Mainos

Metallica-keskustelu

  • 769 251
  • 4 062

DaFlexi

Jäsen
Suosikkijoukkue
”Oltiin sitkeitä” IFK
En tiedä onko oikea ketju mutta katsotaan.
Tarttisin vähän apua. Mulla on parin kämppiksen kanssa bändi. Minä ja yksi kämppiksistäni ollaan kummatkin soitettu kitaraa noin seitsemän kuukauden ajan, ja olemme harjotelleet paljon Metallican kappaleita. Tällä hetkellä tähtäimessä on ollut jo hetken aikaa paljon tunnettu kappale Master of Puppets. Ystäväni harjoitteli Kirkin soolon muutamassa kuukaudessa jäätävällä itsekurilla ja motivaatiolla, ja osaa sen nyt erittäin taitavasti. Itselläni sen sijaan on paljon parempi kestävyys, mitä tässä kappaleessa vaaditaan, laulukyky sekä rytmini on paljon tarkempi ja tiukempi kuin hänen.

Siksi kaikki jäsenet ovat hyväksyneet että otan "Jamesin" roolin rytmikitaristina ja laulajana. Sovimme täten aikaisemmin että teen Jamesin hitaamman soolon kappaleen puolivälissä. Nyt ystäväni ei kuitenkaan suostu harjoittelemaan akustista osuutta, vaan haluaa viedä sooloni sillä argumentilla että hän on "soolokitaristi" joten hän saa tehdä kaikki soolot. Minusta on absurdia tässä vaiheessa vaihtaa kun hänen kestävyytensä takia hänen on soitettava mainriffiä lukuunottamatta voimasointuja 8:es nuottien sijasta. Osaan sitäpaitsi soolon paremmin.

Olisiko mitään apuja tähän tilanteeseen takoa järkeä häneen, vai olenko kenties itse väärässä?
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies

Kuulostaa ihan perus ”soolokitaristilta”, joka treeneissä myös tiluttelee kitarallaan ihan koko ajan, kun pitäisi esim. keskustella. Sanot, että se soitetaan niin kuin Metallica soittaa sen, jos James soittaa, sinä soitat ja jos Kirk vinguttelee, niin sitten hän soittaa.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kovia poikia ootte soittamaan, jos seitsemän kuukauden kuluttua aloittamisesta ongelma Master of Puppetsin kanssa on se kumpi vetää pienen soolonpätkän. Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa.
Kyllähän nyt seitsemän kuukauden jälkeen pitää bändillä olla jo kunnon musiikilliset erimielisyydet ja vähintään yhden jäsenen pitää lähteä soolouralle. Silloin voi puhua kovasta bändistä.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
En tiedä onko oikea ketju mutta katsotaan.
Tarttisin vähän apua. Mulla on parin kämppiksen kanssa bändi. Minä ja yksi kämppiksistäni ollaan kummatkin soitettu kitaraa noin seitsemän kuukauden ajan, ja olemme harjotelleet paljon Metallican kappaleita. Tällä hetkellä tähtäimessä on ollut jo hetken aikaa paljon tunnettu kappale Master of Puppets. Ystäväni harjoitteli Kirkin soolon muutamassa kuukaudessa jäätävällä itsekurilla ja motivaatiolla, ja osaa sen nyt erittäin taitavasti. Itselläni sen sijaan on paljon parempi kestävyys, mitä tässä kappaleessa vaaditaan, laulukyky sekä rytmini on paljon tarkempi ja tiukempi kuin hänen.

Siksi kaikki jäsenet ovat hyväksyneet että otan "Jamesin" roolin rytmikitaristina ja laulajana. Sovimme täten aikaisemmin että teen Jamesin hitaamman soolon kappaleen puolivälissä. Nyt ystäväni ei kuitenkaan suostu harjoittelemaan akustista osuutta, vaan haluaa viedä sooloni sillä argumentilla että hän on "soolokitaristi" joten hän saa tehdä kaikki soolot. Minusta on absurdia tässä vaiheessa vaihtaa kun hänen kestävyytensä takia hänen on soitettava mainriffiä lukuunottamatta voimasointuja 8:es nuottien sijasta. Osaan sitäpaitsi soolon paremmin.

Olisiko mitään apuja tähän tilanteeseen takoa järkeä häneen, vai olenko kenties itse väärässä?
Tämähän menee ihan klassista reittiä. Metallicankin ensimmäinen soolokitaristi oli egoistinen kusipää, joten ei muuta kuin kämppikselle kenkää ja uutta matoa koukkuun. Toisen kitaristin kohdalla voi sitten tärpätä jo vähän paremmin.
 
Jeffrey

Jäsen
Sattui osumaan Instagramista mainos silmiin ja välittömät kylmät väreet. Pitänee kohta alkaa jo sähköpostia penkomaan tuliko ne liput nyt varmasti ostettua silloin joskus ammoisina aikoina, enää kaksi kuukautta! Sunnuntaihin vielä FFDP mukaan stadikalle niin oh ja hoh.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Kovia poikia ootte soittamaan, jos seitsemän kuukauden kuluttua aloittamisesta ongelma Master of Puppetsin kanssa on se kumpi vetää pienen soolonpätkän. Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa.

Samalle naureskelin. Meikäläinen on soittanut pari vuotta kitaraa, eikä puhettakaan että lähtis Masterin soolot. Toki en nyt niin aktiivisesti moisia treenaile, mutta silti. Pelkässä pääriffissäkin on tekemistä ku kokeilin oikeaan tempoon. Vittu mitä nakuttamista.
 
redlate

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä
En tiedä onko oikea ketju mutta katsotaan.
Tarttisin vähän apua. Mulla on parin kämppiksen kanssa bändi. Minä ja yksi kämppiksistäni ollaan kummatkin soitettu kitaraa noin seitsemän kuukauden ajan, ja olemme harjotelleet paljon Metallican kappaleita. Tällä hetkellä tähtäimessä on ollut jo hetken aikaa paljon tunnettu kappale Master of Puppets. Ystäväni harjoitteli Kirkin soolon muutamassa kuukaudessa jäätävällä itsekurilla ja motivaatiolla, ja osaa sen nyt erittäin taitavasti. Itselläni sen sijaan on paljon parempi kestävyys, mitä tässä kappaleessa vaaditaan, laulukyky sekä rytmini on paljon tarkempi ja tiukempi kuin hänen.

Siksi kaikki jäsenet ovat hyväksyneet että otan "Jamesin" roolin rytmikitaristina ja laulajana. Sovimme täten aikaisemmin että teen Jamesin hitaamman soolon kappaleen puolivälissä. Nyt ystäväni ei kuitenkaan suostu harjoittelemaan akustista osuutta, vaan haluaa viedä sooloni sillä argumentilla että hän on "soolokitaristi" joten hän saa tehdä kaikki soolot. Minusta on absurdia tässä vaiheessa vaihtaa kun hänen kestävyytensä takia hänen on soitettava mainriffiä lukuunottamatta voimasointuja 8:es nuottien sijasta. Osaan sitäpaitsi soolon paremmin.

Olisiko mitään apuja tähän tilanteeseen takoa järkeä häneen, vai olenko kenties itse väärässä?
Tässähän on vielä se mahdollisuus että jatkat Metallicalla ja kaveri ottaa MegaDaven tuotannon haltuun. Menee esikuvien mukaan sitten.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En tiedä onko oikea ketju mutta katsotaan.
Tarttisin vähän apua. Mulla on parin kämppiksen kanssa bändi. Minä ja yksi kämppiksistäni ollaan kummatkin soitettu kitaraa noin seitsemän kuukauden ajan, ja olemme harjotelleet paljon Metallican kappaleita. Tällä hetkellä tähtäimessä on ollut jo hetken aikaa paljon tunnettu kappale Master of Puppets. Ystäväni harjoitteli Kirkin soolon muutamassa kuukaudessa jäätävällä itsekurilla ja motivaatiolla, ja osaa sen nyt erittäin taitavasti. Itselläni sen sijaan on paljon parempi kestävyys, mitä tässä kappaleessa vaaditaan, laulukyky sekä rytmini on paljon tarkempi ja tiukempi kuin hänen.

Siksi kaikki jäsenet ovat hyväksyneet että otan "Jamesin" roolin rytmikitaristina ja laulajana. Sovimme täten aikaisemmin että teen Jamesin hitaamman soolon kappaleen puolivälissä. Nyt ystäväni ei kuitenkaan suostu harjoittelemaan akustista osuutta, vaan haluaa viedä sooloni sillä argumentilla että hän on "soolokitaristi" joten hän saa tehdä kaikki soolot. Minusta on absurdia tässä vaiheessa vaihtaa kun hänen kestävyytensä takia hänen on soitettava mainriffiä lukuunottamatta voimasointuja 8:es nuottien sijasta. Osaan sitäpaitsi soolon paremmin.

Olisiko mitään apuja tähän tilanteeseen takoa järkeä häneen, vai olenko kenties itse väärässä?
Näin jonkinlaisena asiantuntijana sanon että nämä soolot pitäis nähdä ja kuulla jotta pystyisi antamaan lopullisen tuomion.
 
ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä

Metallica käynyt esittämässä Elton Johnin kunniaksi Funeral for a Friend / Love Lies Bleeding -medleyn. Ihan hyvinhän tuo versionsa toimii ja soitto kulkee.

Ennen kuin rupesin Elton Johnia ihan oikeasti kuuntelemaan, niin kyseinen kappale on ollut ensimmäisiä tutustumisia miehen musiikkiin niiden ihan tunnetuimpien hittien ohesta, kun Dream Theaterin A Change of Seasons EP:ltä on samaisen biisin live-esitys tullut tutuksi. Eli toimii vähän raskaampana versiona yleisestikin.
 
Suosikkijoukkue
KalPa / HIFK / Cleveland Crusaders

Muutama vuosi sitten Elton John antoi myös hienot komplimentit Metallicalle päin. Jamesin ja Larsin reaktio oli huikea!

“It’s a song that never gets old. And playing on this track, I just couldn’t wait. The chord structure, the melodies, the time changes, it’s got drama written all over it. I have to say, it was a no-brainer playing on this song. Metallica are probably the crème de la crème of those kind of bands. You can’t really define them. They’re not a heavy metal band. They’re a musical band. Their songs aren’t just heavy metal. They’re beautiful songs. This is such a melodic song — it’s fucking great, actually.”

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Pystyykö Metallican keikan liput myymään eteenpäin jossain vaiheessa? Vielä ei onnistu muuta kuin epävirallisesti myynti vaikka tori.fi:ssä. Jostain kuullut että liput pystyy luovuttamaan vasta konserttiviikolla? Tosin jotkut väittävät että ei onnistu silloinkaan että lippujen myyjän pitää olla portilla mukana että lipuilla pääsee sisään?
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80

Eiköhän näille luoda oma virallinen myyntikanava sitten kun liput on piirretty. Toki max omakustannehinta jotta trokaaminen ei onnistu, ei sillä että täysin sold out koko viikonloppu olisi.
Lipuissa ymmärtääkseni on nimet jonka muuttaminen menee virallisen kanavan kautta. Tosin tällä varmaankaan ole mitään väliä, vielä ei ole koskaan joutunut missään todistamaan olevansa sama henkilö jolle liput kirjoitettu.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tosin tällä varmaankaan ole mitään väliä, vielä ei ole koskaan joutunut missään todistamaan olevansa sama henkilö jolle liput kirjoitettu.
Rammsteinin viimekesäisen stadionkonsertin yhteydessä katsottiin kaikilta lipun lisäksi myös henkilöllisyystodistus. En uskonut ennakkoon, mutta näin kävi.

Lippujen trokaaminen onnistuu myös entiseen malliin, kunhan käyttää hieman luovuutta. Saa helposti myös ostajan nimen siis lippuun.
 
Spire

Jäsen
Pystyykö Metallican keikan liput myymään eteenpäin jossain vaiheessa? Vielä ei onnistu muuta kuin epävirallisesti myynti vaikka tori.fi:ssä. Jostain kuullut että liput pystyy luovuttamaan vasta konserttiviikolla? Tosin jotkut väittävät että ei onnistu silloinkaan että lippujen myyjän pitää olla portilla mukana että lipuilla pääsee sisään?
Eikö Fansalen kautta onnistu?
 
Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Eiköhän näille luoda oma virallinen myyntikanava sitten kun liput on piirretty. Toki max omakustannehinta jotta trokaaminen ei onnistu, ei sillä että täysin sold out koko viikonloppu olisi.
Lipuissa ymmärtääkseni on nimet jonka muuttaminen menee virallisen kanavan kautta. Tosin tällä varmaankaan ole mitään väliä, vielä ei ole koskaan joutunut missään todistamaan olevansa sama henkilö jolle liput kirjoitettu.
Mä olen ymmärtänyt että lipuissa ei ole nimiä. Siirto muille onnistuu kesäkuun alussa
 
Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Itsekin ostin kahden päivän kenttäliput joltakin amk-hepulta. Näihin kuuluu joku merkkarituote lipun hintaan ja erillinen oma sisäänkäynti stadionille (sisäänpääsy myös muita aiemmin) ja oma jono ennakkoon merkkarikojulle yms. Rahat meni heti. Kundi lupasi jollain konstilla toimittaa mulle liput konserttiviikolla.

Netissä näitä myydään ja ostetaan nyt aika tiuhaan tahtiin ja tosiaan kukaan ei tunnu tietävän ihan tarkkaan miten ja milloin liput voi siirtää toiselle ja voiko loppupelissä edes siirtää.
 
Hakki#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München
Onko kellään tietoa Stadikan keikkojen aikatauluista? Löysin tiedon, että portit avataan klo 16. Lähinnä kiinnostaa mihin aikaan arvioidusti keikka loppuu sunnuntaina, jotta voi suunnitella himaan pääsyä.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Eikai tuo ainakaan yli 23.00 kestä? Eikös kaikki stadikan keikat viimeistään tuolloin ole loppunut.
 
DaFlexi

Jäsen
Suosikkijoukkue
”Oltiin sitkeitä” IFK
Onko kellään tietoa Stadikan keikkojen aikatauluista? Löysin tiedon, että portit avataan klo 16. Lähinnä kiinnostaa mihin aikaan arvioidusti keikka loppuu sunnuntaina, jotta voi suunnitella himaan pääsyä.
setlist.fm mukaan tällä kiertueella keikat ovat keskimäärin alkaneet 5 tuntia ja 12 minuuttia ovien jälkeen, ja kestäneet 2 tuntia ja 5 minuuttia. Tällöin keikka alkaisi 21.12, ja loppuisi 23.17. Todennäköisesti juuri sitä varten että saataisiin viimeiset muutamat kappaleet pimeän, tai ainakin hämärän aikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös