Peesaan Magnum37, että on meillä todistettavaa liigapaikan takia. Meidän viimekausi tuli vuokraamisen/myynnin kannalta pahaan paikkaan, kun samalla oli haloota kiekkoespoon ja jokerien tulosta liigaan. Tämä oli suora syöttö lapaan medialle, onhan se herkullista antaa tuutin täydeltä lisää sille, jota on jo potkittu vertauskuvallisesti. Tosiasia on että Sport on tehnyt isoja satsauksia mm. hallin suhteen, ym. Sitten iski korona ja meidän viranomaiset sulkivat etunenässä hallin, kun muilla paikkakunnilla saatiin ottaa yleisöä, siitä tulleet rasitteet seurasivat viimekauteen ja se tehtiin mikä on tehty omine virheineen. Laskin ilkeyksissäni Sportin keskiarvon liigassa ja tulos oli sijoitus 12,7. Minusta ei voi ihan heittopussiksi sanoa jos sijoitus keskiarvo on tuollainen. Toisekseen ihmettelen mediaa miksi sport otettiin niin kovasti hampaisiin, ei se Sportin vika ole jos tilanne on tämä. Eikös noiden kahden seuran päätökset olleet ihan itseaiheutettuja, että jäivät liigasta pois. Toinen meni konkurssiin ja toinen lähti KHL:ään. Eipä taida olla liigassa tänävuonna yhtään heittopussia, kärkiviisikko lienee selvää, mutta sitten voikin takana tapahtua mitä vain. Itse en ainakaan provosoidu muiden haukkumisista, ilman myyntejä olisi moni seura pois liigasta tänäpäivänä, sitä ei enää tahdota muistella, niin ja vieläpä asiassa kunnostautui useita vuosia samat seurat. Sportille riitti kerran haloon saamiseksi ja meidän kannalta myynti oli väärä sana, suurin osa vuokrattiin ja ovat nyt takaisin.