Michael Keränen Jokereihin

  • 85 197
  • 337
Mulla on sellainen näppituntuma, että rankkareissa onnistutaan melkein harvemmin kuin normiläpiajoissa.

Kuulostaa vakuuttavalta. Jos maaleja tulee normiläpiajosta "melkein harvemmin" kuin pilkuista, silloin on tosiaan melkein järkevää aiheuttaa tieten tahtoen rankkari.

Itse katsoin eilisen ottelun ratkaisuhetket Viaplaystä. Kun Kainulainen mouhosi, että siinä olisi pitänyt rikkoa läpiajoon karannutta svedua, minä ihmettelin että tietääkö hän sääntöjä. Mulle ei auennut, miten pelitilanneläpiajon vaihtuminen rankkariin olisi Jokerien voitonmahdollisuuksia parantanut.
 

Trymuch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huvittavaa, että Jatkoaikakin jo spekuloi potkuilla. Ettei välttämättä pelaa enää peliäkään Jokereissa. Raflaava kirjoitus, mutta tuskinpa siellä ihan niin hätäisiä ollaan. Etenkin jos Hishon joutuu pitkälle huilille, Keräsen "potkujen" jälkeen oltaisiin kaksi "tulosta tekevää hyökkääjää" vajaat jo kahden pelin jälkeen. Enpä usko.
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huvittavaa, että Jatkoaikakin jo spekuloi potkuilla. Ettei välttämättä pelaa enää peliäkään Jokereissa. Raflaava kirjoitus, mutta tuskinpa siellä ihan niin hätäisiä ollaan. Etenkin jos Hishon joutuu pitkälle huilille, Keräsen "potkujen" jälkeen oltaisiin kaksi "tulosta tekevää hyökkääjää" vajaat jo kahden pelin jälkeen. Enpä usko.

Niin no, mehän olemme kaksi tulosta tekevää hyökkääjää vajaita jo. Jos Keräsen haluaa exitoida niin ajoitus varmaan voisi olla hyvä ennemmin kuin myöhemmin kun muut liigat ovat vasta aloittelemassa. Toisaalta juuri nyt markkina-arvo on aika matala ja jos palkka on lainkaan "KHL-tasoa" niin voi olla että nopeasti esim liigaseurasta kysyttäisiin että kuinka paljon Jokerit osallistuu palkanmaksuun.

Voisiko kaverin vuokrata syksyksi liigaan ja kattella joulutauolla uudestaan?
 

Trymuch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyl mä toistaiseksi vielä uskallan luottaa Keräseen sen verta, että Keräsen kanssa ollaan vähemmän tulosta tekevää hyökkääjää vajaita kuin ilman Kerästä.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uusia pelaajia on turha odottaa. Ne pelaajat, joilla ei ole sopimusta, on jostain syystä tilanteessaan. Kenenkään sopimuksen ulosostamiseen en jaksa uskoa. Tietysti jos Michelle ei herää ja Hison on lopput kaudesta paketissa, niin toimiston on kani jostain hatusta keksittävä. Aikaisintaan tämä tulee tapahtumaan NHL leirien jälkeen, kun nähdään ketkä ei mahtuneet ylös.

edit

Keränen matkalla ennätykseen – edessä historiallisen nopeat potkut Jokereista? - KHL - 26.08.2016 - Kolumnit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
Aika rankkaa tekstiä, mutta pitää sisällään pihvin.
 
Viimeksi muokattu:

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Kuulostaa vakuuttavalta. Jos maaleja tulee normiläpiajosta "melkein harvemmin" kuin pilkuista, silloin on tosiaan melkein järkevää aiheuttaa tieten tahtoen rankkari.
Tä? Lueppa uudestaan. Ei kannattaisi kääntää ihan toisinpäin toisten kirjoituksia.
 

F#21

Jäsen
Jaakola varmasti nykyään miettii vähän tarkemmin seisooko puna- vai siniviivalla tästä lähtien, jos Keränen pitää limppua. Naurettava kommentti sinulta. Lisäksi kysymys ei ollut siitä että liike ei riittänyt. Keränen oli täysin kuutamolla siitä mitä kentällä tapahtui ja täten seisovin jaloin ollut pelaaja luisteli liikkeessä olleelta Keräseltä karkuun.

Ei siinä mitään järjetöntä ole, jos vertaan pelaajien luistelua toisiinsa. Täällä on mainittu, että Keränen olisi nostanut selän pystyyn, mutta silti onnistui olla Jaakolaa nopeampi. En siis todellakaan ole vierittämässä Jaakolalle mitään vastuuta kyseisestä maalista. Tilanteessa Keränen myös lähti pelaamaan väärää pelaajaa eikä ottanut huomioon jäähyaitiosta tulevaa pelaajaa.

Keränen teki herranenaika yhden pienen virheen, jonka takia Jokerit valitettavasti menetti pisteet. Hän yritti pelata tuolla siirrolla vähän aikaa muille Jokeri-pelaajille, mutta epäonnistui tässä.

Mutta mä jätän mun viestittelyt tästä aiheesta tähän. Tsemppiä naapuriin!
 

Pluton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lukko
Onko täällä palstalla tosiaan näin paljon tyhmiä / epärealistisia kirjoittajia, jotka luulevat Keräsen pelaavan kolmoskentässä :D Ei luoja.

Hyvä hankinta. Kyllä tämmöinen vahvistus maistuu vain tuplasti paremmalta noiden anttiloiden ja marjamäkien jälkeen.

Tuleppas nyt tänne uudelleen viisastelemaan kuinka epärealistisia ja tyhmiä muut palstalaiset on. Tämän ketjun alkupäätä lukiessa huomaa kuinka realisteja ja fiksuja osa palstalaisista on. No joo. Pakko oli ottaa tähän.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
On sanomattakin selvää, että Keräsen pitää parantaa, mutta niin on koko joukkueenkin. Keräsen virheestä vastustaja pääsi läpiajoon, mutta Zapolski ei torjunut sitä. En aivan osta väitettä, että Keräsen pelit olisi mahdollisesti jo pelattu Jokereissa. Sieltä voisi laittaa samantien useammankin pelaajan samassa ovenavauksella pois, mutta odotetaan edes jonkin aikaa,
 
Mutta eikö valmentaja ole päättänyt, kenet laittaa kentälle? Eli todellinen syypää ei ollut edes kentällä maalin aikana, valmentaja on vaan päättänyt pelin loppu-/ ja ratkaisuhetkillä käyttää vähän huonompaa, hitaampaa ja vähä-älyisempää pelaajaa ihan vaan kaikkien kiusaksi. Jaloselle kenkää.
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Ei tässä vaiheessa ketään tarvitse kenkiä pihalle. Keränen on ollut luvalla sanoen huono, mutta ei olisi ensimmäinen pelaaja, joka parantaa kauden edetessä ja ennen kaikkea kun nyt on pelattu vasta 2 sarjapeliä. Jos lokakuun lopussa tilanne on sama, niin sitten pitää alkaa katselemaan parempaa vaihtoehtoa. Sentteri saattaisi tulla kyllä tarpeeseen, jos nyt Hishonin vamma osoittautuu vakavaksi.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Aika tylyä kiekkokulttuuria olen havaitsevinani teillä siellä kaukana KHL -liigassa omia pelaajia kohtaan. Kaksi peliä ja nuorehko lupaus on teilattu eräiden toimesta sinne syvimpään maanrakoseen. Jatkoajan arvostettu toimittajakin Mikko Korhonen toivoo ja ennustaa ansiokkaassa kolumnissaan historiallisen nopeita potkuja.

Asiahan ei minulle millään tavalla kuulu, mutta josko pientä armoa ja tilaisuutta vielä sittenkin.
 

sinikettu

Jäsen
Aika tylyä kiekkokulttuuria olen havaitsevinani teillä siellä kaukana KHL -liigassa omia pelaajia kohtaan. Kaksi peliä ja nuorehko lupaus on teilattu eräiden toimesta sinne syvimpään maanrakoseen. Jatkoajan arvostettu toimittajakin Mikko Korhonen toivoo ja ennustaa ansiokkaassa kolumnissaan historiallisen nopeita potkuja.
KHL:n perustavanlaatuiset arvot ovat jo tarttumassa Jatkoajan toimitukseenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Asiahan ei minulle millään tavalla kuulu, mutta josko pientä armoa ja tilaisuutta vielä sittenkin.
Keräsen huonot otteet eivät suinkaan alkaneet kaksi peliä sitten vaan hän jatkoi siitä mihin harjoituspeleissä jäi. Kun ei maila+erkka sopparilla pelaa vaan isolla rahalla, voi jotain vaatiakin. Mahdollisuuksia annetaan niin monta kuin niitä ansaitaan.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Mä siedin Nico Maneliustakin kokoonpanossa. Se sentään antoi kaikkensa vaikkei se paljoa ollutkaan.
 

cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Jokerit, KäPa, Liverpool
Mä siedin Nico Maneliustakin kokoonpanossa. Se sentään antoi kaikkensa vaikkei se paljoa ollutkaan.

Keränen on tainnut oikeasti pelata pahasti penkin alle, jos ketjussa mainitaan Nico Manelius :D Manelius-Niemi on ehkä 2000-luvun katastrofaalisin pakkipari.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Hypoteettinen funtsinta: mitäpä jos Zapo olisi torjunut!!! Mitäpä jos Swedu olisi räpeltänyt?!

Virhe mikä virhe. Harjoitusotteluita en ole nähnyt, nämä kaksi näkemääni eivät kuitenkaan ole mitään Keräs-faniuden siemeniä kylväneet.
Jotenkin mies on onnistunut olemaan enimmäkseen näkymätön ja sitten kiekon saadessaan taas toivoisi miehen pysyneen näkymättömänä.

Mutta typerää kuitenkin ruveta muutaman pelin jälkeen äijää kenkimään.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Saihan Aaltos Juhis pellailla kaksi kautta, vaikka peli toimi vain ajoittain. Luulen, että johto ja valmennus otti harkitun riskin ja antaa todellakin Keräselle vielä näytönpaikkoja. Hänestäkin pääsee kyllä eroon tavalla tai toisella, jos siihen on tarvetta. Nyt vaan peukkua ylös, että peli alkaa kulkemaan pian.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Hyvä että Keränen on kokoonpanossa a) siksi että tässä vaiheessa yksittäisillä mokailuilla tai edes muutamalla huonolla pelillä ei pidä olla merkitystä, vaan jokaiselle ryhmäläiselle pitää antaa mahdollisuus sopeutua trial&error-hengessä, ja b) siksi että tuo Jatkoajan umpipaska kolumni sai nenilleen.

Liian voimakas dumaaminen joukkueen sisällä varmistaisi ettei Keräsestä olisi enää mihinkään, mutta mahdollisuuksien antaminen saattaa tuoda tullessaan parempaa itseluottamusta ja onnistumisia. Keränen on kuitenkin varsin potentiaalinen kolmoskentän pelintekijä.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tämän kauden sylkykupista ei liene enää epäselvyyttä?

Kaikki on vielä Keräsen omissa käsissä. Jos miehen tehot ovat kuin Raskilla aikanaan, niin peli on menetetty. Jos kuitenkin kiekko alkaa löytymään oikeasta päästä, niin nopeasti käy kuin Karlssonille: surkea alku jää hämäräksi muistoksi ja kukaan ei enää muistele yhtä mustaa hetkeä tai paria heikkoa peliä.

Hyvä veto valmennukselta heittää mies kokoonpanoon tänään. Nyt on ainakin mahdollisuus kuitata tuo virhe ja itseluottamusta ei syödä aivan tyystin. Toistaiseksi Keräsestä ei ole ollut meille mitään iloa, mutta se seikka on täysin varma, että ilman itseluottamusta miehestä ei iloa edes voisi saada.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Otteluseurannasta bongasin jonkun yksittäisen positiivisen viestin Keräsestä. Viestimäärästä tässä ketjussa voitanee päätellä, että Keräsellä meni ihan helvetin hyvin.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Otteluseurannasta bongasin jonkun yksittäisen positiivisen viestin Keräsestä. Viestimäärästä tässä ketjussa voitanee päätellä, että Keräsellä meni ihan helvetin hyvin.
Tai sitten sen, että kaikki muutkin veti päin helvettiä. Keränen ei eilen erottunut massasta hyvässä eikä pahassa. Ei sitä nyt ihan nappisuorituksena siten voi pitää, mutta parempana kuitenkin kuin Sotshia vastaan pelatessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös