Kiekko-Vantaan osalta oli kysymysmerkkejä ilmoilla. Ne olivat kuitenkin mielestäni vain ja ainoastaan siinä, että miten näin kapealla ryhmällä jaksetaan vetää kausi läpi. Mutta kävikin ihan toisin: hirveä rämpiminen heti kauden avauserästä alkaen ja parannusta vasta sitten kun oli jo melkein liian myöhäistä.
Osa-alueet ennakkoarviossani:
Valmennus – Luottomiehet (kori 2)
Maalivahdit – Erottuvat edukseen (kori 1)
Puolustus – Keskikastia (kori 3)
Hyökkäys – Muuten erinomaisia, mutta… (2.)
Mietteet Mika Niskasesta olivat minulla vähintäänkin kaksijakoiset, mutta hänenkin kohdalla luotin siihen, että toinen kausi saman joukkueen peräsimessä takaisi jonkun perustason. Höpsis.
Näytöt ovat toistaiseksi kuitenkin vielä korkeintaan luokkaa ”pärjäsi ja pääsi luokalta”, tämän kauden jälkeen ollaan varmasti viisaampia.
Enpä tiedä ollaanko kyllä vieläkään viisaampia. Kymmenes sija tarkoitti ehkä, että luokalta päästiin nytkin, mutta kyllä ainakin ehtoja monesta oppiaineesta tulee kesäksi luettavaksi. Kiekko-Vantaan valmennus petti minut ainakin jonkun verran.
Sen sijaan maalivahteihin ei oikeastaan tarvinnut pettyä, vaikka rankkasinkin Kiekko-Vantaan kovimpaan kategoriaan.
Tervo (…) joukkueen menestystoiveet eivät ainakaan kaadu. (…) Katajainen (…) kelpo kirittäjä kakkosvahdiksi.
Tervo oli koko sarjan eniten pelannut maalivahti ja K-Vantaa saa kiittää häntä paljolti siitä, että välttyi joutumiselta karsintoihin. Katajaisen rooli sen sijaan jäi melkoisen marginaaliseksi.
K-Vantaa päästi toiseksi eniten maaleja koko sarjassa. Maalivahtien sijasta katse kääntyy kuitenkin muihin miehiin. Puolustusta ei voi kuitenkaan pitää varsinaisena pettymyksenä, koska kyllähän se rajallisuuden näki jo ennen kauden alkua sokea kanakin.
…kärki on terävä – mutta kapea. Aapo Ahola ja jokerilaina Niko Mikkola muodostavat ehkäpä koko sarjan tehokkaimman pakkikaksikon. (…)Ilman lisävahvistuksia lohipaidoilla on kuitenkin vaikeuksia saada kasaan kolme Mestis-tason pakkiparia.
Mikkola ja Ahola pelasivat tehokkaat kaudet, mutta olisiko ollut niin, että saivat kyllä kivat pisteet tilastoihin, vaan eivät välttämättä olleet joukkueen menestyksen kannalta kovin vahvoja suorittajia? Tasakentällisin ropisi nimittäin omiin aika runsaasti: Ahola oli miinusmaaleissa (56) koko sarjan ykkössijalla, eikä Mikkolakaan (52) jäänyt kauaksi…
Lainapakeista Jaako Manninen ja kesken kauden mukaan tullut Ernest Osenieks olivat ihan ok, mutta kaikki muut jäivät pieniin rooleihin ihan syystäkin.
Hyökkäykseen hyviä tai jopa oikein hyviä Mestis-pelaajia piti löytyä ainakin kolmeen ketjuun, mutta pidin riskinä sitä, että joukkueessa ei muutaman lainapelaajankaan kanssa ole oikeastaan ollenkaan särkymävaraa.
Erik Embrich, Roope Elimäki ja Kristjan Kombe muodostavat mielestäni Mestiksen parhaan ja monipuolisimman sentterikolmikon. (…) laidoille on heittää Miro-Pekka Saarelainen, (...) Jaakko Kuusisto ja (…) Atte Mäkinen.
Kombe, Embrich ja Kuusisto eivät vastanneet odotuksiin. Saarelainen sen sijaan oli alkukankeuden jälkeen todella tehokas, mutta siirtyi muualle kesken kauden. Elimäki pelasi hyvän kauden monipuolisena luottomiehenä, sen sijaan Mäkisellä otteet taisivat ailahdella aika paljon.
Potentiaalia ja monipuolisuuttakin piti olla, mutta vain maalipörssin voitosta kisannut Joni Piipponen oli tällainen iloinen yllättäjä. Pienemmän mittakaavan onnistujia lisäksi Niclas Tenhovuori ja Jesse Pietikäinen.
Pahimpia pettymyksiä olivat KHL-statuksella tullut Tommi Laakso, joka pelasi huonon kauden. Viime kaudella lupaavasti debytoinut Santeri Aalto kunnostautui nyt ainoastaan voittamalla koko sarjan miinuspörssin…
Materiaalin kapeuteen homma ei kuitenkaan tyssännyt, vaikka niin epäilinkin. Kärkipelaajilla ruuti ei vaan ollut niin kuivaa kuin oli odotettu, eikä muistakaan sitten ollut kantamaan vastuuta.