Mainos

Mentalisti Noora Karma

  • 33 052
  • 88
Selittäkää nyt meikäläiselle seuraava asia...

Itsehän olen pitkään ihmetellyt sitä, että miten ihmeessä Veikko Sinisalo veti Tampereella teatteriesityksiä vielä 1990-luvulla, vaikka hänet tapettiin jo elokuvassa Tuntematon sotilas vuonna 1955. Ihan omin silmin näin, kun Veikko sai luodista rintaan ja jäi hankeen makaamaan.

Mä olen melkeinpä sitä mieltä, että jotain yliluonnollista tässä on pakko olla takana.
 
Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Se on pötypuhetta, että eleistä EI pystyisi tulkitsemaan. Sellainen ihminen, joka uskoo mentalistiin,on täysin luettavissa. Helpoin luettava on sellainen, joka valehtelee koko ajan, silloin käytetään todennäköisyyksiä hyväkseen eli matikkaa.

Kukaan ei ole väittänyt etteikö jotain pystyttäisi osittain tulkitsemaan ihmisten eleistä/liikkeistä. Ongelma on siinä, että ne toimivat vain puolittain osalle ihmisistä. Ei sillä tarkkuudella mitä vaadittaisiin mentalistien show:ssa. Ei tämä ongelma häviä mihinkään ihmisten valikoimisenkaan suhteen. Ja juuri tähän "puolitotuuteen" mentalistit iskevät, illuusio on helpompi luoda jos sillä on edes jotain totuuspohjaa olemassa. Jos asia kiinnostaa enemmän, niin suosittelen lukemaan esim. kirjoja "13 Steps to Mentalism" ja "Practical Mental Magic".

Mut joo, aika tehdä maaginen katoamistemppu tästä ketjusta.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Itsehän olen pitkään ihmetellyt sitä, että miten ihmeessä Veikko Sinisalo veti Tampereella teatteriesityksiä vielä 1990-luvulla, vaikka hänet tapettiin jo elokuvassa Tuntematon sotilas vuonna 1955. Ihan omin silmin näin, kun Veikko sai luodista rintaan ja jäi hankeen makaamaan.

Mä olen melkeinpä sitä mieltä, että jotain yliluonnollista tässä on pakko olla takana.

Mitä sekoilet?

Selvääkin selvempää on, että kuvailemani Brownin temppu perustuu jekutukseen ja esim. KKtigin kuvailema tapa voi olla ihan lähelläkin sitä, miten temppu tehtiin.

Mitään yliluonnollista tempuissa ei ole, sen sijaan ihmettelen kovasti joitain ylimielisiä kommentteja, että "helppo temppu". Sitten kun kysytään, että miten temppu muka tehtiin, niin vastaus on "tietokone" tai "avustaja oli juonessa mukana".
 
En ole jannun lähetyksiä nähnyt, mutta sinun kuvaelmasi perusteella homma meni jotenkin näin: jannu menee baariin, valkkaa sieltä yhden vapaaehtoisen ja piirtää paperille eläimen, jota tämä jannu ajattelee, ja sitten jannu sanoo, että joo, just sitä eläintä mä ajattelinkin. Kyllähän tuollaisen videon pystyy tekemään ihan kuka tahansa, jolla on edes yksi kaveri.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En ole jannun lähetyksiä nähnyt, mutta sinun kuvaelmasi perusteella homma meni jotenkin näin: jannu menee baariin, valkkaa sieltä yhden vapaaehtoisen ja piirtää paperille eläimen, jota tämä jannu ajattelee, ja sitten jannu sanoo, että joo, just sitä eläintä mä ajattelinkin. Kyllähän tuollaisen videon pystyy tekemään ihan kuka tahansa, jolla on edes yksi kaveri.

Legendaarinen aloitus: en ole nähnyt itse, mutta...

No joo, jos sun kontribuutio keskusteluun ja mielipide Derren Brownista on luokkaa: "kuka tahansa pystyy tuohon", niin keskustelua on varmaan aika hedelmätöntä jatkaa.

Minä tajuan kyllä Brownin jekuttavan, mutta arvostan hänen poikkeuksellisia kykyjään näiden jekutusten luomisessa.
 
Legendaarinen aloitus: en ole nähnyt itse, mutta...

Miksi sitten kirjoitit noin seikkaperäisen kuvauksen "tempusta", jossa ei ole yhtään mitään ihmeellistä? Jos ihminen osaa tehdä ventistä kasinolla voittoa, siinä on erikoistaito, mutta siinä ei ole mitään ihmeellistä, että löytää isosta porukasta yhden "vapaaehtoisen", jonka ajatteleman eläimen pystyy veikkaamaan oikein.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... mutta siinä ei ole mitään ihmeellistä, että löytää isosta porukasta yhden "vapaaehtoisen", jonka ajatteleman eläimen pystyy veikkaamaan oikein.

Ei taida nuo temput perustua ihan tuolle kuviolle, vaikka fuulausta toki muilta osin temppuun kuuluukin.

Toki jos haluat uskoa kyseessä olevan Brownin vanhan kaverin, niin senkus uskot vaan.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mikä viittaa siihen, ettei oravan ajattelusta ole etukäteen sovittu? Se ei alkuperäisestä viestistäsi käy mitenkään ilmi.

Taisi muuten tuossakin tempussa olla alkujaan sellainen idea (kuten Brownin tempuissa monesti), että täydessä salissa/pubissa laitettiin joku pallo pyörimään katsomossa --> Brown heitti sen ensin jollekin --> joka heittää sen katsomossa taaksepäin --> joka vastaavasti heittää pallon jonnekin sivulleen tms --> pallon viimeisenä kiinni saava henkilö tulee Brownin juttusille.

Eli ei perustu ainakaan minun nähdäkseni mainostamaasi "vapaaehtoisuuteen", ellei sitten sadat ihmiset ole juonessa mukana + helvetin tarkkoja "no look passeja", jotta pallo saadaan oikealle ihmiselle.

Mulla on itse asiassa käsitys siitä, minkä tyyppinen kikka voisi olla kyseessä. Ei toki tismalleen siten, mitä ajattelen, mutta johtui mieleen yksi Criss Angelin tekemä "arvaus", jonka jälkikäteen selitti auki tv-ohjelman katsojille.

Tapoja vedättää on varmasti useita, ei vain "vapaaehtoiset", "tietokone" ja "trikkikamerat".
 
Stigu

Jäsen
Täällä puhuttiin noiden piirrosten arvaamisesta. Siitä, ja ylipäänsä suggestiosta kiinnostuneille: oheisessa linkissä Derren "arvaa" kahden markkinointiheebon mainospiirrokset. Linkki on siinä mielessä hyvä, että lopussa näytetään, miten Derren tempun teki.

Derren Brown - Mind Control - YouTube
 
Stigu

Jäsen
..ja oheisessa linkissä Derren "hypnotiosi" puheellaan brittinäyttelijä Simon Peggin haluamaan BMX-pyörän syntymäpäivälahjaksi.

Linkin lopussa myös näytetään miten tuo "hypnotisointi" tapahtuu. Huomatkaa tuo ns. ankkurointitekniikka, jossa avainsanojen lausumista seuraa aina fyysinen kosketus kohteeseen. Cool, sanon ma. Derrenkin on opetellut noita juttuja juniorista alkaen. Kyllä ainakin itse arvostan moista. Ja edelleenkin, näiltä besserwissereiltä kaipaan vaikkapa Svengalin temppujen selittämistä. Tai no, helpotetaan hieman: selittäkää edes kolme temppua.

Derren Brown Conversational Hypnosis - YouTube
 
Taisi muuten tuossakin tempussa olla alkujaan sellainen idea (kuten Brownin tempuissa monesti), että täydessä salissa/pubissa laitettiin joku pallo pyörimään katsomossa --> Brown heitti sen ensin jollekin --> joka heittää sen katsomossa taaksepäin --> joka vastaavasti heittää pallon jonnekin sivulleen tms --> pallon viimeisenä kiinni saava henkilö tulee Brownin juttusille.

Tällä talla kuvailtuna temppu kuulostaa jo paljon jännemmältä kuin tuossa alkuperäisessä viestissäsi, josta tämä aspekti jäi kokonaan pois, vaikka aika seikkaperäisen selostuksen olit laatinut.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
En ota kantaa Karman tai Brownin temppuihin, mutta noin yleisesti aina kun taikuri sanoo "yleisö on satunnaisesti valittuja taviksia", niin ne ei juuri sitä koskaan ole. Tuli joskus katseltua "taikatemput paljastuvat"(en muista mikä nimi englanniksi), missä juuri käytiin sitä läpi miten tv-temput tehdään. Eli siis juuri ne "satunnaiset sivulliset" on kaikki mukana tempuissa.
 
Täytyy muuten todeta, että jos noita vapaaehtoisten valintaprosesseja esim. Brownin live-esityksissä miettii - joissa siis jaetaan arpalippuja, tiputetaan katosta ilmapalloja ja pallot kiinni saaneet ovat vapaaehtoisia jne. - niin hemmetin kova temppu jo itsessään tuo vapaaehtoisten seulominen siten, että saadaan oikea henkilö valituksi!
 
Joku halusi, että selitetään Svengalin temppuja, joten kerrotaan sitten pari skenaariota miten nuo olisi voitu helpoiten tehdä. Laitan spoiler-tagien sisään, jos joku haluaa vielä katsoa shown;

Paljastusten kertominen; Mehukkaimmat paljastukset oli kopioitu useaan otteeseen arvontakulhoon, jolloin oli suuri todennäköisyys, että saadaan sellainen tunnustus, mikä on ihan naurettavan helppo lukea katsojasta ja tämän häpeästä. Myöskin avustajat olivat luonnollisesti merkanneet ainakin se katsomolohkon missä tämä "uhri" on.

Elviksen piirtäminen vapaaehtoisen mielestä; Brown käyttää "Anettea" eli sitä pitkää kolehtihaavia, jossa selvästi vaihdetaan kaikkiin lappuihin lukemaan "Elvis Presley" sitten vapaaehtoinen ottaa tämän lapun ja Derren lukee hänen "käsistään ja mielestään" ja piirtää komean Elviksen kuvan taululle käyttämällä vapaaehtoisen käsiä avuksi.

Svengali-temppu: Jokainen voi uskoa sen hienon tarinan Svengalista, mutta todennäköisesti nukkea kauko-ohjataan jostain päin. Tässä Derren tekee kovimman temppunsa ja klassisilla tavoilla sekoittaa vapaaehtoisen aivoja sen verran, että vapaaehtoinen uskoo oikeasti siihen, että hänen kätensä voi puuduttaa ja kun hän uskoo siihen, niin aivot tekevät näin. Eihän nyt tuollaisen pikkuneulan lävistäminen ihosta tunnu paljon missään ja kun uhri luulee, että prkl mullahan on käsi puuta, niin eihän se tunnu missään. Sama kun lääkärit sanovat, että "tämä ei satu yhtään." Tässä Brown on parhaimmillaan. Siinä, kun Derren taputtelee nuken eri ruumiin osiin ja pyörätuolissa oleva vapaaehtoinen tuntee saman asian on todennäköisesti käytetty avustajan kättä verhon takana. Huomaatte kuinka lähellä vapaaehtoinen on lavan takaseinän verhoa.

Eihän nämä mitään taikuutta ole, mutta on sekin jo aikamoinen taika osata käyttää ihmisen aivoja noin hienosti hyväksi. Brown luo sellaisen tunnelma, missä moni uskoo kaiken olevan mahdollista.
 
Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Noista parista ekasta KKtigin kanssa suurelta osin samaa mieltä, mutta tuohon Svengali temppuun on kyllä olemassa huomattavasti helpompi&uskottavampi selitys.

Kyseistä lavalle otettua henkilöä ei valittu satunnaisesti, vaan Brown käveli hänen luokseen ja pyyti lavalle. Sopivasti vielä hämäykseksi haastatteli yhtä toista henkilöä sitä ennen.

Muista tempuista laatikkotempussa vaihtoehtona on esim. se, että kahdessa laatikossa on tuplapohja&extrakenkä.

Viimeisessä pallo&numerotempussa ensimmäinen huomio on se, että palloissa on eri pituiset narut. Eli toisin sanoen ne on identifioitavissa. Jolloin Brown&taustatiimi tietää mitkä 3 palloa (=numeroa) on tuotu lavalle ja sen myötä voidaan muuttaa myös taustatarinan numerot sopiviksi. Ainut kysymys sillon jää, että miten ne "nopat" saatiin oikeaan järjestykseen. Ratkaisu voi piillä taas välineissä. Eli kun videota katsoo, niin ne nopat on ekana numerojärjestyksessä pöydällä pienestä isoon, eikä niitä missään vaiheessa sekoiteta vaan ainoastaan käännetään nurinpäin. Jollon jos avustajat ottaa nopan vasemmalta laidalta, niin sen pitäisi olla iso ja jos oikealta niin pieni. Mutta näin ei kuitenkaan ole, esim. se mies ottaa ensimmäisen ja viimeisen nopean eri puolilta pöytää, mutta kun Brown kääntää ne luvut esiin, niin molemmissa on sama numero 2. Brownilla on siis jokin keino muuttaa nopan numeroita, esim. niissä voi olla jonkinlaiset liukuvat seinät, jotka saadaan esiin painamalla jotain tiettyä kulmaa ja kääntämällä noppaa oikeaan suuntaan. Jos Brownilla on 3 eri numero mistä valita jokaiselle nopalle, niin se riittää tuottamaan kaikki 100 mahdollista numerosarjaa. Selittäisi myös miksi ne nopat ylipäätään piti kääntää nurinpäin alunperin, joka itse tempun logiikan kannalta on täysin turha ele.

Menikö ne temput näin, tuskinpa ainakaan kaikki. Mutta kaikki nuo vaikuttavat videon perusteella täysin mahdollisilta selityksiltä
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Noista parista ekasta KKtigin kanssa suurelta osin samaa mieltä, mutta tuohon Svengali temppuun on kyllä olemassa huomattavasti helpompi&uskottavampi selitys.

Hyvää ja mielenkiintoista pohdintaa spoileriesi alla.

Haluan muuten nyt kuitenkin muistuttaa vielä kerran, että eihän täällä mihinkään Brownin yliluonnollisiin kykyihin olla uskottu, sen sijaan on ihan hämmästyttäviä nämä ohjelmanumerot, joissa on paljon "liikkuvia palasia" ja miten homma saadaan toimimaan kuin rasvattuna: ilman, että tuhatpäinen yleisö saa artistin "kiinni" vedätyksestä.

Katselin tässä keskustelun inspiroimana uudelleen parit Brownin parhaista pätkistä, kyllähän Derren on ihan mestari luomaan tuon illuusion ja yliluonnollisen tunnun. Samaa ei voi sanoa Noora Karmasta, on mielestäni oikeastaan aika loukkaavaa puhua näistä kahdesta samassa asiayhteydessä.

Tosin moka on oma, kun kerta kyseessä Karmaa, ei Brownia käsittelevä ketju.
 
Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Haluan muuten nyt kuitenkin muistuttaa vielä kerran, että eihän täällä mihinkään Brownin yliluonnollisiin kykyihin olla uskottu, sen sijaan on ihan hämmästyttäviä nämä ohjelmanumerot, joissa on paljon "liikkuvia palasia" ja miten homma saadaan toimimaan kuin rasvattuna: ilman, että tuhatpäinen yleisö saa artistin "kiinni" vedätyksestä.

Itseasiassa väitän, että osassa viesteissä on kyllä viitattu vahvasti Brownin yliluonnollisiin kykyihin, eli näihin täysin ylimitotettuihin psykologisiin ohjailuihin, NLP-tekniikoihin yms. Kun Brown "paljastaa" ohjelmiensa lopussa kuinka temppu tehtiin, niin se on keskeinen osa koko temppua. Ei siis mikään oikea selitys, vaan osa luotavaa illuusiota. Palatakseni vielä mentalisti Pete Poskiparran tiivistykseen: "Mentalistihan on henkilö, joka luo illuusion siitä, että kykenee lukemaan ajatuksia tai omaa kyvyn tietää asioita ennalta." Tuohon voitaisiin lisätä vielä nämä alitajunnan ohjailut muutamalla sanalla/kuvalla yms.

Edit: Tarkennukseksi vielä, että Brown itse ei tietenkään ohjelmansa ulkopuolella väitä, että hänen temppunsa perustuisivat noihin edellä mainittuihin asioihin. Esim. NLP: n toimivuudesta "oikeassa maailmassa" hän on kyllä ilmaissut mielipiteensä sangen suoraan.
 
Kannattaisi kyllä tutustua Derreniin hieman paremmin, ennekuin esittää tällaisia väitteitä. Esim lukea hänen kirjansa.

Kirjoissaan Derren kertoo, että hänen temppunsa perustuvat taikuuten, muistiin, suggestioon, tiedostamattomaan viestintään ja neurolingvistiseen prosessointiin (NLP). Ja siis usein kombinaatioon noista. Mutta tietysti tämänkin voi ajatella niin, että "tietenkin hän kertoo noin, koska sekin on osa illuusiota".

Noorasta vielä. Hän käyttää mielestäni liikaa noita Derrenin pelkkään taikuuteen (kusetukseen) perustuvia muutaman euron temppuja (esim. sydämenpysäyttäminen, muovikupeilla peitettyjen tikarien päälle astuminen), itse haluaisin lisää noita suggestio- ja lihas- ja kasvojenlukutemppuja, joita esim. Poskiparralla on.
 
Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kirjoissaan Derren kertoo, että hänen temppunsa perustuvat taikuuten, muistiin, suggestioon, tiedostamattomaan viestintään ja neurolingvistiseen prosessointiin (NLP). Ja siis usein kombinaatioon noista. Mutta tietysti tämänkin voi ajatella niin, että "tietenkin hän kertoo noin, koska sekin on osa illuusiota"..

Kannattaisi myös yrittää ymmärtää lukemaansa... Se, että tempuissa käytetään psykologiaa (esim. harhautukset eri muodoissaan perustuvat puhtaasti psykologiaan) ei tarkoita että hän selittäisi temppujensa ratkaisut niillä. NLP: stä:

"Anyone who has followed Brown’s career will know he gave up on sleight of hand almost immediately and is far better known for his mind control techniques, based on the dark, supposedly CIA-developed art of neuro-linguistic programming (NLP).

At least, that’s the rumour. It turns out he doesn’t think much of NLP.

‘I was at an NLP conference once and there was a seat free in the front,’ he says. ‘I went for it at the same time another guy did. We had a moment of competition and he said, “You will lose, you know”.

As I walked off I heard him saying to someone, “Did you see what I did there?” As if he’d just done a Jedi mind trick! He was just being a ****. So much of NLP relies on that. "

Derren Brown on why he no longer wants to control your mind - but improve it | Mail Online

Olen hänen kirjansa joskus selaillut läpi, enkä kyllä muista mitään väitettä että hänen temppunsa peruistuisi NLP:n. Voi olla, että muisti tekee tepposet. Mikäköhän sivu mahtaisi olla kyseessä? Sama homma oikeastaan jonkin hypnoosin yms suhteen. Muistini mukaan hän oli kyllä erityisen varovainen sanavalintojensa kanssa, eikä suoraan viitannut että temppunsa pohjimmiltaan perustuisi niihin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Spartalaiset puukäsiajokoiragladiaattorit
Katsoin ensimmäistä kertaa tätä Noora Karman telkkarishow'ta. Huhhuh mitä kuraa. Etenkin tuo "korttitemppu" oli kyllä niin ala-arvoinen, että jo senkin takia on pakko vaihtaa kanavaa.
 
Stigu

Jäsen
Katsoin ensimmäistä kertaa tätä Noora Karman telkkarishow'ta. Huhhuh mitä kuraa. Etenkin tuo "korttitemppu" oli kyllä niin ala-arvoinen, että jo senkin takia on pakko vaihtaa kanavaa.
Karma ei kuulu omiinkaan mentalistisuosikkeihini, mutta silti tämä Karman dissaus on jotain käsittämätöntä. Pyytäisinkin nyt näiltä dissaajilta ihan seikkaperäistä kertomusta esim. kahdesta Karman vappaavalitusta tempusta ja miten ne tehdään. Ja jos vaikka vältettäisiin niitä " sillä oli apuri yleisössä"-selityksiä.
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Turha tässä on sen kummemmin selitellä miten nuo "temput" tehdään, mutta onhan tuo ihan hirveetä paskaa oikeesti. esim. tuo korttitemppu meni päin helvettiä. Itse valitsin risti seiskan enkä mitään, mikä se nyt olikaan, joku ruutu. Sitten toi pakastimessa olo. Eihän se edes pois tultuaan osannut laskea sitä ylintä riviä oikein, teki laskuvirheen oliko toiseksi viimeisen luvun kohdalla. Tuota en kyllä ole tarkistanut, mutta eikös se laskenut siinä kymmenellä väärin yhden kohdan? Mitenkäs se korttitemppu siellä pakastimessa? Ei varmasti ollu merkityt kortit, eihän? Kumma homma, että vaikka olevinaan katteli ylöspäin niin vilkaisi nopeasti alaspäin ennen kuin kertoi mikä kuvio kortissa on.

Lähinnä nyt tarkoitan sitä, että muihin taikuriohjelmiin verrattuna tuo Karman ohjelma on ihan saatanallista paskaa. Kaikkihan ne on kusetusta, mutta miksi sekin pitää tehdä päin persettä?
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Turha tässä on sen kummemmin selitellä miten nuo "temput" tehdään, mutta onhan tuo ihan hirveetä paskaa oikeesti. esim. tuo korttitemppu meni päin helvettiä.

Minusta taas Karman mutavelliin työntämisen sijaan pitäisi voida nimenomaan kertoa, miten huijaus tehtiin. Karman pilkkaaminen siksi, ettei nyt kenties satu uskomaan asioihin joita ei voi/halua ymmärtää, on typerää ja lapsellista. Tämä näin yleisesti todettuna - en suoranaisesti sinua nyt tarkoita. Itsekin olen lähtökohtaisesti skeptinen ja osa 'tempuista' haisee pahasti + ohjelma on erittäin heikkotasoisesti tuotettu. Mutta en mä Karmaa roviolle lähde viemään kerran en osaa selittää kaikkea ohjelmassa näkemääni.

Niin, ja tuo korttitemppu oli kyllä huono. Minä valitsin joko ruutu- tai herttakolmosen. En ehtinyt edes nähdä kunnolla. Jopa minä olen joskus nuorena osannut jonkunlaisen vastaavan korttitempun, joka yleensä toimi. Siinä tosin ei ollut mitään yliluonnollista.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Itsekin olen lähtökohtaisesti skeptinen ja osa 'tempuista' haisee pahasti + ohjelma on erittäin heikkotasoisesti tuotettu. Mutta en mä Karmaa roviolle lähde viemään kerran en osaa selittää kaikkea ohjelmassa näkemääni.

En katso ohjelmaa, mutta jos se on epäviihdyttävää paskaa, niin sittenhän se on. Mitän tämä eroaa jostain Myllyrinteestä?

Jokainen yli kymmenvuotias tietää, että mitään taikuutta ei ole olemassakaan eli miksi ne temput pitäisi jotenkin ymmärtää? Jos hän on oikeasti teknisesti hyvä taikuri, niin mikäs siinä sitten, mutta ohjelma voi silti olla todella huono niin kuin se ilmeisesti on.

Osa taitaa ihan todella kuvitella, että tempuissa olisi jotain yliluonnollista. Ei helvetti kai joku uskoo lohikäärmeisiin, noitiin ja muihin velhoihin. Pääsiäispupu käynee joidenkin jatkislaistenkin perheissä, mutta se sitä kania todelliseksi tee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös