan JYP-legendoja.

Nämä ysäriluvun sinivalkoiset paidat olivat musta hienommat JYP:illä kun mitä mitkään mustat tai varsinkaan punaiset pelipaidat, joista mulla tulee enemmänkin mieleen Ässät, kun mitä JYP.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös siinä upeassa vihreässä paidassa nimenomaan lukenut Jyväskylä viistoon?
Taisi olla joo, olikohan ehkä joku kierrätykseen liittyvä spessupaita silloin? Voi olla että muistan ihan väärinkin ja oli jostain muusta kyse.

Tuossa tyylissä olisi ideaa kolmospaidaksi, tosin en itse ihan siihen vihreään väriin syty.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
No onhan se nyt vähän perseestä
Onhan se kun pitäisi olla ilmeisesti hurrikaani, mutta kun näyttää ysiltä ysipaidat, chililtä chilipaidat tai ihan vain veriseltä kakkakikkareelta nii ei se sitä nyt onnistuneeksi saa.

Jyväskylän ulkopuolella ympäri Suomen on aika iso nauru yleisesti JYPin logosta, ja jopa keskisuomessa ei ole varauksetonta tukea nyt jo pitkäaikaiselle ja menestystä nähneelle logolle, niin en saa siitä itse mitenkään ikonista saati onnistunutta tai hyvää.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pakko sanoa tähän näin ulkopuolisena, että mun mielestäni se 90-luvun Jyp HT:n logo, nimi ja pelipaidat olivat kaikkein hienoimmat paidat ja logot, mitä JYP:illä on ollut historiassaan, kuten myös tämä Jyp Ht-nimi oli musta jotenkin parempi ja joukkueelle sopivampi, vaikka sitä usein puhekielessä käyttikin sitä "Jyppiä". Eli just niitä aikoja, kun JYP:issä pelasi vielä A-P Siekkistä, Michael Nylanderia, Kimmo Salmista ym. sen ajan JYP-legendoja.

Nämä ysäriluvun sinivalkoiset paidat olivat musta hienommat JYP:illä kun mitä mitkään mustat tai varsinkaan punaiset pelipaidat, joista mulla tulee enemmänkin mieleen Ässät, kun mitä JYP.
Samma här (täälläkin osataan ruotsia). Ehkä omalla kohdalla kyse on enemmän tunnesiteestä nuoruuden vuosien fanitukseen, kuin tyylitajusta. Harvempi jengi sinivalkoisilla pelailee Liigassa. Espoo varmaan ensi kaudella taas.

Tuon 90-luvun puolenvälin numero 22 (Salminen) muuten taisi onnistua erityisen hyvin IFK:ta vastaan. Sittemmin myös sinne siirtyi. Hiton nopea kaveri ja suht taitavakin. Olisi ehkä tehnyt kovemman uran kiekkoilijana eri aikakaudella.

Toisaalta itse kyllä pidin noista meidän punaisista lauantaipaidoista. Toissa kauden lauantain päätöspelissäkin oltiin IFK-kannattajan kanssa ennen peliä (olutta ehkä oli otettu), että punaiset voittaa tänään.

Jos taas pitää valita ottaisinko kikkareen kilvellä vai ilman, niin mieluummin ilman.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Jyväskylän ulkopuolella ympäri Suomen on aika iso nauru yleisesti JYPin logosta, ja jopa keskisuomessa ei ole varauksetonta tukea nyt jo pitkäaikaiselle ja menestystä nähneelle logolle, niin en saa siitä itse mitenkään ikonista saati onnistunutta tai hyvää.
Tähän haluaisin ihan oikeasti konkreettisia asioita ja syitä listattuna, että mikä JYPin logosta tekee ihmisten mielissä niin kauhean, ruman ja oksettavan kakkakikkareen? Eikö tuo nyt ole aivan selvästi hurrikaani eikä mikään kakkakikkare? Mitään yhteyttä kakkaan en siinä kyllä näe. Se on myös erittäin simppeli, josta myös iso plussa.

Kertokaa joku mulle, että mistä tuo JYP logoviha tulee?

Se ei ole mikään hienoin logo missään nimessä mutta liigasta keksin äkkiseltään montakin jotka kyllä logona kalpenee JYPin vastaavan rinnalla.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Kertokaa joku mulle, että mistä tuo JYP logoviha tulee?
Perimmäinen syy on varmasti täysi irrallisuus, mihin tuo liittyy tai viittaa?

Graafisesti ei tuo todellakaan ole heikoin esitys, mutta miten hurrikaanit liittyy Jyväskylään, JYPiin, Keski-Suomeen, Suomeen tai ylipäätään jääkiekkoon? Logo tuollaisena ei myöskään kerro kenellekään mitään, ellei satu liigaa sen verran seuraamaan, että osaa yhdistää sen olevan jääkiekkoseura JYPin logo.

Vanhat versiot on siitä parempia, että niissä niin alkuperäisestä kuin HT-logostakin tulee heti ajatus, että kyseessä on urheiluseuran logo. JYPin logo voisi aivan hyvin olla jonkin yrityksen tunnus, mikään ei viittaa paikallisuuteen saati urheiluun.

Itse edelleen haluaisin nähdä sen päivän, kun JYP vaihtaa alkuperäiseen logoon ja päivittää nimensäkin muotoon JyP tämän geneerisen version sijaan. Seura on rakas oli sitten logona mikä tahansa, mutta itse haluaisin että seura nimenomaan kunnioittaa alkuperäänsä. Siitäkin huolimatta, että menestykset on tulleet ensin HT-tunnuksin ja myöhemmin tällä ysärin geneeristen muoti-ilmiönä olleen logojen päivityksien tunnuksella.

Olisin myös hyvin avomielinen kokonaan uudelleen brändäykselle jos sen tekee hyvin, mikäli alkuperäiseen paluu jostain syystä niin vaikeaa. Sillä nykyinen brändi on kaikesta huolimatta varsin muovinen, ysärihenkinen ja muutenkin kehno.

Kaikki on oma osansa JYP/JyP historiaa, logo ei ole seura ja seura ei ole logo, vaikka olennaisesti toisiinsa liittyvätkin.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Perimmäinen syy on varmasti täysi irrallisuus, mihin tuo liittyy tai viittaa?

Graafisesti ei tuo todellakaan ole heikoin esitys, mutta miten hurrikaanit liittyy Jyväskylään, JYPiin, Keski-Suomeen, Suomeen tai ylipäätään jääkiekkoon? Logo tuollaisena ei myöskään kerro kenellekään mitään, ellei satu liigaa sen verran seuraamaan, että osaa yhdistää sen olevan jääkiekkoseura JYPin logo.
No jos nämä ovat yleisesti ihmisten perustelut JYPin logon paskuudelle, niin samaa voisi toisaalta kysyä, että miten Tappara (esineenä) liittyy Tampereeseen tai Tapparaan, SaiPan sputnik? Pelikaani lahteen? Mitä tekemistä kotkalla on vaasan ja sportin kanssa?

Eiköhän tuon logon taustalla ole vaan se, että on haluttu luoda JYPille hurrikaanibrändi joka sanana ainakin mulle luo paljon mielikuvia, positiivisia sellaisia kun se yhdistetään jääkiekkoon.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio

Tein nyt kaiken kattavan mielikuvatutkimuksen äänestysosioon, jolla saadaan absoluuttinen totuus esiin. Voidaan sitten jälkikäteen laskea äänet ilman JYPin nimimerkkejä.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
No jos nämä ovat yleisesti ihmisten perustelut JYPin logon paskuudelle, niin samaa voisi toisaalta kysyä, että miten Tappara (esineenä) liittyy Tampereeseen tai Tapparaan, SaiPan sputnik? Pelikaani lahteen? Mitä tekemistä kotkalla on vaasan ja sportin kanssa?
Meidän ongelma ei ole pohtia muiden seurojen logoja, mutta esimerkeissäsi Tappara'n logona on yllätys yllätys Tappara, Pelicansin pelikaani, SaiPa ja Sport sitten hieman kyseenalaisempia toki, toisaalta SaiPan sputnikista voidaan puhua lähes alkuperäisenä logona, kun tuli käyttöön jo 50-luvulla, pari vuotta ehti ennen sitä olla ensimmäinen logo käytössä. Vaasassa on muuten kotkia ihan havaittu, joten sinänsä yhteys on olemassa vaikka ei minustakaan mikään paras. Pidin kovasti, kun Sport pelasi ekalla? liigakaudellaan takaisin nousunsa jälkeen alkuperäisellä logollaan ja mielestäni saisivat niin tehdä myös tulevaisuudessa.

Oli IFKn kissalogokin tyylikäs, mutta lopulta se vaihdettiin pois kun ysärin hupsutuksista oli toivuttu. Markkinoinnissa ja kannattajatuotteissa noita eri versioista kyllä voi ja pitääkin käyttää ja miksei vaihtoehtoisissa paidoissa kuten kolmospaidat.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Eikö kaikki saisi mitä haluaa, jos se kolmospaita olisi JYPHT logolla ja väreillä?
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Eikö kaikki saisi mitä haluaa, jos se kolmospaita olisi JYPHT logolla ja väreillä?
Ei, sillä JyP HT ei ole alkuperäinen, vaan välivaihe siinä missä toivottavasti tämä nykyinen hurrikaanikikkarekin
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Meidän ongelma ei ole pohtia muiden seurojen logoja, mutta esimerkeissäsi Tappara'n logona on yllätys yllätys Tappara, Pelicansin pelikaani, SaiPa ja Sport sitten hieman kyseenalaisempia toki, toisaalta SaiPan sputnikista voidaan puhua lähes alkuperäisenä logona, kun tuli käyttöön jo 50-luvulla, pari vuotta ehti ennen sitä olla ensimmäinen logo käytössä. Vaasassa on muuten kotkia ihan havaittu, joten sinänsä yhteys on olemassa vaikka ei minustakaan mikään paras. Pidin kovasti, kun Sport pelasi ekalla? liigakaudellaan takaisin nousunsa jälkeen alkuperäisellä logollaan ja mielestäni saisivat niin tehdä myös tulevaisuudessa.

Oli IFKn kissalogokin tyylikäs, mutta lopulta se vaihdettiin pois kun ysärin hupsutuksista oli toivuttu. Markkinoinnissa ja kannattajatuotteissa noita eri versioista kyllä voi ja pitääkin käyttää ja miksei vaihtoehtoisissa paidoissa kuten kolmospaidat.
Olihan joskus myrskyisään ralliaikaan joku trombikin, joka kaatoi muistaakseni jonkun puunkin ja katkoi oksia. Taisi tosin olla Saarijärvellä, mutta JYPin lääniä kuitenkin.

Toki logo oli jo, mutta ehkä se olikin sellainen validoiva luonnonilmiö.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Jos vaihdetaan, niin ehdotukseni on Jyväskylän Neste. Pääsponsorin löytyy helposti. Logoksi ralliauto ja öljytippa. Kokonaan haalean keltaiset peliasut, paitsi lauantain peleihin perjantain jäljiltä sellaiset tummemmat, oranssihtavat peliasut. Vaihtoehtoinen logo voi myös olla vessanpönttö tai istuinrengas, jossa se tippa on sisällä.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Olihan joskus myrskyisään ralliaikaan joku trombikin, joka kaatoi muistaakseni jonkun puunkin ja katkoi oksia. Taisi tosin olla Saarijärvellä, mutta JYPin lääniä kuitenkin.

Toki logo oli jo, mutta ehkä se olikin sellainen validoiva luonnonilmiö.
Joo voidaan toki ajatella, että JYP ollut innovatiivinen ja tunnustaa tosiasiat ilmastonmuutoksen suhteen. Ei ole yllätys jos tulevina vuosikymmeninä oikeasti hurrikaaneja suomeen ja Jyväskyläänkin saadaan...
 
Pottakameli

Sellainen luulo itselläni, ettei taida olla mahdollista kuitenkaan sijaintimme vuoksi. Mutta saa nähdä.

Mutta itselleni kelpaisi aika monikin vaihtoehto, kun ei oikeastaan ole enää väliä logolla tai väreilläkään varsinaisesti. Kikkare on ollut pitkään ja se on minulle ok jatkossakin. Ht -logo on mielestäni aina ollut vähän humoristisen näköinen, mutta en varsinaisesti vastusta sitäkään. Sitten tuo vanha logo ja oikeastaan juhlapaidan tapainen viritelmä voisi toimia omassa päässäni varsin hyvin ja vanhat värit samalla.

Jotain uutta pitäisi keksiä...vähän kuin pitäisi koko seuraa rempata sisäisesti, niin miksei myös ulkoisestikin isolla kädellä.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Argumentit, Avtomobilist, FCV, Happee, JyP, Lohi
Logo, joka vielä 20 vuotta syntymänsä jälkeen kamppailee yleisen hyväksynnän puolesta, ei välttämättä ole hyvä logo.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Logo, joka vielä 20 vuotta syntymänsä jälkeen kamppailee yleisen hyväksynnän puolesta, ei välttämättä ole hyvä logo.
Kärjistettynä juuri näin, ja logon huonoutta vain korostaa, että sillä tullut niin suomen kuin euroopanmestaruuksia monikossa ja silti, ei ole saanut vakiinnutettua itseään edes seuran omien kannattajien keskuudessa.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Jos sallitte ulkopuolisen kommentin asiaan, niin JYP:n logo on jotenkin irrallinen kaikesta, ja tuntuu että se on jäänyt kesken, asian on annettu olla sellaisenaan eikä ole oikein tiedetty mitä sillä halutaan viestiä. JYP-kirjainten poistaminen logosta teki siitä visuaalisesti vielä oudomman.

Ja omiin silmiin se ei kyllä näytä lainkaan hurrikaanilta vaan, noh, en oikein tiedä miltä. Punainen kiehkura se on.

Punainen ja musta väreinä taas ovat oikein osuvat, maakunnan yhteisön mukaanottava ja raikas kokonaisuus.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sellaisen uudistuksen haluaisin, että palattaisiin takaisin niihin perinteisiin valkoisiin pelinumeroihin. Kyllä nuo numerot ihan hyvin kuvasta tiietenkin erottuu ja voi olla että myös paikanpäällä numerot on nähtävissä, mutta telkkarista ei liikkuvasta kuvasta saa paskaakaan selvää noista pelinumeroista. Enkä ymmärrä onko nuo edes nyt niin erityisen hienot. Onko tämä nyt niin paljoa pyydetty?
 
Liitteet

  • Pelinumerot.jpg
    Pelinumerot.jpg
    971,7 KB · kertaa luettu: 75
  • pelinumerot 2.jpg
    pelinumerot 2.jpg
    177 KB · kertaa luettu: 76
Suosikkijoukkue
Montréal Canadiens
Oma teoriani miksi JYPin logo on tuollainen kuin se nyt on, on että uuden merkin lähtökohtana on ollut kirjain J, ja sitä kun on siinä kieputeltu ja visioitu, joku versio on etäisesti muistuttanut taiteilijan silmissä pyörrettä = assosiaatio pyörremyrskyyn, hurrikaaniin. Todennäköisesti teoria on päin persettä, mutta näin asian itse oivalsin silloin aikoinaan kun logoa uudistelivat.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Jos sallitte ulkopuolisen kommentin asiaan, niin JYP:n logo on jotenkin irrallinen kaikesta, ja tuntuu että se on jäänyt kesken, asian on annettu olla sellaisenaan eikä ole oikein tiedetty mitä sillä halutaan viestiä. JYP-kirjainten poistaminen logosta teki siitä visuaalisesti vielä oudomman.

Ja omiin silmiin se ei kyllä näytä lainkaan hurrikaanilta vaan, noh, en oikein tiedä miltä. Punainen kiehkura se on.

Punainen ja musta väreinä taas ovat oikein osuvat, maakunnan yhteisön mukaanottava ja raikas kokonaisuus.
Ehdottomasti saa tulla antamaan kommenttaja ja vaikka muihin aiheisiinkiin, on vain hyvä kun jo(t)ku hiekkalaatikon ulkopuolelta liittyy leikkiin ja kertoo omia mielipiteitään.

Sinänsä mielipiteesi on suoraan yhteneväinen omani kanssa ja monien muiden niin keski-suomessa kuin sen ulkopuolella. Meidän JYP kannattajien on vain jostain syystä aika vaikea monesti myöntää, että joku asia on seurassa huonosti. Logo on yksi niistä, jupinaa siitä on lähes kuukausittain tai ainakin vuosittain, silti mitään isompaa asiasta ei tunnu nousevan ja samalla ysärilogolla mennään, vaikka lähes kaikki sisimmässään näkee sen huonouden.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Sellaisen uudistuksen haluaisin, että palattaisiin takaisin niihin perinteisiin valkoisiin pelinumeroihin. Kyllä nuo numerot ihan hyvin kuvasta tiietenkin erottuu ja voi olla että myös paikanpäällä numerot on nähtävissä, mutta telkkarista ei liikkuvasta kuvasta saa paskaakaan selvää noista pelinumeroista. Enkä ymmärrä onko nuo edes nyt niin erityisen hienot. Onko tämä nyt niin paljoa pyydetty?
Mielummin punaiset numerot mustaan paitaan, mutta kyllä jo ne valkoiset olisi paremmat, kuin jo aikanaan 2005 paikkeilla huonoksi todetut ääriviiva numerot, jotka jostain ihmeen syystä löysivät itsensä juhlakaudella takaisin paitaan.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Meidän JYP kannattajien on vain jostain syystä aika vaikea monesti myöntää, että joku asia on seurassa huonosti.
Jokaisen seuran kohdalla varmasti joissain asioissa näitä löytyy, niin myös JYPin.

Voisiko tässä kuitenkin olla kyse siitä, että ihan oikeasti myös paljon on niitä, joiden mielestä tuo logo ei ole niin huono kuin toisten mielestä? Tuskin jokaisessa omaa seuraa koskevassa asiassa on aina kyse siitä, että ei voisi kritisoida tai nähdä huonoa toiminnassa jne. Ainakin itse koen voivani kyllä kritisoida myös JYPin asioita, kun sille on tarvetta ja silti samalla koen myös olevani intohimoinen kannattaja. Ja niinhän sen kuuluu ollakin, kritiikki on myös välittämistä, kun rakkaasta seurasta on kyse.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Sen verran pitkään nykyinen "kiehkura" on logona ollut, että ihan matalalla kynnyksellä en usko seuran lähtevän sitä vaihtamaan.

Itse pidän kuitenkin Jyväskylän Palloilijoiden alkuperäistä sinivalkoista logoa kuitenkin merkittävästi tyylikkäämpänä ja alkuperäiset värit voisi ottaa käyttöön vaikka kolmospeliasuun.

Jyväskylän Palloilijoiden logo

Yhtä lailla myös Keski-Suomen vaakuna voisi toimia käytännössä sellaisenaan JYPin logona.

Keski-Suomen vaakuna
Tässä myös täyttä asiaa ja samaa mieltä 100%
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös