Miehiä, jotka saavat jalat alta myös heteromiehiltä

  • 45 950
  • 265

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi se platinablondi olla vaikka maailman toiseksi paras pornotähti.

No aivan sama. Tuo mulle tulee Roltskusta mieleen. Kiiltävä pinta, vaan tyhjää täynnä. Voin olla väärässäkin. Ja joo, hyvin se palloa potkii.

Toi photoshop-pointti menee C. Ronaldon osalta vähän ohi.

Musta nimittäin tuntuu, että kun se miljardi ihmistä katselee CR:n viilettävän kentällä hiki päässään, ei noissa kuvissa ainakaan meidän telkkarissa pahemmin photoshoppausta ole.

Muutenkin, jos tuon tason futaajasta tulee mieleen pelkkä tyhjä photoshopkuori ilman mitään sisältöä, olisi varmaan ihan aiheellista miettiä mitä kaikkea tuokin futaaja on joutunut tekemään tuonne päästäkseen. Siinä on pari tuntia tehty armotonta duunia fysiikan ja varsinkin futistaitojensa eteen, sellainen määrä hikeä ja duunia ettei varmaan tajuakaan.

Komeana sitä ei ole kenenkään pakko pitää eikä se nyt mikään alfauros varmaan ole varsinkaan varttuneemman naisväestönkään keskuudessa, mutta on siellä koneistossansa ihan hieman muutakin ainakin minun mielestäni kuin pelkkä se päällinen ulkokuori.

Joku mallikuvauksissa ammatikseen seisoskeleva kaveri ilman muita kykyjä osuisi noihin photoshop- ja tyhjä ulkokuori -kuvauksiin paremmin kuin yksi kaikkien aikojen futiskoneista eli C. Ronaldo.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eipä minua kiinnosta tippaakaan, kuinka paljon kukakin on asemansa eteen tehnyt duunia, jos kyse on puhtaasti ulkonäöstä. Christiano Ronaldo näyttää hyvältä, mutta juuri photoshopatulta platinablondilta. Ei se toki sitä ole, kyllä minä sen verran sentään maailmanmenosta ymmärrän. Sellainen mielikuva hänestä vain syntyy ulkonäön perusteella, siitä kai tässä ketjussa kuitenkin oli kyse.

Enkä tässä nyt dissaile tyyppejä muuta kuin oman makuni mukaan. Ymmärrän hyvin, että joku tykkää CR:n tai Lunqvistin ulkonäöstä, mutta mulle ne tuovat erilaisia tuntemuksia.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Nuori Brad Pitt Thelma&Louise -leffassa oli kyllä komea jäbä. Onhan toki charmia miehellä vielä viisikymppisenäkin.

Clooney ja Pitt ovat kyllä iästä riippumatta all-time komeimpia uroksia.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossa on kuitenkin selkeä ero venäläiseen, jonka ulkoinen stereotypia omassa päässä on jotakuinkin tällainen.
Ei saatana, perinteinen otsatukka-Ilja, kuten noita vaimoni kanssa kutsutaan.

Nyt kun stadi on vähän väliä pyhien vuoksi täynnä venäläisiä ja kisalähetyksiäkin katsellessa noita katsomossa näkyy, ei voi taas muuta kuin nauraa tuolle varsin stereotyyppiselle mutta niin helvetin yleiselle otsatukkamuodille, joka venäläismiehillä tuntuu vaan olevan kovassa huudossa vuodesta toiseen. En vaan voi käsittää tuota hiusmallia, ja miten yleinen se kaikessa kauheudessaan on siellä päin.

Ihme maa, naiset ovat pääsääntöisesti aika edustavaa katseltavaa, miehet sen sijaan joko jotain helvetin siperianmörköjä risupartoineen tai sitten juuri tuon linkin kuvan mukaisia otsatukkanyysejä adidas-verkkareissaan.

Tuli vielä futiskentiltä muutama nimi mieleen, olihan Paolo Maldini ja David Ginola myös sen näköisiä herroja, että olisin voinut ulkonäköä vaihtaa vaikka päikseen.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Tuli noista otsatukka-Iljoista mieleen kehuskella vähän. Täällä itärajalla kun noita rys... anteeksi, venäläisiä pyörii, niin mulla on erehtymätön rys... anteeksi, venäläistutka. Julkisilla paikoilla huomaan heti venäläiset, sekä miehet että naiset, enkä erehdy ikinä. Joku siinä olemuksessa on. Ei minun tarvitse kuulla edes puhetta, tunnen hitusen "yli" meikkaavat naiset melkein takaakin päin venakoiksi, ja miehet ovat vielä helpompia tapauksia jos mahdollista. Jotenkin siinä näkyy sellainen neuvostoaikojen perintö ja halu olla länsimaalaisempi kuin länsimaalainen. Häpeilevä pullistelu.
 

CBMS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
Kaikennäköistä tallaajaa tässäkin ketjussa on hehkutettu, mutta
voiton vie selvästi Omar Borkan Al Gala, joka väitetysti on karkotettu saudeista :
syynä liika komeus

Omar Borkan Al Gala - Google-haku

Kauneutta suuresti arvostana ihmisenä ei voi kun ihailla, jää becks toiseksi. Kertokaahan jatkiksen naiset sytyttääkö? Ja toki miehetkin.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kaikennäköistä tallaajaa tässäkin ketjussa on hehkutettu, mutta
voiton vie selvästi Omar Borkan Al Gala, joka väitetysti on karkotettu saudeista :
syynä liika komeus

Omar Borkan Al Gala - Google-haku

Kauneutta suuresti arvostana ihmisenä ei voi kun ihailla, jää becks toiseksi. Kertokaahan jatkiksen naiset sytyttääkö? Ja toki miehetkin.
Mikä vittu tuo on? Miespuolinen Cristiano Ronaldo?
 

Sipulikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaikennäköistä tallaajaa tässäkin ketjussa on hehkutettu, mutta
voiton vie selvästi Omar Borkan Al Gala, joka väitetysti on karkotettu saudeista :
syynä liika komeus

Omar Borkan Al Gala - Google-haku

Kauneutta suuresti arvostana ihmisenä ei voi kun ihailla, jää becks toiseksi. Kertokaahan jatkiksen naiset sytyttääkö? Ja toki miehetkin.

Kyllähän noita silmiä kattelisi, muuten ei oikein nappaa.

Zachary Levin eli Chuck-sarjan söpön nörtin matkaan lähtisin koska tahansa. Jos nyt edes pysyisin tolpillani sellaisessa tilanteessa, on se sen verran ihana.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuli mieleeni pari sellaista vanhan kaartin miesnäyttelijää (toki nyt jo edesmennyttä), joissa oli maskuliinista särmää ja myös pojanviikarimaista olemusta. Nämä kaksi herraa ovat Steve McQueen ja Paul Newman. Komeita uroksia molemmat ja sellaisia, joiden habituksen ja vetovoiman mielellään omistaisi.

Ei tuollaisia ukkoja enää oikein tehdä.

Jos olisin nainen, niin varmasti kostuisi. Etenkin mitä molemmat urhot oli nuoruuden voimissaan.
 

DiamondDoll

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Jesse Joensuu
Saako naisetkin osallistua?

Jos saa, niin ainoa oikea vastaus tähän on Scott Caan. Aidosti miehekäs, seksikäs tosimies eikä mikään vahattu, sliipattu metroseksuaali. Miehen pitää näyttää mieheltä eikä todellakaan sellaiselta jolta menee enemmän aikaa peilin edessä kun multa. Ukon kanssa sovittu on että jos herra Caan sattuu tulemaan ovelle, saan ihan luvallisesti pettää.

Myös Jesse Joensuu, Veli-Matti Savinainen, Jeremy Renner, Ossi Väänänen sekä Timothy Olyphant ovat meikäläisen silmään hemmetin hyvännäköisiä.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
David Beckham, Francesco Totti, Gerard Butler, Robert Downey, Jr., hienoja miehiä kaikki.
 
Pakkohan tähän omakin kortensa kekoon kantaa. Minähän en miehiä sillä silmällä katsele, mutta lähestyn asiaa näkökulmasta "en pistäisi pahitteeksi, jos näyttäisin tältä".

Joe Manganiello
Brad Pitt (ei ehkä ihan tällä nykymeiningillä kuitenkaan, partaa ja tukkaa lyhyemmäksi, kuten nuorempana)
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siis mitä helvettiä tänne kirjoitetaan. Älkää nyt hyvät ihmiset viitsikö. Heterouden tunnusmerkistöön kuuluu ehdottomana sääntönä se, että miesten ukonäön arviointi on mahdotonta.

Joten kaikki miehet, jotka ovat tässä ketjussa arvioineet miesten ukonäköä, kaapin ovi vaan kokonaan auki ja mars mars homoketjuun avautumaa.

Kaikki miehet on rumia.
 
Siis mitä helvettiä tänne kirjoitetaan. Älkää nyt hyvät ihmiset viitsikö. Heterouden tunnusmerkistöön kuuluu ehdottomana sääntönä se, että miesten ukonäön arviointi on mahdotonta.

Joten kaikki miehet, jotka ovat tässä ketjussa arvioineet miesten ukonäköä, kaapin ovi vaan kokonaan auki ja mars mars homoketjuun avautumaa.

Kaikki miehet on rumia.
Äläs nyt. Rohkeasti vain. Kaikkihan tämän tietää.

Linkki vie suomalaiseen kansanlauluun.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mä kanssa homoksi kutsun ennemmin niitä, jotka heti miehen ulkonäöstä puhumiseen yhdistävät jollain tavalla seksuaalisuuden ja homostelun.

Olen varmaan sata kertaa kuullut vaimoni, äitini tai jonkun naispuolisen kaverini kehuvan jotain toista naista kauniiksi, mutta koskaan en noihin kommentteihin ole erehtynyt mitään seksiajatuksia sekoittamaan tai ajattelemaan että nyt vaimoni onkin lesbo perkele ja haluaa lähteä nuolemaan tuon kauniiksi kehumansa naisen pillua.

Eli hyi saatana senkin homopervot, joku viattomasti arvioi että se ja mies on ok:n näköinen, ja teidän sairaassa mielessänne alatte ilmeisesti heti miettimään peppuseksiä ja muuta homoirstastelua. Voisi kysyä, että mitäs miehiä te oikein olette tuollaisen ajatusmaailmanne kanssa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mm. Spartacus -sarjassa näytellyt Daniel Feuerriegel on kyllä aika komistus mieheksi. Toki sarjassa on muitakin melkoisia hunkseja valikoitu rooleihin erittäin vetävän näköisten muijien lisäksi. Kyseinen sarja antaa varmaan jotain väristyksiä, oli seksuaalinen suuntaumus sitten ihan mitä hyvänsä.
 

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Saako naisetkin osallistua?

Jos saa, niin ainoa oikea vastaus tähän on Scott Caan. Aidosti miehekäs, seksikäs tosimies eikä mikään vahattu, sliipattu metroseksuaali. Miehen pitää näyttää mieheltä eikä todellakaan sellaiselta jolta menee enemmän aikaa peilin edessä kun multa. Ukon kanssa sovittu on että jos herra Caan sattuu tulemaan ovelle, saan ihan luvallisesti pettää.
.

Scott Caan on kyllä aikamoinen kääpiö. Pituutta löytyy mahtavat 165cm. Toivottavasti en pilannut mitään fantasioita :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös