Mainos

Median kausiennakot 2022–2023

  • 26 930
  • 59

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Otsikko on kiistatta raflaava, mutta toki siinä on totuuden siemen. Fakta on kuitenkin se, että KooKoo ja Jukurit ovat onnistuneet profiloitumaan ja sitä myöten myös menestymään. Miksi ihmeessä siis Sport ei onnistu, vaikka on ollut liigassakin jo kauemmin kuin nuo kaksi..

Muutoinhan tämä vertailu on tosiaan aikalailla aikaisessa vaiheessa tehty, pelaajalistatkin ovat kesäterässä tehtyjä. Ässien osalta lähteneiden lista on esimerkiksi selvästi pidempi kuin tuossa luetellut. Samoin en voi olla ihmettelemättä, että millä ihmeen aivopierulla Pelicans on saatu kympinsakkiin, mutta esimerkiksi KalPa vasta sijalle 13

Ässien osalta ei ole tällä hetkellä muuta sanottavaa kuin se, että kun ne 3-4 viimeistä ison roolin hankintaa tulevat, niin montakohan sijaa patapaidat tuossa listauksessa sitten nousisivat.. ollaan niiden kuuluisien makuasioiden äärellä. Edellä olevista joukkueista kuitenkin KalPa ja SaiPa lienevät kokolailla valmiit (vai?)
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Otsikko on kiistatta raflaava, mutta toki siinä on totuuden siemen. Fakta on kuitenkin se, että KooKoo ja Jukurit ovat onnistuneet profiloitumaan ja sitä myöten myös menestymään. Miksi ihmeessä siis Sport ei onnistu, vaikka on ollut liigassakin jo kauemmin kuin nuo kaksi..
Mielestäni profiloituminen ei ole se ongelma. Onhan Sport aika vahvasti profiloitunut, mutta Tomekin ja RD:n johdolla ollaan vahvasti vanhan liiton jääkiekolla liikkeellä. Todennäköisesti Sport tulee pitämään tämän ilmeen siihen asti, että tuuletetaan organisaatiota hiukan rajummin, tai hankitaan joku nuori uusinajattelija penkin taakse.
 
Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tähän voisi melkein listata seurat, joiden liigastatuksen Riku Isokoski on kyseenalaistanut. Löytyykö muitakin?

Jukurit: Kuinka kauan Liiga jaksaa roikottaa sarjan arvoa halveeraavaa Jukureita mukanaan?
Sport: kts. ylempänä.

Jukurithan nousi tuon jyrähdyksen jälkeisellä kaudella melkoiseen lentoon, joten ehkäpä sama tapahtuu Vaasassakin.

Tuollainen siirtokatsaus on ihan mielenkiintoinen, mutta kai sen voisi tehdä ilman ylenmääräistä suunpaukutustakin.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Iltalehti aloitti pelin jo kesällä, melkoisen klikkiotsikon saattelemana:
Nämä toimittajat saavat ihan oikeaa rahaa palkaksi näiden kirjoittamisesta, niin voisi kuvitella jonkinlaisen vaatimustason ja tietämyksen kirjoituksissa, mutta ei.

Muutama ranskalainen, kerrotaan uudet tulijat sekä lähtijät ja that's it.

Lukonkin kohdalla ilman sopimusta kohtaan on merkitty Michael Haga, vaikka kaverin sopimus nimenomaan purettiin ja toivotettiin herralle hyvää matkaa etsimään uusi seura.

On surkeeta.
 
Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan täyttä klikkienkalasteluahan tuo Iltalehden juttu on, Isokoskihan on tietämyksensä ja osaamisen tason todistanut hyvin surulliseksi jo useaan kertaan. Sportin kohdalla ihan hyvää pointtia mutta muuten ihan hirveää tuubaa. Ilveksestä nyt ei kukaan voi saada ykkössuosikkia edes paksuilla värilaseilla ja lisäksi tuossa on nuo lähtijät ja tulijat monen joukkueen osalta suhteellisen päin helvettiä.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
No kerrankin HIFK on suunnilleen oikeilla sijoilla ennakossa. Ylemmäs se ei juuri nyt kuulu.
 
Nynoamous

Jäsen
Eiköhän tuo "ilman sopimusta"-kohta meinaa näitä pelaajia, joiden jatkosta joukkueessa ei tiedetä. Hagasta tiedetään, ettei jatka Lukossa.
En tiiä, ei siinä niin ainakaan lue. Voi olla myös listaus ilman sopimusta olevista pelaajista, kuten siinä lukee.
Petrus Palmu myös samalla statuksella, vaikka eikö hänenkin pois siirtymisensä ollut jo varmaa, tuleva seura vain kysymysmerkkinä vielä.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
En tiiä oonko mä vaan missannu jotain vai enkö vaan ymmärrä mut miten HPK on 4. sijalla?
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Mielestäni profiloituminen ei ole se ongelma. Onhan Sport aika vahvasti profiloitunut, mutta Tomekin ja RD:n johdolla ollaan vahvasti vanhan liiton jääkiekolla liikkeellä. Todennäköisesti Sport tulee pitämään tämän ilmeen siihen asti, että tuuletetaan organisaatiota hiukan rajummin, tai hankitaan joku nuori uusinajattelija penkin taakse.
Vielä ainakin 2 vuotta tätä kärsimysnäytelmää pitää sietää.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Surulliseksi vetää mielen. Jääkiekkolehden lopetettua emme näe myöskään legendaarista kultanumeroa enää. Olihan se loppua kohden karsittu ja aika vähän siitä mitään uutta tietoa sai, mutta vakiokamaa silti aina ennen kauden alkua ja pitkin kauttakin tuli aina lueskeltua. Onko tilanne nyt siis se, että Urheilulehden lituskalehti on ainoa painettu kausiopas? Valitettavaa että maailma on menossa tähän suuntaan että lehdet pikkuhiljaa katoaa.

Urheilulehti on samalla ainoa jääkiekkoa(kin) käsittelevä lehti joten luulisi että värkkäävät syksyksi reilun 100-sivun tuhdin lukupaketin.
 
krk607

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Malaga CF, Uusi Refla

On se surullista, ettei sitä enää julkaista. Pikkukölvinä tuli kulutettua lehti kauden aikana melkein loppuun. Esim. tussilla vedettyä yli kokoonpanoista pois siirtyneet pelaajat ja lisättyä tilalle saapuneet. Ei ollut silloin mitään eliteprospectsia tai vastaavaa, oli vain se lehti.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
En tiiä oonko mä vaan missannu jotain vai enkö vaan ymmärrä mut miten HPK on 4. sijalla?
Koskaan ei lupaa hyvää, jos "asiantuntijat" rankkaavat Kerhon kuuden sakkiin. Ei koskaan.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Surulliseksi vetää mielen. Jääkiekkolehden lopetettua emme näe myöskään legendaarista kultanumeroa enää. Olihan se loppua kohden karsittu ja aika vähän siitä mitään uutta tietoa sai, mutta vakiokamaa silti aina ennen kauden alkua ja pitkin kauttakin tuli aina lueskeltua. Onko tilanne nyt siis se, että Urheilulehden lituskalehti on ainoa painettu kausiopas? Valitettavaa että maailma on menossa tähän suuntaan että lehdet pikkuhiljaa katoaa.

Urheilulehti on samalla ainoa jääkiekkoa(kin) käsittelevä lehti joten luulisi että värkkäävät syksyksi reilun 100-sivun tuhdin lukupaketin.
Paitsi että Urheilulehden liigaennakkokin on kyllä heikompi kuin ennen. Syynä ihan puhtaasti se että Liigan TV-oikeudet ei ole enää Sanomalla vaan Telia/C Morella, joten eivät turhaan halua kilpailijan tuotetta hehkuttaa vaikka toki ennakon tekevätkin.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Ensimmäinen kausi pitkään aikaan kun emme saa kiistellä Jääkiekkolehden kausiennakon pohjalta. Sitähän saattaa tulla ikävä!
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Paitsi että Urheilulehden liigaennakkokin on kyllä heikompi kuin ennen. Syynä ihan puhtaasti se että Liigan TV-oikeudet ei ole enää Sanomalla vaan Telia/C Morella, joten eivät turhaan halua kilpailijan tuotetta hehkuttaa vaikka toki ennakon tekevätkin.
Onneksi nykyään on netti käytössä ja ennenkaikkea tämä ihana Jatkoaika.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Paitsi että Urheilulehden liigaennakkokin on kyllä heikompi kuin ennen. Syynä ihan puhtaasti se että Liigan TV-oikeudet ei ole enää Sanomalla vaan Telia/C Morella, joten eivät turhaan halua kilpailijan tuotetta hehkuttaa vaikka toki ennakon tekevätkin.
Joo näin on. Offtopicia vähän, oikeastaan koko Urheilulehti taitaa vedellä kuolonkorinoita, vaikka iso konserni taustalla sitä onkin pyörittämässä. Joku viikko sivuja on hädin tuskin 50 ja jutut menneet todella huonoiksi. Ero vaikka viiden vuoden takaiseen (Sanomiin) tai puhumattakaan Veikkaajaan on aivan massiivinen. Valioliiga ja Vakiovihjeet ja tilastot oikeastaan ainoa syy miksi kyseistä lärpäkettä tilaan. Jääkiekosta yleensä yksi juttu per lehti. Ei mitään viikkoraportteja tai katsauksia enää ole.

Toisaalta en haluaisi lopettaa tilausta, sillä siten olisin edesauttamassa ainoan ylipäätään urheilusta kirjoittavan lehden päättymistä.
 
Itse tilasin aikanaan Veikkaaja lehteä, joka oli erittäin hyvä lehti. Nyt en tilaa mitään aikakausilehteä enkä paperiversiota sanomalehdistä. Eräs paikallinen digilehti tulee vielä jonkin aikaa. Syksyllä katson miten jatkossa toimin lehtitilausten kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
En lukenut ainuttakaan viesti edeltä, koska huvitti niin halvatun paljon, mutta heinäkuiset kausiennanot on kuin jouluvalot marraskuussa. Minkä helvetin takia? Tuolta puuttuu vielä niin perkeleesti tulevia hankintoja, ettei minkäänlaista järkeä. Katotaan vaikka Pitsin jälkeen uudestaan.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013

Pitsihän on raumlaisse aito mestaruus.

Olisit lukenut aiemmat viestit. Ei ole vielä medioiden analyysejä (IL:n kesätoimittajasoopaa ei lasketa). Pohdintaa ja mielekästä jutustelua.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Aamulehti julkaisi kausiennakon. Sijoitusveikkaukset:

1. Tappara
2. Kärpät
3. Ilves
4. TPS
5. HIFK
6. Lukko
7. Jyp
8. Jukurit
9. HPK
10. Kookoo
11. Pelicans
12. KalPa
13. SaiPa
14. Ässät
15. Sport
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös