Jukan takahiukset
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lukko. Lapijoen Kyläkiekko.
Paljon paremmin Mertaranta suoritui tänään, mitä Jalosen rytmiryhmä. Jos siis verrataan ammattilaisia keskenään ja heidän suorituksiaan. Mertsille puhtaat paperit, leijonille ei.
Tämä on se hämmentävin asia. Kuuntelet työmaalla ja toteat erätauolla, että studioväki puhuu kyllä ihan eri pelistä kuin mitä juuri kuuntelin.Tää kaveri pärjäs ihan ok pelkästään kuunnellessa toisen erän kunnen ehtinyt peliä katsomaan. Kolmas erä kun sain äänen lisäksi kuvan silmien eteen niin jopas alko vituttaa tää asioiden värittäminen, epätietoisuus kenttätapahtumista ja suoranainen valehtelu.
Eikös Mertsi näissäkin peleissä selosta Pelicansin pelejä?Mertsi on hitosti parempi näissä MM-kisoissa kuin Liigaa selostaessaan.
Legendaariset kulkuset mainittu.
Kuulin ohimennen salilla tänään kun joku tokaisi että ”ennen ihmiset ottivat maksukanavan että saisivat kuunnella Mertarantaa, nykyään ottavat että saavat olla kuuntelematta”. Selkeesti tää on Maikkarillakin tajuttu.Eikö Mertarannan pitänyt pysyä siellä maksupuolella?
Näinhän tälläkin palstalla on kirjoitettu esim. allekirjoittaneen toimesta. Myös sellaista on väitetty, että maksettiin siitä, ettei tarvitsisi Miquel Saukkosta kuunnella, mutta tiedä sitten kumpi on totuus.”ennen ihmiset ottivat maksukanavan että saisivat kuunnella Mertarantaa, nykyään ottavat että saavat olla kuuntelematta”
Siis millä tavalla tämä on yllättävää? Tuollainenhan mies on aina ollut.Mertaranta luo tunnelmaa, vaarallisia tilanteita tulee liukuhihnalta, mutta pelistä hän ymmärtää yllättävän vähän ja tilanteita menee paljon ohi.
Repesin! Ja ihanat muistot heti vuosikymmenien taakse, jolloin Lindegrenin Pena selosteli NHL-otteluita jostain oman kotisohvan lämmöstä. Rau!Onko hän sielää vai jossain pimiössä
Siis millä tavalla tämä on yllättävää? Tuollainenhan mies on aina ollut.
Maajoukkuejääkiekko ainakin Suomessa eroaa seuralätkästä eniten siinä suhteessa, että maajoukkueen pelejä katsoo A) huomattavasti enemmän ihmisiä B) ihmisiä jotka eivät muuten lätkää pahemmin seuraa, tai eivät ainakaan omaa valtavasti ymmärrystä pelistä. Silloin juuri tuo "tunteen luominen" on jopa tärkeämpää kuin pelitilanteiden ymmärtäminen. Mertaranta tuntuu muutenkin pelinopeuden kasvun tai jonkin muun syyn takia tippuneen kelkasta, kun vielä vuosituhanteen vaihteessa tuntui että pääsi niihin tilanteisiin kiinni. Eli vaikka me aktiivisesti kiekkoa seuraavat aika kollektiivisesti vaaditaan Mertsiä eläkkeelle, niin jotenkin ymmärrän silti miksi häntä roikotetaan mukana selostajahommissa.Mertaranta luo tunnelmaa, vaarallisia tilanteita tulee liukuhihnalta, mutta pelistä hän ymmärtää yllättävän vähän ja tilanteita menee paljon ohi. Ymmärrän, että osa katsojista pitää legendaarisesta äänestä, mutta itseä ärsyttää selostuksen virheiden määrä.
Siinähän se juuri on, kuunnellaan.Mulla on oikeastaan vain yksi kysymys Anteron dissaajille:
Kuunteletteko te oikeasti noita selostajia? Mä en ole koskaan kuunnellut mitä ne sanoo, mutta kyllä tietysti kuulen. Yritän sanoa, että käytännössä oleellista on puheenrytmitys ja jos nyt pelaajat menee jotakuinkin oikein. Sinänsä mulle ei tuo mitään lisäarvoa selostajan asiantuntijuus. On eri asia, jos paikalla on asiantuntija, joka kertoo pelikatkoilla tai erätauolla tilanteista vähän tarkempaa analyysiä, miksi joku asia johti toiseen.
Pelin aikana sillä ei ole mitään merkitystä. Osaan itse katsoa peliä ja tehdä omia päätelmiä.
Siis selostaja on sinulle taustahöpisijä? Kyllä aika paljon vaikuttaa, höpiseekö mitä sattuu vai ymmärtääkö peliä.Mulla on oikeastaan vain yksi kysymys Anteron dissaajille:
Kuunteletteko te oikeasti noita selostajia? Mä en ole koskaan kuunnellut mitä ne sanoo, mutta kyllä tietysti kuulen. Yritän sanoa, että käytännössä oleellista on puheenrytmitys ja jos nyt pelaajat menee jotakuinkin oikein. Sinänsä mulle ei tuo mitään lisäarvoa selostajan asiantuntijuus. On eri asia, jos paikalla on asiantuntija, joka kertoo pelikatkoilla tai erätauolla tilanteista vähän tarkempaa analyysiä, miksi joku asia johti toiseen.
Pelin aikana sillä ei ole mitään merkitystä. Osaan itse katsoa peliä ja tehdä omia päätelmiä.
Vika onkin siinä, että jos katsoo peliä ja tekee päätelmiä ja samaan aikaan joku horisee, mitä sattuu niin kyllä sen kuulee ja se ärsyttää.Pelin aikana sillä ei ole mitään merkitystä. Osaan itse katsoa peliä ja tehdä omia päätelmiä.
Joo juuri näin. Selostaja on taustahöpisijä. Mielelläni katsoisin pelit kokonaan ilman selostusta, mutta halliääniraita on valitettavan harvoin tarjolla.Siis selostaja on sinulle taustahöpisijä? Kyllä aika paljon vaikuttaa, höpiseekö mitä sattuu vai ymmärtääkö peliä.
Hyvä selostaja voi parhaassa tapauksessa auttaa katsojia niiden tapahtumien osalta mitkä eivät satu lähetyksessä näkymään. Mertaranta sen sijaan töhöilee näitä "Ja sitten tulee vihellys, vaikkei sitä kuulu, vaan eipä tulekaan", eli sotkee hallitapahtumien ymmärtämistä.Joo juuri näin. Selostaja on taustahöpisijä. Mielelläni katsoisin pelit kokonaan ilman selostusta, mutta halliääniraita on valitettavan harvoin tarjolla.