Mainos

Microsoft Game Pass

  • 11 751
  • 59
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Microsoftin "pelinetflix", joka pian vuoden päivät (?) On ollut myös tietokoneelle (For PC) tai molemmille (Ultimate). Alussa pelivalikoima oli melko vähäinen. Pikkuhiljaa ainakin minulle sopivaa sisältöä on tullut enemmän ja enemmän. Olen ollut tilaaja jo pitkään, Xboxilla sitä käyttää lähinnä muksut, mutta ajopelivalikoimaa löytyy laadukkaasta päästä siinä määrin, että rattia tulee väännettyä välillä enemmän, välillä vähemmän.

Oikeastaan mikä nyt sai tätä ketjua avaamaan, oli tuore uutinen, jonka mukaan Football Manager 20 on pelattavissa nyt. Pelisarjan ensimmäinen, joka tuohon palveluun päätyy. Vahva suositus tälle palvelulle, vaikka hintaa löytyy. Starttijakson taitaa saada eurolla ja uusista suklaamuropaketeista taisi saada viikon lisenssejä.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Oon itsekin miettinyt että jos hommaisi tuon päivittämällä määräaikaisen live goldin ultimateen. Sen verran vähän on tullut pelattua etten vielä ole tähän ryhtynyt mutta FM20 taitaa tehdä tästä kuitenkin pakollisen hankinnan.
 

Teloch

Jäsen
Päivitin oman pässini ultimateksi heti kun se vain onnistui, eikä hetkeäkään ole kaduttanut. Monialustapelit on mukavampi vääntää PC:llä, plus esimerkiksi Phoenix Point olisi jäänyt kokonaan testaamatta ellei se olisi tuonne palveluun tullut. Samoin tuo FM2020 on jäänyt tähän asti hyllyyn, mutta nyt asensin sen heti kun se oli tarjolla. Ehdottomasti hintansa arvoinen palvelu, sikäli kun pelailee sekä konsolilla että tietokoneella.
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Tätä Game Passia vähän olen miettinyt nimenomaan PC:lle. Euron liittyminen Windows 10:lla ja Microsoft Flight Simulator kiinnostaa, että tuleeko siitä mitään vai tuleeko siitä paskaa. Siis pelaamisesta.
Ralli- ja auto-pelejä oli myös Game Passilla, jotka kiinnostaa.

Lähinnä mietityttää, että onko tää toimiva systeemi? Saa tosiaan pelata melko pienellä (3,99 eur /kk) niin paljon pelejä kuin haluaa.
Vai missä se catch on?
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tätä Game Passia vähän olen miettinyt nimenomaan PC:lle. Euron liittyminen Windows 10:lla ja Microsoft Flight Simulator kiinnostaa, että tuleeko siitä mitään vai tuleeko siitä paskaa. Siis pelaamisesta.
Ralli- ja auto-pelejä oli myös Game Passilla, jotka kiinnostaa.

Lähinnä mietityttää, että onko tää toimiva systeemi? Saa tosiaan pelata melko pienellä (3,99 eur /kk) niin paljon pelejä kuin haluaa.
Vai missä se catch on?

Itse juuri eilen tilasin tämän kun halvalla sai ja Crusader Kings 3 julkaistiin. Työkaverilla tämä ollut viime vuodesta ja ei ole ollut mitään pahaa sanottavaa. Ainut ongelmahan tässä voi olla se että pelit poistuu valikoimasta ja sittenhän niitä ei enää pelata, alennuksella toki voit lunastaa pelin itselle ennen poistumista. Dirt Rally 2.0 on muuten pelkkä perusversio ja jos haluaa ajella Jämsässä niin pitää ostaa laajennus erikseen. Ja riskiähän tässä ei ole kun irti pääsee silloin kun siltä tuntuu.
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Ja riskiähän tässä ei ole kun irti pääsee silloin kun siltä tuntuu.
Tämähän se tärkein pointti on toki. Ihan fiksu systeemi että kk-maksulla voi pelata paljon eri pelejä, eikä tarvi jokaista hankkia á 35 eur. Kiitos.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Boxille löytyy nykyään myös monen kaikkien aikojen parhaana pitämä RDR2. Viime aikoina mulla ollut pelin alla tietokoneella Football Manager ja boxilla NBA2k20. Dirt Rallyt mulla oli jo ennen niiden Game Passiin tuloa, mutta niitäkin on tullut pitkästä aikaa ajeltua. Poika pelaa Subnauticaa paljon.
 

marse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
RDR2 tosin lähti jo game passista. Jäi itselläni kokeilematta, kun ei neljän kuukauden vuoksi viitsinyt. Ja juu, oma valintahan se toki on, että tuppaa menemään pari vuotta pelien alkuvaiheissa.. Mutta eipä kauheasti voi valittaa, sillä oli etukäteen tiedossa, että RDR2 on vain hetken game passissa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Tuleva Xbox X Live Gamepass bundle on kyllä must ostos. Varsinkin, kun Mikkisovta osti Zenimaxin. Aika monta pelisarjaa jota pelaan löytyy ko yhtiön listalta. Aivan mahtava uutinen.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Disney+:n 30 päivän kokeiluversio saapui Game Passiin.

Lunastettava viimeistään 1.2.2021
 

SharksAttack

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, KalPa, Sport
Kyllä ihan täysversioita. Yleensä ilman lisäosia, mutta siihenkin on poikkeuksia nähty. Mulla on ollut Gamepass siitä asti, kun XBonen hankin ja Ultimate julkaisusta lähtien. Aina sieltä on löytynyt jotain pelattavaa. PC:llä on tullut nyt tahkottua Crusader Kings 3:sta.
 

marse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nythän on sitten tarjolla myös Xbox All Access, jonka kuukausimaksu sisältää sekä koneen että Game Passin. Valitettavasti sitä tosin saa vain yksinoikeudella Gigantista, valitettavasti vain myymälästä ja valitettavasti samasta kiintiöstä kuin muutkin tilaajat, eli ei auta koneen saannissa. Lisäksi koomisesti myyjät ovat aivan pihalla koko tuotteesta, eivätkä oikein edes tiedä, mistä on kyse. Kävin omani ennakkotilaamassa ja silloin vielä lupailtiin julkaisupäivälle, mutta nopeasti muuttui toimitus joulukuulle. Samaan aikaan kuitenkin julkaisupäivänä Forumin Gigantista koneita sai, joten meni kyllä minun mielestäni aika vihkoon tämä All Accessin lanseeraus.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Giganttihan veteli vituiksi koko Xboxin julkaisun. Monet aikoja sitten jo tilanneet eivät saaneet julkaisuun boksejaan, vaan ne oli Norjassa ja ties missä. Päälle sitten tämä 100 myytävän erillishomma joka herätti ennakkotilanneissa ja All Access-tilaajilla kovastikin närää, etenkin kun vielä jakelivat 199€ kuulokkeita kaupanpäälle. Nyt sitten ovat alkaneet antaa 50€ lahjakortteja jengille, joiden piti saada julkaisussa konsoli ja eivät saaneet. Siellä siis oli mennyt kuulemma mm. ekana jonossa olleita tilauksia jonon perille jonkun säätämisen takia jne.

Aika vihkoon meni Gigantilta siis.
 

Jargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää on saatanan hyvä juttu. Kiitos @mikko600 vinkistä.

Onpas mukava pelailla uudella boksilla kun ei oo latausaikoja. Hetkessä lähtee pelit pyörimään

Sen verran hyvältä diililtä vaikuttaa että tuli kanssa hoidettua Series S ja All Access Gigantista. Tarkoitus oli hommata ensin PS5 ja sitten xbox series X/S mutta meni nyt näin päin kun saattaa mennä aika pitkään että PS5:n saa.

Nyt kun rupesin asentamaan tuota niin ilmeisesti joku koodi tarvittaisiin sen game passin aktivointiin. Osaisitko @Sämppäri tai joku muu jeesata että miten tuo teillä hoitui? Gigantin kuitissa oleva koodi ei tuo ole vaikka niin luulin ja ne myyjät olivat ihan pihalla koko hommasta niin niistä ei paljon apua ollut. Toki kysyn aspasta huomenna mutta ajattelin nyt kokeilla jos joku tietäisi heti miten tuo menee.

EDIT: Konsolin sarjanumero pitää syöttää Gigantissa Game Passiin ja tuo oli jäänyt heillä tekemättä, saivat korjattua tänään. Tiedoksi jos jollakin vastaavaa ongelmaa tulee.
 
Viimeksi muokattu:

Konson Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Giganttihan veteli vituiksi koko Xboxin julkaisun. Monet aikoja sitten jo tilanneet eivät saaneet julkaisuun boksejaan, vaan ne oli Norjassa ja ties missä. Päälle sitten tämä 100 myytävän erillishomma joka herätti ennakkotilanneissa ja All Access-tilaajilla kovastikin närää, etenkin kun vielä jakelivat 199€ kuulokkeita kaupanpäälle. Nyt sitten ovat alkaneet antaa 50€ lahjakortteja jengille, joiden piti saada julkaisussa konsoli ja eivät saaneet. Siellä siis oli mennyt kuulemma mm. ekana jonossa olleita tilauksia jonon perille jonkun säätämisen takia jne.

Aika vihkoon meni Gigantilta siis.

Ennakkotilanneena mun olisi pitänyt saada boxi tiistaiksi julkaisupäivänä Matkahuollon kautta. Sain keskiviikoksi ja mielipahasta 50€ lahjakortin. Kyllähän se mielipaha lieveni ja heti perjantaina kerkesin ekan kerran boxilla pelaamaankin
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Remedyn Control pamahtaa sitten Game Passiin tällä viikolla.

Millä vitun ajalla mä kerkeen pelata sitä, kun pitäs vielä Star Wars: Jedi - Fallen Orderkin pelata. Samoin TitanFall2

Cyberpunkkikin kolkuttelee jo viikon päästä... Vieläköhän ne vois pari kuukautta viivästyttää sitä?
 

Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
Outriders ilmestyy Game Passiin 1.4, eli pelin julkaisupäivänä. Ei oo ilmeisesti edes aprillipila.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Selailin valikoimaa ja latasin muutaman pelin jonoon. Stellaris-peliä jo hieman aloittelin mutta tuntuu jotenkin monimutkaiselta eikä oikein tiedä priorisoida noita juttuja, Empire of Sin on varmaan seuraavana testissä ja luulen että tulen tykkäämään pelistä. Lisäksi Tropico 6, Cities Skylines, Port Royale 3 ja XCOM 2 odottelee korkkausta (viimeisin Storesta 2,49€).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös