Pakko palata vielä tuohon Vataseen. Aikoinaan kun muutin Jyväskylään opiskelemaan, oli Hippoksen piippuhylly tuttu paikka, josta tuli tiirailtua sen ajan suosikkeja. Ensimmäiset man crushit oli varmaan Vemmu Virtanen, Jari Korkki Korhonen ja sitten tietenkin Jarkko Immonen ja Eric Perrin. Mutta eivät edellä mainitut loistavat pelimiehet ja heidän tekemisensä olleet mitään verrattuna siihen fiilikseen, mitä Vatasen seuraaminen heti uransa alusta lähtien aiheutti. Hieno hieno pelaaja, joka ihastutti ennen kaikkea nousuillaan ja halulla/kyvyllä ratkaista pelejä, tuntui että Sami oli aina parhaimmillaan, kun pelit kovenivat, jos siis ei ollut loukkaantuneena (niitä juttuja oli ihan liikaa jo uran alkuajoista lähtien). Sen vuoksi onkin ollut tuskallista seurata Vatasen viimeisen vuoden taaperrusta. Loistavan syksyn 2019 jälkeen kaveri on kadottanut tosi paljon omasta identiteetistään, ja kuluneen kauden viimeisin "saavutus" eli Dallasin seiskapakin rooli kruunasi kyllä koko kurjuuden. Eikä meno Devilsissä näyttänyt yhtään sen paremmalta, tuntui että Sami luovutti suosiolla pelintekoroolin muille puolustajille, tämän lisäksi luistinkin liikkui tosi tahmeasti, mikä varmasti osaltaan vaikutti kauden otteisiiin.
Nyt kun Sami vielä perinteisesti jättää MM-kisat väliin ja keskittyy luultavasti maksimoimaan golf-tasoituksensa, niin melko vaikea on (ainakin allekirjoittaneen) enää kuvitella hänen ottavan mitään suurempaa roolia NHL:ssä, jotenkin sellainen mukavuudenhalu paistaa läpi kaikesta tekemisestä. Toivottavasti olen täysin väärässä ja Sami saa vielä sopimuksen NHL:ään ja todistaa pystyvänsä pelaamaan siellä vielä kovalla tasolla juurikin kiekollisen pakin roolissa. Siihen varmistavan pakin rooliin kun on tarjolla paljon sopivampiakin vaihtoehtoja.