Mainos

Michael Garteig HIFK:ssa

  • 88 870
  • 636
Suosikkijoukkue
IFK
Se on nimenomaan tämä koulukiusaamismentaliteetti, mitä vastaan itse täällä taistelen ja tulen taistelemaan. Silloin kun peliesitykset siihen syytä antavat pelaajaa saa (ja pitää) kritisoida. "Koulukiusaamiseksi" tuo kritiikki muuttuu siinä vaiheessa, kun torjuntaprosentilla 95,45 0-1 tappion jälkeen pohditaan, että maalivahti ei riitä, koska hävittiin ja torjuntaprosentilla 92,30 4-2 voiton jälkeen pohditaan, että ei riitä, kun ensimmäinen maali olisi ollut torjuttavissa. Kritisoijilla tolpat siirtyy ja ainoa pysyvä on kritiikki. Ja koska M. Garteig ei omalla toiminnallaan ilmeisesti tähän kritiikkiin voi vaikuttaa, on kyse puhtaasti kiusaamisesta.
Amen. Lisätietoja Rask/Boston.
Eilen oli taas sivutolkulla negasiiven parasta antia kesken pelin, mutta IFK:n tultua toistamiseen tasoihin ja voittoon, olisi luullut jollain olevan jotain hyvääkin sanottavaa pelistä. Mutta kun ei. Ei millään voi myöntyä siihen, että voitto tuli hyvin pelanneesta joukkueesta, jonka maalivahti teki kaikkensa todella hyvällä pelillä omiensa eteen. Ja silti voitettiin. Mutta ei vaan riitä. Kun ei kertakaikkiaan riitä. Dynastia!
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Se on nimenomaan tämä koulukiusaamismentaliteetti, mitä vastaan itse täällä taistelen ja tulen taistelemaan. Silloin kun peliesitykset siihen syytä antavat pelaajaa saa (ja pitää) kritisoida. "Koulukiusaamiseksi" tuo kritiikki muuttuu siinä vaiheessa, kun torjuntaprosentilla 95,45 0-1 tappion jälkeen pohditaan, että maalivahti ei riitä, koska hävittiin ja torjuntaprosentilla 92,30 4-2 voiton jälkeen pohditaan, että ei riitä, kun ensimmäinen maali olisi ollut torjuttavissa. Kritisoijilla tolpat siirtyy ja ainoa pysyvä on kritiikki. Ja koska M. Garteig ei omalla toiminnallaan ilmeisesti tähän kritiikkiin voi vaikuttaa, on kyse puhtaasti kiusaamisesta.

Juuri näin.

Kyllähän kritisoida saa, koska ei Garts ole ollut sillä tasolla tällä kaudella (alun CHL-pelejä lukuunottamatta), mistä maksetaan.

Mutta kun Garteig painelee nyt kuukauden pelitauon jälkeen (6.1->5.2) helmikuun peleissä 92,31% torjuntaprosentilla ja 2 maalin päästetyn keskiarvolla ja on siten antanut joka ilta joukkueelle mahdollisuuden voittaa, niin on kyllä aika koulukiusaamisen tuntu tuossa kritiikissä.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Hyvää pohdintaa taas @Postinjakaja

Tuohon viimeiseen pointtiisi niin kyllä Salmelainen on mielestäni jollain tasolla epäonnistunut näissä maalivahtirekrytoinneissaan, sillä Lankisen jälkeen meillä on kohtuullisen karsea jatkumo näistä 89-90% torjuntaprosenttien maalivahdeista ja se mielestäni kertoo, ettei tänne ole onnistuttu hankkimaan Liigan TOP3 maalivahtia, joka pitäisi olla lähtökohta IFKn tasoisessa jengissä ja jopa Karavaanari onnistui tässä. Ideana lienee ollut nyt kasvattaa Halosesta sellainen ja ihan hyvältä näyttää sen suhteen tällä hetkellä. Tässä on kuitenkin annettu ja annetaan tasoitusta vastustajiin.

Lankisen jälkeen on ollut Engren ja Backström nybarin hakuna.

Eli jos poissulkee nää yhden matsin varaveskat, niin Salmelainen on hankkinut viisi maalivahtia:

Ruusu
Tuohimaa
Halonen
Taponen
Garteig

Väitän Tuohimaan olleen hyvä hankinta, mutta jotenkin ei vain se viisikkopuolustus tukenut kaveria samalla tavalla kuin maajoukkueessa. Jalonen ja Lehtonen silti näkevät Tuohimaan taidot. Hankintaa pidän hyvänä.

Samoin Halosen sisäänajosuunnitelma on onnistunut ja kun Halosella ei ole NHL-varausta me saatetaan saada siitä sarjan parhaita maalivahteja useammaksi vuodeksi. Hyvä haku ja hieno kärsivällisyys.

Garteig pelasi kyllä CHLn tosi hienosti, mutta sitten tapahtui jotain. Hankintana siis musta hyvä haku, mutta perkele, kun meillä on käynyt näitä AHLn 1.veskareita itkemässä Hakametsän seinään ennenkin. Mikä siinä on? Tuossa IFKn kopissa? Thiessen olisi jossain Kärpissä torjunut varmaan jollain 94% keskiarvolla ja Garteig Kerhossa jollain 93% luvuilla.

Eli ainoa oikeasti musta epäonnistunut hankinta oli Markus Ruusu. En ymmärtänyt sitä paperilla enkä lopputulostakaan.

Eli ei tämä musta nyt ihan floppia ole ollut. Mutta nämä on mielipide-eroja.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
@Postinjakaja hyvä analyysi ja nimenomaan mielipide-eroja. Garteigin kohdalla vielä ”lopputodistus” antamatta, joten hän voi vielä nousta erittäin onnistuneeksi hankinnaksi?

Engrenistä sen verran, että kuka teki hänelle jatkosopimukset? Eikö se ollut Salmelainen? Tämä tosin kuriositeetti.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
@Postinjakaja hyvä analyysi ja nimenomaan mielipide-eroja. Garteigin kohdalla vielä ”lopputodistus” antamatta, joten hän voi vielä nousta erittäin onnistuneeksi hankinnaksi?

Engrenistä sen verran, että kuka teki hänelle jatkosopimukset? Eikö se ollut Salmelainen? Tämä tosin kuriositeetti.

Vastasinkin tuolla toisaalla. En ole varma kerkesikö Nybari sopia jatkosta jo ennen Salmelaisen tuloa. Engrenhän pelasi hemmetin hyvin sen alun ja itseasiassa koko kauden, joten en ihmettele jos Nyba kerkesi sen jatkon jo rustaamaan. Engren piti meitä ihan pystyssä sen ekan syksynsä, kun meillä oli jotain 10 jätkän loukkaantumisia. Seisoi joissakin peleissä päällään.

Edit: Ja vaikka jatko olisi ollut Salmelaisen rustaama, niin Engren ansaitsi sen ihan omilla otteillaan.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Tutkiskelin ja jatkosopparin teki muuten ilmeisesti Salmelainen.

Ennen kuin kevätkaudella kehiin palannut Halonen otti paikkansa ykkösenä. Eli ehkä hieman liian aikaisin tuo jatkosopimus, MUTTA Engren oli niin hyvä syyskaudella, että hänestä on varmasti ollut kisaa ja auta armias sitä jatkoajan huutoa, jos joku landejengi olisi ryöstänyt Engrenin ja se olisi painellut siellä 92,4% torjuntaprosentilla samaan aikaan, kun meillä olisi pelannut joku AHLn neverhöörd.

Nää on näitä.

Walrus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä aivan käsittämätön on tuo paskan määrä mitä täällä tulee. Itse en Garteigin hankinnasta alunpitäen tykännyt, mutta mies saa kyllä sympatiat puolelleen tämän järjettömän "ajojahdin" jälkeen mitä täällä harrastetaan. Vaikka pelit eivät varmasti ihan nappiin ole menneet, niin jotkut järkevät mittasuhteet pitäisi olla.

Mitä Salmelaisen maalivahtihankintoihin tulee, niin en nyt oikein keksi yhtään varsinaista floppia. Tuohimaa nousi maajoukkueeseen ja Halonenkin niitä nyt jo kolkuttelee. Itse olisin tähän kauteen lähtenyt kokeilemaan Halosella ja Taposella, mutta veikkaan että siitä se vasta paskamyrsky olisi syntynyt. Varmaan nämä tämän palstan tosifanit postaisivat siinä tapauksessa Garteigin profiilia tänne, että miksei tämmöistä seppää hankittu.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en Garteigin sopimuksenjulkistushetkellä ihan ymmärtänyt hankintaa, mutta mitä enemmän olen asiaa miettinyt, sitä paremmin sen ymmärrän. Ensinnäkin, meillä on kaksi nuorta ja lupaavaa veskaria Halosessa ja Taposessa, mutta kumpikin kuitenkin lopulta vielä varsin kokemattomia. HIFK:ssa pelaaminen on aina täynnä paineita ja varsinkin maalivahdin pelipaikka voi olla jopa tuulinen, jos koppi ei tartu. Näin ollen ymmärrän erittäin hyvin, että Taposelle haluttiin lisää miesten pelejä Mestiksessä ja Haloselle kokenut tutkapari, joka on omalta osaltaan jakamassa paineita. Ja opettamassa ja tukemassa.

Mutta miksi juuri Michael Garteig? Olen näitä asioita listannut aikaisemminkin, mutta kerta kiellon päälle:
- Hänellä oli jo kokemusta Liigasta ja hän ollut omalta osaltaan "kasvattamassa" Christian Heljankoa Tapparan ykkösvahdiksi
- Hän on osoittanut pystyvänsä pelaamaan huipputasolla tässä liigassa
- Hän on ulkomaalainen pelaaja ja hänen palkkansa voidaan jakaa kahdelle verovuodelle, jolloin hänen hankintansa on ollut seuralle taloudellisesti järkevää
- Vastaavia kotimaisia maalivahteja ei liiemmin ollut tarjolla
- Garteig on varmasti tiennyt, millaiseen tilanteeseen on tullut ja on ollut halukas tarjottuun rooliin
- Hän vaikuttaa olevan myös persoonana "helppo", vaatimaton ja nöyrä, jolloin hänestä on varmasti katsottu olevan hyötyä myös nuorten veskareiden kanssa olemisesta ihan yleisestikin
- Kaikesta huolimatta hän haluaa pelata paljon ja voittaa, jolloin mistään rennonletkeästä "tulin tänne vain oleilemaan ja nostamaan helpot fyrkat"-tyyppisestä pelaajasta ei ole kysymys. Se taas vaikuttaa myös Haloseen, koska hänenkin täytyy tosissaan tehdä duunia ja taistella pelipaikasta ja tämä kehittää Halosta

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, itse toivon tämän kauden jälkeen, että HIFK:n ensi kauden maalivahdit ovat Niilo Halonen ja Roope Taponen. Mutta oli ensi kauden veskarit ketkä tahansa, uskon, että meillä tiedetään, mitä tehdään, eikä mitään jätetä sattuman varaan.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllä aivan käsittämätön on tuo paskan määrä mitä täällä tulee. Itse en Garteigin hankinnasta alunpitäen tykännyt, mutta mies saa kyllä sympatiat puolelleen tämän järjettömän "ajojahdin" jälkeen mitä täällä harrastetaan. Vaikka pelit eivät varmasti ihan nappiin ole menneet, niin jotkut järkevät mittasuhteet pitäisi olla.
Pakkoa kysyä, että millä tavalla ei ole järkeviä mittasuhteita? Miten tuon asian voi enää ilmaista, jos tuntuu siltä ettei Garteig ole riittävä ykkösmaalivahti mestaruutta tavoittelevaan joukkueeseen? En ole itse lukenut yhtään ainuttakaan viestiä täällä, missä esim. mentäisiin henkilökohtaisuuksiin tai muuta sellaista paskaa. Garteigin peliotteita on kritisoitu ja mielestäni ihan syystä.

Yllä @BOL listaa ihan valideja pointteja, miksi Garteig on tänne hommattu. Se, että miksi asiat ovat sitten menneet pieleen, niin on kokonaan toinen juttu ja minkä takia tuota ei saisi ääneen sanoa täällä? Mä en itse usko hetkeäkään, että Garteig pystyy pelaamaan meitä päätyyn saakka. Ei riitä usko. Niin paljon on mennyt helppoja maaleja pitkin kautta, Garteig sylkee kaikki kiekot eteensä mikä on todella paha virhe ja sitten aivan selvästi painii vielä huonon itseluottamuksen kanssa. Tuo hyvin alhainen voittoprosentti ei ole puhdas vahinko vaan syy ja seuraus.

Garteig ihmisenä vaikuttaa hyvältä tyypiltä kaikin puolin ja toivoisin hänelle onnistumisia ja että hän todella pystyisi pelaamaan IFK:n keväällä päätyyn saakka ja todistamaan, että olin väärässä hänen suhteensa. Tällä hetkellä en vain tuohon usko yhtään, mutta jos näin käy, niin tottakai nostan käden pystyyn virheeni merkiksi. Ei Garteig olisi ensimmäinen pelaaja, jonka arvioin väärin.

Ässät pelistä tuli voitto, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että Ässien avausmaali meni luvattoman helposti selän taakse ja myös toinen osuma oli hieman kyseenalainen Garteigin kannalta katsottuna. Mielestäni Liigan kärkimaalivahdit olisivat olleet kykeneväisiä tuon torjumaan, mutta Garteigin tyyli tiputtautua polvilleen hyvissä ajoin ei jättänyt hänelle mitään saumaa torjua tuota. HPK:ta vastaan meni vain yksi maali, mutta tämäkin maali jätti toivomisen varaa. TPS-matsissa meni selän taakse kolme kiekkoa joista yksi oli TAAS puhdas imaisu. Kyllä noita puhtaita imurointeja tapahtuu vain aivan liikaa minun mielestäni. Ei hyvillä ja voittavilla maalivahdeilla tapahdu tuollaisia tämän tästä lähes tulkoon pelistä toiseen.

Jäädään seuraamaan mihin tuo tästä kehittyy ja kuka on oikeassa mistäkin.
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämmösenä jääkiekkomaallikon ja jääkiekkoanalyytikon välimallina mä en myöskään ymmärrä tätä Garteig-kritiikkiä (ja ajatusta että ei riittäisi keväällä) ihan vaan jo sen takia, kun vertaa meidän tilannetta muihin jengeihin.

Monet varmaan pitää tässä vaiheessa kevään suurimpina haastajina kaikkia tamperelaisia. No, Ilveksen molemmilla veskoilla on huonompi päästettyjen maalien keskiarvo kuin Garteigilla tai Halosella. Torjuntaprosentit taas vähän parempia. Onko jommalla kummalla selvästi parempi maalivahtikaksikko? Ei.

Tapparalla Heljanko on ollut hyvä, mutta se on yhden veskarin jengi, mikä on riski kevättä ajatellen. Jukureilla on sama tilanne, en tiedä miten nämä jengit reagoivat siirtorajalla.

Muista jengeistä jotka nyt näyttävät vahvoilta kevättä ajattelen selvästi paras maalivahtikaksikko on Kerholla, mutta Kerho pelaa poikkeuksellisen vähämaalista jääkiekkoa molempiin suuntiin. Lukossa Lassi Lehtinen on pelannut paljon huonomman kauden kuin viime vuonna, mihin vaikuttanee se että Lukko ei ole sarjan ylivoimainen kärkijengi tässä runkosarjassa.

Ja jos nyt menen vielä siihen Garteigin surulliseen voittoprosenttiin verrattuna Haloseen. Mistä muusta se voi kertoa kuin siitä, että joukkue edessä ei hyökkää tarpeeksi hyvin, kun nyt kuitenkin kaikki perinteiset maalivahtitilastot on samalla tasolla? Kertokaa joku mua fiksumpi miksi tämmöinen tilastokummajainen ei tasoittuisi edelleen kun kausi jatkuu?
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ässät pelistä tuli voitto, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että Ässien avausmaali meni luvattoman helposti selän taakse ja myös toinen osuma oli hieman kyseenalainen Garteigin kannalta katsottuna. Mielestäni Liigan kärkimaalivahdit olisivat olleet kykeneväisiä tuon torjumaan, mutta Garteigin tyyli tiputtautua polvilleen hyvissä ajoin ei jättänyt hänelle mitään saumaa torjua tuota. HPK:ta vastaan meni vain yksi maali, mutta tämäkin maali jätti toivomisen varaa. TPS-matsissa meni selän taakse kolme kiekkoa joista yksi oli TAAS puhdas imaisu. Kyllä noita puhtaita imurointeja tapahtuu vain aivan liikaa minun mielestäni. Ei hyvillä ja voittavilla maalivahdeilla tapahdu tuollaisia tämän tästä lähes tulkoon pelistä toiseen.

Mun mielestä tässä on se ongelma. Ollaan tilanteessa, jossa tuijotetaan jokaista Garteigin päästämää maalia miettimättä mikä on kenttäpelaajien osuus.

Garteig pelasi eilenkin voittavan pelin 92,31% torjuntaprosentilla. Se toinen maali oli millintarkka veto poikittaissyötöstä. Tänään useammassa viestiketjussa kiekkoa pelanneiden kavereiden kanssa on tullut esiin, että se oli viisikon maali.

Joo, joskus veska voi ottaa haamutorjunnan tuosta, mutta viisikon ei pitäisi päästää kiekkoa läpi tuolla tavalla. Noin tarkka veto menee myös yleensä maaliin. Sitä se jääkiekko on. Jos Garts olisi lähtenyt pelaamaan pystyssä veikaten, että kundi on vetämässä yläkulmaan ja kiekko olisikin tullut matalana ja mennyt längeistä, niin täällä taas haukuttaisiin Gartsia. IFKn joukkue tiesi kyllä, että se toka maali ei ollut Gartsin. Fanit täällä kummasti on eri mieltä.

Yhtälailla voitaisiin katsoa vähän niitä meidän hyökkääjien mokaamia avomestoja ja sanoa, että joka pelissä he nyt tuhlaavat avopaikan ja hävitään pelejä.

Garts on nyt pelannut neljä viime peliä 92,31% ja 2 maalin päästetyn keskiarvolla. Antaa joka pelissä mahdollisuuden voittoon. Eilen, kun hyökkäysarsenaalimme vihdoin alkoi tehdä niitä maaleja, niin voitosta ei tarvinnut olla edes huolissaan.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mun mielestä tässä on se ongelma. Ollaan tilanteessa, jossa tuijotetaan jokaista Garteigin päästämää maalia miettimättä mikä on kenttäpelaajien osuus.
Tottakai Lyytisen osuus Ässien avausmaalissa oli iso, mutta hyvä maalivahti ei avaa etukulmaa tuolla tavalla. Täällä tuijotetaan Garteigin päästämiä maaleja tasan siitä syystä, että sinne menee aivan liikaa helppoja maaleja. Ei hyvät maalivahdit päästä helppoja maaleja noin montaa. Jos tuota yläkulmakutia ei halua laskea helpoksi maaliksi (vaikka edelleen ne Garteigin perisynnit mielestäni johtaa just noihin maaleihin), niin viime viikolla meni kaksi täysin löperöä maalia selän taakse + ihmeellinen ylipelaaminen HPK:n maalissa.

Ihan vain muistutuksena, että jos HPK:n veskari olisi päästänyt edes yhden helpon maalin, niin me oltaisiin napattu kolme pistettä, jos ajatellaan pelin kulku muuten samana. Tai jos puolestaan TPS:n maalivahti olisi päästänyt yhden helpon selkänsä taakse, niin oltaisiin pelattu jatkoaika tai jos mennään jopa toisin päin tuossa, että Garteig ei olisi päästänyt sitä yhtä helppoa vaan ainoastaan TPS:n maalivahti olisi tehnyt sen, niin taas tulos olisi ollut kolme pistettä.

Kyllä Garteigin yksi ongelma ovat nuo helpot maalit ja niistä pitää päästä eroon oikeastaan heti. Itse olen tätä mieltä enkä oikein näe mahdollisuutta menestyä runkosarjassa ja keväällä, jos ykkösmaalivahti päästää tuollaisia maaleja tuohon tahtiin. Toki Garteig ei ole meidän ykkösmaalivahti kun Halonen on aiemmin kaudella syrjäyttänyt hänet tuolta tontilta eikä Garteigin kanssa todellakaan oltaisiin noin korkealla sarjataulukossa mitä nyt ollaan.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Tottakai Lyytisen osuus Ässien avausmaalissa oli iso, mutta hyvä maalivahti ei avaa etukulmaa tuolla tavalla. Täällä tuijotetaan Garteigin päästämiä maaleja tasan siitä syystä, että sinne menee aivan liikaa helppoja maaleja. Ei hyvät maalivahdit päästä helppoja maaleja noin montaa. Jos tuota yläkulmakutia ei halua laskea helpoksi maaliksi (vaikka edelleen ne Garteigin perisynnit mielestäni johtaa just noihin maaleihin), niin viime viikolla meni kaksi täysin löperöä maalia selän taakse + ihmeellinen ylipelaaminen HPK:n maalissa.

Ihan vain muistutuksena, että jos HPK:n veskari olisi päästänyt edes yhden helpon maalin, niin me oltaisiin napattu kolme pistettä, jos ajatellaan pelin kulku muuten samana. Tai jos puolestaan TPS:n maalivahti olisi päästänyt yhden helpon selkänsä taakse, niin oltaisiin pelattu jatkoaika tai jos mennään jopa toisin päin tuossa, että Garteig ei olisi päästänyt sitä yhtä helppoa vaan ainoastaan TPS:n maalivahti olisi tehnyt sen, niin taas tulos olisi ollut kolme pistettä.

Itse kirjoitin siis Ässien toisesta maalista, jota en oikein millään saa, eikä IFKn kenttäpelaajatkaan saa Gartsin maaliksi. Vastasit jostain syystä ekasta maalista. Ässien ensimmäinen maali menee kyllä (enemmän) Gartsin piikkiin.

Sivuhuomiona, niin olen täälläkin lukenut analyyseja, että Åstenin maali Kerhoa vastaan oli "helppo", kun miinuskulmasta pääsi tökkäämään ja Lebedeffin syndit avautui liian helposti.

TPS pelissä en nähnyt imaisua. Jos puhut Lajusen jättitykistä, niin noita menee ihan Änärimaalivahdeillekin. Veto oli huikea ja siinä just luisteli pelaaja, joka peitti näkökentän. Superkovassa vedossa se pienikin näköeste haittaa.

Mutta tää on todella ärsyttävää tämä maalien videoklippikerhoilu ja minusta lapsellista.

Mielestäni pitäisi puhua enemmän kokonaiskuvasta.

Kuten tuolla aiemmin kirjoitin, niin lukuunottamatta CHLää Garts ei ole pelannut sillä tasolla mistä on maksettu. (Tuskin on halpakaan vaikka palkan saa jaettua kahdelle vuodelle.), joten ymmärrän kritiikin täysin ja se on oikeutettua.

Silloin milloin en ymmärrä tätä ajojahtia on, kun joukkue pelaa huonosti (Mm. Töpseleitä vastaan jengi puolusti ihan miten sattuu ja Garts otti monta upeaa seiviä) ja tappio pistetään maalivahdin piikkiin ja erityisesti nyt kun kuukauden pelitauon jälkeen kaveri tulee kehiin ja pelaa yli 92% torjuntaprosentilla päästäen 2 maalia per peli nämä neljä peliä. Hän on antanut näissä neljässä pelissä aina mahdollisuuden voittoon.

Jos meidän hyökkääjät ei olisi niin kesäterässä kuin ovat (mm. Koivistoinen tyhjästä maalista rimaan HPKta vastaan), niin oltaisiin voitettu 3 peliä neljästä tauon jälkeen. Maalivahdeille tulee helppoja. Myös Ilveksen ja Tapparan veskareille tulee helppoja ja ymmärtääkseni yllättävän paljonkin. Hyökkääjien tehtävä on tehdä niitä maaleja.

Sivuhuomiona. Jääkiekossahan pätee sellainen juttu, että kun joukkue puolustaa hyvin (yleensä kärkijoukkueet), niin maalit tuleekin joko kenttäpelaajan tai maalivahdin virheestä. IFKn Jatkiksessa unohdetaan vain usein, että niin se on tosiaan muillakin joukkueilla.

Jos haluaa jatkaa videoklippikerhossa, niin kun katselet muiden pelien maalikoosteita ja katsot sitä "ottavan" joukkueen silmin, niin aika useassa maalissa, ellei melkein jokaisessa, sieltä löytyisi puolustaja tai maalivahti, jonka IFK-fani voisi heittää "hiuksista vittuun". Virheitä tulee. Gartsille on mennyt liikaa helppoja maaleja, mutta ei ole kyllä sen edessä joukkue paljoa peleissä auttanut. Monta peliä IFK on hävinnyt Garts maalissa, niin, että joukkue olisi pelannnut hyvin? En muuten muista yhtäkään. Varmasti sellainen on.

Se mikä erottaa Gartsin Ortiosta ja ehkä Lankisesta on, että kun joukkue pelaa huonosti, niin nää veskarit silti saattoi voittaa ne pelit meille. Sen takia nää kundit onkin päässeet pelaamaan rapakon takana. Ovat maagisia.

Toki Garts on jonkun pelin voittanutkin meille. (Oliko Zurichin lisäksi Kouvolassa, kun seisoi päällään myllytyksen keskellä?), mutta ei niin paljoa, että jäisin ikävöimään, kun ensi kaudeksi siirtyy muualle.

Miksei meillä pelaa maaginen veskari? Talous? Lundellin scouttaamisen epäonnistuminen? (Salmelainen sanoi jossain haastattelussa, että Lunkka scouttaa veskareita)

Se on musta se isompi kysymys ja hyvä sellainen. Halonen voi olla sitä ensi vuonna ja selvästi IFK ja Salmelainen on panostanut kaikki kortit siihen...toivotaan, että onnistuu. Muuten väännetään ensi vuonna samasta asiasta.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tämä maalivahti-keskustelu alkaa olemaan yhtä polarisoitunutta kuin politiikassa, pienetkin mielipide-erot saa liian isot mittasuhteet ja keskustelun taso lähtee käsistä. Asioista saa ja pitääkin olla eri mieltä. Kuitenkin, uskon että niilläkin jotka kritiikkiä antavat on ihan sama toive ja se on HIFK:n menestys. Ainakin itselläni on. Ero tulee siinä että yksittäisen pelaajan suorituksia katsotaan fanilasien läpi, joka suodattaa liikaa niitä huonoja suorituksia pois ja/tai ne noteerataan mutta halutaan sivuuttaa ne vähättelemällä. Ei täällä ketään olla koulukiusaamassa, aivan naurettavaa kuvitella sellaista. Eikä pelaajat käy täällä lukemassa ja pahoittamassa mieltään, edes suomalaiset. Pelaajat ovat ammattilaisia jotka keskittyvät olennaiseen.

Ei Garteig ole paska maalivahti eikä Halonen maaginen. Puhutaan hyvin pienistä marginaaleista maalivahtien välillä. Maalivahdin tärkeät torjunnat niillä ratkaisevilla hetkillä, kun vastustajan momentum näkyvät lopputuloksessa. Itse olen viime peleissä pyrkinyt vertaamaan Garteigin pelaamista vastustajan maalivahtiin. Vielä ei ole tullut vastaan peliä, jossa hän olisi häikäissyt ja ollut vastustajaa parempi. Alkukaudesta niitä on voinut ollakin. Garteigilla on omat heikkoutensa joista täälläkin jauhettu, ne heijastuu ja näkyy tällä hetkellä epävarmuutena helpoissakin torjunnoissa. Itseluottamus ei ole kohdillaan, josta kielii avautumiset somessakin ettei kukaan tue häntä ja josta päästään siihen miksi valmentajat häntä nyt peluuttavat. Valmentajilla on nyt käytössä Garteig tai Taponen ketä peluuttaa. Laittamalla Taponen maalin olisi se todennäköisesti liikaa Garteigin ilmeisen herkälle psyykkeelle jonka valmentajat tiedostavat. Ja jos kävisi niin ettei Taponenkaan onnistuisi niin sitä riskiä ei haluta ottaa. Joku toinen valmentaja voisi sen riskin ottaakin. Ehkä siihen voi myös vaikuttaa Lunkan oma historia ja kokemukset aktiiviuralta.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mutta tää on todella ärsyttävää tämä maalien videoklippikerhoilu ja minusta lapsellista.
No totta hemmetissä maalivahtien kohdalla katsellaan päästettyjä maaleja ja mietitään, että olisiko voinut olla otettavissa. Ihan varmasti noita maaleja kelailevat myös Lunkka ja Garteig yhdessä ja miettivät olisiko jotain voinut tehdä toisin.
Sivuhuomiona. Jääkiekossahan pätee sellainen juttu, että kun joukkue puolustaa hyvin (yleensä kärkijoukkueet), niin maalit tuleekin joko kenttäpelaajan tai maalivahdin virheestä. IFKn Jatkiksessa unohdetaan vain usein, että niin se on tosiaan muillakin joukkueilla.
Tietenkin. Seuraan hyvin paljon jääkiekkoa ja kahta joukkuetta äärimmäisen paljon. IFK:ta ja Penguinsia. En tiedä onko peliäkään jäänyt väliin, no ehkä jokunen on. Kuitenkin toisen joukkueen kohdalla ei ole tarvinnut kertaakaan kauden aikana todeta ykkösmaalivahdin kohdalla, että pelaisi huonosti. Ei vaikka viime kevät meni pahasti vihkoon nimenomaan maalivahtipuolella. Toisen joukkueen kohdalla ikävä kyllä on, jos siis nyt ajatellaan Garteig ykkösmaalivahtina millä statuksella hän kauteen lähti. Penguinsin ongelma on ollut kakkosmaalivahti, mutta sielläkin on heräämisen merkkejä ollut ilmassa.

Kyllä minä itse koen, että osaan katsoa kokonaiskuvaa enkä lähde maalivahtia syyttelemään syyttä. Mielestäni kritiikille nyt vain on aihetta ja isosti. Jos minä saisin päättää, niin Garteig tulisi vaihtaa pois, jos markkinoille tulisi jokin sellainen maalivahti johon Salmelaisen mukaan kannattaisi iskeä. Minä en luota Garteigiin.

Mutta jatketaan nyt ollen erimieltä ja toivotaan, että sinä olet oikeassa lopulta ja Garteig sieltä vielä tulee ja näyttää, että on huippumaalivahti tähän sarjaan!
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ero tulee siinä että yksittäisen pelaajan suorituksia katsotaan fanilasien läpi, joka suodattaa liikaa niitä huonoja suorituksia pois ja/tai ne noteerataan mutta halutaan sivuuttaa ne vähättelemällä. Ei täällä ketään olla koulukiusaamassa, aivan naurettavaa kuvitella sellaista. Eikä pelaajat käy täällä lukemassa ja pahoittamassa mieltään, edes suomalaiset. Pelaajat ovat ammattilaisia jotka keskittyvät olennaiseen.

Hyvä kirjoitus @Metukka, lisään vain, että tuo kohta toimii myös toistepäin. Eli suorituksia, jotka on ihan hyviä, nii IFK-fanien lasien läpi katsottuna ne on monesti "Vittu on paska".

Ja tämähän sitä polarisointia aiheuttaa. Sama maali on joidenkin mielestä "otettavissa" ja toisten mielestä "Ei tota ota kuin Brödööri"

Keskustelusta joskus puuttuu välimallina analyysi, että miksi ja miten se ehkä olisi otettavissa ja olisiko Liiga-tasoinen veskari aina ottanut sen vai tuleeko tuollaisia myös muille maalivahdeille jne.

Mutta usein on myös erittäin hyvää analyysiä.

Kuitenkin toisen joukkueen kohdalla ei ole tarvinnut kertaakaan kauden aikana todeta ykkösmaalivahdin kohdalla, että pelaisi huonosti. Ei vaikka viime kevät meni pahasti vihkoon nimenomaan maalivahtipuolella. Toisen joukkueen kohdalla ikävä kyllä on, jos siis nyt ajatellaan Garteig ykkösmaalivahtina millä statuksella hän kauteen lähti. Penguinsin ongelma on ollut kakkosmaalivahti, mutta sielläkin on heräämisen merkkejä ollut ilmassa.

Voi toki arvioida maalivahtia myös statuksen kautta. Ja tässä näemme hieman eri tavalla.

Ennustin jossain vaiheessa keväällä, että Halonen ottaa tällä kaudella 1.maalivahdin paikan. Oli kuitenkin jo viime kaudella pitkään maalivahtitilastojen 1. ja 2. Lehtisen kanssa. Uskon myös Salmelaisen niin tehneen. Garts ei välttämättä tullut siis suoraan 1.maalivahti statuksella sisään vaan osaksi tandemia.

Nyt Garts on selkeä 2.maalivahti, koska olisi pelannut vähemmän pelejä ilman Halosen poissaoloja. Onko Garts riittävä 2.maalivahti? Pelaamaan ne pelit Ässitä ja JYPiä vastaan, jotka joukkueen pitäisi pystyä voittamaan rutiinitasolla? Minusta on. Ongelma on, että edelleen, vuodesta toiseen Helsingin IFK sukeltaa juuri niitä paskoja vastaan. Ei vain tulla sata lasissa sitä landeMöttöstä vastaan, kun taas Möttöset tulee ja useinhan siinä käy niin, että Nordis alkaa tyhjentyä 5 minsaa ennen loppua, kun ollaan jumbolle häviöllä parilla maalilla ja pelin aikana IFKn pelaajat on saanu kaksi syöttöä omille.

Garts on minusta riittävä 2.veska. Toki liian kallis siihen rooliin, mutta on Kärpilläkin monesti ollut aika kallis 2.veska. Jos on kerran varaa, niin miksei. Ja hymiö.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omasta mielestäni koko Garteig keskustelu on mennyt naurettavaksi ja en ole seurannut sitä enää pitkään aikaan kauhean aktiivisesti. Ärsyttää molempien ääripäiden mielipiteet: Jokaisesta tappiosta/maalista syytetään miestä ja vastaavasti vaikka miestä ei haukuta, niin PRO Garteig osasto näkee mörköjä joka paikassa.

On helppo yhtyä tuohon (oliko BOL) näkemykseen siihen, että yleensä silloin, kuin clippikerho alkaa kokoontumaan, niin se on merkki siitä, että maalivahtipeli ei ihan tikissä ole. Kauheasti Lankisen ja Husson aikana niitä ei pyöritelty. Tai Tulihan Lankisellekin Jyväskylässä pudotuspeleissä täysi ohipeli ja siitä sisuuntuneena otti seuraavana päivänä joku +40 koppia. Kaikille tulee huonoja pelejä ja helppoja maaleja, mutta niihin voi sitten reagoida eri tavoilla.

Oma näkemys on se, että ei Garteig täysin syytönkään ole ollut tuohon suureen eroon voittoprosentissa. Kaikille maalivahdeille ei välttämättä sovi se, että vetoja tulee vähän. Itseluottamus menee pesuveden mukana viemäristä alas. Hänhän aloitti todella väkevästi EHT:lla ja olin aika vakuuttunut, että saatiin kovan tason veskari. Varsinkin kun kävin lukemassa Tappara-osaston kommentteja miehestä. Garteigille kävi sitten vähän ehkä niin, kun monelle kokeneelle maalivahdille, että kun nuorempi veskari ajaa ohi, niin kilpailutilanne ajaa suoritusten epätasaisuuteen. Halonen oli parhaimmillaan todella vakuuttava. Väitän, että mikäli Garteig olisi ollut selkeä ykkönen HIFK:ssa, niin tilanne olisi hyvin toisenlainen. Nyt hän ei ole päässyt rytmiin oikein missään vaiheessa. Nyt Halosen poissaollessa Gatreig pääsee pelaamaan joka pelin ja se on hänen sekä myös ehkä HIFK:n kannalta paras mahdollinen tilanne, koska rehellisyyden nimissä myös Halosen otteisiin alkoi tulemaan epätasaisuutta.
 
Viimeksi muokattu:
4

444

Omasta mielestäni koko Garteig keskustelu on mennyt naurettavaksi ja en ole seurannut sitä enää pitkään aikaan kauhean aktiivisesti. Ärsyttää molempien ääripäiden mielipiteet: Jokaisesta tappiosta/malista syytetään miestä ja vastaavasti vaikka miestä ei haukuta, niin PRO Garteig osasto näkee mörköjä joka paikassa.

On helppo yhtyä tuohon (oliko BOL) näkemykseen siihen, että yleensä silloin, kuin clippikerho alkaa kokoontumaan, niin se on merkki siitä, että maalivahtipeli ei ihan tikissä ole. Kauheasti Lankisen ja Husson aikana niitä ei pyöritelty. Tai Tulihan Lankisellekin Jyväskylässä pudotuspeleissä täysi ohipeli ja siitä sisuuntuneena otti seuraavana päivänä joku +40 koppia. Kaikille tulee huonoja pelejä ja helppoja maaleja, mutta niihin voi sitten ragoida eri tavoilla.

Oma näkemys on se, että ei Garteig täysin syytönkään ole ollut tuohon suureen eroon voittoprosentissa. Kaikille maalivahdeille ei välttämättä sovi se, että vetoja tulee vähän. Itseluottamus menee pesuveden mukana viemäristä alas. Hänhän aloitti todella väkevästi EHT:lla ja olin aika vakuuttunut, että saatiin kovan tason veskari. Varsinkin kun kävin lukemassa Tappara-osaston kommentteja miehestä. Garteigille kävi sitten vähän ehkä niin, kun monelle kokeneelle maalivahdille, että kun nuorempi veskari ajaa ohi, niin kilpailutilanne ajaa suoritusten epätasaisuuteen. Halonen oli parhaimmillaan todella vakuuttava. Väitän, että mikäli Garteig olisi ollut selkeä ykkönen HIFK:ssa, niin tilanne olisi hyvin toisenlainen. Nyt hän ei ole päässyt rytmiin oikein missään vaiheessa. Nyt Halosen poissaollessa Gatreig pääsee pelaamaan joka pelin ja se on hänen sekä myös ehkä HIFK:n kannalta paras mahdollinen tilanne, koska rehellisyyden nimissä myös Halosen otteisiin alkoi tulemaan epätasaisuutta.
Aiheellista ja asiallista pohdintaa.
Itse en tunnusta lukeutuvani yhdenkään pelaajan PRO-osastoon, en myöskään Garteigin. Sen sijaan olen hyvin vahvasti tätä vallitsevaa koulukiusaajamentaliteettia vastaan, jota täälläkin oletettavasti aikuiset ihmiset harrastavat. Esim. voitetaan peli 4-2 ja sen sijaan, että oltaisiin tyytyväisiä joukkueen ja maalivahdin tappioputken katkeamiseen, niin nillitetään veskan voittoprosentista ja mutuillaan, että Halosen kanssa peli olisi päättynyt 4-0. Toisin sanoen nollataan kaikki positiivisuus ja etsimällä etsitään jotain kitinän aihetta, ja voitonkin jälkeen mietiskellään, että jokohan se voittoprosentti nyt olisi jo lähes 40. Tai kun puhutaan siitä, miten on pelannut käynnissä olevassa ottelussa, niin huudetaan Alkion ja Vallinin kanssa kilpaa siitä, että on kyllä huono voittoprosentti.
Tai kun edelliseen 185 minuuttiin ollaan tehty itse peräti 3 maalia ja hävitty jokainen peli 1-2 maalilla, niin muistetaan mainita, että on kyllä huono voittoprosentti.

No niin on, todella heikko voittoprosentti. Ja silti juuri tuon tilaston käyttäminen kaikissa yhteyksissä on todellista rusinoiden poimimista pullasta, koska kaikki tilastot, jotka kuvaavat suoriutumista itse pelien aikana, ovat pitkälti samaa tasoa Halosen kanssa. Mutta niitä ei kannata käyttää, koska niitä ei voi käyttää koulukiusaajan tavoin lyömäaseena. Otetaan se yksi poikkeava tilasto ja hutkitaan sillä sokeasti paikasta toiseen. Koska miksei? On silkkaa älyllistä epärehellisyyttä sulkea silmänsä kaikelta muulta olennaiselta ja höpsötellä menemään pelkkää voittoprosenttia huudellen. Kyllä, se on merkittävä tilasto, mutta ei kerro pelitapahtumista yhtään mitään. Ja tämä sama toistuu kaudesta toiseen, peliesityksistä riippumatta. Keksitään joukkueesta joku sylkykuppi ja otetaan tämä oikein tehosyyniin ottelusta toiseen. Kaivamalla kaivetaan tämän tekemät virheet ja tehdään tästä syyllinen lähtökohtaisesti kaikkeen. Monesti ko. pelaajan otteissa eittämättä on parantamisen varaa, mutta se aivoton apinana huutaminen on vain väsynyttä ja aivan käsittämättömän raskasta. Ja jos erehdyt kyseenalaistamaan asiaa millään tavalla, niin maalitolpat siirtyvät valonnopeudella johonkin hyvin triviaaliin ja epäolennaiseen.

Sen olen toki oppinut tässä, että ihan kaikkeen huuteluun ei vain pitäisi vastata. Joskus vain menee hermot siihen, että ihan kaikesta pitää keksiä valittamista.
 
Omasta puolestani lisään sen, että kaikkein sitkeimmin tuohon voittoprosentti-tilastoon tuntuu rakastuneen ne, joiden mielestä muutama hetki sitten pistetaulukko oli ainoa kelvollinen tilasto. Mikään muu ei merkinnyt mitään.
 
Suosikkijoukkue
IFK
rehellisyyden nimissä myös Halosen otteisiin alkoi tulemaan epätasaisuutta.
Tämä.
Voin vain kuvitella sen paskamyrskyn määrän, mikä täällä lentäisi jos Garteig päästäisi taakseen seitsemän (7) maalia. Videoklipit ovat perkeleestä, sillä ne sumentavat aivot ja totuuden. Mutta rohkeimmille ja ennakkoluulottomille linkki kokoelmaan ylipelaamista/väärin sijoittumista (1.maali) äärimmäisen erikoista torjunta-asentoa (2.maali) jätetään liikaa tilaa ylös (3. ja 6maali) jätetään etukulma junnumaisesti aivan auki (4.maali) hitaus poikittaisliikkeessä (5.maali) ylipelaamista/yleistä perseilyä (7.maali) Kaikki nuo olisi ollut helposti torjuttavissa sijoittumalla oikein.

Mutta näistähän ei tietenkään voi puhua, koska kyseessä on Voittava maalivahti. (joka ei aina voita)

J

Just-Ice-Hockey

Koko Garteig keskustelu on erikoinen. Siinä ei ole olemassa vastinpareja, minkä vuoksi se ei oikein voi polarisoitua, ja silti se on polarisoitunut. Täällä on nimimerkkejä, jotka arvostelevat Garteigin toimintaa, sivuuttaen kaiken muun ympärillä tapahtuneen.

0-1 tappiossa onnistuttiin jotenkin syyksi löytämää se, että Garteig hävisi oman taistelunsa. Se, että joukkue sai aikaiseksi 0 maalia oli aivan se ja sama. Ässät ottelussa keskityttiin toiseen maaliin, jonka hyvä maalivahti olisi kuulemma torjunut. Onnistuttiin sivuuttamaan se, että maalivahti päästi vain kaksi ja joukkue voitti. Neljä matsia, jotka maalivahti on pelannut kovalla tasolla sivuutetaan kokonaisuutena ja keskitytään siihen, miten siellä on määrä x imaisuja joukossa. Ensinnäkin noista väitetyistä ilmaisuista valtaosa eivät ole riidattomia, minkä lisäksi niihin keskittyminen sivuuttaa reilusti yli 92 torjuntaprosentin riittävän alhaisen pmk:n, joilla jengille on tarjottu mahdollisuus voittaa kaikissa neljässä ottelussa.

Tämä positiivisten seikkojen totaalinen sivuuttaminen on se, mikä muuttaa nämä viestit kritiikin piiristä ja tekee niistä kiusaamista. Garteigilla kun ei enää kohtuuden rajoissa ole mahdollista tuota narratiivia omalla toiminnallaan muuttaa. Se ei ole aikaan tai otteisiin sidottua, vaan tässä vaiheessa puhtaasti henkilöstä johtuvaa, vaikka vain jääkiekkoilijana.

Tämän porukan epäsuorana ja ainoana vastinparina ovat kirjoittajat, jotka eivät hyväksy tuota henkilöstä kumpuavaa narratiivi, vaan edellyttävät otteita arvioitavan niin kuin ne on jäältä nähtävissä. Toki tämä osapuoli (allekirjoittanut aivan kärkirontamassa) on liian kärkäs tarttumisissaan. Tämä joukko kirjoittajia ei kuitenkaan väitä, että Garteig olisi virheetön tai pyri valkopesemään hänen tekemiään virheitä olemattomiksi. Myöskään videoklippeily ei ole tässä keskustelussa tämän kirjoittajajoukon heiniä tai ainakaan aloittamaa. Toki videoklippeilyn olemassa olo on indisio ongelmasta, mutta sen määrän kasvu ei korreloi ongelman koon kanssa.

Kaiken kaikkiaan tämä keskustelu on epämielekkäänä syntynyt, mutta tulee varmuudella jatkumaan niin kauan, kuin täällä on nimimerkkejä, jotka tuota koulukiusaamismentaliteettia jatkavat. Se, että he itse väittävät, ettei sellaista ole olemassa on sinänsä merkityksetöntä, koska asia ei ole heidän päätettävissään.
 
Lasse#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Apassilta erittäin hyvä kirjoitus.

Tuntuu, että tässä kaksi leiriä ajautuu koko ajan vain kauemmas toisistaan ja molemmilta puolilta tulee koko ajan aina vain typerämpää tekstiä palstalle. Samaa mieltä Apassin kanssa, eli Gareig aloitti kauden erittäin hyvin ja tuli kaveria kehuttua ja tuntui, että tässä meillä on kova kassari. Alku kaudesta tuli ihmeteltyä peluuttamista, Garteig pelasi hyvin, mutta silti peluutettiin puoliksi. Olisiko siinä sitten tatsi kadonnut, mutta jotain siinä tapahtui ja taso laski selvästi ja helppoja alkoi mennä. Eikös silloin kun osa laittoi miehelle tsemppi viestejä, hän itsekin vastannut, että ei ole pelit mennyt niin kuin olisi pitänyt? Kaveri siis itse myöntää, että olisi pitänyt pelata paremmin. Silti kun täällä on kritisoitu helpoista maaleista, niin yhtäkkiä oletkin koulukiusaaja ja etsit vain sylkykuppia ja purat lapsuuden traumoja.

Varmasti tulee välillä kritisoitua pikkaisen heppoisestikin, mutta sitten kun ”vastapuoli” vaatii selitystä ja avaat omaa mielipidettä, niin sitten ollaankin penkomalla penkomassa virheitä joita jokainen ihminen tekee ja niitä vain välillä tulee.
 
Lasse#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaiken kaikkiaan tämä keskustelu on epämielekkäänä syntynyt, mutta tulee varmuudella jatkumaan niin kauan, kuin täällä on nimimerkkejä, jotka tuota koulukiusaamismentaliteettia jatkavat. Se, että he itse väittävät, ettei sellaista ole olemassa on sinänsä merkityksetöntä, koska asia ei ole heidän päätettävissään.

Sinäkö sitten päätät mikä on koulukiusaamista?

Kuka täällä on laittanut 0-1 tappion Garteigin syyksi? Totta helvetissä siinä pelissä hyökkäys sakkasi jos tehdään nolla maalia, mutta eikai se ole merkityksetöntä jos oma veskari päästää helpon maalin ja on sitä kautta edesauttamassa tappiota. Eikö sitä saa sanoa ääneen, vaan pitää ruoskia pelkästään kenttäpelaajat jotka epäonnistuivat maalinteossa?

Itse arvioin nimenomaan sen pohjalta mitä jäältä on nähtävissä. Otan esimerkiksi Ässät pelin: ensimmäinen oli helppo ja toinen oli torjuttavissa, lisäksi monessa tilanteessa Garteig torjui maskittomia, helppoja vetoja eteensä, eikä saanut ohjattua niitä kulmiin. Minun silmiini useat torjunnat oli epävarman oloisia, rauha puuttui. Päästi kaksi ja se riitti, eli kokonaisuutena ok esitys.

Alku kauden Garteig kelpaa enemmän kuin hyvin ja tasonnostoa on tapahtunut. Silti tuollaisia Ässät pelin tasoisia esityksiä ja sitä selvästi heikompia on ollut aivan likaa.
 
Jos sinulle kiusaaminen on käsitteenä tai toimintona vieras en voi sinua auttaa. Toki olet samalla myös äärettömän onnekas. Samaan aikaan, mikäli pidät Lambertin maalia helppona, niin keskustelussa ei ole järkeä, niin kohtuuttomat vaateesi maalivahtipelille tuolloin ovat. Eli kyllä, Pelicans-ottelun jälkeen ei ollut mitään syytä ruoskia Garteigia ja kritiikki olisi tullut suunnata nimenomaan kenttäpelaajiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hegu

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tämä.
Voin vain kuvitella sen paskamyrskyn määrän, mikä täällä lentäisi jos Garteig päästäisi taakseen seitsemän (7) maalia.

Tämä on niin vitun typerä kommentti. Tietenkin Halonen on hyvillä otteillaan saanut enemmän armoa tuollaisessa tilanteessa. Jokaiselle osuu joskus huonoja pelejä. Toisille enemmän ja toisille vähemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös