Mestaruus Jokerien mielessä - näillä mennään!

  • 285 574
  • 888

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Pelkällä fyysisellä yliotteella ei poff-sarjoja ratkaista isossa kaukalossa, NHL on sitten erikseen. Pitää myös muistaa että fyysisyys on myös henkimaailman asia, jos vastustaja ei hieman pelkää ja ala väistelemään niin henkinen etulyöntiasema minkä fyysisyydestä saa niin on menetetty. Tottakai taklaukset vievät vastustajalta energiaa, mutta vähintään yhtäpaljon ne vie myös taklaavalta osapuolelta. Fyysinen peli vähenee lisäksi aina esim ratkaisuotteluiden jatkoajoilla kun JÄÄHYJÄ tulee varoa.

Kärpät uskalsi viime vuonnakin olla maalien edessä röyhkeä, katsokaa nyt noita maalejakin, ei Kärpät kumarrellut yhtään. V-koodia ja muuta paskaa aina yliarvioidaan näissä sarjoissa, samalla tavoin Bluesinkin piti ajella Kärpät kesälaitumelle, mutta näin ei käynyt.

Kärpillä on parempi valmennus joka tekee suunnilleen tasavahvoista joukkueista vähän eri vahvuuksiset. Kärpät pelaa nopealla temmolla ja pystyy räjähtävällä nopeudella kääntämään peliä.

Kärpät voittaa mestaruuden pommin varmasti, jos vahvistukset onnistuvat.

Siinä mielessä samaa mieltä, että Tarkki + nykyinen pakisto ei riitä. Tarkki oli viime vuonna suvereenin huippujoukkueen veskari, joten mestaruus oli selviö. SANOTAAN NÄIN että Tarkki hoiti hommansa mitä tuli, mutta ei ollut mitenkään ilmiömäinen, muutama finaalisarjan maali oli todellakin otettavissa.

Huippukassari pystyy pitämään alakynnessä olevaa joukkuetta pelissä mukana, mutta Tarkki ei tähän tule pystymään jos Kärpät on heikoilla. Tarkki on parhaimmillaan kun omalla joukkueella peli kulkee, niissä Tarkki napsii tarvittavat ns.perustorjunnat jotka on otettavissa.

Mutta kyllä selviö on että Jokerit ja Kärpät pelaa finaalissa tällä kaudella.
 

flegmaattinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Myönnän muistivirheeni. Markkanen ei pelannut tuossa surullisen kuuluisassa ottelussa. Muutoin en kommenteissani peräänny. :)

Taitaa tulla mielenkiintoiset pleijarit keväällä ja toivottavasti molemmat menevät pitkälle ja kohtaavat vasta finaalissa.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Edmontonissa Markkanen ei saanut raivattua itseään seuran vakinaiseksi ykkösveskaksi. Vai saiko? Pudotuspeleissä Markkanen pelasi välillä erinomaisesti, mutta paineen alla myös haparoi paljon. Sai toki paljon peliaikaa loppukaudesta, kun ei Edmontonilla ollut parempaa laittaa tilalle.
Ja sarjataso oli mikä? SM-liiga? Ei ihan. Jos Markkanen olisi NHL-tason ykkösvahti, hän ei pelaisi täällä. Ei Markkasen NHL-ura paineensietokykyyn tai sen puutteeseen kaatunut, vaan siihen, että sillä hän on ihan fyysisiltä kyvyiltään varsin keskinkertainen maalivahti.
Entä tämän kauden alku, kun mieheen kohdistui valtavia odotuksia. Kauden alku ei varmasti vastannut niitä hirveitä odotuksia, joita mieheen kohdistettiin. --> Haparointia.
Paskat tuo haparointi mistään paineista johtunut, vaan totuttelusta isompaan kaukaloon ja erilaisiin laukaisukulmiin. Lisäksi täytyy muistaa, ettei Markkanen ollut ennen tätä kautta pelannut pariin vuoteen kovinkaan säännöllisesti. Totuttelu myös jokaisen ottelun pelaamiseen vei aikaa. Samoin aivan toisenlaiseen puolustamiseen.

On täysin käsittämätöntä väittää, että sarjan kokenein huippuvahti olisi heikon paineensietokykynsä vuoksi joukkueelleen rasite. Jos haluat tehdä itsestäsi pellen laukomalla noita "totuuksia", ole hyvä vaan. Vastaavaa viihdettä tosin on tällä viikolla jo nautittu runsain mitoin ihan omasta takaa...
 

flegmaattinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei tässä miksikään pelleksi tarvi nimitellä, jos kerroin totuuden siitä, että Markkanen pelasi epävarmasti NHL:n pudotuspeleissä valtavien paineiden alla. Tai jos totean, että Markkasen kauden aloitus ei ollut niin vakuuttava kuin monet odottivat.

Jää nähtäväksi, miten Markkasen pelit etenevät keväällä. Ehkä hän siivittää huipputorjunnoillaan Jokerit pitkästä aikaa SM-liigan mestariksi, tai sitten jälleen suurten pelien ja suurten paineiden alla hän alkaa haparoimaan, kuten teki Edmontonissakin.
 

unez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Joo..

Markkanen oli kakkosmolarina ko. kauden.
Ykkösmolarin loukkaannuttua markkanen pelasi mielestäni hyvän finaalisarjan.
Olisi kivä nähdä längi-tarkin tai re-bound-suomalaisen samassa tilanteessa.
 

unez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
?

Vaan minä puhuinkin Markkasesta.



Sun jutut on myös aika flegmaattisia, tuntuu että et tiedä asioista yhtään mitään tai sitten vedät kotiin päin aika rankalla kädellä.
Jos me johonkin osa-alueeseen kaadutaan, se ei tuu ainakaa olee maalivahti, toisin kuin teillä....
 

wezq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tällä hetkellä liigassa ei pelaa ainuttakaan maalivahtia johon Markkasen vaihtaisin. Jokereilla on nyt todella turvallinen tilanne lähteä pelaamaan playoffeja, lähes yhtä hyvä fiilis on ainakin itselläni kuin oli Tim Thomasin aikaan. Markkasen sekoilut ovat vähenemäänpäin, ja mies pelaa todella fiksusta kiekkoa peliin ja näin välttää turhia aloituksia omassa päädyssä (vertailuna esimerkiksi Tarkin ja Lundellin ylivarma pelaaminen omassa päässä). Mailapelissä on toki toivomisen varaa, mutta muuten mies on itse varmuus. Joka ilta tekee muutaman huippupelastuksen, ja näin antaa aina joukkueelle mahdollisuuden voittaa. Hyvä Jussi!
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Markkasen sekoilut ovat vähenemäänpäin, ja mies pelaa todella fiksusta kiekkoa peliin ja näin välttää turhia aloituksia omassa päädyssä.

Niin, ja kyllä se Tim Thomaskin sai aikaan sydämen tykytyksiä omilla seikkailuillaan :)

Jos olisin itse Flegmaattinen, niin miettisin että kestääkö Tarkin pää finaaleissa. Se nähtiin jo viime vuonna, että paineet olivat ehkä liian suuret. Nyt mies on käynyt finaaleissa, joten helpompaa se on tällä kertaa.

Ja vertaillaan nyt vielä, että kun Markkanen sai komennuksen EHT:n turnaukseen, niin mitä mies teki? Käytti sen erinomaisesti hyväkseen, vaikka SM-liigassa pelit eivät ennen sitä olleet sujuneet ruusuisesti. Mitä teki taas Tarkki? Paskoi allensa.

Tällä joukkueella on kaikki mahdollisuudet mennä päätyyn asti. Maalivahtipeli on erinomaisessa kunnossa, siihen ei kaaduta. Puolustus on hyvä, siihen ei kaaduta. Hyökkäys on laaja ja hyvä, siihen ei kaaduta. Valmentajamme ovat hyvät, mutta siihen voidaan kaatua. Katsellaan ja ihmetellään mitä kevät tuo tullessaan...
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pari viime viikkoa ovat osoittaneet, että koossa on täysin mestaruuskelpoinen miehistö. Yhtään vahvistusta joukkue ei enää kaipaa. Vahvistuksiksi riittää, kun sairastupalaiset palaavat peleihin. Viime kaudella oltiin finaaleissa, joissa toki tuli noutaja. Jos nykyistä joukkuetta vertaa viimevuotiseen, niin kyllä asiat ovat luokkaa paremmassa jamassa.

Veskariosastolla Markkanen on korvannut Riksmanin. Vaikka Riksman on toki liigatasolla hyvä veskari, niin Markkanen on kuitenkin luokkaa parempi. Tällä osastolla tilanne näyttää viime vuotta paremmalta.

Puolustuksessa vaihtuvuus on ollut suurta:
Lepistö -> Kauppinen
Schnabel -> Helge
Latvala -> Kantor
Kanki -> Jokela
Järventie -> Ströba
Viimekautinen pakisto oli ehkä hieman parempi, mutta erot ovat marginaalisia. Lisäksi Kalteva on aivan eri planeetalta verrattuna viime vuoteen. Tällä osastolla ei ole tapahtunut merkittävää muutosta.

Hyökkäyksessä ollaan otettu todella iso askel eteenpäin. Finaalien kolmosketju Andersson-Paka-Valtonen on korvattu kolmikolla Kerman-Santala-Leino, joka on muutaman pelin perusteella Jokerien paras hyökkäysketju 2000-luvulla. Lisäksi nelosessa Louhi on korvannut Kukin (Louhihan ei pelannut finaaleissa). Voi perustellusti sanoa, että hyökkäys on kaikkien miesten ollessa terveinä aivan eri tasolla vuoden takaiseen verrattuna.

Lisäksi pahin kilpailija Kärpät ei vaikuta läheskään yhtä vahvalta kuin vuosi sitten.

Mitä tahansa voi toki vielä kauden aikana tapahtua, mutta ketjun aiheeseen viitaten mestaruus on tällä kaudella lähempänä kuin moneen vuoteen.
 

raitin pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
pietarinkadun oilers,Liverpool.
Suuri epävarmuustekijä leijuu myös maalivahtipelinne yllä, sillä Markkanen ei ole urallaan ollut mikään suurten pelien mies. Kovassa paineessa Markkanen alkaa jännittämään ja pelaa hyvin epävarmasti. Esimerkkeinä mainittakoon NHL:n loppuottelut, tämän kauden alku ja surullisen kuuluisa Suomen maajoukkueen romahdus Ruotsille MM-kisoissa.[/QUOTE]

Tämä ei kyllä pidä paikkansa markkanen oli jäätävä muutama vuosi sitten,
kun eräs oilers pelasi fiinaaleita ja ykkös mokke oli loukkaantunut.Ei hermoillut
ja oli erittäin varma vaikka stanlay jäi saamatta.Niihin peleihin on kärppä ves-koilla matkaa.
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suuri epävarmuustekijä leijuu myös maalivahtipelinne yllä, sillä Markkanen ei ole urallaan ollut mikään suurten pelien mies. Kovassa paineessa Markkanen alkaa jännittämään ja pelaa hyvin epävarmasti. Esimerkkeinä mainittakoon NHL:n loppuottelut, tämän kauden alku ja surullisen kuuluisa Suomen maajoukkueen romahdus Ruotsille MM-kisoissa.
Markkanen ei edes pelannut edellämainitussa Suomi-Ruotsi ottelussa.
 

raitin pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
pietarinkadun oilers,Liverpool.
Markkanen ei edes pelannut edellämainitussa Suomi-Ruotsi ottelussa.

joo se alempi osa kirjotuksesta oli mun ei se ylempi.eli olen sitä mieltä että
kärppien veskojen ei edes yhdessä kannata tulla puhumaan paineen kes-
tosta.Markkasen paineensieto on testattu änärissä ja myös venäjällä
ja se on kova.chiodon paineita ei ole edes testattu kestääkö vai ei niin
turha huutaa sitä liigan ykkös veskaksi.kerhossa ei pelannu paineiden alla,
johtuen joukkueesta.
 

Filosofem

Jäsen
Tämän päivän jälkeen homma on oikeasti se, että näillä mennään.

Uskon tällä hetkellä Jokereiden mestaruuteen vahvemmin kuin kertaakaan aiemmin tämän kauden aikana. Parista viime matsien notkahduksesta huolimatta peli toimii parhaimmillaan loistavasti. Finaalipaikka on vähimmäistavoite.

Aikamoisen joukkueen Virmanen on kasannut. Kaksi täsmähankintaa kauden aikana (tammikuussa) ovat aiheuttaneet yllättävän paljon tyrmistystä kilpailijoiden leireissä. "Jokerit kilpavarustelee, yhtenäistä joukkuetta ei enää ole, onneksi meillä ei toimita noin." Aikamoinen vaikutus Kermanilla ja Husseylla, tuhosivat Jokeriryhmän noin vaan.

Varsinkin Kerman ei selvästikään pelaa joukkueelle (sopimus myös ensi kaudesta), kun maaliruiskuna hakee kaiken aikaa vaan paikkoja ja laukoo koko ajan. Toivottavasti Husseylla on voittamiseen samanlainen asenne, joka myös nostaa ketjukavereiden tehoja. Onnistumiset aiheuttavat onnistumisia.

Mikäli tähän kilpavarustelu-korttiin vedetään mukaan vuodenvaihteen pakkipyörittelyt, niin kortinheiluttaja ei ole tietoinen Jokereiden loukkaantumistilanteesta. Kalteva, Kauppinen ja Helenius taitavat olla ainoat alusta asti mukana olleet pakit, jotka ovat saaneet pelata ilman pahoja vammoja. Vastaavia ongelmia on varmasti joka joukkueella, mutta Virmanen on reagoinut miesvajeeseen oikealla tavalla.

Mj-tauko tulee hyvään saumaan. Onneksi Ruotsin turnaukseen osallistuu Jokereista vain ykkösketjun Leino ja Santala. Hussey saa yhden tosipelin alleen ennen lähes kahden viikon harjoittelujaksoa. Näillä näkymin myös sairastuvalta palaa remmiin kolme tärkeää jamppaa.

Paras asia on kuitenkin se, että tämän tauon jälkeen Shedden voi täysillä keskittyä Jokeri-joukkueeseen. Voi olla, että pelien jatkuessa aloitus on jälleen nihkeää joukkueen treenattua ilman pääkoutsia. Ei väliksi, tammikuun aikana Shedden on osoittanut millaiseen iskuun hän joukkueen pystyy saamaan. Eikä kattoa ole lähellekään saavutettu. Mitä pidemmälle kevät menee, sitä parempaa peliä joukkue tulee pelaamaan, tähän mä uskon.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Siirtoikkuna on nyt tältä kaudelta kiinni ja näillä siis mennään loppuun asti. Ei saatu yhtä pakkia ei, vaan taas hyökkääjä. Kantor ja Hirschovits on edelleen joukkueessa ja sekös muutamaa harmittaa. Sehän nyt vaan on fakta ja sen kanssa on elettävä. ;-)

Jatketaan vaan kunnon kannustusta kaikille Jokereille. Ei haukkuminen tai tms. sättiminen ole aina kannattavaa, vaikka aihetta olisikin. Jäkipyykin pesun aika on sitten playoffsien jälkeen ja sitten voi miettiä mikä/kuka onnistui ja epäonnistui, ja miksi.

Itse uskon vakaasti kaikkien pelaajien tason nousuun. Varokaa vastustajat- Jokerit tulee olemaan yhtenäinen taisteleva joukkue yhdessä fanien rinnalla. :)
 

Baroni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, sympatiaa Lukolle
Vieläkö mestaruus on tavoite vai luovutetaanko pokaali suosiolla Ouluun? =)

Jos en ole väärin laskenut niin 10 matsia runkosarjaa jäljellä ja ykköspaikka on ja pysyy Kärpillä. Blues johtaa yhdellä pisteellä, joten kakkostila on hyvin realistinen tavoite.
Torstaina vastaan luistelee Turun pisteautomaatti ja perjantaina nähdään, kuinka Jokerit pystyy haastamaan Pelicaanit. Maaliskuussa pelataan viimeinen runkosarjapeli ja vastassa on tuleva finaalivastus Kärpät. Näistä kymmenestä matsista tulisi voittaa ainakin 7/10.
Sairastupa tyhjenee (tai tyhjeni) joten Varis, Rita ja Kuparinen palaa peleihin. Nyt pitäisi olla materiaalia ja leveyttä jolla mestaruutta tavoitellaan. Heikkojen pelien jälkeen kun ovat eräät vedonneet sairastuvan suureen joukkoon. Varmasti menee muutama peli jotta herrat pääsee ns "rytmiin" mukaan. Näillä mennään...
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielenkiintoinen runkosarjan loppu tulossa. Kärpät ovat käytännössä varmistaneet runkosarjan voiton, mutta sijoista 2.-4. on kova tappelu. Kun jäljellä olevia otteluita katsoo, niin uskoisin järjestyksen olevan Blues, Jokerit, Pelicans. Bluesilla ehkä näistä helpoin ohjelma ja Pelicansilla kaksi ottelua enemmän pelattuna. Periaatteessa vielä Tapparakin voi nousta uhkaamaan näitä joukkueita. Jokereilla homma on sinänsä omissa käsissä, että Blues, Pelicans ja Tappara kohdataan vielä kerran. Ellei yllätyksiä tapahdu, niin Jokerit ja Blues ratkovat keskenään sen, kumpi on kotijoukkue välierissä.

Puolivälierävastustaja voi olla kuka vaan viisikosta TPS, Lukko, HIFK, Ilves ja JYP, joten sen suhteen ei ainakaan vielä voi taktikoida. HIFK tietenkin olisi kiva tiputtaa, mutta tuosta viisikosta se on nykykunnossaan ylivoimaisesti vaikein vastustaja. Lähtökohta on kuitenkin se, että ihan sama kuka tulee puolivälierissä vastaan, ei Jokerit ainakaan voi hävitä. Muuten tämä kausi voidaan lukea katastrofikaudeksi. Helppoa finaaleihin pääsy ei tule olemaan, mutta ei sen tulekaan olla.

Joten turha ainakaan on väittää, etteikö runkosarjan loppu ja pudotuspelit tänä vuonna olisi mielenkiintoiset. Kärppien materiaaliylivoiman jälkeen on useita joukkueita, joiden keskinäisen ottelun voi voittaa kumpi vain ja panosta riittää loppuun asti.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Ei Jokerien nykymateriaalilla voi olla muuta mahdollisuutta, kuin finaalipaikka. Kaikki muu olisi todella raskas floppi ja tulisi näkymään erittäin miinusmerkkisesti talouslukemissakin. Eli mestaruus on mielessä, materiaali siihen riittää, mutta valmennuksen kyvyt ovat kysymysmerkki. Näillä siis mennään.

Runkkarin kakkostilan kannalta 1.3 kotipeli Blegiä vastaan on todellinen kuuden pisteen ottelu, ellei sitten ratkaisevaa eroa suuntaan tai toiseen ole tullut siihen mennessä. Jokerien loppuohjelma näyttää mielestäni melko helpolta. Lähtökohtahan on, että Pelikaaneilta ei toista kertaa enää kotona kuokkaan oteta sekä ottelut sarjan alapään jengejä vastaan hoituvat vaikka väkisin. Tiukimmat pelit ovat siis viikon päästä torstain vieraspeli Tampereella, Blues-peli kotona ja runkosarjan päättävä vierailu Oulussa. Näistä vähintään 7p, niin uskon, että kakkostila on handussa.
 

Brad

Jäsen
Jokerit voisi jättäytyä neljänneksi, näin on mahdollista että kohdataan Kärpät välierissä. Ei kiitos finaalille Kärpät-Jokerit, ei nappaa yhtään.

Hifk olisi erittäin hyvä vastustaja puolivälierissä, olisi ainakin yleisöä ja playoff fiilistä. Ei helvetissä jotain Ilvestä tai Jypiä, ei kiinnosta ketään. Viime kaudella puolivälierissä vastassa Ilves, Jaffalassa 5000 katsojaa, poffit meneillään vai?

Shedden voisi antaa Leinolle, Stapletonille, Santalalle ja Markkaselle lepoa puolivälieriin asti. Ei kannata ottaa mitään riskiä näin tärkeiden pelaajien kanssa, näillä lopuilla höntsämatseilla ei mitään merkitystä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jokerit voisi jättäytyä neljänneksi, näin on mahdollista että kohdataan Kärpät välierissä. Ei kiitos finaalille Kärpät-Jokerit, ei nappaa yhtään.

Ei mitään järkeä tahallaan jättäytyä neljänneksi, eikä niin tietenkään tehdäkään. Ja ei se varmaan ole että Kärpät kohdataan finaalissa myös pohjoisen poikien on ensiksi selvitettävä tiensä sinne. Ja ennen kaikkea ei ole mitään järkeä tahallaan kohdata Kärppiä ennen finaaleja, koska materiaaliltaan kaksi kovinta on Jokerit ja Kärpät niin toinen ennakkosuosikeista ei näin edes selviäisi finaaleihin kun toisen olisi jäätävä välieriin. Turha ottaa riskiä, varsinkin kun palkintona finaalipaikasta tällä kaudella on pääsy mestareiden liigaan joka jo on tavoittelemisen arvoinen asia.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On kyllä suoranainen mysteeri mitä on käynyt nimimerkki Bradille tässä viimeisen kuukauden parin aikana.
Ennen kirjoitti kuitenkin ihan mukiinmenevästi , mutta nykyään kirjoitukset ovat täynnä aivan ala-arvoisia provoja sekä järjetöntä itkemistä kaikesta turhasta.
En ole nähnyt pitkään aikaan yhtään järkevää viestiä kyseiseltä nimimerkiltä , vaan pelkkää naurettavaa itkemistä ja vittuilua.

Mutta jos asiastakin jotain kirjoittaisi niin rosteri Jokereilla riittää ihan mihin asti vaan , ei jäädä millään alueella Kärpistä.
Hyökkäyksessä oikeastaan ainoa missä Kärpät Jokereita on etevämpi on nelosen keskellä , meillä ei ole laittaa ketään siihen kun taas oulun pojat voivat laittaa kokeneen ja ratkaisuihin kykenevän Sahlstedin kentälle.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Mutta jos asiastakin jotain kirjoittaisi niin rosteri Jokereilla riittää ihan mihin asti vaan , ei jäädä millään alueella Kärpistä.
Hyökkäyksessä oikeastaan ainoa missä Kärpät Jokereita on etevämpi on nelosen keskellä , meillä ei ole laittaa ketään siihen kun taas oulun pojat voivat laittaa kokeneen ja ratkaisuihin kykenevän Sahlstedin kentälle.
Mikäs järki Sahlstedt ois tiputtaa neloseen, kun on aivan liekeissä ja johtaa liigan parasta kolmosketjua Andersson - Sahlstedt - Aaltonen. Kärpillä on Viuhkolan paluun jälkeen kolme todellista huippukenttää. Paakkolanvaara on aika arvokas mies neloseen, mutta näin se menee.

Silti ainoa missä Jokerit jää jälkeen on 2. maalivahti. Mihinköhän IFK ensimmäisenä iskee kun saa Jokerit käsiinsä pleijareissa? Leinoon ja Markkaseen, Stapleton on jo hoideltu pelokkaammaksi.
 

Pantse67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Detroit Red Wings, ManU, UFC
Liekö tämä oikea ketju, mutta kun nyt vahvasti näyttää siltä, että Jokerit saattaa olla runkosarjan kolmas ja uskon vahvasti, että IFK on kuudes, niin nämä joukkueet sitten kohtaisivat puolivälierissä.

Jos Jokerit ja Blues voittavat omat puolivälieräsarjansa, on erittäinkin todennäköistä, että joukkueet kohtaavat välierissä. Eli näillä näkymin on paikallistaistoja luvassa.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Eli näillä näkymin on paikallistaistoja luvassa.

Jokereilla on kolmas tila kyllä työn takana. Joukkueen seuraava peli (Tappara vieraissa) tosin antaa hyvää osviittaa mihin on suunta. Jokerien viimeisiin seitsämään otteluun mahtuu myös kotiottelu Bluesia ja vierasmatsi Kärppia vastaan, joten tiukkaa tulee olemaan. Tapparalla ohjelma melkein täysin vastaava, sillä erolla, että kohtaavat Kärppien sijaan HIFK:n. Eikä pidä unohtaa Pelikaaneja, hekin ovat tiukasti taistelussa kolmannesta sijasta mukana. Nykyisellä tahdilla Jokerit tippunee kuitenkin sijoille 4-5 yhdessä kaanien kanssa, eikä ole Jokereille puolivälierässä todellakaan mikään helppo vastus. Tämän kauden otteluvoitot lienevät 3-1 kaaneille?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös