Meikä teki unelmamatkansa Ausseihin vuosi sitten, kuukauden reissu autoillen. Jos näitä euroja alkaisi kertymään noita vanhoja markkoja rivakammin, niin menen kyllä vielä uudelleenkin yhdistäen sitten sen Uuuden-Seelanninkin mukaan siihen reissuun. Vaikka Australia melkoinen lammaslaidun onkin ja ne isot kaupungit olivat pettymys, niin se luonto siellä missä sitä vielä on, on sitten kyllä eksoottisuudessaan hienoa. Tasmania ja punainen keskusta jäivät erityisesti mieleen. Näkemättä ja kokematta jäi vielä pohjoisen sademetsäalue sekä Brisbanen seudun koralliriutat. Ausseissa on mukavia ihmisiä, pirun hyvää olutta sekä suhteelisen edullista elää ja kulkea.
Futisreissu Lontooseen on myös tullut tehtyä, tosin emännän koulutusreissun siivellä, että kuljeskelin siellä yksinäni. Sopivassa porukassa voisi uusiakin.
Kiekon MM-kisoja tuli kierrettyä aikanaan enemmänkin, viimeksi olin Hamarissa. Se -95:n jälkeen niistä on kyllä mennyt maku, suomalaisia (ja ruåtsalaisia) on aivan liikaa, ennen kun oli vain tosi lätkäfaneja pari kourallista oli ihan eri fiilis. Erityisesti nämä TV-kuviin pyrkivät ärsyttävät.
Haaveissa Dublinin/Irlannin reissu, en edes oikein tiedä mikä siinä kiehtoo, ehkäpä pääasiassa whisky & Guinness.
Toinen haave on päästä joskus käymään Islannissa.