Mentaalivalmennus - onko siitä hyötyä?

[tutzba]

Jatkoajan verkkolehti teki viime vuonna mielenkiintoisen jutun henkisestä valmennuksesta. Oletin jo tuolloin, että asia herättäisi laajempaa keskustelua mutta ymmärtääkseni aiheelle ei lähivuosina ole omaa ketjua perustettu, ainakaan en sellaista löytänyt. Nyt kuitenkin nostan kissan pöydälle oman mielenkiinnon johdosta.

Tiedostan sen, että oma pää ei ole vahvin mahdollinen. Osa teistä varmaan tietää, että dumaroin jääkiekkoa. En millään SM-liigatasolla, mutta sellaisella kuitenkin, että ko. peleillä on merkitystä. Vielä mielen heikkous ei ole ajanut minua suurempiin ongelmiin kentällä, mutta entä tulevaisuudessa? Omien kunnianhimoisten tavoitteiden kannalta haluaisin saada enemmän vahvuutta päähän. Siitä syystä olin yhteydessä erääseen mentaalivalmentajaan. Kuvailin tilannettani hänelle ja hän sanoi seuraavaa:

"Ihan ensimmäisenä kuvauksestasi tulee sellainen mielikuva, että sinun olisi hyödyllistä päästä miettimään tarkemmin vahvuuksiasi ja heikkouksiasi ja sitä kautta myös jäsentää tapaasi ajatella ja reagoida painetilanteissa. -- Tärkeintä on päästä jäsentämään itsessä tapahtuvia asioita ja oppia, miten omia tunteita voi ohjata uuteen suuntaan"

Tuo on melko osuva kuvaus. Voisin ajatella, että juuri tuollaista valmennusta minä tarvitsenkin. Hiukan kuitenkin epäilyttää. Yksi 1,5h-tapaaminen tuon mentaalivalmentajan kanssa, jonka kanssa juttelin, maksaa 125 euroa. Hintaan sisältyy materiaalia, jonka avulla sitten työstäisin itseäni. Haluanko maksaa tuollaisia summia siitä, että pääsen listaamaan omia vahvuuksia ja heikkouksia? Mitä jos siitä ei olekaan mitään apua? Lähden pois köyhempänä, mutta ainakin minulla on lista täynnä plussia ja miinuksia. Toisaalta, entä jos valmennus auttaisikin? Olisin ihmisenä vahvempi ja saavuttaisin paremmin tavoitteeni? Silloin tuo 125 euroa ei tuntuisi missään, tulisinhan minä ajan myötä moninkertaistamaan tuon summan.

IS-Veikkaaja 1/11, koripallotuomari Carl Jungebrandin haastattelu:

"Jungebrand on luennoinut tuomaritoiminnasta eri puolilla maailmaa. Hän on udellut usein eri lajeja tuomitsevilta kollegoiltaan, mitkä ovat hyvän tuomarin ominaisuudet ja kirjannut ne taululle väen puntaroitaviksi. Lopulta hän on kysynyt, ovatko esiin nostetut asiat henkisiä, teknisiä vai fyysisiä ominaisuuksia.
-80 prosenttia on kaikkien mielestä aina henkisiä asioita. -- Sitten kysyn, että miten on niiden harjoittelun laita. Käy ilmi, että ajasta käytetään niihin vain 20 prosenttia. Tuomareilla pitäisi olla enemmän henkilökohtaista valmennusta ja opastusta siitä, miten onnistumisiin ja virheisiin kannattaa suhtautua henkisesti."

Tuo viimeinen lause kuvastaa aikalailla sitä, mitä minä haluaisin. Tuomarit ovat palloilupeleissä melkoisia yksinäisiä susia, jos miettii muita pelissä mukana olevia henkilöitä. Valmentajat ja pelaajat tekevät yhteistyötä melkeinpä päivittäin. Tuomarit vain tulevat hallille, pukevat paidan päälle ja kuuntelevat kaksi tuntia suoraa huutoa ja lähtevät kotiin. Kauhean pitkään ei tuollaista jaksa, jos ei osaa käsitellä tilanteita oikein.

Todennäköisesti käyn tsekkaamassa mitä apua mentaalivalmennuksesta minulle olisi. Mitään en siinä voi menettää, paitsi rahaa, mutta sitä saa aina lisää.

Loppuun pitää kysäistä, onko kenelläkään jatkoaikalaisella omia kokemuksia vastaavasta valmennuksesta? Jos ei, niin uskoisin ainakin vahvoja mielipiteitä löytyvän.

 

[Alvajärven Urho]

Hienoa Tutzba!

Toivon, että menet tuohon tapaamiseen ja kerrot millaista oli. Asia kiinnostaa nimenomaan erotuomarin näkökulmasta.

Olen itse valmentajana käyttänyt henkistä valmennusta valmentamalleni joukkueelle. Ulkopuolisen ammattilaisen tekemänä tietenkin. Sittemmin kun tuli puettua raitapaita päälle, olen monesti miettinyt että nyt sitä henkistä valmennusta tarvitsisi, mutta millaista se voisi erotuomarille olla?

Kokemukseni urheilijoille annettavasta henkisestä valmentamisesta ovat pääosin apua peliin/suoritukseen valmistautumiseen sekä joukkueena toimimiseen. Siis sitä, että joku, joka jännittää kovasti pystyy suorittamaan vähän rennommin ja sitä, että tietyillä rutiininomaisilla jutuilla valmistautumisessa saavutettaisiin oikea keskittyminen peliin. Uskallettaisiin haastaa, epäonnistua, voittaa. Tai sitten koulutusta sen ymmärtämiseen, mitkä asiat omassa käyttäytymisessä parantavat yhteishenkeä, mitkä nakertavat.

Tuomarina olen yrittänyt jotakin saada tuohon valmistautumiseen. Lähinnä sitä, että jokaiseen alemman sarjatason merkityksettömäänkin peliin tulisi sama syke kuin huippuotteluun keskittymisen (valmistautumisen) kautta. Liika jännittäminen minulla ei ole koskaan ollut ongelmana, mutta jos joskus siltä tuntuu, siitä on päässyt eroon lähinnä kovemmalla verryttelyllä.

Ongelma itsellä on, etten keksi mitä muuta henkistä harjoittelua/valmentautumista voisin käyttää. Luin itsekin tuon Jungebrandin jutun ja asia kiinnostaisi todella paljon. En hirveästi usko, että omaa persoonaa voi/kannattaa muuttaa, koska jos yrität kentällä olla muuta kuin olet, se paistaa läpi eikä ole luontevaa. Keskittymistä menee väärään asiaan. Siksi siis pyrin olemaan oma itseni. Jos siis persoonani rajoitteet estävät ylemmäs pääsemisen, asia on valitettavasti niin. Mutta kaikki muu harjoittelu, mikä tekee minusta paremman, kiinnostaa.

 

[ukkometso]

Ihan vaan rahastusta nämä Jungebrandit ja Sarasvuot tekevät. Jos jostain pitää mentaalivalmennusta hakea, niin peilistä. Tai ylipäätään tarvitseeko tällaista kukaan? Eiköhän riitä, että on oma itsensä. Tai, jos joku haluaa, niin yv:llä voin laittaa tilinumeron ja kirjoittaa muutaman "henkisen lauseen", jotka eivät tarkoita mitään.

Eli siis nevadaan kaikki mentaali-, henkinen- ja kokonaisvaltainen valmennus. Samoin työnohjaus. Se vasta perseestä onkin. Paitsi maksun saajalle. 240 ekeä/ 45 minuuttia.

 

[Hemingway]

Jos pää ei kestä niin pää ei kestä. Rutinoituminen ja itseluottamuksen kasvu suovat varmuutta, ja selvistä vääristymistä voi yrittää eroon esimerkiksi kognitiivisen terapian keinoin, mutta jos pää ei kestä niin pää ei kestä.

Kestävyys on suurelta osin synnynnäistä. Esimerkiksi temperamentti on muuttumaton. Turha siihen on yrittää henkisellä valmennuksella vaikuttaa.

Kaikkea ei voi saada. Elämä pitää yrittää rakentaa sellaiseksi, että se tukee omia vahvuuksia sen sijaan että yrittäisi hakata päätään seinän läpi.

 

[Alvajärven Urho]

Ihan vaan rahastusta nämä Jungebrandit ja Sarasvuot tekevät. Jos jostain pitää mentaalivalmennusta hakea, niin peilistä. Tai ylipäätään tarvitseeko tällaista kukaan? Eiköhän riitä, että on oma itsensä.

Olet siis sitä mieltä, että..
Liigan mukaan nouseva nuori, helvetin taitava junnu tekee harjoituksissa mitä tahtoo, pyörittelee konkarit solmuun ja taklaa päätä pidemmät seinälle, mutta peleissä ei pysty mihinkään, ei uskalla pitää kiekkoa tai mennä kulmiin, ei syötöt ovat varovaisia. Annetaan epäonnistua kerta toisensa perään ja hakata päätä seinään, pistetään viiden pelin jälkeen mestikseen?

Tai nuori "hanneshyvönen" nousee liigaan, paukuttaa maaleja mutta on täysi kusipää-elvis, eikä sopeudu joukkueen sääntöihin. Joka lauantai paikallisen yökerhon isoin tähti, ei jaksa puolustaa tai harjoitella, nokkava, ylimielinen. Odotetaanko, että joku pistää ruotuun väkisin vai yritetäänkö kouluttaa pelaajaa? Vai pistetään kiertoon?

 

[obi-wan]

Jos pää ei kestä niin pää ei kestä. Rutinoituminen ja itseluottamuksen kasvu suovat varmuutta, ja selvistä vääristymistä voi yrittää eroon esimerkiksi kognitiivisen terapian keinoin, mutta jos pää ei kestä niin pää ei kestä.

Kestävyys on suurelta osin synnynnäistä. Esimerkiksi temperamentti on muuttumaton. Turha siihen on yrittää henkisellä valmennuksella vaikuttaa.

Kaikkea ei voi saada. Elämä pitää yrittää rakentaa sellaiseksi, että se tukee omia vahvuuksia sen sijaan että yrittäisi hakata päätään seinän läpi.

Ei ihan näin. Pään kestäminen voi olla kiinni monista asioista. Ja jotkut asioista saattavat olla sellaisia, joihin ns. psykoterapia auttaa. Ongelma saattaa olla ihan muualla kuin hermoissa.

 

[Hemingway]

Olet siis sitä mieltä, että..
Liigan mukaan nouseva nuori, helvetin taitava junnu tekee harjoituksissa mitä tahtoo, pyörittelee konkarit solmuun ja taklaa päätä pidemmät seinälle, mutta peleissä ei pysty mihinkään, ei uskalla pitää kiekkoa tai mennä kulmiin, ei syötöt ovat varovaisia. Annetaan epäonnistua kerta toisensa perään ja hakata päätä seinään, pistetään viiden pelin jälkeen mestikseen?

Miksi oletat, että paineensietokykyä voi parantaa?

Ihminen on neuvokas huijaamaan itseään. Jos ominaisuus on helposti mitattava, ihminen myöntää siihen liittyvän rajallisuuden. Jos ominaisuuden punnitseminen sen sijaan on vaikeaa, ihminen toivoo, että sille voi tehdä jotain. Toiveet muuttuvat valitettavan usein oletuksiksi.

Matemaattinen lahjakkuus on helposti mitattava ominaisuus. Jos jollain ei sitä ole, niin se siitä. Vain harvat väittävät, että kun kaveri riittävästi harjoittelee, niin hänestä tulee etevä matemaatikko.

Paineensietokykyä on vaikeampi mitata. Siihen liittyy kuitenkin aivan sama rajallisuus kuin matemaattisuuteen. Ei pidä yrittää tunkea kantikasta palikkaa läpi pyöreästä reiästä.

Jos ei pää kestä, niin ei pää kestä.

 

[Hemingway]

Ei ihan näin. Pään kestäminen voi olla kiinni monista asioista. Ja jotkut asioista saattavat olla sellaisia, joihin ns. psykoterapia auttaa. Ongelma saattaa olla ihan muualla kuin hermoissa.

Harvemmin psykoterapia auttaa pään kestävyyteen. Ihmisen perusominaisuudet pysyvät. Terapialla voi saavuttaa lisää elämänhallintaa, mutta biologisiin perusteisiin sillä ei ole sen kummempaa merkitystä. Geenit asettavat rajat, joiden sisällä henkinen kasvu voi tapahtua.

 

[Palstalegenda]

Voihan se olla, että jotain satunnaista ollipekkakarjalaista saattaa mentaalivalmennus auttaakin. Jotenkin kyllä vaikea kuvitella itsensä tuohon tilaan, että joku mentaalivalmentaisi. Nämä ovat niin henkilökohtaisia asioita, että miten kukainenkin toimii.

Minä sain joskus 1990-luvun lopulla uudelta valmentajaltani jonkun nivaskan, jossa piti ajatella sinisiä ajatuksia ja joku jenkki siinä kirjaimin lätisi. Liekö Huovis-Veikon suomiversionivaska vaan jäi lukematta ja on vieläkin lukematta.

Kun joskus 1800-luvulla urheilin SM-tasolla, niin parhaat tulokseni tein aina tärkeimmissä kisoissa. Siis joka kerta, monta vuotta putkeen. Jos oli kisaraja saavuttamatta, niin aika usein viimeisessä mahdollisessa kisassa A-raja tuli selvitettyä. Ja mitä enemmän yleisöä katsomossa, sen paremmin meni. Kun vihaa häviämistä, niin ei sinä ehdi miettiä, että jännittääkö.

Kyllähän sellaisesta mentaalivalmennuksesta tulee mieleen jotenkin sellainen ruotsalaistyyppinen diskuteeraaminen, jota me internetin tosimiehet emme alentuisi käyttämään. Jos on soinut Du gamla, du fria mentaalivalmennuksen avulla ja suomipoika on jäänyt toiseksi, niin väärin voitettu, mitalit uusjakoon ja porilaisten marssi!

 

[Hemingway]

Voihan se olla, että jotain satunnaista ollipekkakarjalaista saattaa mentaalivalmennus auttaakin.

Ollipekkoja auttaa pieni krapula ja jumalainen nainen, johon on sydän sykkyrällään ja jonka palvonnalta ei ehdi edes kilpailusuoritusta ajatella. Ollipekkojen perusongelma on näet tämä:

Olen rento enkä epäonnistu, olen rento enkä epäonnistu, olen rento enkä epäonnistu, olen rento enkä epäonnistu, olen rento enkä epäonnistu.

Uskoa tietenkin saa mihin haluaa. Minä olen suorittanut psykologiasta sen verran paljon opintoja, etten osaa sen enempää mentaalivalmennukselle kuin terapioillekaan tieteellistä pohjaa olettaa. Myös professori nyökkäili hyväksyvästi aiheesta kirjoittamilleni esseille, mikä ei kummoinen ihme ole, koska juuri hänen skeptisyytensä vuoksi keksin aiheesta yleensä kirjoittaa.

Itseasiassa olen sitä mieltä, että psykologia on aivan täyttä paskaa. Minkäänlaista apua se ei ihmiselle tieteelliseltä perustalta voi antaa.

Teemuselännerannekehommia ovat mentaalivalmennukset riippumatta siitä, pulputtaako niitä laillistettu psykologi vai Sarasvuo. Ranneke auttaa, jos sen uskoo auttavan. Mentaalivalmennus ei auta, mutta kuvitelma sen vaikuttavuudesta saattaa vähän eteenpäin avittaa.

Kun rannekekulttuuriin astuu, on hyvä tiedostaa, että kuuluu samaan joukkoon ennustajille soittelevien mummojen kanssa. On siis tyhmä, mutta jos onnistuu kääntämään tyhmyytensä uskoksi, niin... Toisaalta ja toisaalta. Tyhmyys voi auttaa.

Kaipa itsensä tietäjiksi julistaneet ovat auktoriteetiuskoisille paras valinta. Silloin lumevaikutus on suurin. Analyyttisempiä saattaa auttaa enemmän kirves ja suuri kasa pilkottavaa. Kukin tulee uskossaan autuaaksi tavallaan.

 

[Mazaa]

Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että mentaalivalmennuksista voi olla todella paljon hyötyä, ei ollenkaan tai sitten jotain siitä väliltä. Hyvin suuri merkitys on sillä kuinka vastaanottavainen valmennettava on. Eli jos valmennettavalle valmennus on pakkopullaa, niin tuloksia ei yleensä saada juuri ollenkaan. Juuri näin on käynyt joskus itselleni. Taasen jos valmennettava ns. heittäytyy valmennukseen täysillä mukaan, niin tulokset voivat olla erittäin merkittäviä.

Mentaalivalmennuksella voidaan vaikuttaa paljon itseluottamukseen, itsekuriin, paineen -ja stressinsietokykyyn, esim. kiekossa pelirohkeuteen ja pään sisällä olevien väärien ajattelu- ja sitä kautta toimintamallien purkamiseen. Jos joku väittää, että mentaalivalmennuksesta ei ole hyötyä, niin ei tiedä mistä puhuu.

Suurin itseni saama hyöty on ollut oppia kontrolloimaan omaa mieltä huomattavasti paremmin jokapäiväisessä elämässä sellaisilla tavoilla joita en ilman valmennusta olisi kuuna päivänä keksinyt käyttää. Tämä johtaa käytännön toimien muuttumiseen ajattelun kehittymisen ansiosta ja silloin tulokset viivan alla ovat aivan erilaisia kuin ennen.

Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka esseen, mutta silloin tulisi ehkä avattua liikaa omia henkilökohtaisia asioita, joten mennään aluksi tällä.

 

[Hanhi]

En usko, että valmennuksesta on kovinkaan suurta hyötyä jos haluaa saada päätään selvitettyä. Asiat, jotka päässä pyörii, tulee ennenkaikkea itse tiedostaa ja ymmärtää. Kukaan muu ei päätä asioistasi kuin sinä itse ja kukaan ei ajattele puolestasi, eikä saakkaan, kuin sinä itse.

Ulkopuolinen voi toki heitellä kysymyksiä, mitä et ole aikaisemmin ajatellut, joita sitten kysyt itse itseltäsi. Tietty joitakin psyykkausvinkkejä ja -metodeja, joita voi sitten harjoittaa, mutta ne ei tietenkään toimi kaikilla.

 

[Target]

Jos haluat saada itsestäri kaikki irti, myös siinä tilanteessa kun lopputulos on kiinni siitä mitä tapahtuu tässä ja nyt. Mitä tällöin päässä liikku, se on juuri siitä kiinni.
Helvetin moni menettää tilanteen100%:n hallinnan ja juna meni jo.

Usko tai älä on siitä hyötyä.

 

[tutzba]

Jos haluat saada itsestäri kaikki irti, myös siinä tilanteessa kun lopputulos on kiinni siitä mitä tapahtuu tässä ja nyt. Mitä tällöin päässä liikku, se on juuri siitä kiinni.
Helvetin moni menettää tilanteen100%:n hallinnan ja juna meni jo.

Juuri tämän takia kiinnostuin asiasta. Minulla pitäisi olla 60-65 minuuttia peli sataprosenttisesti hallussa. Jos ei ole, siitä kärsivät sekä pelaajat että muut dumarit. Asiakaspalveluammattihan tämä on, joten minun pitää olla parhaillani jokaisessa matsissa pelaajia varten. Jos on pieninkin mahdollisuus, että henkinen valmennus auttaa tuossa, onhan se pakko testata.

 

[BitterX]

Olen rento enkä epäonnistu, olen rento enkä epäonnistu, olen rento enkä epäonnistu, olen rento enkä epäonnistu, olen rento enkä epäonnistu.

Varsin osuvasti ilmaistu.

Tämän huomaa huippu-urheilua katsellessa erinomaisesti. Tähän perustuu juuri ilmaus "maalintekijällä on apina selässä". Prosessi etenee näin:

1. Maalintekijä iskee maaleja tasaiseen tahtiin. Peli kulkee ja peli-ilo paistaa maalintekijän otteista.
2. Maalintekotahti alkaa hiipumaan, mutta yritystä löytyy edelleen. Maalejakin syntyy, mutta ei enää niin tappavalla tahdilla.
3. Maaleja ei yhtäkkiä enää synny kirveelläkään, vaikka paikkoja on. Tuskaisuus näkyy maalintekijän otteista. Apina selässä.
4. Maalipaikat ovat harvassa ja tuskastuminen näkyy katsomoon asti sekä TV:n välityksellä. Apina on kasvanut orangiksi.
5. Peli ei kulje sitten alkuunkaan. Maalintekijä pelaa arasti, pelkää kulmatilanteita ja maalineduspelaamista. Jokainen isku ja mustelma turhauttaa suunnattomasti. Täysi turhautuminen paistaa otteista ja pelaaminen on ala-arvoista. Gorilla saatana.

Mikään "olen rento" itselleen vakuuttelu ei auta, mutta yksi helkkarin säkämaali kaiken muuttaa voi.

En minä tiedä, onko henkisestä valmennuksesta hyötyä. Mäkihyppy tuntuu muuten lajilta, jossa psyykellä on poikkeuksellisen suuri merkitys: edellisen vuoden ylivoimainen ykkönen saattaa vaipua seuraavalla kaudella täyteen keskinkertaisuuteen. Flow tulee ja flow menee.

 

[Aatos]

Harvemmin psykoterapia auttaa pään kestävyyteen. Ihmisen perusominaisuudet pysyvät. Terapialla voi saavuttaa lisää elämänhallintaa, mutta biologisiin perusteisiin sillä ei ole sen kummempaa merkitystä. Geenit asettavat rajat, joiden sisällä henkinen kasvu voi tapahtua.

Höpö höpö.

Kognitiivisen psykoterapian keskeinen juttu on ymmärtää asiat joilla on merkitystä. Ja joilla ei ole. Opetella tunnistamaan virheellisiä ajatusmalleja jotka tuottavat turhia paineita.

Hyöty voi olla todella suuri, ja tiedän joitain huippu-urheilijoita jotka ovat suuresti hyötyneet tästä.

Geenien asettamat rajat ovat liukuvia, olisi typeryyttä jumittaa niissä.

 

[fat of the land]

Ainahan mentaalivalmennuksesta on JOTAIN hyötyä. Eri asia on sitten se mittakaava kuinka paljon siitä on hyötyä, ehkä ajan tuhlaaminen siihen ei ole kovinkaan iso juttu, mutta jos hinnat on tuota 125€/tapaaminen... niin sitten kannattaa varmaan harkita.

Joka tapauksessa kuitenkin sen ajatusprosessin käynnistäminen, ohjaaminen ja jatkumisen varmistaminen on ihan tärkeää ja duunissa kuin duunissa jossa pääpaino on jotenkin henkisellä puolella tai muuten ihmisten kanssa. Sanotaanko sitä sitten mentaalivalmennukseksi, työnohjaukseksi vai joksikin muuksi.

Valmentaja-nimikkeen alla jos sitä toimintaa pitää, niin silloin ainakin itse kohdistaisin paljon odotuksia prosessiin ja odottaisin jotain tuloksia.

Jos ajatellaan huippu-urheilijan näkökulmasta asiaa, niin en usko että hirveästi uutta kerrottavaa mentaalivalmentajalla on vaikka maalintekijälle jolla on gorilla selässä tai veskarille joka imuroi illasta toiseen. Haittaa siitä varmastikaan ei ole, uskon vaan enemmän siihen, että tekemälla oikeita asioita saa tehtyä sitten loppujen lopuksi asioita oikein.

Eli perusduunia vaan vahvasti, sillä se tulos syntyy...

Eräs pointti on nämä kansallisessa geeniperimässä olevat "me ei voiteta ruotsia ikinä/jalkapallon arvokisoihin ei tulla pääsemään"-uskomukset. En usko, että ne myytit loppujen lopuksi urheilijoilla ja valmentajilla on niin syvällä selkärangassa kuin kansalaisilla ja kansallisessa mediassa. Jotenkin se vain sitten tosipaikan tullessa näyttää kääntyvän aina meitä vastaan, eikä se aina ole meidän heikkoutta, vaan yleensä vastustajan vahvuutta.

Eli väitän, että meidän tapauksessa suurimman osan näistä tärkeistä finaaleista ja muista kuuluisista tunaroinneista syynä on se, että vastustajalla on kovempi materiaali. On se sitten taidoissa tai itseluottamuksessa se materiaali ja sitten yksittäiset tilanteet ja tapahtumat, mitkä vain ikävä kyllä ratkaisee sen pelin.

 

[Palstalegenda]

Ainahan mentaalivalmennuksesta on JOTAIN hyötyä.

Ei tuo mikään takuuvarma homma ole, voi siitä olla haittaakin jos urheilija on täysin kuosissa, niin mentaalivalmennus voi sotkeakin entisiä kuvioita sen verran, että tulos huononee, kun miettii eri tavalla kuin ennen. Jos ennen kaikki lähti ihan kuin itsestään hyvin, niin mentaalivalmennuksen jälkeen saattaa miettiä liikaa, kun alkaa tiedostaa joitain asioita... liikaa.

Vaan kyllähän minäkin jo 10 vuotta sitten mietin, että lähtisi tuo Hannu Manninen minun kanssa yhdeksi kesäksi ryyppäämään ja rälläämään, niin jopa niitä arvomitaleja alkaisi ropista Hannun laariin! Ei ehkä seuraavalla kaudella mutta sen jälkeen. Ja tässä kohtaa tarkoitan termillä "kesäksi ryyppäämään" sitä, että kesällä yhtenä tai kahtena päivänä viikossa. Elämää on urheilun ulkopuolellakin ja joku fiksumpi sanoisi, että se muu voisi olla jotain muutakin, kunhan se ei ole 24/7 -urheiluelämää aina vaan.

Nimenomaan urheilun ja itsensä pitäminen muka jotenkin tärkeänä olentona, joka saattaa olla vaikka lööpissä, vähintäänkin paikallislehden jututettavana, se laittaa aivoja solmuun. Ette te urheilijat ole sen kummempia. Samoja paskaläjiä kuin kaikki muutkin ihmiset, vaikka tekisitte MM-finaalissa seitsemän maalia.

Siinä sitä mentaalivalmennusta. Olen varma, että toimisi vähintään yhtä hyvin kuin se ns. virallinenkin mentaalivalmennus. Urheilijoilla on tapana nostaa itsensä mukavaatimattomuuden viitta harteillaan jalustalle, siihen viittaa jo sekin, että puhutaan usein tavallisesta elämästä ja urheilijan elämästä. Perkele, se urheilijan elämä on ihan tavallista elämää siinä missä käkikellojen rakentajan elämäkin. Veikkaan tosin, että urheilijan elämää viettää useampi kuin käkikellokokoajan elämää. Kumpiko sitten onkaan sitä "tavallista elämää".

 

[Hemingway]

Minulla pitäisi olla 60-65 minuuttia peli sataprosenttisesti hallussa.

Tuo on mahdollisimman huono lähtökohta onnistua. Kun teet keskittyneesti sen minkä osaat, se riittää. Enempään et pysty, koska tuomari epäonnistuu joka tapauksessa aina.

Tsemppaaminen ei paranna suoritustasoa, vaan se kapeuttaa ajattelua ja heikentää havainnointia. Peruskeskittyminen riittää. Lue vaikka psykologian kirjoista, jos niihin uskot.

Hienoa toki, että kannat vastuun tehtävästäsi, mutta kova yrittäminen ei ole tie parempaan suoritukseen. Jos kuitenkin haluat kehittää keskittymistäsi, laske tarkasti, kuinka monta syöttöä valkoiset pelaajat antavat toisilleen. Älä katso vastausta kommenteista etukäteen.

http://www.youtube.com/watch?v=2pK0BQ9CUHk&feature=fvw

 

[tutzba]

...

Jos mietin vaikka tätä kautta ja pelejä, joissa olen tehnyt eniten virheitä, löydän helposti kaksi yhteistä tekijää niistä:

1) ko. pelit ovat olleet sellaisia, joissa olen halunnut onnistua täydellisesti
2) ko. pelit ovat olleet sellaisia, joita olen jännittänyt etukäteen eniten.

Tuosta on helposti pääteltävissä, että nuo pelit ovat olleet korkeatasoisimmat. Kuka nyt kovissa peleissä haluaa tehdä virheitä, ei kukaan! Sitten taas jos on ollut jotain junioripelejä, en ole niitä jännittänyt koska tiedän, että pärjään niissä hyvin ja niinhän minä olenkin pärjännyt.

Aika sanattomaksi vetää. Pitäisiköhän minun maksaa sinulle 125 euroa?

 

[Palstalegenda]

Tuosta on helposti pääteltävissä, että nuo pelit ovat olleet korkeatasoisimmat. Kuka nyt kovissa peleissä haluaa tehdä virheitä, ei kukaan! Sitten taas jos on ollut jotain junioripelejä, en ole niitä jännittänyt koska tiedän, että pärjään niissä hyvin ja niinhän minä olenkin pärjännyt.

Koeta nyt muistaa ja ymmärtää, ettei sillä ole paskankaan väliä, vaikkapa sadan vuoden kuluttua, että miten sinä ne pelit tuomitsit. Aurinko kiertää radallaan ja maasta nousee virkeä torakka.

Et sinä voi epäonnistua, kun et edes mieti, että voisit. Jos teet virheitä, niin silti et epäonnistunut, koska satunnaisesti virheitä tulee kaikille.

Luuletko sinä, arvon tutzba, että meitä kiinnostaa, että miten tuomitsit sen pelin? Jos sinua itseäsi se kiinnostaa, että miten sijoitut hyttysentapon MM-kisoissa tai juoksun sadan metrin olympiafinaalissa vuonna 2012 ja jännität sitä, niin ei muuta kuin arvomaailma kohdilleen ja universumin karttapallo käteen. Jos jotakuta jokin noista kiinnostaa, niin hän on samaa suurennuslasijengiä, näkymä on vääristynyt, ja jonka pitäisi ottaa se sama karttapallo silmäin alle kätöseen. Ei noilla ole yhtään mitään väliä, siksipä voikin keskittyä vain hetkeen ja onnistua, koska muuta ei tapahdu, kun sen teet.

Jännittäminen on suuruudenhullua egoismia. Varsinkin urheilussa. Lapsi luulee 3-vuotiaana olevansa koko maailma, ainakin vanhemmilleen. Siihen samaan sektoriin moni ihminen jää, ainakin osittain. Vanhemmat vain ovat sitten vaihtuneet ainakin osittain muuksi; omaa muka tärkeyden peilaamista, kavereiden arvostusta ja mitä kaikkea vastaava.

Horsmaa tai tuhkaa tässä jo ollaan.

 

[Hemingway]

Koeta nyt muistaa ja ymmärtää, ettei sillä ole paskankaan väliä, vaikkapa sadan vuoden kuluttua, että miten sinä ne pelit tuomitsit.

Se on juuri näin.

Osaat homman. Hoida se keskittyen mutta turhia pingottamatta. Joskus tulee virheitä, mutta niitä tulee kaikille. Joskus on hyviä pelejä ja toisinaan huonoja. Näin se on kaikilla.

Loppujen lopuksi on kuitenkin niin, että olet hyvä tuomari, kun teet sen, minkä luontevasti ja liikoja yrittämättä osaat. Jos joku vittuilee, vittuile takaisin. Jos menee aivan perseelleen, unohda. Jos menee hyvin, avaa toinenkin kalja.

Eikös tuo tuomarointi ole jonkinlainen elämäntapa? Elämästä kannattaa yrittää nauttia. Ei siitä pidä pakkopullaa tehdä. Ahdistuksen kerääminen on turhaa.

 

[Alvajärven Urho]

Jos mietin vaikka tätä kautta ja pelejä, joissa olen tehnyt eniten virheitä, löydän helposti kaksi yhteistä tekijää niistä:

1) ko. pelit ovat olleet sellaisia, joissa olen halunnut onnistua täydellisesti
2) ko. pelit ovat olleet sellaisia, joita olen jännittänyt etukäteen eniten.

Niin me ollaan erilaisia. Itse tuomitsen parhaiten pelit, joissa jännitän eniten. Ykköskohta kyllä osuu itseenkin, mutta se ei välttämättä ole ollenkaan se sama peli kuin missä sitä jännitystä esiintyy eniten. Sen olen huomannut, että siinä vaiheessa kun käy pienikin ajatuksen alku mielessä, että tämä on mennyt hyvin (yleensä pelin loppupuolella), tulee se virhe. Olen itse ajatellut, että tuomari ei voi laatia ottelun taktiikkaa, suunnitella missä kohtaa alkaa painostamaan tai varmistelemaan, tuomarin pitää tuomita jokainen minuutti samalla tavalla. Riippumatta tilanteesta tulostaululla, aiemmista tilanteista jne. jne.

Ja se on äärimmäisen raskasta verrattuna siihen, kun pelaaja voi joskus suoristaa selän. Suurin osa pelaajista vieläpä useimmissa peleissä. Nelosketju ei välttämättä pääse jäälle pelin lopussa tai hyökkäävät pelaajat eivät pelaa kun joukkue puolustaa kahden maalin johtoa tai on alivoimalla pitkän pätkän. Ne voivat henkisesti hengähtää ja keskittyä tuomarille vittuilemiseen. Pelaajilla on myös tapana pelata pikkuisen löysemmin kun ottelu on ratkennut, mutta tuomarille annetaan sama paine siinäkin vaiheessa tehdyistä virheistä.

Yksi mihin toivoisi oikeasti mentaaliharjoitusta, on se, että keskittyminen kestää monen tunnin mittaisen ottelun eikä herpaannu vaikka on löysiäkin vaiheita. Yleensä mentaaliharjoitukset ovat lyhyitä ja niihin tsemppaa ja keskittyy, mutta kehittävätkö ne sitä hetkeä kun peliä on pelattu 38 minuuttia eikä mitään tapahdu kunnes joku ajaa selän takana puolirikollisesti?

Vielä mentaalisen harjoittelun hyödyistä.. Itse olen havainnut tässä saman kuin muussakin elämässä. Tämä auttaa parhaiten keskitason ihmisiä, sekä niitä, jotka eivät odota asialta hirveästi mutta ovat avoimia. Huiput porskuttavat ilman tätäkin 95 % kaudesta, jämämiehistä ei saa huippuja vaikka joka viikko olisivat näissä harjoitteissa. Kun joukkueelle kerrotaan, että meillä on viikon päästä torstaina henkistä valmennusta, sinne tulee kolmenlaista porukkaa:
1) porukkaa, joita asia ei paskaakaan kiinnosta. Nämä eivät yleensä hirveästi saa valmennukselta, koska "kieltävät" asian hyödyn. Saattavat jopa lyödä läskiksi. Toisaalta tästä porukasta voi löytyä joku siviilirohkea, joka tuleekin tapahtumaan omin päin ja kun ei odota mitään, yllättyykin niin positiivisesti, että haluaa lisää
2) porukkaa, jotka tekevät tunnollisesti kaiken mikä on harjoitusohjelmaan merkitty. Jotkut saavat enemmän, jotkut vähemmän.
3) porukkaa, jotka tulevat kovin odotuksin. Juuri ne kaverit, joilla apina selässä painaa toista tuhatta kiloa ja luulevat, että tämän istunnon jälkeen maaleja syntyy liukuhihnalta. Pettymys on suuri, kun asia ei helpotukaan yhtään. Toki jos joku näistä painaa maalin ensimmäisessä vaihdossa, usko henkiseen valmennukseen kasvaa niin suureksi ettei pysty elämään ilman sitä.

 

[hanu]

Jos mietin vaikka tätä kautta ja pelejä, joissa olen tehnyt eniten virheitä, löydän helposti kaksi yhteistä tekijää niistä:

1) ko. pelit ovat olleet sellaisia, joissa olen halunnut onnistua täydellisesti
2) ko. pelit ovat olleet sellaisia, joita olen jännittänyt etukäteen eniten.

Tuosta on helposti pääteltävissä, että nuo pelit ovat olleet korkeatasoisimmat. Kuka nyt kovissa peleissä haluaa tehdä virheitä, ei kukaan! Sitten taas jos on ollut jotain junioripelejä, en ole niitä jännittänyt koska tiedän, että pärjään niissä hyvin ja niinhän minä olenkin pärjännyt.

Aika sanattomaksi vetää. Pitäisiköhän minun maksaa sinulle 125 euroa?

Toivottavasti ei tullut ylipitkä lainaus, mutta kun ei ollut ihan edellinen viesti, niin olkoot.

Minä vihelsin omalla urallani n. 2000 peliä, viimeisin(nen) kerta tuomaripaita päällä toissavuoden JWC. Peleistä ainakin meillä täällä maalla ylivoimaisesti suurin osa oli junnuja, harrastetta, veteraaneja, naisia yms., niitä ns. oikeita pelejä oli murto-osa.

Mä olin 15v. kun pahan loukaantumisen jälkeen tuomarikortin suoritin. Kun ei pelaajana pärjännyt niin jotain piti tehdä kun se kiekko oli ollút lähes koko elämä (pl. naiset).

Miten olet tehnyt eniten virheitä' niissä tärkeimmissä peleissä? Ovatko ne pelejä, joista saat palautetta kerhokouluttajalta? Kun minä en vaan ymmärrä tuota. Jokainen nuija tekee virheitä, jos huomaat sen siellä laatikossa, niin tunnusta se heti. Kerro vaikka kapteenille/valmentajalle, että vittu väärä vihellys, mutta ei sitä voi takaisinkaan hengittää. Viheltämättä jääneitä nyt ei voi ennen pelin jälkeistä palautetta tietää. Ja totta vitussa niissä kovemmissa peleissä jää eniten näkemättä, harjoitusta vaatii tuokin homma (ja paljon). Virhe on se, että et vihellä mitä näet tai, että vihellät arvauksen perusteella mitä et näe

Vihellä ne mitä näet, älä rupea arvailemaan mitä tapahtui. Kun vittuilu alkaa, niin sano rohkeasi, että en nähnyt. Jos olit väärässä paikassa niin sano, että sori, mun sijoittumisvirhe, otan opiksi. Taso tasolta ylös mentäessä tempo ja pelaajien harmaan alueen hyödytäminen kasvaa. Ei sitä perkele pysty ekassa pelissä olemaan seppomäkelä uudella sarjatasolla.

Ja ainakin yritä ottaa kaikki pelit tosissasi, ne pikkujunnut oikeasi ansaitsivat tuomarit, jotka eivät vedä niitä pelejä vasemmalla kädellä keskiympyrästä. Ja siellä oppii, kun vain kuuntelee niitä asiallisia kommentteja tunteiden lauhduttua (yleensä pelin jälkeen tupakkipaikalla). Niilla E-junnuilla on tuo oikeudenmukaisuudentaju yllättävän hyvä, meinaan.

Meillähän tuomarikoulutuksessa ja kerhokokouksissa keskitytään ylempiin sarjoihin. Vittu kukaan ei ei oikeasti koskaan opettanut minulle tulkintoja taklauskieltosarjoissa sallituista 'kiilauksista'. Niitähän pelejä kuitenkin on suurin osa. Mikä vitun yhtenäinen linja?

Anteeksi avautuminen väärässä ketjussa.

t. hanu

 

[tutzba]

Miten olet tehnyt eniten virheitä niissä tärkeimmissä peleissä? -- Virhe on se, että et vihellä mitä näet tai, että vihellät arvauksen perusteella mitä et näe

Virhe oli oikeastaan väärä termi. Sanottakoot, että en ole ollut tyytyväinen noihin peleihin. Sellaisia pieniä asioita ollut pielessä. Sijoittumisen takia ollut kiekon/pelaajan tiellä ja niin edelleen. Tuon sinun kuvauksen (joka muuten on hyvä, täytyy painaa mieleen) kaltaisia virheitä ei ole tullut.

Ja ainakin yritä ottaa kaikki pelit tosissasi

Tuo ei ole tuottanut ainakaan tähän mennessä ongelmia, päinvastoin. Liikaa tulee varmaankin keskityttyä.