Mainos

Mestis Fantasy pool – Trash Talk 2024

  • 4 063
  • 88

Knap

Jäsen
Kaippa tämänkin ketjun voisi tässä kohti jo pystyyn laittaa, kun kauden alkuun on kuukausi. Kausi alkaa 12.9. eli normaalia aiemmin karsintojen takia. Viime vuosi vedettiin ns. joustavalla draftilla, eli varailtiin löyhemmässä aikaikkunassa. Katsotaan nyt minkälaista osallistujamäärää saadaan peliin, että millä systeemillä mennään. Ehdotuksia ja mielipiteitä otetaan kyllä vastaan. Panos tuttu 20e.

Tänä vuonna mukana vain 10 joukkuetta, joka muuttaa pelinhenkeä jonkin verran. Eli esim. maalivahteja on rajallinen määrä. Katsotaan millaisella pelaajamäärällä lähdetään liikkeelle (riippuen taas täysin osallistujamäärästäkin). Viime vuonna oli 7+4+1, katsotaan täytyykö tehdä tähän siis muutoksia.

Säännöt:
- Varataan draft muotoisena "7+4+1" määrä pelaajia joukkueeseen (samoja pelaajia ei voi siis olla kahdella eri käyttäjällä).
- Pelipaikka määräytyy sen mukaan, miksi seura on hänet ilmoittanut.
- Varaukset tehdään myöhemmin luomassani varausketjussa.
- Joulutauon vaihdossa saa vaihtaa yhden pelaajan toiseen saman pelipaikan pelaajaan. Vanhan pelaajan siihen mennessä keräämät pisteet jäävät voimaan, uudelta pelaajalta huomioidaan puolestaan vain vaihdon jälkeen kerätyt pisteet. Vaihtodraft suoritetaan käännetyssä järjestyksessä, eli sillä hetkellä jumbona kisassamme oleva osallistuja saa varata ensin. Tasapisteissä olevien keskinäinen järjestys arvotaan.
- Tehkää listat valmiiksi, helpottaa ja nopeuttaa draftia kummasti.
- Panos 20 euroa (sen verran luottoa porukkaan, että ei kerätä maksuja etukäteen).
- Saa varata kenet tahansa pelaajan, myös sellaisen, jolla ei ole sopimusta Mestis-seuran kanssa. Jos ja kun kesken draftin tulee joku uusi pelaajahankinta sarjaan, niin tällaista pelaajaa ei saa varata enää kyseisen uutisen julkaisun jälkeen. Eli jos haluaa varata Sydney Crosbyn ihan vaan varmuuden vuoksi niin siitä vaan, mutta ei enää sen jälkeen, kun KeuPa on tiedottanut Crosbyn tehneet heille sopimuksen.
- Pisteet lasketaan Mestiksen ilmoittamien virallisten tilastojen mukaan. Nämä saattavat maalivahtien kohdalla (voitot ja nollapelit) poiketa vähän maalaisjärjestä.


Pistelasku simppeli:
Tehopiste = 1 piste
Maalivahdin voitto = 2p
Maalivahdin nollapeli = 2p
Maalivahdin maali = 3p

Kaikki tervetulleita vetoon mukaan, tägään viime kauden osallistujat tähän:

  1. @Sergei Fedorov
  2. @penaz
  3. @Rego
  4. @Myrsky74
  5. @Everton
  6. @stemme
  7. @Teemu#8
  8. @jmexel
  9. @Lättykuningas
  10. @Sven Tuuva
  11. @Franto
  12. @Knap
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämä on ollut aina oikein mukava kisa ja tuonut lisämotivaatiota seurata Mestistä. Olen siis mielelläni mukana, jos se vaan on aikataulullisesti suinkin mahdollista (elo-syyskuun vaihde on minulle tänä vuonna hieman hankala). Ilmoittaudun siis alustavasti.
 

Teemu#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mukana ollaan. Vuodessa tuli Mestis paljon tutummaksi sarjaksi, niin kiva nähdä onko siitä vähän hyötyä pelaajia varatessa.
 

Myrsky74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Real Madrid, Nottingham Forest
Itse jään tulevalta kaudelta pois. Ei riitä aika nyt perehtyä ja keskittyä mestiksen pelaajiin Espoon liiganousun myötä.

Kiitos kaikille menneistä vuosista. Seurailen kyllä tilannetta tässäkin kilpailussa.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Nopeassa, max kahden illan draftissa mukana. Kuukauden kestävässä ulkona.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Knap

stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Siinä maratontaulukko edellisistä kausista ja tägätään samalla myös vanhat osallistujat jos löytyisi kiinnostusta lähteä taas mukaan. Kausi 2020-21 suluissa koska jäi kesken, mukaan napattu sijoitukset keskeytyshetkellä.

2018-192019-202020-212021-222022-232023-24
@Knap 1.4.(4.)2.10.9.
@Big Bear 2.x(x)xxx
@Everton 3.2.(2.)6.4.3.
@stemme 4.1.(1.)1.7.1.
@Franto 5.x(x)9.x6.
@mrkrw 6.10.(9.)xxx
@Peteliuz 7.7.(10.)14.3.x
@Sergei Fedorov 8.6.(7.)5.9.2.
@saiman 8.9.(8.)7.xx
@Linnankundi 10.11.(x)13.xx
@penaz 11.3.(6.)4.8.7.
@LL90 12.8.(5.)10.xx
HOOLIGAN_13.x(x)xxx
@Randy Marsh x5.(3.)8.xx
@Lättykuningas xx(x)3.6.4.
@Vanhaukko xx(x)11.xx
@Myrsky74 xx(x)12.1.11.
@jmexel xx(x)15.11.12.
@Sven Tuuva xx(x)x2.8.
@LumiAura xx(x)x5.x
@Rego xx(x)xx5.
@Teemu#8 xx(x)xx10.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Täytyyhän tähän taas osallistua, vaikka olenkin pitänyt lomaa jatkoajasta. Tuo lisämielenkiintoa sarjan seuraamiseen.
 

Knap

Jäsen
11 jäsentä on oikein hyvä määrä, kun sarjassakin vain 10 joukkuetta. Lisää toki mahtuu vielä. Ajattelin kuitenkin kysäistä mielipiteitä varauspäivästä tässä vaiheessa jo. Samaa mieltä kuin Peteliuz, että tämä olisi optimaalista saada yhdessä illassa pakettiin, koska vahvistukset tulevat monesti hyvin lähellä kauden alkua vielä ja etenkin, näin pienellä joukkuemäärällä se korostuu.

Ehdottaisin drafti-illaksi sunnuntai 8.9. klo 18:00 alkaen. Tykkää tästä viestistä jos on ok. Mikäli ei ole, niin kerro alemmaksi kävisikö jos tuota kellonaikaa siirtäisi esim. hieman myöhemmäksi. Jos tuo päivä ei yksinkertaisesti käy, ehdota toista vaihtoehtoa (ja muut voivat tykkäillä sitten muidenkin ehdotuksista, jos ne käyvät myös).

@Everton
@Franto
@Teemu#8
@stemme
@Sergei Fedorov
@Peteliuz
@Lättykuningas
@Knap
@penaz
@Kiekkonarri
@Holmesin poika

Ja uusilleikin tiedoiksi: säännöt tuosta ylempää, panos se 20e tosiaan. Saa ehdottaa viestissä myös varattavaa pelaajamäärää, mikäli ei tule näitä niin teen päätöksen itse. Tällä hetkellä oma pohdinta on 7/6 hyökkääjää + 3 pakkia ja maalivahti.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
11 jäsentä on oikein hyvä määrä, kun sarjassakin vain 10 joukkuetta. Lisää toki mahtuu vielä. Ajattelin kuitenkin kysäistä mielipiteitä varauspäivästä tässä vaiheessa jo. Samaa mieltä kuin Peteliuz, että tämä olisi optimaalista saada yhdessä illassa pakettiin, koska vahvistukset tulevat monesti hyvin lähellä kauden alkua vielä ja etenkin, näin pienellä joukkuemäärällä se korostuu.

Ehdottaisin drafti-illaksi sunnuntai 8.9. klo 18:00 alkaen. Tykkää tästä viestistä jos on ok. Mikäli ei ole, niin kerro alemmaksi kävisikö jos tuota kellonaikaa siirtäisi esim. hieman myöhemmäksi. Jos tuo päivä ei yksinkertaisesti käy, ehdota toista vaihtoehtoa (ja muut voivat tykkäillä sitten muidenkin ehdotuksista, jos ne käyvät myös).

@Everton
@Franto
@Teemu#8
@stemme
@Sergei Fedorov
@Peteliuz
@Lättykuningas
@Knap
@penaz
@Kiekkonarri
@Holmesin poika

Ja uusilleikin tiedoiksi: säännöt tuosta ylempää, panos se 20e tosiaan. Saa ehdottaa viestissä myös varattavaa pelaajamäärää, mikäli ei tule näitä niin teen päätöksen itse. Tällä hetkellä oma pohdinta on 7/6 hyökkääjää + 3 pakkia ja maalivahti.
Päivä sopii. Klo 19 olisi minulle sopivampi alkamisaika.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Knap

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Päivä ok, aloitus ok. Mites tuo paussiaika? Oliko aiemmin 22-06? Itellä arkisin toistaiseksi aikainen nukkumaanmeno, niin tietää listoja antaa etukäteen tarvittaessa.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Tässä siis ajatuksena oli pikadrafti, eli 3min varausajoilla ja tavoite saada draft pakettiin yhdessä illassa. Pahoittelut, jos olin epäselkeä.

Ach, no sitten. Toki jos hieman aikaisempi aloitus mahdollista, esim 17.30, niin aina parempi.
 

Knap

Jäsen
Draft sunnuntaina 8.9. kello 18:00 alkaen. Varausaika 3 minuuttia vuorolla. Varausjärjestyksen arvon draftipäivänä ja perustan uuden ketjun sille.

Eli 12 jäsentä raavittiin kasaan (vähintään). Laskeskelin tuossa, että 6+3+1 taitaa olla se järkevin pelaajamäärä, kun sarjassa vain 10 joukkuetta (jos jäseniä tippuu pois, niin pidätän oikeuden muokata varattavaa pelaajamäärää). Eli tehkää listoja valmiiksi, kun mennään pikadraftilla.

@Everton
@Franto
@Teemu#8
@stemme
@Sergei Fedorov
@Peteliuz
@Lättykuningas
@Knap
@penaz
@Kiekkonarri
@Holmesin poika
@Njazi_Kuqi

(mukaan mahtuu toki vielä)
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yritän päästä mukaan, mutta pidätän itselläni oikeuden myös viime hetkien puihinvetoon.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Knap

stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Team stemme:

Karri Forsblom
Juuso Jämsen
Kishaun Gervais
J-M Alanen
Eero Niemi
Kalle Matikainen

Jiri Pärssinen
Antti Virtanen
Joona Lehmus

Henri Risikko
 

Knap

Jäsen
Oskari Kalajanniska
Noah Kane
Samu Markkula
Jeremi Tammela
Veikka Halonen
Otto Jaatinen

Roope Reini
Jaakko Haarti
Topi Heiskanen

Emil Vuorio
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös