Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

  • 1 276 520
  • 5 231

Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo ja sekin pistää silmään että näin 40v iässä vetelee täysiä kausia ilman loukkaantumisia. Kuitenkin melkoisesti mahtuu uralle pudotuspelejä, maajoukkuepelejä, chl ja muita turnauksia. Lieneekö edes flunssan takia koskaan pois?
On kyllä huikea ukko! Mulla itsellä tuli elämän ensimmäinen oikea loukki urheilussa juuri ennen kuin täytin 40v ja sen jälkeen ollut yhtä alamäkeä, mutta flunssat ei ole kyllä tarttuneet kohta vuosikymmeneen ja olenkin nopeampi kuin sulttaani.
Todennäköisesti vanha mies on vain muistanut hoitaa palauttelut hyvin ja muistaa levätä, kun kerkeää.

Onko tuo edes koskaan loukkaantunut aiemminkaan?
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Saattoihan tuo hieman loukkaantua, kun JYP ei aikoinaan jatkosopimusta tarjonnut.
Immosen yli 20 vuoden uran suurin loukkaantuminen :D muut kohokohdat ovat ulosajo playoffeissa 2009 TPS:ää vastaan ja yks missattu runkosarjapeli 2018 (case CHL ja junnukokoonpanolla Helsinkiin). Aika hyvin kaverilta, jonka suurin vahvuus omien sanojensa mukaan on tasaisuus, ettei ole mitään suuria vahvuuksia.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Saattoihan tuo hieman loukkaantua, kun JYP ei aikoinaan jatkosopimusta tarjonnut.
Edelleen sitä mieltä, että tuo oli virhe. (Vaikka jossain kohti, taivuin jo ajattelemaan että hyvä näin.) Tuppuraisen päästäminen muualle oli aivan oikea ratkaisu, kuten jo silloin puhuin, mutta Jarkon olisin pitänyt.

Mikäli joukkuetta nytkin katsoo, niin jos esim. Stråkan tilalla olisi Immonen niin ei se nyt merkittävisti huonommin ainakaan olisi, ja ei Stråkakaan mikään tulevaisuuden talentti ole, jos joku heittää perusteen että söisi lupaavien nuorten peliaikoja.

Jossittelu on jossittelua, mutta olisin pitänyt Immosen niin monipuolinen ja luotettava pelaaja, hyötyä roolissa kuin roolissa.
 
Wraith

Sama. Jakke pelaa roolin ku roolin ja olisi ollut arvokas jätkä niin kauan kuin luistimien nauhoja jaksaa kiristellä.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikäli joukkuetta nytkin katsoo, niin jos esim. Stråkan tilalla olisi Immonen niin ei se nyt merkittävisti huonommin ainakaan olisi, ja ei Stråkakaan mikään tulevaisuuden talentti ole, jos joku heittää perusteen että söisi lupaavien nuorten peliaikoja.
Täsmälleen samaa olen tässä eilisestä asti pyöritellyt. Lähes tulkoon olin jo kirjoittamassa tänne, että kelpais hyvin meidänkin neloseen.
 
pynski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Myös kun katsoo JYPin tämän kauden aloittajia ja aloitustappioiden määrää, niin Immosen kaltainen guru ei olisi pahitteeksi.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Hienon miehen Jakesta tekee kaiken muun lisäksi se että ura jatkuu vaikka rooli on pienenee. Kyseessä on kuitenkin eurotasolla ihan älyttömän menestyneestä kaverista jolla on meriittejä vähän joka paikassa. Helposti voisi kuvitella egon sanovan että en mää nyt todellakaan lähde Jukureiden neloskenttään tahkoamaan mm kisojen maalipörssin voittajana. Hattu päästä. Yksi kaikkien aikojen kovimmista. Harmittaa kyllä edelleen että Immoselle ei annettu mahdollisuutta päättää uraansa JYPissä.
 
Juuri tämä, Viitasen isoimpia virheitä omasta mielestäni. Itse Viitasen puolella monesti ollut häntä puolustamassa, kun saanut rapaa muilta.

Toisessa rinnakkaisulottuvuudessa Zäkin paita olisi menossa uran jälkeen JYPin hallin kattoon, nyt ei mene vaikka merkittävä osa JYP historiaa onkin.

Päätös lähteä ei suoranaisesti ollut Immosen, se oli JYPin kun JYP ei syystä tai toisesta nähnyt käyttöä monipuoliselle pelaajalle.

Harmittava juttu, hienoa toki Immoselle että Mikkelistä löytyi paikka vielä pelata.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Edelleen sitä mieltä, että tuo oli virhe. (Vaikka jossain kohti, taivuin jo ajattelemaan että hyvä näin.) Tuppuraisen päästäminen muualle oli aivan oikea ratkaisu, kuten jo silloin puhuin, mutta Jarkon olisin pitänyt.

Mikäli joukkuetta nytkin katsoo, niin jos esim. Stråkan tilalla olisi Immonen niin ei se nyt merkittävisti huonommin ainakaan olisi, ja ei Stråkakaan mikään tulevaisuuden talentti ole, jos joku heittää perusteen että söisi lupaavien nuorten peliaikoja.

Jossittelu on jossittelua, mutta olisin pitänyt Immosen niin monipuolinen ja luotettava pelaaja, hyötyä roolissa kuin roolissa.
JYPin pesä ei ollut varmaan ihan selkein mahdollinen, kun näitä ratkaisuja jatkoista on aikanaan mietitty.

Se, että Immonen siirtyi Jukureihin sattui aikansa, mutta jollain tavalla sen silloin kuitenkin ymmärsi, kun oli ollut niin kovaa parranpärinää papoista jne. Jälkiviisaana voi tietysti sanoa, että Jake olisi mennyt heittämällä JYPin kokoonpanoon.

Jake on ollut ja tulee olemaan suosikkipelaajani aina, vaikka ura ei JYPissä päätykkään. Ura on kiistatta loistava ja pelit JYPissä tulevat olemaan aina merkityksellisiä. Hienoa, että Sulttaani edelleen pelaa laadukasta lätkää ja pysyy terveenä.
 
Corvus corax

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LA Kuninkaat, John Tortorella
Jake on ollut ja tulee olemaan suosikkipelaajani aina, vaikka ura ei JYPissä päätykkään. Ura on kiistatta loistava ja pelit JYPissä tulevat olemaan aina merkityksellisiä. Hienoa, että Sulttaani edelleen pelaa laadukasta lätkää ja pysyy terveenä.

Jostain syystä tämä pieni poika uskoo yhä edelleen, että ura päättyy kuin päättyykin JYP-nutussa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kyseessä on kuitenkin eurotasolla ihan älyttömän menestyneestä kaverista jolla on meriittejä vähän joka paikassa.

Kyllä sekin oli varmaan JYPin huomioitava, että on juuri niin kuin sanot. Ei tuollaista kaveria kannata halveksia liian pienellä palkalla lojaaliuteen luottaen, arvostusta pitää olla myös toiseen suuntaan. Tilanteessaan JYP ei olisi kyennyt tarjoamaan pienemmästä roolista meriittiensä arvoista korvausta, kun jollain huvenneella likviditeetillä piti kyetä joukkue kasaamaan. Niihin pienempiin rooleihin piti löytää pienempiä kulunkeja, että kärkeä saatiin myös kiinnitettyä. Näin minä ainakin olen ymmärtänyt koko asian ja pidän JYPin toimintaa asiassa suoraselkäisenä, mieluummin luopua ikonistaan kun peluuttaa halvennettuna. Kunnioittaa ja arvostaa voi niin monin tavoin.
 
Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@JypFabu totta että kunnioittaa voi monella tapaa, ja Immosta pitää JYPin kunnioittaa, mutta kyllä minä ihmettelen silti että Immosen mukaan ei edes kysytty jatkosta. Eli ei edes kysytty millä hinnalla olisi ollut valmis jäämään, tuo on minun mielestä jo suoranaista tyhmyyttä ja samalla kunnioituksen puutetta kun ei annettu edes mahdollisuutta päättää uraansa JYPissä. Immoselle olisi koko ajan ollut käyttöä mentorina nuoremmille ja takuuvarmana 2-3 sentterinä joka ottaa hyvällä prosentilla aloituksia ja pystyy pelaamaan myös ylivoimaa ja alivoimaa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
ei edes kysytty millä hinnalla olisi ollut valmis jäämään

Minäpä hiukan pelkään, että JYP organisaatio tiesi kysymättäkin, että hurrikaanisydän olisi halpuuttanut miten paljon pyydetään, mutta pakosti, jos on mitään arvostusta pelaajaa kohtaa, miettii se, onko viisasta korjata hyöty, vai antaa mennä, jos ikoni saa jossain arvoistansa korvausta. Minusta JYP toimi viisaasti.

Koko kuviosta me ei varmoja tietty voida olla, mutta veikkaanpa että tuosta hommassa on kyse. Ehkä sitten joskus joku paljastus näistäkin asioista julkisuuteen tulee, kun urat ja tekijät on jo muissa puuhissa.

Minusta on hassua, ettei täällä monikaan oikeasti tunnu tätä puolta asiasta ymmärtävän, vaan miettii asiaa tämmöiseltä minun (=JYP) lelu, minun nalle perspektiiviltä, jossa seura kohtelee paha mielessä pahasti. Minusta olisi ihme, jos mieleen ei seuran puolen toimijoille tulisi, että 200 000 arvoiselle ikonille voitais tarjota 50 000 roolista. Sekö olisi muka ollut ikonin arvoista?
 
-pasi-

Taidettiin olla juuri pahimpaan aikaan koronan ja seuran talouden osalta joten kyllähän tuossa hyvät perusteet palkkaleikkaukselle olisi ollut ja siitä tuskin pelaajakaan olisi ainakaan siltoja poltellut vaikka jatkoa ei olisi tehnyt. Nyt taisi vain olla enemmän poliittinen päätös olla tekemättä jatkoja.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Kyllä sekin oli varmaan JYPin huomioitava, että on juuri niin kuin sanot. Ei tuollaista kaveria kannata halveksia liian pienellä palkalla lojaaliuteen luottaen, arvostusta pitää olla myös toiseen suuntaan. Tilanteessaan JYP ei olisi kyennyt tarjoamaan pienemmästä roolista meriittiensä arvoista korvausta, kun jollain huvenneella likviditeetillä piti kyetä joukkue kasaamaan. Niihin pienempiin rooleihin piti löytää pienempiä kulunkeja, että kärkeä saatiin myös kiinnitettyä. Näin minä ainakin olen ymmärtänyt koko asian ja pidän JYPin toimintaa asiassa suoraselkäisenä, mieluummin luopua ikonistaan kun peluuttaa halvennettuna. Kunnioittaa ja arvostaa voi niin monin tavoin.

Minusta on kunnioittavampaa tarjota pientä roolia kun olla tarjoamatta mitään. Edes sitä että olisi ilmaistu asia miehelle itselleen suoraan.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Minäpä hiukan pelkään, että JYP organisaatio tiesi kysymättäkin, että hurrikaanisydän olisi halpuuttanut miten paljon pyydetään, mutta pakosti, jos on mitään arvostusta pelaajaa kohtaa, miettii se, onko viisasta korjata hyöty, vai antaa mennä, jos ikoni saa jossain arvoistansa korvausta. Minusta JYP toimi viisaasti.

Koko kuviosta me ei varmoja tietty voida olla, mutta veikkaanpa että tuosta hommassa on kyse. Ehkä sitten joskus joku paljastus näistäkin asioista julkisuuteen tulee, kun urat ja tekijät on jo muissa puuhissa.

Minusta on hassua, ettei täällä monikaan oikeasti tunnu tätä puolta asiasta ymmärtävän, vaan miettii asiaa tämmöiseltä minun (=JYP) lelu, minun nalle perspektiiviltä, jossa seura kohtelee paha mielessä pahasti. Minusta olisi ihme, jos mieleen ei seuran puolen toimijoille tulisi, että 200 000 arvoiselle ikonille voitais tarjota 50 000 roolista. Sekö olisi muka ollut ikonin arvoista?
Pelkkää arvuuttelua moinen. Fakta on se, ettei sopimusta tarjottu ollenkaan.

Meni sitten Jukureihin ja nosti Jokisen sekalaisen jengin vaatimustason tappiin yhdessä Tuppuraisen kanssa. Niin ne mikkeliläiset puolta pienemmällä budjetilla ovat puolta korkeammalla sarjataulukossa, puhumattakaan viime kaudesta.

Voittaja, johtaja, esimerkki, aloitusspesialisti sentteri erikoistilanneosaamisella, jäähyttömällä pelitavalla ja rautaisella kunnolla. Ai niin, ja seuran rahoittaja eli maksoi palkkansa omasta pussistaan.

Urheilutoimenjohtaja Viitasen pahin vikatikki päästää Immonen menemään.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Pelkkää arvuuttelua moinen. Fakta on se, ettei sopimusta tarjottu ollenkaan.

Näkemyksiä voi olla monta, mikä luonnollista on. Faktasi ei kuitenkaan siinä mielessä ole fakta kun se ei selitä syitä ja taustoja, jotka asiaan ja päätöksiin ovat vaikuttaneet.

Minä ymmärrän niitä, jotka näkevät yksiselitteisesti seuran näyttäneen persettä ja toimineen väärin asiassa, minä taas epäilen ettei seura niin tyhmä ole, vaan taustoissa on muita selittäviä tekijöitä, kun täällä arvaillut.

Saa ihan uskoa mielessään myös sen, että Jukurit viimeaikoina ovat operoineet pienemmin rahoin kuin JYP, vaan minä en satuihin usko. tosiasiat kertoo ihan muuta.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös tämä keskustelu keskusteltu jo puhki silloin aikanaan? No joo, ainahan sitä saa lämmitellä vanhoja muistoja. Mielestäni oli hyvä, että JYP putsasi pöydän kaikista kulta-aikojen jäänteistä ja lähdettiin rakentamaan tulevaisuutta puhtaalta pöydältä. Nuoria sankareita tuotiin tupaan ja menestys oli mitä oli, mutta mielestäni oli oikea ratkaisu, varsinkin jos ei edes ollut rahaa mitä tarjota.
 
-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eipä Immonen vaikuttanut Kallen sohvalla istuessaan siltä, että hän tuntisi nauttivansa kovinkaan suurta arvostusta JYPin puolelta, kun jättivät tarjoamatta jatkosopimusta.
 
Viitanen sai toki käskyn ylempää, mutta mielestäni UTJn ominaisuudessa olisi voinut halutessaan esittää vastalauseen.

JYP varmasti ajatteli näin kuin MJ yllä, mutta mielestäni on selvä ero onko joukkue täynnä luokkakokous kavereita eli kokeneita pappoja vai onko niitä pari tuomassa nuorille pelaajalle tukea ja kokemuksia.

Mutta tämä meni miten meni, eikä meillä ole valitettavasti mahdollisuutta enää tätä muuttaa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Eipä Immonen vaikuttanut Kallen sohvalla istuessaan siltä, että hän tuntisi nauttivansa kovinkaan suurta arvostusta JYPin puolelta, kun jättivät tarjoamatta jatkosopimusta.

Minusta vaikutti siltä, ettei mikään taho vaikuttanut onnelliselta tai tyytyväiseltä tuohon aikaan. Syitä oli monia ja monella. Aina ei silti voi asioita toiseksi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Toisille jää pinttymäksi itse keksityt syylliset, eikä sitäkään kukaan muuttaa voi, toiset menee eteenpäin ja hyväksyvät asiat.

Tuskin kenelläkään on mitään absoluuttista "oikeata" tietoa mistään asian osapuolia lukuun ottamatta. Jokainen tekee päätelmänsä niistä murusista joita käytettävissä on, kun veikkaan, ettei asianosaiset juuri asiaa eteenpäin levittele ja miksi levittelisivätkään.

Moni varmaan miettii, että tulos oli loose, loose, minä tykkään miettiä ja palasista olen ymmärtävinäni, että se oli lopulta win, win. Totuutta tai faktaa mulla ei kummemmin tai paremmin ole enempää kuin muillakaan.

Minusta kumminkin on hienoa, että arvostamani pelaaja saa ja voi pelata uransa ehtoopuolen asiallisella ja ansaitsemallaan palkalla, vaikka JYP ei siihen rahallisesti yltänytkään, vaan joutui pakon edessä kääntämään lehteä tulevaisuuden etsintään, vaikka toisin, kuin olisi ehkä halunnut.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minusta vaikutti siltä, ettei mikään taho vaikuttanut onnelliselta tai tyytyväiseltä tuohon aikaan. Syitä oli monia ja monella. Aina ei silti voi asioita toiseksi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Toisille jää pinttymäksi itse keksityt syylliset, eikä sitäkään kukaan muuttaa voi, toiset menee eteenpäin ja hyväksyvät asiat.
Taisi tuolloin JYP painia ennemminkin kysymyksen "ollako vai eikö olla?" kimpussa.
 
J.S:P

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös