Mertaranta on monin tavoin ylivertainen nimi suomalaisen urheiluselostuksen historiassa. Ainoastaan pari radiopuolen legendaa ja varauksin Anssi Kukkonen ovat statukseltaan olleet lähelläkään samaa.
Mertsin uran on käynyt nähdäkseni jokseenkin samoin kuin Höyry Häyrisen aikanaan - hänkin oli pitkät ajat ylivoimaisen suosittu, mutta lopulta vielä enemmän vastustettu. Syitä on kolme:
1) Mertarannasta tuli instituutio. Kehotan ketä tahansa kuuntelemaan Mertsin selostuksia Naganosta -98. Ne kuulostavat edelleen pahuksen hyviltä. Huomatkaa huutamisen vähyys (ette usko jollette palauta mieleen), hassuttelun maltillisuus, rikas sanavarasto jne.
Valtavan suosion myötä näistä tietyistä piirteistä tuli sitten tavaramerkkejä - Mertaranta alkoi ikään kuin esittää Mertarantaa. Huuto lähti käsistä, vitsailusta tuli itsetarkoitus, sanasto meni toisteluksi, tuomareista valitus lähti käsistä jne.
2) Julkinen keskustelu muuttuu asiantuntevammaksi. Urheilujournalismi on paljon laajempaa ja syvempää kuin 90-luvulla ja katsojat sitä myötä asiantuntevampia. Suuntaus joka lajissa on kohti asiantuntijaselostajia yleisselostajuuden sijaan. Tätä kautta selostus, joka sisältää "vain" pelitapahtumien kuvailua mutta ei sääntö- tai taktista ymmärrystä, vaikuttaa nykyisellään kömpelöltä. Aiemmin lajiasiantuntemuksen puute ei haitannut samaan tapaan, ja silloin korostui tarinankerronnan taito, joka Antsalla oli (ja on yhä) erinomainen.
3) Peli nopeutuu - mies hidastuu. Jääkiekkoa pelataan aivan eri vauhdilla kuin 30 vuotta sitten, ja samalla Mertsi käy pitkällä seitsemättä kymppiään. Tilanteiden ja pelaajien tunnistaminen, äsken sanotun muistaminen, puhemopeus jne. alkavat vääjäämättä takuta.
Sanon vielä sen, että minulle Mertaranta kelpaa edelleenkin, olen selostajien suhteen hyvinkin salliva. Mutta sama mies hän ei enää ole kuin maineensa luodessaan.