Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

  • 1 311 870
  • 5 422

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
On kyllä huimassa tikissä ollut ukko koko kauden. Pistää jopa vähän ihmettelemään, ettei Pohjois-Amerikassa sitten kuitenkaan lähtenyt. Taisi kuitenkin alkuun San Josessa saada ihan kunnon näytön paikkaakin?
Sai, ja mikäli oma tekstitv-seuranta ei muista ihan väärin muista niin ei se näytönpaikkakaan ihan surkeesti mennyt.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei kai se niin ihme olisi, vaikka rapakon takana kiinnostus nousisi näin älyttömän tykkikauden jälkeen, ei Suomela kuitenkaan ikäloppu vielä ole. Low risk - high reward sellaiselle joukkueelle, jolla sattuu olemaan sopivaa paikkaa tarjolla.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ollista on kirjoitettu useita hyviä juttuja. Ilkka Kulmala on kirjoittanut Keskisuomalaiseen muutaman hyvän jutun ja ne on helppo allekirjoittaa.

Arvostan Ollia suuresti urheilijana ja ihmisenä. Ei pidä meteliä itsestään, mutta hommat hoituu, vastoinkäymisistä huolimatta.

Tässä IL:n jutussa Veltsu Virtanen kuvailee Ollin asennetta aika hyvin.

"Määttä teki jo A-junioreihin tullessaan vaikutuksen Virtaseen.

– En ole koskaan kohdannut niin aikuismaista urheilijaa. Hän ei ollut taidoiltaan lahjakkuus, mutta hän oli harjoittelijana lahjakkuus. Hän tiesi mitä tehdä ja miksi tehdä. Hänellä oli oikea asenne harjoitteluun, valmentaja sanoo.

Virtanen arvostaa Määtän henkistä vahvuutta.

– Hän ei anna koskaan periksi."

Ollista on aina jäänyt sellainen tunne, että ei ole päässyt nykyiseen asemaansa pelkästään luontaisten lahjojen vuoksi, vaan ennen kaikkea esimerkillisen työnteon kautta. Kun on junnusta lähtien painanut duunia muita paremmin, niin usein siitä palkitaan.

Todella hieno urheilija kyseessä.
 
Wraith

Tunteesi on kutakuinkin oikeassa. Hieno mies ja hieno tuntea hänet.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ensi kauden ketjuissa tuli puhetta senttereistä, niin ajattelin kurkata Immosen tilastoja Jukureista. Pisteitä ei ole vanhaan tahtiin enää tehnyt ja sen toki tiesinkin. Tämä oli kuitenkin yllättävää ja kertonee sen, että ukko tekee edelleen oikeita asioita kaukalossa:

Joukkueen +/- -tilaston toinen lukemalla +6. Ollut jäällä 24 kertaa oman joukkueen maalatessa tasavoimin ja 18 kertaa vastustajan tehdessä maalin.

Nyt se jännä juttu. Miinustilaston kärjessä Jukureissa on Otto Mäkinen (23 - 43 = -20), Juhis (22 - 41 = -19) ja Jormakka (17 - 33 = -16).

En kyllä olisi arvannut, että noilla tehoilla Jakke on kuitenkin jäällä pyörinyt useammin oman joukkueen onnistuessa vs. pistemiehet. Toisaalta onhan nuo omiin otetut em. kolmella aika hurjia.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ollista on aina jäänyt sellainen tunne, että ei ole päässyt nykyiseen asemaansa pelkästään luontaisten lahjojen vuoksi, vaan ennen kaikkea esimerkillisen työnteon kautta. Kun on junnusta lähtien painanut duunia muita paremmin, niin usein siitä palkitaan.

Todella hieno urheilija kyseessä.
Ollista on ollut helppo tykätä ja arvostaa. Loistava esimerkki junnuille ja miksei vähän vanhemmillekkin.

Sen mitä aikanaan parin junnukoutsin kanssa juttelin, niin kaikki painotti miten kypsästi ja ammattimaisesti Olli on suhtautunut työntekoon jo nuoresta juniorista alkaen.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ensi kauden ketjuissa tuli puhetta senttereistä, niin ajattelin kurkata Immosen tilastoja Jukureista. Pisteitä ei ole vanhaan tahtiin enää tehnyt ja sen toki tiesinkin. Tämä oli kuitenkin yllättävää ja kertonee sen, että ukko tekee edelleen oikeita asioita kaukalossa:

Joukkueen +/- -tilaston toinen lukemalla +6. Ollut jäällä 24 kertaa oman joukkueen maalatessa tasavoimin ja 18 kertaa vastustajan tehdessä maalin.

Nyt se jännä juttu. Miinustilaston kärjessä Jukureissa on Otto Mäkinen (23 - 43 = -20), Juhis (22 - 41 = -19) ja Jormakka (17 - 33 = -16).

En kyllä olisi arvannut, että noilla tehoilla Jakke on kuitenkin jäällä pyörinyt useammin oman joukkueen onnistuessa vs. pistemiehet. Toisaalta onhan nuo omiin otetut em. kolmella aika hurjia.

Joo ja ei tässä voi välttyä ajatukselta jos täällä olisi 3/4 ketjussa ollut Immosen kaltainen heppu, varsinkin näissä tilanteissa joissa joku pelikielossa tai loukkaantuneena. Voisi heittää rooliin kun rooliin tarvittaessa.
 
Somppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, JYP, PELICANS, Florida Panthers, SKA
Onko joku seurannut tarkemmin Sveitsin liigaa ja Laurikaista? Voisiko olla mahdollisuus jatkosopimukseen Lausannessa?
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vatanen palasi eilen Zurichia vastaan kevyeltä 4kk sairauslomalta ja keräili talteen 0+2 Geneven hävitessä 6-5. Geneve johtaa kuitenkin sarjaa reilusti ja Vatasen ehtii ajamaan hyvin sisään poffeihin.

Kausi on toistaiseksi pitänyt sisällään vain 11 ottelua.

5 viimeisintä ottelua 1+7=8, +7
11 ottelua 1+11=12, +11

Jos hyvin käy, Suomi saa mm-kisoihin kauden terävimpään pelikuntoonsa vasta päässeen Vadun.
 
pynski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ole nähnyt pelejä, mutta tilastojen mukaan on mennyt varsin hyvin. 8 peliä, joista 7 voittoa ja 92,4% torjuntaprosentti.

Saattaa hyvinkin olla tarjolla jatkoa Sveitsin suunnalla.

Tämä kuvaa Laurikaisen uraa aika hyvin. Puolikkaita kausia Edi on pelannut valtavan hyvin, esimerkiksi viime kaudella HPK:ssa oli alkukaudesta koko Liigan kuukauden pelaaja, mutta loppukausi menikin sitten enemmän kakkosveskarina Lebedeffin takana. Alkukausi tällä kaudella JYPissä kehno, nyt taas sujuu.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vatasen ura Genevessä on nyt kahdelta kaudelta kattanut 50 ottelua. Viime kaudella olisi pelannut täyden sesongin, mutta sopimus syntyi kauden jo alettua. Tämän kauden katkaisi sitten 4kk kestänyt sairasloma.

Eipä voi silti valittaa miten on sujunut. Tänä vuonna joukkue saattaa voittaa myös mestaruuden kun toisena runkosarjassa. Voivat vielä tuonkin voittaa.

50 ottelua, 10+42=52 +11
 
Viimeksi muokattu:

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jatketaan vielä eilisen päivittämistä, eli Geneve voitti runkosarjan päätösottelussa Ajoien 3-2 ja varmistivat samalla runkosarjan voiton. Vatanen alusti komeasti Teemu Hartikaisen maalin.

Vatasen saldo pitkän loukkaantumisen sisältäneeltä runkosarjalta on seuraava:

13 ottelua, 1+13=14 +10

Kaikesta huolimatta toinen hiukan yli ppg runkosarja Sveitsissä ja parhaaseen kuntoonhan Vadu vasta on ymmärrettävästi pääsemässä. Ilman uusia ongelmia olisi kotikisoihin tarjolla kauden raikkaimmassa kunnossa oleva Vatanen. Nyt kuitenkin Geneven pitäisi osoittaa että joukkue kestää pudotuspelien paineet.
 
Eki25

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Harri Pesosen Langnau näköjään karsii sarjapaikastaan Sveitsin liigassa. Harrihan teki jatkot kesken kauden, mutta eiköhän sopimuksessa ole purkupykälä, mikäli se pahin tapahtuisi.

Ihan hyvä kausi Harrilta pisteiden valossa ja hyviä pelaajia tuolla on muutenkin. Kova on sarja kuitenkin, joten hännillä olivat.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Antti Suomela näyttää luövän itsensä historiankirjoihin ja ottavan SHL:n piste - ja maalikuninkuuden itselleen, kun 1 kierros on SHL:ää jäljellä, 37+29.

Pistepörssin johto on 5 pisteen erolla tiimitoveri Patrik Karlkvistiin, maalipörssiä taas johdetaan 14 maalin erolla.
 
Juu kova on tahti ollut poijjaalla ja ilolla seurannut, kun pelaa SHL:n myös läpi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KOLT

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Antti Suomela näyttää luövän itsensä historiankirjoihin ja ottavan SHL:n piste - ja maalikuninkuuden itselleen, kun 1 kierros on SHL:ää jäljellä, 37+29.

Pistepörssin johto on 5 pisteen erolla tiimitoveri Patrik Karlkvistiin, maalipörssiä taas johdetaan 14 maalin erolla.

Vaikka ikää alkaa jo olemaan niin voisi myös varmaan NHL puolella kiinnostaa?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KOLT

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Suomela oli kyllä Robin ohella hienoin naaraus silloin kaudelle 16-17 Blegin konkurssipesästä. Tulihan sieltä toki mm. myös sittemmin täällä kapteenina toiminut Vainio, mutta kyllä itselle nuo kaksi menee heittämällä ylitse muiden. Lämmittää todella paljon nähdä, miten hienoon liitoon Smela on päässyt SHLssä. Olisikohan tosiaan "kerran vielä" kokeilemaan siipiään rapakon taakse? Olisi enemmän kuin tervetullut Jyväskylään, mutta takoo sellaista jälkeä, että tuskin on ihan vielä pariin vuoteen tulossa edes koko Liigaan.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Itseä myös jonkinasteen urheiluromantikkona lämmittää se et Suomelan onnistuminen ei tällä kertaa tapahdu SHL:n isoimmissa seuroissa (Färjestad, Frölunda, Växjö, Skellefteå jne) joilla tuota rahaa tunnetusti on mällätä vähän enemmän, vaan Oskarshamnissa, joka pelaa nyt 4. kautta Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla. Halli vieläpä pienempi kuin Hippoksella, kapasiteetti 3275 henkilöä.

En oisi muuten muistanut et Suomelalla oli noinkin kova pistekeskiarvo JYP-urallaan, 117 peliä tehoin 43+62. Kieltämättä toivoisi et saisi vielä yhden näytönpaikan änärissä, vaikka itse ehkä henk. koht tykkään enemmän euroopan sarjojen tasosta (Ruotsi/Sveitsi esimerkkeinä)
 
Kyllähän tuo Suomela kelpaisi takaisin tuohon Turkulaisen ja Puustisen keskelle :) Teki kolmosketjussa 60 pinnaa ja silloin Immonen, Hytönen ja Tuppurainen pelasi enemmän ylivoimaakin kun Puustinen ja Suomela.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28

Siellä Teves maajussina nro.7 (hymy)
No nyt on klooni kyllä. Liekköhän yhtä *hyvä* pelaamaan lätkää? Tai yhtä hyvä korjaamaan vanhoja autoja?
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Veltsu ja Lukko. Jatkaa siitä, mihin JYPissä jäi. Potkuketju täyttyy pleijareiden lähestyessä täyttymistään ja alkaa näyttää hyvin tutulta touhulta kaikki Raumalla. Joten ei mene häävisti Veltsun valmennusura, olisin toki toivonut että onnistuu ja onhan se vielä mahdollista mutta hankalalta näyttää nyt.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänäänkin eräs M.Ruusu naarasi elintärkeään paikkaan joukkueellensa voiton ja piti pleijariunelman Mikkelissä elossa. Siis se sama kaveri, joka kuulemma oli meidän ongelmien syypää viime vuonna…. Kovia kehtiysharppauksia vissiin ottanut tässä viime kuukausina, vai voisikohan olla että….
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös