Kaksi nollapeliä putkeen ja kolmessa viimeisessä Jukureiden ottelussa ollut kaikissa maalissa ja päästänyt yhden maalin.Markus Ruusulle tänään Raumalla kauden viides nollapeli.
Tämmöistä Mikkelissä, peukkua sinne. Näinköhän meillä keksitään mitään muistamista RD:lle maalikuun viides päivä?
Tässä on tyyliä! SM-liigassa upea hetki – Risto Dufvaa kiitettiin Mikkelissä seisaaltaan
Mikkelin Jukurit muisti seurahistorian suurmiestä tyylillä lauantaina. Vierasjoukkue Sportin päävalmentaja Risto Dufva päättää uransa tähän kauteen. Dufva oli tekemässä Jukureista Mestiksen mahtijoukkuetta 2000-luvulla. Hän valmensi kotikaupunkinsa nippua myös SM-liigassa 2010-luvulla. Katso...www.mtvuutiset.fi
Joo, tää oli muuten aivan käsittämätän sohlaus taas JYPiltä :DMeillä on toimisto niin sekaisin että tuskin. Johan siellä oli Juha Kankkunenkin onniteltavana Mikkelissä. Jyväskylässä ei ole tainnut olla mitään. Ei kai sitä tarvitse kun aina on niitä muitakin arvoja.
Joo, tää oli muuten aivan käsittämätän sohlaus taas JYPiltä :D
Ne jotka eivät tiedä, Juha Kankkunen on meidän Jesse Pulkkisen "pappapuoli". Kankkunen on seurustellut pitkään Jessen mummon kanssa, ja tieto on julkista (ks. oheinen juttu). Urheilugaalan haastatteluissa Kankkunen kertoi medialle menevänsä katsomaan Jessen pelejä tulevana viikonloppuna, ja olisin voinut laittaa vasemman käden peukaloni pantiksi, että Laukaan mies tulee tietenkin katsomaan perjantaista IFK-peliä Jyväskylässä. Lopulta Kankkunen päätyi kuitenkin katsomaan Jesseä Mikkeliin, jossa rallimies pääsi jopa osallistumaan ottelutapahtumaan haastattelun muodossa.
On se vaan jotenkin naurettavaa, että tämäkin juttu piti tapahtua sitten naapurissa.
Juha Kankkusen nuoruudenrakkaus Eeva kertoo, miten pari löysi toisensa uudestaan 25 vuoden tauon jälkeen
Rallin maailmanmestari Juha Kankkunen seurusteli teini-iässä Eeva Ekmanin kanssa. Sen jälkeen he eivät edes tavanneet 25 vuoteen.www.is.fi
Hmm. Eikös Jesse ole ihan Juhan tyttären poika? Eikai se sillon mikään puolikas ole vaan ihan kokonainen?Joo, tää oli muuten aivan käsittämätän sohlaus taas JYPiltä :D
Ne jotka eivät tiedä, Juha Kankkunen on meidän Jesse Pulkkisen "pappapuoli". Kankkunen on seurustellut pitkään Jessen mummon kanssa, ja tieto on julkista (ks. oheinen juttu).
Kyllä Jesse on Juhan puolison lapsia. Juhan omat lapset ovat 90-luvulla syntyneitä, joten vähän tiukkaa tekisi 2004 syntyneen Jesse Pulkkisen kanssa :DHmm. Eikös Jesse ole ihan Juhan tyttären poika? Eikai se sillon mikään puolikas ole vaan ihan kokonainen?
Tai sitten olen ymmärtänyt jotain aivan väärin.
Aivan. Sitten olen saanut aivan fake news kamaa tietooni. No, yhtäkaikki. Taas on toimistolla puuhasteltu. Tai jätetty puuhastelematta.Kyllä Jesse on Juhan puolison lapsia. Juhan omat lapset ovat 90-luvulla syntyneitä, joten vähän tiukkaa tekisi 2004 syntyneen Jesse Pulkkisen kanssa :D
Mistään mitään tietämättä, veikkaan et tässä on söhlitty jotain jo vuos(kymmen)ia sitten, muistaakseni Jukureilla on aikapäivää sitten ollut Kankkusen Driving Academyn mainos jollain pelaajalla kummipelaajasponssina.ja olisin voinut laittaa vasemman käden peukaloni pantiksi, että Laukaan mies tulee tietenkin katsomaan perjantaista IFK-peliä Jyväskylässä. Lopulta Kankkunen päätyi kuitenkin katsomaan Jesseä Mikkeliin, jossa rallimies pääsi jopa osallistumaan ottelutapahtumaan haastattelun muodossa.
On se vaan jotenkin naurettavaa, että tämäkin juttu piti tapahtua sitten naapurissa.
Mietin toisinaan, että miksi Tomasek muuten aikoinaan lähti? Sopimushan purettiin nimenomaan yhteisymmärryksessä ja en muista ikinä lukeneeni varsinaisesta syystä lähteä. Pelasi täällä aikanaan tosi hyvin ja kotiuttaisin milloin tahansa takaisin...Tomasek-katsaus jatkuu, Färjestadissa 35 peliä tehoin 19+12, jolla pääsee pistepörssin sijalle 4. Ei huonot tehot lain. Seuraava SHL:stä JYP-lasein katsottuna tuttu nimi löytyykin vasta sijalta 157*, Joonas Nättinen, 2+8
(* = jos Mikael Ruohomaata ei lasketa joka on sijalla 135)
"paluu suomeen koittaa uran jälkeen"Harrin mietteitä:
Kiekkomaailman läpi kolunnut Harri Pesonen löysi peli-ilon Sveitsistä – “Silloin muistin, miten siistiä lätkä onkaan”
Maajoukkueen mestaruuksista muistettu Harri Pesonen kertaa uransa vaiheita ja pelaa kausi kerrallaan. Toistaiseksi peli-iloa on riittänyt, ja Langnau-kippari on viihtynyt Sveitsissä yhteensä jo yhdeksän kauden ajan.www.jatkoaika.com
Tämä on asia jota itsekin pähkäilen yöttöminä öinä kun en saa unta, ja varmasti tulen pähkäilemään seuraavina vuosikymmeninäkin. Pitäisi ehkä googlettaa haastatteluita ja kääntää ne et saisi selville.Mietin toisinaan, että miksi Tomasek muuten aikoinaan lähti? Sopimushan purettiin nimenomaan yhteisymmärryksessä ja en muista ikinä lukeneeni varsinaisesta syystä lähteä. Pelasi täällä aikanaan tosi hyvin ja kotiuttaisin milloin tahansa takaisin...
Jep, tämäpä juurikin jäi tuosta jutusta päällimmäisenä mieleen. Kyllähän pikku-Pessin mielelläni näkisin vielä JYPin riveissä, mutta haaveeksi taitaa jäädä. Toki, pelityyliltään ei välttämättä ole vanhoilla päivillään ihan samaa kaliiberia kuin nämä pelinrakentaja-Lehterät/Kontiolat, joten voisihan siitä pannukakkukin tulla - ainakin tällä JYPin menolla."paluu suomeen koittaa uran jälkeen"
Aiemmin pizzaharri oli kyllä tulossa Vatasen kera vielä kerran JYPiin varsin onnistunutta jos tämäkin on nyt sössitty.Jep, tämäpä juurikin jäi tuosta jutusta päällimmäisenä mieleen. Kyllähän pikku-Pessin mielelläni näkisin vielä JYPin riveissä, mutta haaveeksi taitaa jäädä. Toki, pelityyliltään ei välttämättä ole vanhoilla päivillään ihan samaa kaliiberia kuin nämä pelinrakentaja-Lehterät/Kontiolat, joten voisihan siitä pannukakkukin tulla - ainakin tällä JYPin menolla.
Olisko tuo saanut riittävän annoksen Seppäsen Jyppiä HIP Investin kautta? En syytä mestaria.Aiemmin pizzaharri oli kyllä tulossa Vatasen kera vielä kerran JYPiin varsin onnistunutta jos tämäkin on nyt sössitty.
Ei saatana, tuo ei muuten ollut käynyt mielessä. Jos näin on niin sitten menee aivan järki tähän sekoiluun. Pessin vielä kestää jotakuinkin, mutta jos en näe Vatasta enää JYPissä niin sitten vituttaa aivan huolella ja olen ensimmäisenä huutamassa Seppästä vittuun - oli kuinka kultasormi pari vuosikymmentä sitten tai ei.Aiemmin pizzaharri oli kyllä tulossa Vatasen kera vielä kerran JYPiin varsin onnistunutta jos tämäkin on nyt sössitty.
Onneksi nyt ei oo sentään joulukuu. Saataisiin kuulla kokoajan siitä, montako pistettä Sami Niku teki puolustajan tontilta joulukuussa, Ilves-paidassa.Jään mielenkiinnolla odottamaan sitä, että kuka lohkaisee lähiaikoina tänne Nikun ensimmäisestä pisteestä Ilves-paidassa.
Veikkaan, että Dufva kieltätyy kukista, jos tarjotaan. Sen verran huonosti kävi edelliselle kukitetulle veteraanivalmentajalle. Heti seuraavana aamuna tikari selkään.Tämmöistä Mikkelissä, peukkua sinne. Näinköhän meillä keksitään mitään muistamista RD:lle maalikuun viides päivä?
Tässä on tyyliä! SM-liigassa upea hetki – Risto Dufvaa kiitettiin Mikkelissä seisaaltaan
Mikkelin Jukurit muisti seurahistorian suurmiestä tyylillä lauantaina. Vierasjoukkue Sportin päävalmentaja Risto Dufva päättää uransa tähän kauteen. Dufva oli tekemässä Jukureista Mestiksen mahtijoukkuetta 2000-luvulla. Hän valmensi kotikaupunkinsa nippua myös SM-liigassa 2010-luvulla. Katso...www.mtvuutiset.fi
Olikos Dufva Lohen kasvatteja vai JyPin? Niin tai näin, kyllähän RD:llä on niin vahvat juuret tuolla Hippoksella, että ihan varmaan ottaisi myös tulppaanit matkaan jos annetaan. Eikös ne sillat polteta enemmänkin henkilöiden kanssa kuin seurojen kanssa, vaikka usein nämä ajatellaankin samana asiana? On RD:llä valtavasti myös hyviä muistoja JYPistä, näin uskon.Veikkaan, että Dufva kieltätyy kukista, jos tarjotaan. Sen verran huonosti kävi edelliselle kukitetulle veteraanivalmentajalle. Heti seuraavana aamuna tikari selkään.
Oli kyllä niin tyylitön ja ruma prosessi, että sen oli pakko olla suunniteltu. Machiavelli itse taputtaa haudassaan idealle kukittaa valtaa uhmaava alamainen illalla 60-v juhlissa ja aamulla erottaa se hirveän syntilistan kera. Ja sitten vielä korvata hänet kädettömillä tunareilla, jotka tärvelee kaiken minkä tämä kukitettu on rakentanut edellisen 2 vuoden aikana. Kuin Nero nauraa palavalle Roomalle, Seppänen hymyilee kun romuttaa Jypin kuukaudessa.
Noh, tuleepahan tähän ketjuun lisää seurattavaa roppakaupalla lähipäivinä. Ja kauden loputtua lisää.