Tämä osuus kuulostaa aivan Virtasen pelikirjastolta ja reagointikiekolta. Virtanen oli siis tavallaan ajatuksineen ja pelitavallisine visioineen aikaansa edellä. Sillä kertaa toteutus ei aivan riittänyt siirtämään sitä teoriasta käytäntöön ja luentotaululta kaukaloon. Etäisyydet olivat oli liian pitkiä ja reagointi liian hidasta kuvainnollisesti. Mutta ehkä tulevaisuudessa löytyy joku valmentaja joka siinä onnistuu JYPissä.
Virtaseen liittyen joudun toistamaan sen, minkä olen jo aiemmin kirjoittanut. Hänen analyysinsä oli oikea, mutta jotkut tekijät organisaatiossa löivät kapuloita rattaaseen, moni on epäillyt pelaajien kuppikuntaa, itse luulen (huom. en tiedä), että sählääjinä toimi ennemminkin tahot, joilla oli selkeä valta - asema Virtaseen. Niinpä mulle jäi kuva, että Virtaselta vaadittiin mahdotonta, syödä kakku ja säästää se, eli voittaa ja uudistaa pelitapa kilpailukykyiseksi.
Taktisina muistumina noista ajoista on sellainen mielikuva, että Virtanen yritti selviytyä tilanteessa hirvittävän vaativalla tavalla, koska sen ajan ideologiaan ei sopinut keskialueen voittava peli ja sitä ilman mahdollisuudet pärjätä oli ohkaiset, hän käänsi katseensa itään ns. venäjä koulukunnan kiekkoon, jossa se keskialue ylitetään tuottavasti yhdellä syötöllä siitä varsinaisesti kamppailematta, tämän ongelma vaan oli, ettei kiekollinen taito liigassa moiseen toteutukseen ollut riittävä. Onnistuessaan se olisi ollut pystysuunnan kiekon modernisointi, mutta ei haavoittumaton sekään, niinkuin venäjä on monasti osoittanut. Tuossahan viisikon pystyetäisyydet venyvät, mutta sen idea on, että kääntö tapahtuu salamana yhdellä kovalla syötöllä sinisellä kyttäävälle hauelle. Tästä on jäänyt JYPiin ikävä taipumus, jossa hyökkääjät jököttövöt sinisellä paikallaan osallistumatta oikeastaan peliin millään tavoin. Idea oli, että muu viisikko ajoittuisi ylittämään keskialuetta täysin vauhdein ja haki avaisi tien hyökkäysalueelle siirtosyötöllä tai hitaalla päätykiekolla. Ongelma vaan oli, ettei JYP kyennyt niin hyvään ja virheettömään kiekolliseen peliin, mitä tämä vaati, eikä myöskään pelinlukutaito riittänyt identiteetin vastaiseen pelitapaan. Tuon tyylin puolustuksellinen ajatus lienee se, että tuo hauki myös sitoo vastustajan voimia paineistaa, kun omaa päätä on pakko varmistaa.
Tämä saattaa olla pehmoista puhetta ja kuvitelmaa, mutta niin koin, että se kiekko, mitä Virtanen olisi halunnut toteuttaa oli meidän peliin perustuva vahva kiekollinen tempopeli, eli suunnilleen se, mihin nykyään parhaat pyrkii. Muutos oli kuitenkin niin radikaali, ettei pelaaja materiaali sitä osannut toteuttaa ja homma meni kaaokseksi ja taas palattiin vanhaan. Oletan, että Virtanen oli jopa niin idealisti, että näki mielessään paikattoman pelaamisen korkeimpana päämääränä, jossa jokainen pelaa jokaista paikkaa tilanteen mukaan. tähän viittasi mm. taklaamisen merkityksen pienentäminen ja kiilaamisen ajatuksena oli vastustajan hidastaminen niin, että kentän kaikilla alueilla muodostuisi miesylivoima omalle joukkueelle asap, jolloin vastustajan pelinrakentelu tukehtuisi omaan mahdottomuuteensa. Jos hetkeäkään ajattelee käytännön tasolla, niin tuon vaativampaa ja kuluttavampaa pelitapaa on vaikea keksiä. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että Virtanen nimenomaan oli vaativa perfektionistinen valmentaja, mikä selittää hänen ideaaliaan ja samalla ehkä pelaajien haluttomuutta sen toteuttamiseen pyrkiä.