Mestiskarsintasarja kevät 2010

  • 79 707
  • 336

John Copter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nöyrästi ylimielinen rikollislauma, #9
Maalivahtiosastokin on tasainen Kankaanrannan ja Norjan molemipien varmaankin
saadessa vastuuta mutta itse veikkaan että Kankaanrannalla mennään tärkeimmät pelit.

Itse taas veikkaan että Norja nimenomaan saa vastuuta näissä peleissä, miksi muuten häntä olisi peluutettu suurinosa viimeisimmistä peleistä? Muutenkin, voittoprosentti 100 ja päästettyjen maalien keskiarvo pienempi kuin Kankaanrannalla. Torjuntaprosentti raiskattiin tosin Raahe pelissä eikä kukaan puolustanut vaan kaikki olivat takki auki kuten Laserin ottelurapsassakin lukee.
 
Itse taas veikkaan että Norja nimenomaan saa vastuuta näissä peleissä, miksi muuten häntä olisi peluutettu suurinosa viimeisimmistä peleistä? Muutenkin, voittoprosentti 100 ja päästettyjen maalien keskiarvo pienempi kuin Kankaanrannalla. Torjuntaprosentti raiskattiin tosin Raahe pelissä eikä kukaan puolustanut vaan kaikki olivat takki auki kuten Laserin ottelurapsassakin lukee.

Voi kyllä pitää paikkansa tuokin. Itse perustin ajatukseni ihan omaan silmään,
Kankaanranta on mielestäni ollut varmemman oloinen näkemissäni peleissä.
Toki yhtään vierasmatsia en ole nähnyt, eli näkemykseni on hieman suppea.
 

jyly

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
Ennakkosuosikin asema ei tule olemaan helppo, siinä voi olla Kiekko-Laserin kompastuskivi. Jos materiaaleja aletaan vertailemaan niin sarjassa on tasan yksi ennakkosuosikki ja se tulee Oulusta.

Uskon myös että K-Laserin sauma Oulussa tulee olemaan ns.perheiden joukkueena oleminen. Lippujen hinnat liigassa ovat sitä luokkaa että perheen kanssa pelin seuraaminen on aika kallista lystiä. Mestis on kuitenkin halvempi sarja ja näin lippujen hinnat ovat kohtuulliset. Omilla rahoillakin peleissä kulkevaa väestöä on vielä olemassa,niitä joilla ei ole busines-lippu taskussa.

Ennakkosuosikki tosiaan. KooKoo on varmaan sun papereissa myös ennakkosuosikki Liiganousua ajatellen, jos nyt Kouvolassa sinne asti päästään. Ilves lähtee tästedes sarjaan "altavastaajana". Toki toivon KK nousua!

Aika hyvä. Tuossa voi olla jopa ideaa, ja toimiva ajatus kaiken kaikkiaan. Mutta sitä tosiasiaa ei viedä pois, etteikö KiLasta tulisi Kärppien farmi. Molempia hyödyttävä, mutta Mestiksen mielenkiintoa latistava seikka.

Luulen, että mikäli TuusKi onnistuu nousemaan Mestikseen, on sillä jo takataskussa farmidiili jonkun pääkaupunkiseudun liigajoukkueen kanssa.

Joku tässä jo mainitsikin, että Tuusulan ympärillä pyörii monia muitakin liiga / Mestisjengejä (= KiVa, Blues, HIFK yms.) Riittäisikö Tuusulan hallissa yleisöä vielä yhtä Mestisjoukkuetta varten? KiValla on kuitenkin yhteistyötä niin Jokereiden kun HIFK kanssa.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Vieläköhän Tuusulan hallissa saa huutaa?

Viime vuosituhannen loppupuoliskolla lähti Heinolasta Tuusulan halliin fanibussi. Yleisömäärä siinä ottelussa taisikin kohota peräti yli kahdeksankymmenen. Normaalisti yleisökeskiarvo oli jotakin ~64 luokkaa. Paikallinen vanha kiekkofani suuttui kun Heinolan väki kävi ääneen omiaan kannattamaan. Ei saanut kuulemma rauhassa seurata peliä.

TuusKi voi hyvinkin päästä yllättämään puskista. Kaikki puhe pyörii vain K-Laserin ja Mestis-joukkueiden ympärillä. Eniten ratkaisevaksi asiaksi nostan kuitenkin sen, miten pelit lähtevät kenenkin osalta käyntiin. Poikkeuksellinen otteluohjelma pitää huolen siitä, että etelän joukkueilla olisi vielä kaikki omissa käsissä pohjoisen kiertueen jälkeen. Vastaavasti "lappalaisilla" olisi tuskaisat etelän ottelut edessä, jos ne pisteitä avausviikonloppuna paljonkin menettävät.
 

Skater

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KJT TuusKi, KiPa
Luulen, että mikäli TuusKi onnistuu nousemaan Mestikseen, on sillä jo takataskussa farmidiili jonkun pääkaupunkiseudun liigajoukkueen kanssa. :)

Nyt loksahti ensin leuat pois paikoiltaan mutta hetken miettimisen jälkeen pari palasta paikalleen. KJT TuusKi olisi aika soma ja ennenkaikkea selkeä farmi liigaseuroille, versus KiVa joka ponnistelee itse kohti liigakarsintaa (dilemma). Pitää kehitellä - lienee jo kehiteltykin. Tosin nythän KJT TuusKilla on lainoja KiVa:sta...heh.

ELi merry-go-around täällä PK-seudulla/Uudellamaalla, jossa on melkoinen harrastajakeskittymä junnuissa joka sitten junnuissa c-b-a tiivistyy kun mahdollisuudet vähenee ja tässä Jokerit67 aiemmin mainitsemassa A vaiheessa ja varsinkin heti sen jälkeen(!) etsii peliaikaa ja paikkaa. Jos seurataan lainalaisuutta "pelaamalla kehittyy" olisi parasta antaa nuorille isoja rooleja Mestiksen hännän/Suomisarjan kärjen joukkueissa vs. ilman peliaikaa tai kokonaan ilman pelipaikkaa. Suomisarjassa karsintavaihe on valitettavasti hyvin epätasaista, vasta itse Suomisarjassa vakaampi taso. Mestis ilman paineita noususta (tai putoamisesta), reilusti farmina, ilman isoja pelaajabudjetteja...se voisi olla mahdollisuus ja ainakin kokeilemisen väärti jos nyt sattuisi peliesitykset sinne asti johtamaan.

Mutta tässä vaiheessa turhaa spekulointia, nyt katsellaan pari viikkoa hauskoja ja toivottavasti yllätyksekkäitä pelejä. Teemalla vikkelä kärpänen aiheuttaa hämmennystä, mutta ennakkosuosikin paineet heitän kyllä nimekkäälle Laserille ja vakuuttavasti Mestiksessä pelanneelle RoKille. Molemmillehan on häpeä menettää yhtään pistettä tai edes antaa maalia KJT TuusKille;). Ja toki HeKikin Tusen Mustat voittaa, eli tervetuloa huutamaan (toki sitä paheksutaan) Hyrylän Peltirasiaan (karsintapelithän pelataan legendaarisessa "vanhassa hallissa" aka "Hyrylä Ykkösessä" aka "kunnan hallissa"). Varataanko monta bussiruutua?
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Hyi helvetti, jos RoKi tippuu ja tilalle tulee K-Laser, josta tulee samalla sekunnilla K Team.

K-Team on nimihirviönä täysin hämeenlinnalainen (FC Hämeenlinnasta tuli K-Team Keskon sponsoroinnin myötä takavuosina) ja sitä kunniaa ei jumalauta meiltä vie kukaan pois.

Toivottavasti RoKi ja HeKi säilyttävät paikkansa. Rovaniemi on nouseva kiekkokaupunki, siellä on potentiaalia ja hieno halli. Heinola puolestaan ongelmista huolimatta perinteinen kiekkopaikkakunta.

KJT Tuuski olisi sitten kehyskuntajengi, jota ei varsinaisesti fanita edes paikkakuntalaiset (jotka fanittavat stadilaisia). K-Laser taas laskisi Mestiksen profiilia yhdellä pykälällä puhtaan farmiliigan suuntaan.

Siltä pohjalta olen HeKin ja RoKin pändivaagenissa.


Toisaalta HeKi ei ole sarjassa pystynyt voittamaan ennakkosuosikin asemasta kuin RoKin.

100 ei ole huono prosentti.
 
Viimeksi muokattu:

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Rovaniemi on ylivertainen muihin karsijoihin nähden. Mikä tuollainen Tuusulakin luulee olevansa? Yksi mitätön kärpäsen paska verrattuna Rovaniemeen. Eikä mene Heinolallakaan hyvin, mutta mitäpä sitä tekee jos on noin mitätön kurja. Oululaisilla on aina tapana leuhkia, mutta minä vaan sanon, että turpaan tulee niin, että tukka lähtee. Ei auta pullistella yhtään, jos ei kerran ole resursseja. Samaa rupusakkia edellisten kanssa.
Hauskaa päästä taas samoille palstoille virkistävä- ja monisanaisen Ellun kaa.
Älä aliarvioi TuusKia, hyvä ja urheilullinen joukkue, sekä erinomainen valmentaja Siikala. TuusKi pyrkii tietoisesti olemaan syrjässä ja tulemaan sitten vauhdilla estraadille, kaikki lähtee tasaisen vahvasta puolustuksesta, joukkueessa ei tähtiä ole. Eri asia, pystyykö joukkue vastaanottamaan paikan mestiksessä, jos sen onnistuisi pelaamaan, mutta tämä joukkue pelaa viime vihellykseen. Huhupuheiden mukaan takavuosina olisi joskus ollut voittamiskielto.

Itselläni on kaksi toivetta tämän sarjan suhteen:

1) ROKI pysyy mestiksessä. Perusteet, iso työ asian eteen ja maantieteellinen sijainti, siis lisää maantieteellistä kattavuutta.
Peleille on myös mukavasti katsojia, vaikkei kaikki vielä ihan timankisti menekään taulukossa.

2) KLaser ei nouse. Perusteita, Kärpät, joka edustaa koko Pohjoista (näinhän he itseään markkinoivat) suomea ja osaltaan tukee muita pohjoisen joukkueita, Hokkia ja RoKia, tuki näille joukkueille kaventuisi merkittävästi.
En pidä joukkueesta (lue valmennuksesta) ainoa tapaamani joukkue, joka käyttää voittaakseen mitä keinoja tahansa, jopa vastustajan vahingoittamista, ainakin sellainen vaikutelma minulle on jäänyt.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Hauskaa päästä taas samoille palstoille virkistävä- ja monisanaisen Ellun kaa.
Älä aliarvioi TuusKia, hyvä ja urheilullinen joukkue, sekä erinomainen valmentaja Siikala.

Moi! Kyllä minä sinut tunnen. Lainasit piruuttas juurikin tuon kohdan joka käsitteli karsijapaikkakuntien pinta-aloja. Olen kanssasi samaa mieltä kunhan otat tuon joukkueiden menestysennustuksen lainauksesi kohteeksi.

”Rovaniemi (8017), Tuusula (225), Heinola (839) ja Oulu (1511) neliökilometriä. Minun veikkaukseni onkin kääntäen verrannollinen paikkakuntien pinta-alaan. Loogista, eikö totta? Karsintasarjan voittaa siis Tuusula. Pelaa paineettomana ja on osoittanut tällä kaudella Suomisarjassa todella hyviä otteita. Toiseksi tulee Heinola pelkällä rutiinillaan. Kolmanneksi jää Oulu, ei voi mitään. Ei jaksa kantaa suvereenin ennakkosuosikin taakkaa. Rovaniemelle jää mopen osa.”
 

Astna One

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool, ManU, Real Madrid, Barcelona
Rokilla on täydellinen otteluohjelma, kun "etelän kiertue" on vasta lopuksi. Hoitamalla kotiottelut sarjapaikka säilynee. Kolmesta vieraspelistä kertyy varmasti ainakin se 1-2 pistettä.

Tärkeimpänä otteluna näen kotimatsin Heinolaa vastaan. Jos tuo hävitään, tarkoittaa se sitä että Heinola on lähes varmasti yksi Mestisjoukkue ensi kaudeksi, jolloin "jaossa" on enää vain yksi Mestispaikka.

Kotimatsit Oulua ja Tuusulaa vastaan ovat pelkkä läpihuutojuttu, kunhan joukkueen asenne on kunnossa.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kotimatsit Oulua ja Tuusulaa vastaan ovat pelkkä läpihuutojuttu, kunhan joukkueen asenne on kunnossa.

Jaa-a. Asenne ei toisaalta ole kunnossa, jos pelejä pidetään läpihuutojuttuina. Eivät ne tosin mielestäni helppoja tule olemaankaan. K-Laser pelaa RoKia vastaan varmasti hurmiossa, joten varsinkin heidän kanssaan pitää olla tarkkana. Paperillahan näitä ei ratkaista vaan kaukalossa. K-Laser teloi viimeisimmässä ottelussa RoKin mv Herrasen sairastuvalle, eikä mies koskaan oikein toipunut. Tulevat siis yrittämään voittamaan kaikin keinoin. Otteluohjelma antaa hyvällä startilla mahdollisuuden vaikka sarjan voittoon. Jos taas kaksi ekaa matsia ryssitään, ollaan jo lähes mahdottoman paikan edessä.
 
RoKille tämä ensimmäinen peli on todella tärkeä. Tästä tappio, niin voi melkein toivottaa RoKille hyvää matkaa Suomi-sarjaan. Todennäköisesti RoKi Tuuskin kuitenkin selvittää, mutta aina se tappion mahdollisuus on olemassa. Tappion myötä RoKi olisi takaa-ajaja, jolla ei ole kuin hävittävää ja se ei varmasti ole paras asetelma jääkiekkopeleissä. Kaikenkaikkiaan uskon RoKin ja HeKin olevan karvan verran Laseria edellä, Tuuskin en usko kahden parhaan joukkoon yltävän, vaikka se on asiallinen ja nimenomaan joukkueena hyvin pelaava ryhmä.
Oikeasti kiinnostaa karsintasarja enmmän kuin nuo Mestiksen playoffit, karsintasarja on oikea elämän ja kuoleman kamppailu ainakin Rokille ja HeKille.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Oikeasti kiinnostaa karsintasarja enmmän kuin nuo Mestiksen playoffit, karsintasarja on oikea elämän ja kuoleman kamppailu ainakin Rokille ja HeKille.

Katsos linnanherraa, no ainahan sinä olet toivonut RoKin menestystä, kunhan se ei tule SaPKon kustannuksella. Olet varmaankin oikeassa osittain tuossa kalmanpelossa, mutta ei se meitä lannista. Feenixlintu nousee tuhkasta, kuten tiedät historiasta. Me hoidetaan nuo karsinnat ”kunnialla” ja lähdetään rinnat rottingilla kohti uusia seikkailuja. Lusikka ei vielä lennä nurkkaan.
 

Skater

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KJT TuusKi, KiPa
Valmistautumistunnelmia Uudeltamaalta: KJT TuusKin nettisivuilta " Joukkue on hitsautunut ja on valmis aloittamaan Mestis-karsinnat. Joukkue aloittaa tavallaan jo torstaina sillä silloin on lähtö Rovaniemelle RoKia vastaan pelattavaan otteluun. Rovaniemellä on mahdollisuus yllätykseen, sillä vaikka lähdetään tasatilanteesta lienee kotijoukkue se jolla on vain hävittävää. Tämä voi aiheuttaa mailan puristamista tai ylilatausta. Vierailijan tuleen pelata vain tarkasti sitä peliä mitä osataan ilman sen suurempaa painetta." Paikallislehden juttu KJT TuusKin aatoksista karsintapelien alla on samansuuntainen - ilman paineita yllättämään, hyvistä vastuksista nauttien.

ps. Ja on näköjään RoKin kannattajat löytäneet TuusKin keskustelupalstan.
 

jyly

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
En kyllä aina jaksa tajuta, mitä tuolla ylenmääräisellä "paineettomalla pelaamisella" ym tarkoitetaan, kun asia kohdistuu Suomi-Sarja joukkueisiin. Toki Mestis joukkueilla on paineita säilyttää sarjapaikkansa, mutta eikö SS ole paineita nousun suhteen? Meinataanko tässä nyt sitä, että SS lähdetään vain pitämään hauskaa karsintasarjaan, ja katsotaan mihin se riittää? Ihan samalla tavalla niilläkin on omat paineensa. Ainakin Laserin kotisivuilla luki kauden päätavoitteen olleen nousu Mestikseen.
 

Skater

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KJT TuusKi, KiPa
Paineeton?

Paineeton nousija vs "putoaja" karsinnoissa = esimerkiksi taloudellisesti - mikään ei kaadu jos ei nouse. Pelaajat ei saa kenkää. Valmentaja ei saa kenkää. Kotiyleisö ei pety määrättömästi. Sitä vastoin on paljon iloista odotukset ylittävää jos menestyy. Tosissaan - ei liian vakavissaan.
 

jyly

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
Näyttääkö Laser karsintapelit webtvn välityksellä? Olisi ihan mielenkiintoista seurata illan matsi netistä.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Juuri näin, nimim. Rollokin arvosteli pelinopeutta sen perusteella mitä on nähnyt streamilta. Ainakin TuusKi ja K-Laser pystyvät pitämään kaukalossa sellaista vauhtia jolla on useammaltakin suomisarjavastustajalta tällä kaudella luisteltu jalat alta. Se jää sitten nähtäväksi riittääkö se HeKiä vastaan, RoKia vastaan varmasti kyllä.
Se on sitten niinkuin sarja-avaus käsillä ja iltasella saadaan vastauksia ja arvuuttelut loppuu kenellä tulee riittämään mikäkin ja kenellä ei. Mikkekin saa varmuuden jo hänelle niin varmaan epävarmaan asiaan...

HeKillä on hieno iskun paikka Eric Rooslindin mainostamaa sarjasuosikkia vastaan, enkä epäile yhtään etteikö HeKi tule käyttämään altavastaajan asemansa hyväkseen ;).

Sen verran optimisti pitää olla että RoKi TuusKin tulee kepittämään. Silvanderkin näyttää olevan onneksi pelikuntoinen, joten jalkeilla on iskukykyisin kotijoukkue.

Nähtäväksi jää mitä hallien tulostauluilla lukee n.klo 20.40, paremmat voittakoon...
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Näyttääkö Laser karsintapelit webtvn välityksellä? Olisi ihan mielenkiintoista seurata illan matsi netistä.
Ei näytä. Viimeisessä lähetyksessä oli asiasta juttua, olisi ilmeisesti tullut reilusti hintaa vain kolmen kotipelin näyttämiselle.
 

Skater

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KJT TuusKi, KiPa
RoKi 9 - KJT TuusKi 5. Aika selkeät tilastot. Eka erä kuin Suomi-USA. Eli eikun rispektit RoKin otteluun valmistautumiselle, paha paikka oli "kirnunne". Toivotaan että täällä etelässä kotipelissä on jalat ja kädet sulempina että tulee asiallisempi vastus. Mutta hyvä RoKi, sai pelurimme ainakin kokemusta!
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
RoKi 9 - KJT TuusKi 5. Aika selkeät tilastot. Eka erä kuin Suomi-USA. Eli eikun rispektit RoKin otteluun valmistautumiselle, paha paikka oli "kirnunne". Toivotaan että täällä etelässä kotipelissä on jalat ja kädet sulempina että tulee asiallisempi vastus. Mutta hyvä RoKi, sai pelurimme ainakin kokemusta!
RoKin osiosta löytyi jo jonkinnäköistä raportin tynkää, tosin RoKi-lasien läpi. Kuitenkin, sen mukaan TuusKi oli todella puujalkainen, eli jotain on pojilla mennyt valmistautumisessa pieleen ja pahasti. Vähän epäilyttää onko TuusKi edes yrittänyt, koska yleensä noin paljon jäljessä oleva joukkue joutuu kuitenkin rikkomaan, eikä TuusKi montaa jäähyä todellakaan ottanut.

Toivottavasti huomenna K-Laseria vastaan ollaan vähän eri asenteella liikkeellä.
 

hermano

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät. Kiekko-Laser.
Mahtava startti KLaserille sekä ottelussa että sarjassa. Etukäteen itse (ihan mutulla toki) kovimmaksi arvioimani Heki oli kyllä yllättävän vaisu. Ekat 30 minsaa täysin vastaantulija. Mikä lie sitten syynä. Pahasti toki KLaser oli etenkin lopussa pyörteessä kun liigamiehet pisti tuulemaan. Mutta taklaava ja taisteleva ote toi voiton + odotetusti ykkösnyrkin tehomiehet.

Gazurin ulosajo vähän ihmetytti. Maalin edessä antoi poikkaria, HeKin mies kyllä olkansa siinä satutti joten sen perusteella suihkutuomio. Seuraamusten perusteellahan näitä on Suomessa aina tuomittu joten ei kai siinä sitten mitään.
 

Kine

Jäsen
Suosikkijoukkue
PattU, Raahe-Kiekko, RJK, TeKi, AS Moon
Gazurin ulosajo vähän ihmetytti. Maalin edessä antoi poikkaria, HeKin mies kyllä olkansa siinä satutti joten sen perusteella suihkutuomio. Seuraamusten perusteellahan näitä on Suomessa aina tuomittu joten ei kai siinä sitten mitään.

Tuskinpa HeKin pelaaja tosiaan olkaansa satutti Gazurin poikittaisesta, vaan hieman myöhemmin kaatuessaan jäähän. Vaikka HeKin pelaaja joutuikin jättämään leikin kesken, niin oikeampi tuomio olisi ollut 2 min. Muistuu mieleen tilanne Raahe-Kiekon ja HCK:n pelistä, missä HCK:n pakit torppasivat samanlaisen maalineduskahinan jälkeen Antti Pehkosen selälleen niin, että tömähdys vaan kuului. Tilanteessa Pehkonen väänsi nilkkaansa, ja lähti suorilta pukukoppiin...jäähyjä ei siitä tilanteesta luonnollisestikaan jaettu. Eli siinä mielessä itseäni ihmetytti Gazurin ulosajo.
 

Teukka Teräs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät Rangers
Vähän epäilyttää onko TuusKi edes yrittänyt, koska yleensä noin paljon jäljessä oleva joukkue joutuu kuitenkin rikkomaan, eikä TuusKi montaa jäähyä todellakaan ottanut.

Että epäilet, että Tuuski tuli tarkoituksella 800km päähän häviämään? Etkai oikeasti ole tosissaan? Ja vaikea sitä on rikkoa kun ei edes kerkeä päästää äijää iholle ennenkuin se on jo karannut. Kertoo jo aika paljon Tuuskin vauhdista jos Sainio kipittelee perästä kiinni ja ottaa kiekon pois. Eka erä 5-0 ja Tuuski ei päässyt edes punaviivan yli ja sinä se vain jaksat ihmetellä ja selitellä.
 
Tällaisessa lyhyessä karsintasarjassa karsintaviivan yläpuolelle pääseminen vaatii todennäköisesti voitot kotipeleistä + yksi voitto vieraissa. RoKi ja Laser eivät kämmänneet ensimmäistä kotipeliään, mutta kummankin on vielä selvitettävä kunnialla kaksi kotipeliä, jos aikovat Mestikseen. Eli tämän illan pelit eivät juuri mitään vielä ratkaissut, vaikkakin antoi viitteitä RoKin hyvästä vireestä ja ehkäpä Tuuskin tason heikkoudesta tähän sarjaan. Mutta ensimmäisen kotitappion ottava joukkue on lähellä lähtöä Suomi-sarjaan.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
RoKin osiosta löytyi jo jonkinnäköistä raportin tynkää, tosin RoKi-lasien läpi. Kuitenkin, sen mukaan TuusKi oli todella puujalkainen, eli jotain on pojilla mennyt valmistautumisessa pieleen ja pahasti. Vähän epäilyttää onko TuusKi edes yrittänyt, koska yleensä noin paljon jäljessä oleva joukkue joutuu kuitenkin rikkomaan, eikä TuusKi montaa jäähyä todellakaan ottanut.
Hah hah, tämä tuuski vai mikä lie oli JUURI sen verran jäljessä siinä pelinopudessa minkä piti tämän Miken mukaan olla noin niin kuin tasoissa. Ei ehditty kissaa sanoa kun peli oli 5-0.

Kyllä tämä "Tuusulan Riekko" ihan tosissaan yritti mutta ku ei vaan ehtiny. Pelinopeuden PITI riittää RoKia vastaan VARMASTI! Sinulla on varmaan selitys miksi näin ei käynyt?? Varmaa oli jälleen kerran vain epävarma.

Kiekko-oulu voitti HeKin, todella yllättävää... RoKilla on huomenna kova iltapuhde Heinolan kanssa, se on nyt varmaa. HeKin huomenna hävitessä tie tulisi olemaan kivinen sarjan loppuun...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös