Megadeth vai Metallica? - perimmäisten kysymysten äärellä.

  • 5 088
  • 33

Miten on?

  • Megadeth

    Ääniä: 45 16,8%
  • Metallica

    Ääniä: 180 67,2%
  • Äh, ei kumpikaan, pistä Slayeriä pyörimään!

    Ääniä: 24 9,0%
  • Olen tosikko nössö enkä asetu tässä kummankaan puolelle.

    Ääniä: 19 7,1%

  • Äänestäjiä
    268

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
On aika dramatisoida tätä vakavaa asiaa jälleen.

Megadeth vai Metallica?

Periaatteessahan tässäkin asiassa pitää olla äärimmäisen jyrkkä. Kun näiden bändien perustajien kesken on kerran vuodatettu aikanaan enemmänkin pahaa verta, täytyy myös meidän Jatkoaikalaisten valita puolensa, kenen riveissä seisoa.

Megadethistä ei tällä hetkellä löydy enää muita alkuperäisiä jäseniä kuin Dave Mustaine, joka toki on ollut aina sen ehdoton dynamo, yhtään väheksymättä etenkään Ellefsonin tai Friedmanin merkitystä bändille. Viimeisimmän levyn tosin oltua onnistuneempi, paluuta juurille, kuulimme sitä ennen muutaman hieman heikomman tai ainakin vähemmän perus-Megadethiltä kuulostavan levyn (varsinkin Risk). Mustainen mainekaan ei ole mikään vähiten kusipäinen ja helpoin ihminen.

Metallica - pidän bändin vanhasta tuotannosta 80-luvulla, etenkin Burtonin aikaisista albumeista ja mahtavista bootlegeistä, mutta totuus on että todella hyvää metallilevyä bändi ei ole tehnyt yli 15 vuoteen (ei, en pidä mustasta albumista) ja Some kind of monster on todennäköisesti huvittavin rockfilmi Spinal Tapin jälkeen. Kyvyttömyys tehdä uusia hyviä studioalbumeja on vienyt bändin 80-luvun ehkä merkittävimmästä metallibändistä erääksi yliarvostetuimmiksi bändeistä koko musiikin saralla (vapise U2!). Onneksi noita alkupään levyjä meiltä ei kukaan voi viedä pois, ja toki bändi osaa vielä soittaa livenä.

Omaan makuuni on kuitenkin näistä kahdesta enemmän Megadeth, ehkä hiukan progressiivisempien elementtiensä johdosta, sekä olen aina löytänyt heidän biiseistään hiukan enemmän huumoria rivien välistä. Lisäksi bändi komppaa niin hel~wetin hyvin. Oma valintani on ja tulee olemaan siis Megadeth.

Olisi oivallista nähdä nouseeko täältä muita vastarintaliikkeeseen Metallicaa vastaan.

Muutama muistelokuva mukaan:

Vanha Megadeth
Melko vanha Metallica...
Entä jos? (Aivan mahtava kuva...)
Rokkaripojat...

Ps. Alkuperäinen Anthrax tietysti pesee molemmat...
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Metallica

On totta, että Megadeth on tehnyt taiteellisesti ylhäisempää musiikkia kuin Metallica, mutta omasta mielestäni Metallican ylivertainen rouheus ja ärinä (lukuunottamatta Loadia, Reloadia ja St. Angeria) nostaa Metallican Megadethin yläpuolelle.

Voi kun Mustaine olisi pitänyt itsensä miehenä ja Metallica ei olisi joutunut potkimaan häntä vittuun bändistä, niin meillä olisi ollut käsissämme metallin Beatles, Hetfield/Mustaine.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Re: Metallica

Viestin lähetti Uleåborgir
Voi kun Mustaine olisi pitänyt itsensä miehenä ja Metallica ei olisi joutunut potkimaan häntä vittuun bändistä, niin meillä olisi ollut käsissämme metallin Beatles, Hetfield/Mustaine.

Ha!

Hyvä veto tuo Beatles-viittaus...jatketaan sitä niin että vaikkei Ulrichista mitään älyttömiä ajattelisi niin aina se Ringo Starrin pesee!

Kiivaat persoonat, nouseva suosio ja kuningas Alkoholi - mahtava tapa tehdä metallia...
 

Filosofem

Jäsen
Megadeth. Pari kivaa levyä ja muutama kunnon tapporalli uransa alkupuolella. Nyttemmin keulakuva Mustaine on muokannut julkisuuskuvaansa yhä naurettavammaksi, enkä miestä tätä nykyä enää paljoa jaksa arvostaa. Kaikkea se uskonnollinen valaistuminen ihmisissä saa aikaan. Ketä tämä enää jaksaa kiinnostaa?

Metallica. Neljä uskomattoman kovaa levyä koskaan, ikinä, missään ja näiden jälkeen täyttä paskaa (kuten myös Black Album) jo 17 vuoden ajan. Touhu ei enää edes naurata, mutta toisaalta ei se jaksa enää alkamaan itkettämäänkään. Täysin turhaa räpiköintiä. Ketä tämä enää jaksaa kiinnostaa?

Äänestäisin kuitenkin Metallicaa, noiden 80-luvun unohtumattomien kultaisten vuosien tähden, mutta koska olit AWe listannut vaihtoehdoksi myös Slayerin, joka on pysynyt näiden vuosien ajan yhä rautaisena ja ennen kaikkea uskottavana, äänestin sitä. Kyseisellä vaihtoehdolla näkyykin olevan vain yksi ääni, heh.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Re: Re: Metallica

Viestin lähetti Golden AWe
Ha!

Hyvä veto tuo Beatles-viittaus...jatketaan sitä niin että vaikkei Ulrichista mitään älyttömiä ajattelisi niin aina se Ringo Starrin pesee!



Jep, Ringo ei ollut kovin kaksinen rumpali, ja hänet korvattiin muutamaan otteeseen studiosessioiden aikana "oikealla" rumpalilla. Hän menestyi Beatleseissa siksi, että sopi muottiin pellenä. Ulrich on hyvä, vaikka hänen tremolonsa Loadilla olikin perseestä.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Tällä hetkellä Megadeth, pitkässä juoksussa Metallica. Megan Risk oli löysä levy, eikä Herokaan oikein kolahtanut. Sen sijaan Loads of crap, S&M ja pomppuhevilevy Stankero olivat niin kaukana parhaista levyistä että isoa miestä itkettää. Mutta ne parhaat Metallicat olivat niin hyviä ikinä missään että omalla listallani ainoastaan So far haastaa ne. Megadethin vahvuus on se "Ilkeä" meiniki soitossa, *laulussa ja sanoituksissa, Metallicalla on taas se räyhäkkyys, tarpeeksi leveä haara-asento ja loppukarjaisut. Molemmistä tykkään.

*kuulemma hesarin toimittajan mukaan Daven lauluääni on tosin kovin persoonatonta???

Ehkä kuitenkin oli hyvä että Dave potkaistiin/lähti pois, koska hyvien levyjen määrä kasvoi määrällisesti. Kannattaa muuten tsekata Behind the musicin Mega-dokumentti jos se tulee uusintana joskus. Mm. Alice Cooper hämmästelee että olipa siinä todella, todella vihaisia nuoria miehiä.. Ja roudari varoittelee että älä Dave ota kaikkia huumeita kerralla, ota yhtä kerrallaan. Ihme että se on muuten hengissä vielä. Niin, ja Metallican Musta albumi ei ehkä enää ollut thrashia tai speediä mutta on se silti mielestäni klassikkoainesta ja tärkeä levy. Senkin levyn teosta on hieno dokkari tullut tvstä.

Slayerillä on vähän samanlainen kaari kun noilla muillakin, Seasonsiin asti aivan mahtavaa settiä mutta sitten jäi jotain puuttumaan. God hates oli taas hiukan lupaavampaa. Eikä ollut tosiaan huono se "Ison Neljän" viimeinenkään, Not!

Ja kun vielä kerran puhuttiin tästä Beatlesista niin on pakko linkittää mahtava projektibändi BEATALLICA. Aivan uskomattoman hyvää matskua! Jos pystyy hymyilemättä kuuntelemaan niin onnea vaan elämässä muutenkin. The thing that should not let it be!
 
Viimeksi muokattu:
Metallica.

Kumpikin bändi on tehnyt loistavaa työtä trash-metallin saralla. Metallica on tehnyt hyviä levyjä alkuaikoinaan, parhaampana ehkäpä Ride the lightning. Levy saa sinut itkemään ja hyppimään seinille. Tässä on ehkä Megadethin ja Metallican ero, Metallica on tehnyt loistavia rokkibiisejää tyyliin Seek and Destroy, Master of puppets, Fight fire with fire jne ja herkempiä tyyliin Fade to Black, One, Nothing else matters ja Welcome home (sanitarium). Megadeth on myös tehnyt loistavia ralleja kuten Dread and the fugitive mind, peace sells, mutta ei ole onnistunut "balladeissaan" niin hyvin kuin Metallica. Vaikka A tout le monde onkin hieno biisi. Se miksi pidän enemmän Metallicasta on kitaristi Kirk Hammet, joka on suuri esikuva ollut aina Aleksi Laihon, Steve Vain ja Jimi Hendrixin ohella. 'tallica on nykyään liian yliarvostettu ja tuntuu kuin lehtien levyarvostelijat eivät uskaltaisi haukkua bändin uusinta St. Angeria, vaikka paska levy on. En tosin tarkoita että kaikki arvoistelijat olisivat samaa mieltä kanssani, mutta ikäänkuin niihiin tähtiin tulee aina se pieni Metallica lisä, sillä se on niin legendaarinen etc. bändi.

Dave Mustaine on melkoinen persoona ja kiinnosti ennen muinoin paljonkin, mutta nykyään ei jaksa, on jäänyt jotenkin taka-alalle. Megadeth on trash-metallin uranuurtaja, mutta ei ole - valitettavasti - monen bändin tavoin säilyttämään omaa tyyliään. Tosin joskus tyyliin muutos on ihan jees, mutta Megadethin kohdalla se on mennyt huonompaan suuntaan. Ainakin näin omasta mielestä. Risk oli todella surkea, jokainen Megadethia kuunnellut tietää tämän. Voi sanoa että Dave Mustaine on Megadeth, sillä monet miehistö vaihdokset ovat repineet bändin hajalle, ja se Megadeth ei ole enää se sama Megadeth kun joskus muinoin.

Kumpikin bändi on helvetin hyvä, joten kannattaa kuunnella molempia kun tilaisuus on. Tosin kuka nyt ei olisi kuullut Metallicasta ja James Hetfieldistä :D

Get up on your feet, Don't look so obsolete, And thrash like an athlete!
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Viestin lähetti Jj

*kuulemma hesarin toimittajan mukaan Daven lauluääni on tosin kovin persoonatonta???

Tarkalleen tuo meni jotenkin niin että verrattaessa Metallicaan kyseinen toimittaja sanoi Mustainelta puuttuvan karismaa. Aika yhtä kaukana silti.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Re: Re: Metallica

Viestin lähetti Golden AWe
Ha!

Hyvä veto tuo Beatles-viittaus...jatketaan sitä niin että vaikkei Ulrichista mitään älyttömiä ajattelisi niin aina se Ringo Starrin pesee!
No joo rumpalina ehkä, mutta Ringo on sentään tehny Octopussyn puutarhan.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Megadeth

Megadethin levyt kestävät paljon paremmin kuuntelua kuin Metallican vastaavat, jotka kyllä avautuvat nopeammin. Pidän molemmista todella paljon, mutta jostain syystä ehkä pikkuriikkisen verran enemmän Megadethistä. Megadethissä on aavistuksen verran enemmän munaa.

Hetfield on kingi ja Mustaine on kingi.

p.s Dickinson on kaikista kingein
 

Sidewinder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Manchester United, AC Oulu
Metallica korjaa potin. Metallican Master of Puppets on minulle kaikkien aikojen kovin levy, ja tuskinpa tulen koskaan mielipidettäni muuttamaan. Myöskin kisassa Hetfield - Mustaine, vie James voiton. Kummatkin loistavia kitaristeja ja biisintekijöitä, mutta Mustainen persoona ärsyttää, eikä vähiten tämän kesäisten kiukutteluiden takia (mieshän ei suostunut soittamaan samoilla festareilla black metal bändien kanssa).

Some kind of monster -dokkarissahan Mustaine tilittää sitä, kuinka vaikea on ollut katsoa Metallican menestystä vierestä, kun taas Megadeth on myynyt "vain" 15 miljoonaa levyä. No eiköhän Dave noillakin myynneillä toimeen tule.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Megadeth on plääh, Metallicalla muutama hyvä biisi. Enter Sandman, Nothing else matter, Master of puppets... ne harvat hyvät ovatkin sitten tosi hyviä.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Viestin lähetti Sidewinder
...kun taas Megadeth on myynyt "vain" 15 miljoonaa levyä. No eiköhän Dave noillakin myynneillä toimeen tule.

Olis varmaan tullutkin mutta siinä jossain vaiheessa kulupuolikin oli aika voimakasta. Siinä mainitsemassanin BTM dokussa muistaakseni sanottiin että So Farin aikaan esim. nenäkarkkiin meni 200 taalaa päivässä muun lisäksi. Ja ihan siis pankrottiin asti oltiin menossa, ennen kuin 11.(tms) rehab toi ratkaisun. Toki Jaymzilläkin oli noita ongelmia, mutta ehkä sitten enemmän "varaakin"? Tosin tyhmyydestä kuuluukin sakottaa.

BTW, mulle on tää Daven uskoon tuleminen ihan uusi juttu. Vai on se semmoisen virheen menny tekemään. Niin kuin jollain vosulla luki Saunassa paidassaan, Hevimusiikki pelasti minut Jeesukselta.
 
Viimeksi muokattu:

Sidewinder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Manchester United, AC Oulu
Viestin lähetti Jj
Olis varmaan tullutkin mutta siinä jossain vaiheessa kulupuolikin oli aika voimakasta. Siinä mainitsemassanin BTM dokussa muistaakseni sanottiin että So Farin aikaan esim. nenäkarkkiin meni 200 taalaa päivässä muun lisäksi.

Totta, unohdin tämän seikan. Tarkoitin lähinnä sitä, että on se Megadethkin metallibändiksi myynyt todella hyvin, vaikkei Metallican määriin pääse edes lähelle. Siksi en oikein ymmärrä Daven itsesääliä siellä terapiassa. Rahan käytöstähän äijä on itse vastuussa.

Olen itsekin nähnyt tuon BTM dokkarin ja aika karua juttua kyllä siinä. Olikos se nyt "in my darkest hour" -video, missä ohjaaja ei pystynyt ollenkaan kuvaamaan Mustainea soittamassa ja laulamassa saman aikaisesti, koska Dave oli niin pöllyissä, ettei soitto+laulu yksikertaisesti onnistunut.

Viestin lähetti Jj
BTW, mulle on tää Daven uskoon tuleminen ihan uusi juttu. Vai on se semmoisen virheen menny tekemään.

Jep, näin on käynyt. Täältä löytyy lisätietoa tästä Dave vs. Dissection/Rotting Christ -jutusta.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Kuten historiakin on osoittanut, The Mighty MetallicA vie voiton kevyesti. Megadeth ei ole minun listoillani lähelläkään kärkeä, vaikka muutaman hyvänkin biisin joskus ammoisina aikoina Mustaine värkkäsikin.

Sitäpaitsi Dave on nillittäjä.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Tässä vaiheessa taistelua lienee aika poksauttaa sampanjapullon korkit auki...aivan kuten suunnittelinkin, Le resistance (tai joku Poho Josen vastine sille) sen kun vahvistuu, Slayerin kannattajien tukiessa ennestään runsaita kapinallisjoukkojamme Metallicuntin lievä etumatka näyttää selviä murtumisen merkkejä!

Stalingradissa tavataan, minä tarjoan!
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Opiate of the masses

Viestin lähetti Sidewinder
Jep, näin on käynyt. Täältä löytyy lisätietoa tästä Dave vs. Dissection/Rotting Christ -jutusta.

Just just joo. No, periaatteessa noi oli ihan perusteltuja syitä jos kerran ottaa menninkäisosaston tosissaan. Aika harva bläkkisbändi on noinkaan tarkoituksella liikkeellä, luulen ma. No, hyvä sitten kai ettei Impparit tai Immut olleet Saunassa. Tai jotain. On se vaikeeta.

Dave Mustaine
I don't like certain bands and that will never change in me.

Eipä tuostakaan voi eri mieltä olla.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Megadeth

Niin, itse suivaannuin takavuosina Metallican mustaan levyyn niin paljon, että äänestän ihan periaatteellisista ja muista syistä Megadethiä.

Loppukaneetiksi on sanottava, että omasta levyhyllystäni ei muuten löydy kummankaan bändin tuotoksia. Muutama C-kasetti kummaltakin saattaa jostain laatikon pohjalta löytyä.

Täältä tähän
 

Bemo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät & Jokipojat
Metallica. Niin se vain on, niin paljon kappaleita mitkä ovat satojen kuuntelu kertojenkin jälkeen loistavia. Ei sillä ettei megadethkin olisi hyvä, mutta ei pärjää kuitenkaan tässä vertailussa.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No näistä kahdesta Metallica ilman muuta, siis niiden 80-luvun levyjen takia. Vaikka olihan Megadeth ihan kuunneltavaa parhaimmillaan.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kyllä se Metallica on ensimmäisten kuuden levyn perusteella. Vaikka Load melkomoista huttua onkin niin onhan se osoitus siitä että jätkät ovat hyvin muuntautumiskykyisiä. St Anger oli epäonnistunut paluu juurille, jätkät eivät vain pysty tekemään Puppetsia uudestaan mikä on kyllä hyvä asia...
 

Taito-Ojanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Kärpät
Megadeth.

Vaikka näistä kahdesta Metallica on selkeästi ollut enemmän bändi, kun vain basisti (ja Mustaine tietysti) on vaihtunut, ja Megadeth enemmänkin Mustainen armottomassa otteessa ollut projekti, Megadeth vie voiton.

Yhteistä molemmille bändeille on se, että ehdottomien virstanpylväsalbumien jälkeen alkoi hölmöily, jonka ulottui valitettavasti levyille ja musiikkiin asti. Jostain syystä näin vuosien jälkeen Megadethin levyt ovat pysyneet uskollisemmin levylautasella, vaikka Metallican klassikkokama rautaa onkin. Vaan olihan Mustainella sormensa pelissä osassa noista Metallican klassikoistakin, mikä nostaa miehen arvostusta. Megadethin musikiissa on myös enemmän kieroutunutta huumoria, joka puuttuu Metallicalta lähes tyystin. Tosin tahattomassa pelleilyssä Metallica vie nykyään voiton aivan ylivoimaisesti.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös