Menestymättömyys paineen alla

  • 16 727
  • 36

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Häh luulin, että tää oli hauska aprillipila.

Tuo "uutinenhan" tuli alunperin ulos aiemmin. Kyseessä on siis pilan sijaan joko:
1. Johdon tapa rangaista pelaajia.
2. Jonkun pelaajan vitsi
3. Tukaisen paisuttelu

Ykköskohta kuulostaisi tietyllä tapaa loogiselta. Menee hiukan samaan sarjaan kuin kondomien tuonti varpajaisiin. Aivan varmasti pari pelaajaa miettii omaa tekemistään kyseisen tapahtuman jälkeen ja mahdollisesti tulevalla kaudella joukkueen runko pitää huolen siitä, että seuraavaan päätössaunaan saadaan vähintään Kiira Korpi.

Kakkoskohta voi taas mennä sen piikkiin, että järjestelyt on annettu väärälle kaverille. Joko pelaaja tahtoo polttaa sillat takanansa tai kostaa sen, että hänelle annettiin vastuu asian hoitamisesta. Vittuile pokelle ja takkisi saattaa hävitä, vittuile pelaajalle ja saunaillassa saattaa olla Tukiainen. Tuskin samalle kaverille annetaan uudestaan pestiä tapahtumien järkkäämisestä.

Viimeinen kohta puolestaan saattaa olla lähimpänä totuutta. Onhan Tukiainen muun muassa ollut Bon Jovin silmätikkuna keikalla, bilettänyt suuren maailman julkkisten kanssa ja vastaavaa. Hyvinkin Tukiainen on saattanut eksyä samaan kuppilaan, nähnyt joukkueen menevän saunaan tai vastaavaa. Lopulta Tuksu on sitten kysynyt joltain pelaajalta mikä ryhmä on kyseessä, vastaus tietenkin tulkittu sitten flirttailuksi.
 

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Tukiainen on passeli Jokereiden saunailtakoristus:

- On jonkin verran paisunut yli alkuperäisistä mitoistaan.

-Luulee olevansa kauniimpi kuin onkaan.

-Mikään, mitä tekee, ei oikein onnistu.

-Parhaista vuosista on jo aikaa.

-Ukkoa tulee, ukkoa menee

:-)
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Me vähän keskiviikkona Nordiksella mietittiin, josko Johanna Tukiainen olisi ollut IFK:n kiitos ja kauden päätöslahja uskomattomasta puolivälieräsarjasta... Uskoisin, että IFK:n toimistolla voisivat jopa laittaa tämän artistin huikeat esiintymiskustannukset edustuskuluihin. "Fogelit sjungaa ja gimmat joraa!", vai miten se nyt meni ;)?
[Ja tiedoksi kaikille, että mulla ei ole harmainta aavistustakaan, kuka Tukiaisen hankinnan takana oikeasti on. Nostan hattua hänelle joka tapauksessa :). Kansalaisrohkeus ei sittenkään ole kadonnut luonnonvara.]
 

trap

Jäsen
Epävarmaa tietoa, mutta sellaisen version kuulin että eräs Jokerien nuoremmista pelaajista olisi mennyt vähän niin kuin vittuillakseen jotain "flirttailemaan" baarissa Tuksulle, joka oli tämän - totta kai - ottanut sitten kovinkin tosissaan. Seiskan juttua en ole lukenut enkä sen sisällöstä tiedä , mutta eiköhän tämä ole melkoista JT:n värikynäilyä taas.

edit: No pitihän toi kurkata. No flirtti-case mennyt varmaan niin kuin kuvailin, jännä että ovat tilanneet Tuksun esiintymään. No ihan hauska läppä :D
 

jeani

Jäsen
Tää vähän huolettaa, että jälleen kerran Jokerit teki "Suomet" juuri kriittisimmällä hetkellä. No okei, nyt oltiin vastustajaa parempia, mutta siltikin. Pitää vaan luottaa, että vielä se käy "HIFK:t"/"Ruotsit" meilläkin ja on myös onnea mukana.
 
Viimeksi muokattu:

Lazuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tää vähän huolettaa, että jälleen kerran Jokerit teki "Suomet" juuri kriittisimmällä hetkellä. No okei, nyt oltiin vastustajaa parempia, mutta siltikin. Pitää vaan luottaa, että vielä se taas käy "HIFK:t"/"Ruotsit" meilläkin...
Ei huolta. Joroisten Härkä on jo siirtynyt uusien haasteiden äärelle. Me ollaan niin mestareita :)
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Mielestäni viime kevät ei ollut esimerkkinä kovin hyvä menestymättömyydestä paineen alla eikä ollut varsinaisesti tämäkään ilta, syitä esittelinkin jo tuolla European Trophya esittelevässä ketjussa. Ainoastaan ne lukuisat hukatut maalintekopaikat harmittavat tässä.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
17.9. 0-3 => 3-3 kolmannessa erässä, tappio rankkareilla
14.10. 0-2 ensimmäisen erän jälkeen, 2-2 toisen erän jälkeen, vastustajan 3-3 -tasoitus kaksi minuuttia ennen loppua, tappio jatkoajalla
16.11. 3-1 kolmanteen erän lähdettäessä, ensimmäisen minuutin jälkeen peli 3-3, tappio jatkoajalla
5.12. 2-2 => 2-3 viimeisellä minuutilla
5.1. 2-2 => 2-4 viimeisen viiden minuutin aikana
20.1. 0-3 kolmanteen erään lähtiessä => 3-3, tappio rankkareilla

Jos oletetaan että näistä kuudesta tapauksesta olisivat toteutuneet satunnaisesti valittuna ainoastaan ensimäinen ja neljäs, jolloin johtoasemien menettämisiä olisi suht. normaali määrä ja muuten olisi pystytty tilanteet pitämään voitokkaina/tasoissa, olisi meillä seitsemän pistettä enemmän ja sijoitus olisi tällä hetkellä toinen.

Siinäpä ne pahimmat tämän kauden johdon menettämiset ovatkin. Onhan vastapainoksi myös muutamia komeita nousuja (viimeksi keskiviikkona), mutta kokonaisuutena saldo on aika negatiivinen. Osan voi laittaa paskan tsägän ja muiden syiden (huono maalivahti- ja tuomaripeli) piikkiin, mutta eipä sitä alkukaudella mainostettua ja ajoittain nähtyä henkistä vahvuutta ole ratkaisuhetkillä sitten loppujen lopuksi riittävästi ollut. Erityisesti se että jatkoaikaotteluita ei pystytä voittamaan (yrityksiä ollut 10-11) on melko huolestuttavaa kevättä ajatellen.
 

Tuoppi

Jäsen
Minusta aika nostaa tämä ylös! Toi joukkue ei ole Blues tai pikemminkin meidän valmennusjohto ei ole yhtä inspiroiva kuin espoolaisten!

Joukkue on täynnä kokeneita, monessa liemissä paistettuja pelimiehiä ja välierissä pelataan kuin oltas ekaa kertaa näissä peleissä (tai sitten vatsa on täynnä jonkun kämäsen puolivälieräövoiton jäljiltä). Jyppiä vastaan kun on lähdetty vähän sellaisella "haistakaa fanit paska" meiningillä ja läiskitään kiekkoa puolihuolimattomasti vähän sinnepäin missä se ketjukaveri tai maali on. Lisäksi kirsikaksi kakun päälle tehdään vielä aivan törkeitä yksilövirheitä oikein urakalla.

Tällä nykyisellä pelillä ei kaatuis kuin Ilves... niukasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös