Mainos

Mestiksen karsintasarja 2012

  • 63 949
  • 213

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Niin, ja KJT TuusKi on myös syntynyt ihan omana seuranaan 90-luvulla ja ollut pitkään nimellä TuusKi, kunnes parisen vuotta sitten otti tuon etuliitteen KJT. Eli ei sekään ole syntynyt Haukkojen ja Ahmojen kuolemasta...

Noita nimenmuutoksia nyt on tapahtunut siellä päin viime vuosina sen verran, että vaikeahan se on pysyä kärryillä, kuten sanoin. Ja jos minulta kysytään, niin Uusimaa tarvitsee nimenomaan edes jotain sellaista kuin Haukat tai Ahmat oli. Ei näitä kaikenmaailman nimihirviöitä. Aika sekavaa kyllä.. Siis Haukathan oli myöhemmin KJT, mutta kuitenkin TuusKi on aina ollut KJT TuusKi, vaikka onkin ollut virallisesti aiemmin TuusKi?-)

Ei siinä, jos HCK nousee eikä ota lainalle kentällistä enempää HIFK:n miehiä Mestiksessä niin sille peukut.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Tällä hetkelllä on olemassa hyvin vahva visio että joukkue operoi yli kuntarajojen alueella Kerava/Tuusula/Järvenpää/Hyvinkää/Mäntsälä/Sipoo/Nurmijärvi. Joukkue koottaisiin lähissä tämän alueen yli-ikäisistä A-junnuista joille liigaseuroista ei löydy tilaa. Tätä sitten täydennetäisiin Lindohlmin/Jeskasen/Junteheikin/Sirenin kaltaisilla kokeneemmilla pelaajilla ja ehkäpä HIFK:n suunnasta saisi pari kaveria täydennystä, mutta suoranaiseen farmiin ei olla menossa, käsittääkseni.

Ongelmana tuossa mainitsemassasi visiossa on se, ettei nuo kokeneemmat pelaajat tai edes alueen yli-ikäiset a-junnut pelaa puoli-ilmaiseksi Mestistä ainakaan montaa kautta. Talous on sen suhteen kovilla, mutta toivotan onnea matkaan ja ehkä siellä pystytään pelaamaan tätä sarjaa itsenäisenä joukkueena. Itse näkisin HCK:n paljon entistä Haukkojen mestisseuraa vahvempana organisaationa jo tässä vaiheessa.

Jos jatketaan spekulointia, niin jos RoKi joskus nousee uudestaan Mestikseen, olisko RoKilla enää varaa olla ryhtymättä Kärppien farmiksi?

Suora vastaus, ei olisi ainakaan heti alkuun ja tämä kertoo enemmän siitä että sarjana Mestiksen ei pitäisi sallia liiga- ja mestijoukkueiden täysin rajoittamatonta pelaajaliikennettä. Liiga jengeille oma farmi/reservisarja pystyyn tai sitten kaikille liigajoukkueille oma vakituinen sarjapaikka suomisarjatasolle ilmann nousu mahdollisuutta samalla kun liiga ja mestis supistetaan kymmenen joukkueen sarjoiksi.
 
Viimeksi muokattu:

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Ongelmana tuossa mainitsemassasi visiossa on se, ettei nuo kokeneemmat pelaajat tai edes alueen yli-ikäiset a-junnut pelaa puoli-ilmaiseksi Mestistä ainakaan montaa kautta. Talous on sen suhteen kovilla, mutta toivotan onnea matkaan ja ehkä siellä pystytään pelaamaan tätä sarjaa itsenäisenä joukkueena. Itse näkisin HCK:n paljon entistä Haukkojen mestisseuraa vahvempana organisaationa jo tässä vaiheessa.
Kyllä Haukat oli viime vuosituhannella kova jengi, tää 2000-luku oli sitten tuskaisempi.

Suora vastaus, ei olisi ainakaan heti alkuun ja tämä kertoo enemmän siitä että sarjana Mestiksen ei pitäisi sallia liiga- ja mestijoukkueiden täysin rajoittamatonta pelaajaliikennettä. Liiga jengeille oma farmi/reservisarja pystyyn tai sitten kaikille liigajoukkueille oma vakituinen sarjapaikka suomisarjatasolle ilmann nousu mahdollisuutta samalla kun liiga ja mestis supistetaan kymmenen joukkueen sarjoiksi.
Ihan ens alkuun luettuna harkinnan arvoinen asia, toivottavasti myös liitossa pohditaan asiaa tältäkin kantilta.
 
Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Asiasta toiseen, huomenna LeKi-HCK ja KeuPa - KooVee
Pakko tarkistaa Masku Areena, todella jännä matsi odotettavissa, saas nähdä kuinka käy, HCK:lle pinnat ovat tärkeämmät, KooVee ei oo koskaan ollu HCK:lle helppo. Kyllä jännittää.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Ei Lekillä mitään hätää ole noissa Keupa peleissä. Kyllä niistä peleistä napsahtaa täydet 6 pistettä plakkariin ja 12 pisteellä Leki on kuivilla.
Kyllä Lekin laaja materiaali vs Keupan kahden kentän pelaaminen on sellainen voimavara, että Keupa ei tule ottamaan pistettäkään näistä peleistä.
Näin se vaan tulee menemään.

Juu, ellei KeuPa satu saamaan samanlaista yskänkohtausta kuin tänään.

Olen edelleen sitä mieltä, että KeuPaa aliarvioidaan etelässä, mutta mitäspä siitä. Tavoitteet on jo saavutettu, kaikki mitä vielä tulee on vain plussaa.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Juu, puheet KeuPa:n tahallaan häviämisestä voitaneen unohtaa. Sarjataulukko karsinnassa alkaa näyttää siltä mitä sen uumoilinkin olevan.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Olen kuullut, ettei KeuPan pelaajilla ole juurikaan haluja pelata enää mestistä.

[...]

Miksi siis yrittää nousua raivoisasti?

Aika raivoisasti ne kumminkin tänään yrittivät kun KeuPa nuiji KOOVEEn peräti 9-4. Toki Mestikseen päästäkseen KeuPan pitäisi voittaa LeKi kahdesti eikä sekään välttämättä riittäisi, mutta jos joukkue voittaa 9-4 niin kyllä silloin yleensä ihan tosissaan pelataan.

LeKi näytti tänään HCK:ta vastaan Mestis-joukkueen ja Suomi-sarjan joukkueen perimmäisen eron eli kovemman rutiinin ja kunnon. LeKi oli 0-2 -tappioasemassa vielä vartti ennen pelin loppua, sitten LeKi painoi rinnalle ja ohi 4-3 -voittoon. Edellisessä pelissäänkin LeKi iski nimenomaan päätöserässä, joten näyttää siltä, että Suomi-sarjan joukkueiden kovakaan taistelu ei ihan loppuun asti ja koko pelin ajalta riitä.

Karsintasarjan loppuratkaisut tulevat olemaan kimurantit. LeKi on nyt yhdeksällä pisteellä kärjessä ja aika todennäköinen sarjapaikkansa uusija. Se pelaa seuraavaksi kaksi peliä KeuPaa vastaan ja luultavasti ne pelit voittaa. KOOVEE on karsintasarjan viimeinen kolmella pisteellä, mutta KOOVEElla on kaksi peliä kuudessa pisteessä olevaa HCK:ta vastaan. Eli voittamalla HCK:n kahdesti KOOVEEllakin on mahdollisuutensa päästä ainakin tasapisteisiin ja uusintaotteluihin. Toisin sanoen kaikilla joukkueilla on vielä mahdollisuutensa.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Aika raivoisasti ne kumminkin tänään yrittivät kun KeuPa nuiji KOOVEEn peräti 9-4.

Karsintasarjan loppuratkaisut tulevat olemaan kimurantit. LeKi on nyt yhdeksällä pisteellä kärjessä ja aika todennäköinen sarjapaikkansa uusija. Se pelaa seuraavaksi kaksi peliä KeuPaa vastaan ja luultavasti ne pelit voittaa.

Anteeksi viestin repiminen, mutta noihin ylläoleviin vain haluan kommentoida.

Melkoinen nousu tosiaan toisessa erässä, vaikka ensimmäisessäkin tilastojen mukaan KeuPa hallitsi. Ehkä se on sitten sitä raivoa.

Ja aion kyllä olla paikalla keskiviikkona, vaikka tällä kaudella vain kerran aiemmin olen naapurikylän halliin eksynyt. KeuPa-LeKi on ihan pakko nähdä!
 
adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Aika raivoisasti ne kumminkin tänään yrittivät kun KeuPa nuiji KOOVEEn peräti 9-4. Toki Mestikseen päästäkseen KeuPan pitäisi voittaa LeKi kahdesti eikä sekään välttämättä riittäisi, mutta jos joukkue voittaa 9-4 niin kyllä silloin yleensä ihan tosissaan pelataan.

Ei KeuPa kotona kehtaa ottaa pataan nousevan kiekkobuumin edessä. Vieraissa löysäillään selvästi, siitä ei ole epäilystäkään. LeKi tulee olemaan tiukoilla Keuruulla, jos ja kun kotijoukkueen pojat haluavat pelata, kuten tällä kaudella ovat omassa "iglussa" tehneet. Lempäälässä voidaankin odottaa sitten kaksinumeroista turpajuhlaa, jonka kärsii vierasjoukkue.

Mestikseen menevät ansaitusti HCK ja LeKi.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Ei KeuPa kotona kehtaa ottaa pataan nousevan kiekkobuumin edessä. Vieraissa löysäillään selvästi, siitä ei ole epäilystäkään. LeKi tulee olemaan tiukoilla Keuruulla, jos ja kun kotijoukkueen pojat haluavat pelata, kuten tällä kaudella ovat omassa "iglussa" tehneet. Lempäälässä voidaankin odottaa sitten kaksinumeroista turpajuhlaa, jonka kärsii vierasjoukkue.

Mestikseen menevät ansaitusti HCK ja LeKi.

Kukapa sitä kotona kehtaisi hävitä?

Mutta tosi asia on nyt se että jompi kumpi joukkueista KooVee/HCK on ulkona, kaikki muu onkin vielä auki.

Vaikka AD muuta mieltä olisikin. Vaikka sitten ansaitusti.
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
karsintojen tilanne

Eilisten pelien jälkeen näkisin, että tilanne on täysin auki. Mikäli Keupa voittaa keskiviikkona Lekin Keuruulla ovat molemmat joukkueet yhdeksässä pisteessä, ennen kuin ratkaiseva peli pelataan Lempäälässä. Seuraava peli Keuruulla ei missään nimessä ole Lekille helppo. Moni Lekin pelaajista ei ole tottunut kulkemaan ulkopukukopeista halliin sitten juniori aikojen. Paikka, johon Keupaa vastaan kannattaa iskeä on Keupan ylipelaaminen, joka antaa mahdollisuudet vastaiskuihin. KOOVEE on selkä seinää vasten ja tarvitsee molemmista otteluista voitot, mikäli haluaa edes uusintaan. KOOVEE oma pää on vuotanut poikkeuksellisen paljon, joka kertoo siitä, että kaikki palikat eivät ole ihan kunnossa. Taposellakaan ei ole ihan tarttunut.
On siis tiedossa varsinainen superkeskiviikko:)
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Harmitti kuin huiskahätäistä puissa kiipeilevää otusta joka mutustaa jäätynyttä käpyä, kun en lauantaiksi päässyt Lempäälään seuraamaan LeKi-HCK peliä... ja sama oravan ahdinko jatkuu tulevana keskiviikkona... ei vaan saanut töistä vapaata, joten allekirjoittaneelta ei voi odottaa silminnäkijä lausuntoja.

Mutta, huikea keskiviikko tulossa. Sarjan puolesta pahimmillaan (ja LeKin + HCK kannalta parahaimmillaan) käy niin, että jos LeKi sekä HCK voittavat, alkaa homma olla taputeltu. Kaikki muut vaihtoehdot tarjoavat mittaamattoman määrän spekulaatioita viimeiselle kierrokselle. Mitenköhän tässä malttaa edes odottaa.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Leki varmistaa paikkansa keskiviikkona, uskon myös HCK:n voittavan keskiviikkona. Sarja olisi vielä selvempi jos HCK ei olisi kontannut maalin teossa eka pelissä. Kyllähän näistä otteluista näkee sen että kuka sinne haluaa kovimmin. HCK:n ja LEKI:n tahtotila näyttää siltä kuin pitääkin ja se näkee taululla. KOOVEE:n laskin jo alussa ulos ja KeuPaa pidin arvoituksena, kokemattomuus näkyy ja pelkällä "hyökkäysrallattelulla" ei Mestikseen mennä, tahallisiin häviämisiin en usko. Kaksi nousija paikkaa on hyvä asia, tämmöinen voisi olla hyvä kokeilu tulevaisuudessakin. Kaksi parasta, kaksi huonointa karsisi. Hienoa oli kattoa eilen HCK-Roki matsia URHOLTA, ameriikan meininki. Eikai se Inkeröinen mitään kuollutta joutsenta vetäny kun rikottiin, ihan selvä rankkarin paikka(joku HCK hurja täällä niin kovasti väitti).
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kaksi nousija paikkaa on hyvä asia, tämmöinen voisi olla hyvä kokeilu tulevaisuudessakin. Kaksi parasta, kaksi huonointa karsisi.
Näinhän se takavuosina olikin, mm silloin kun Hokki nousi Mestikseen.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kaksi nousija paikkaa on hyvä asia, tämmöinen voisi olla hyvä kokeilu tulevaisuudessakin. Kaksi parasta, kaksi huonointa karsisi.
Näinhän se takavuosina olikin, mm silloin kun Hokki nousi Mestikseen.

Eikä tarvitse edes mennä noihin vuosiin asti. Vielä toissakaudella karsinnoissa olivat sekä HeKi että RoKi, joista jälkimmäisen K-Laser tunnetusti pudotti. Viime kaudella tähän tehtiin jostain syystä muutos.
 
Lohipoika

Tämäkin on täällä tullut esille jossain muodossa jo miljoona kertaa, mutta laitetaan vielä kerran.

Mestiskarsinnoiden muutos johtuu vain ja ainoastaan liigakarsinnoista ja niiden aikatauluista. Aiemmin liiga oli suljettu ja Mestis pystyi sovittamaan omat aikataulunsa omien tarpeidensa mukaan. Vielä keväällä 2008 Mestiksessä runkosarjaa pelattiin yhtä pitkään kuin liigassakin, maaliskuun alkuun asti, mutta nyt Mestiksessä runkosarja ja pudotuspelit pitäisi ajoittaa sopimaan SM-liigan rytmiin. Mestiksen mestarin pitäisi olla selvillä suurinpiirtein samaan aikaan, kun liigassa päättyy runkosarja, eli paria viikkoa aiemmin. Kun liigakarsinnat palasivat vihdoin kaudella 2008-2009, SM-liigassa oli käytössä play-outit, mikä käytännössä pidensi liigakautta parilla viikolla, joten Mestiksessä ei ollut tarvetta suurille muutoksille; runkosarjaa kavennettiin vain viikolla (2008 Mestiksen runkosarja päättyi 5.3. ja 2009 25.2.). Seuraavaksi kaudeksi eli 2009-2010 kävi niin, että play-outeista päätettiin luopua, mutta samaiselle kaudelle osui olympialaiset ja SM-liigassa vietettiin maajoukkuetaukoa kisojen aikana, joten SM-liigan runkosarja päättyi poikkeuksellisen myöhään, vasta maaliskuun 20. päivä. Tämän onnenkantamoisen takia Mestiksen ei tarvinnut muokata omaa ohjelmaansa käytännössä lainkaan.

Paluu arkeen tapahtui kuitenkin kaudella 2010-2011. Ei ollut play-outeja, ei olympialaisia ja liigan runkosarja päättyi 10. maaliskuuta. Nyt Mestiksen runkosarjan piti päättyi aiemmin, jotta ehdittäisiin viedä läpi pudotuspelitkin, kun niistä ei haluttu luopua. No se ei ollut suuri ongelma, sen kuin vain tiivistettäisiin runkosarjaa viikolla, parilla (päättyi 16.2.). Ongelma sen sijaan muhi sarjan alapäässä. Suomi-sarja on amatöörisarja, jossa pelaajat käyvät viikolla koulussa/töissä ja pelaavat viikonloppuina. Siellä ei yksinkertaisesti ole mahdollista tiivistää aikataulua. Suomi-sarja kestää maaliskuun alkuun, joten jotain piti kehittää tuolle parille viikolle, mikä on ihan liian pitkä aika mestisjoukkueelle olla pelaamatta. Ratkaisu oli sitten Mestikseen play-outit, joissa menisi se pari viikkoa, ja vain hävinnyt joutuisi karsintasarjaan. Kompensaationa Suomi-sarjasta pääsisi yrittämään kolme parasta, jotta saataisiin kokoon neljän joukkueen sarja. Tässä on lyhykäisyydessään syy siihen, miksi mestispaikkoja on jaossa nykyään vain yksi.

Tuossa ei siis ole mitään sisäpiiritietoa, vaan nuo päätelmät on tehty sherlockholmesmaisesti aikatauluja ja muita tutkimalla.
 
Kenkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tässä on lyhykäisyydessään syy siihen, miksi mestispaikkoja on jaossa nykyään vain yks

Ei jaossa ole yhtään paikkaa, vaan paikka tulee anoa. Kaksi paikkaa on saatavilla jos seurat täyttävät urheilullisten kriteereiden lisäksi, Taloudelliset ym. kriteerit. Yksi tärkeä pointti on joustolaidat, onko siihen tulossa rahaa?
!982 Valmistui paljon halleja Suomeen, koska sen jälkeen ei sallittu ulkojää pelejä 1divarissa. Näin se homma etenee.
 
canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Spekulointia

Mutta, huikea keskiviikko tulossa. Sarjan puolesta pahimmillaan (ja LeKin + HCK kannalta parahaimmillaan) käy niin, että jos LeKi sekä HCK voittavat, alkaa homma olla taputeltu. Kaikki muut vaihtoehdot tarjoavat mittaamattoman määrän spekulaatioita viimeiselle kierrokselle. Mitenköhän tässä malttaa edes odottaa.

Keskiviikkona voi ratketa vain KOOVEEn ja LeKin kohtalo, joten lauantaille jää joka tapauksessa panoksia.

Tälläisiin vaihtoehtoihin päädyin loppupelien suhteen. Eli loppupelien pistesaalis ja mihin se johtaa. Joku voisi tarkistaa.

LeKi:
0-1 pist. => Suomisarja, uusinta, Mestis
2-6 pist. => Mestis

HCK:
0-1 pist. => Suomisarja
2-3 pist. => Suomisarja, uusinta, Mestis
4 pist. => uusinta, Mestis
5-6 pist. => Mestis

KeuPa:
0-1 pist. => Suomisarja
2-4 pist. => Suomisarja, uusinta, Mestis
5-6 pist. => Mestis

KOOVEE:
0-4 pist. => Suomisarja
5-6 pist. => Suomisarja, uusinta, Mestis

Lisätään vielä, että 11 pistettä tai enemmän vie varmasti Mestikseen ja 7 pistettä tai vähemmän vie varmasti Suomisarjaan.
 
Viimeksi muokattu:

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Keupa-Leki

Jos on Tampereella mielenkiintoinen peli keskiviikkona niin kyllä sellainen on myös Keuruulla. Keupalla on puhdas kotisaldo tähän mennessä ja kova tahto olisi vielä sitä jatkaa. Molemmat joukkueet nähneenä niin luulen vain, että tolppien välissä sekä kurinalaisuudessa on niin iso ero, että jos Leki pelaa vain yhtään tasollansa eikä kuvittele turhia niin kyllä Leki tästä voiton ottaa. Mukava kyllä on lukea tuota Keupan vieraskirjaa sillä siellä tuntuu olevan uskoa Mestis paikkaan :)
 
PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Jos on Tampereella mielenkiintoinen peli keskiviikkona niin kyllä sellainen on myös Keuruulla.

Ehdottomasti! LeKi on pelannut kaikenkaikkiaan erinomaisesti vierasotteluissaan läpi kauden, kun taas KeuPa on ottanut voittonsa juuri kotikentällään ison kotiyleisönsä edessä. Molemmille erittäin tärkeä matsi tiedossa, sillä voitolla LeKi käytännössä varmistaisi sarjapaikkansa, kun taas KeuPa voisi nousta varteenotettavaksikin ehdokkaaksi vielä voitolla. Toki lauantainen Lempäälän matsi tulee olemaan lähtökohtaisesti LeKin heiniä, mutta vain ennakkoon.

KeuPa pelaa niin kapealla rotaatiolla, että LeKin rutiinilla pitäisi pystyä jalalla viemään vastustajaa tänään. Kisasta ei ole erottautunut mitään yksittäistä tappokenttää, joten neljän kentän voimin tasaisella puksuttamisella voittoon, vaikka sitten viimeisessä erässä. Pätsiin on luotto, vaikka Pitkänen onkin ollut erinomainen.
 
adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
KeuPa pelaa niin kapealla rotaatiolla, että LeKin rutiinilla pitäisi pystyä jalalla viemään vastustajaa tänään. Kisasta ei ole erottautunut mitään yksittäistä tappokenttää, joten neljän kentän voimin tasaisella puksuttamisella voittoon, vaikka sitten viimeisessä erässä. Pätsiin on luotto, vaikka Pitkänen onkin ollut erinomainen.

Keuruulaisilla näyttää olevan tänä iltana ensimmäistä kertaa miesmuistiin täydet neljä kentällistä rosterissa. Tästä huolimatta uskon, että joukkue pelaa edelleen kolmella hyökkäyskentällä ja pääasiassa kahdella pakkiparilla. Puolustajina häärivien Heiskasen ja Vaittisen vahvuudet onkin syöty karsinnoissa noin 30min. peliajalla ja tätä myöten myös ei niin erinomaisesti torjunut Pitkänenkin on joutunut koville.

Toivon, että KePa ja KooVee ottavat tänään voitot ja näin jännitys säilyy vielä viimeiselle kierrokselle saakka.
 
JuAn

Jäsen
Toivon, että KePa ja KooVee ottavat tänään voitot ja näin jännitys säilyy vielä viimeiselle kierrokselle saakka.

Jos KeuPa HT ja KOOVEE voittavat tänään varsinaisella peliajalla, on tilanne jatkon osalta sellainen että LeKi ja KeuPa HT voivat lauantaina pelata tasan varsinaisella peliajalla, jolloin HCK - KOOVEE ottelun tuloksella ei ole merkitystä.
 
#25 Primeau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Leki paiskasi 1erässä taululle lukemat 0-4. Toinen pari pyörii tasaisesti 0-0 lukemissa
 
Jonzze

Jäsen
Suosikkijoukkue
PEPO, SaiPa
Jännäksi menee. HCK iski nyt 2 maalia 2.erän loppuun ja 1-3 taululla. Ilmeisesti, jos LeKi ja HCK voittavat, niin he myös anovat Mestis-lisenssiä?
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jännäksi menee. HCK iski nyt 2 maalia 2.erän loppuun ja 1-3 taululla. Ilmeisesti, jos LeKi ja HCK voittavat, niin he myös anovat Mestis-lisenssiä?

LeKi kyllä, mutta KeuPa voisi vielä nousta tasoihin HCK:n kanssa, jolloin pelattaisiin uusinta. Tosin se edellyttäisi KOOVEE:n ja KeuPan voittoja lauantaina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös