Mainos

Matkailu ja matkakohteet Suomessa

  • 70 936
  • 322

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Meillä typistyi reissu lopulta viiteen päivään ja Pohjois-Karjalaan aikataulusyistä. Ja ehkä ihan hyvä niin, alunperin kun piti Pohjois-Norjaan ajaa ja sieltä laskeutua Koillismaan kautta Pohjois-Karjalaan reilussa viikossa. Ensin höylääntyi kaksi päivää ja Norja, sen jälkeen taas kaksi päivää ja Kuusamon seutu. Niille suotakoon oma reissunsa joskus.

Ajeltiin Joensuuhun ekana päivänä ja pistäydyttiin lyhyesti kaupungilla syömässä. Kolille kylpylään illaksi ja lyhyt yö autossa, koska kolmelta lähdettiin nousemaan jo Kolin huipuille auringonnousua bongaamaan. Sattui liki pilvetön aamu siihen ja näimme koko shown alusta saakka. Muutaman tunnin patikointi kansallispuistossa siihen päälle, eväät naamaan ja siitä sitten Ryynäselle suihkuun ja varsinaiselle aamupalalle. Huikea kokemus, vaikka seuraavana päivänä kyllä tuntui kropassa.

Ajeltiin päivän aikana hissukseen Juuan kautta Nurmekseen. Juuka tsekattiin ekaa kertaa ja käytiin kävelemässä puutaloalueella sekä torikirppiksellä. Nurmes ollaan ihmetelty jo aiemmin, joten nyt suunnistettiin lähinnä syömään ja Saastamoisen vaatekauppaan tarkistamaan kattava Sastan osasto. Nurmeksen puutalokorttelit vaikuttavat olevan pitkälti asuinkäytössä ja huoliteltuja, Juuan vastaava puoliksi tyhjillään ja/tai väliaikaiskäytössä. Kivannäköistä mutta kovaa vauhtia rapistuvaa kansanperinnettä.

Nurmeksesta ajeltiin Puukarin pysäkillä, jossa vietimme yön. Iltapala, sauna ja olut huiviin, ja nukkumaan. Aamiainen ja sitten kohti Joensuuta. Ihan helvetin huikeaa ruokaa tuolla taas oli, ISO suositus, jos tuolta seudulta safkaa etsitte. Lounaan tosiaan joutuu tilaamaan, mutta on sen väärti.

Joensuussa lounas Filipoffissa - kiitokset erityisesti @Heimopäällikkö, 11,30e oli halpa hinta laatulounaasta - katseltiin vain pitäjää, käytiin JoMan matsissa, jossa pesivät Vimpelin, ja sen jälkeen syömässä Kielossa. Hyvä setti, jos ei nyt maailman mullistavin. Vahva ysi kuitenkin: kesäkeitto, kuha ja pullavanukas jäivät mieleen erityisesti, eikä mikään varsinaisesti pettänyt. 69 euron väärti. Majoitus AirBnB:n kautta ja aamulla toriaamiainen, taitokorttelin tsekkaus ja etiäpäin.

Pysähdyimme Valamossa pariksi tuntia. Vähän sateen ja ajankohdan sanelemana rikkinäinen vierailu, mutta noutopöytä napattiin, kun nälkä hiipi jo, ja se oli varsin maittava ja kattava mummojen tekemä kokonaisuus. Hyvää perinteistä kotisafkaa eri vaihtoehdoin, voi suositella tätäkin. Myymälästä nappasin tuliaisiksi muutaman luostarilagerin.

Illalla haimme yöpaikkaa jostain kivalta taukopaikalta ja päätin ajella Kangasniemelle, kun on ihan nättiä seutua. Sieltä löytyikin spotti, johon pääsi pakittamaan aivan veden äärelle. Aamulla käytiin Pieksämäellä moikkaamassa suvun yli ysikymppistä matriarkkaa, tepasteltiin kaupungilla, syötiin Mortonin burgerit ja tsekattiin vielä Savon radan museo, jota en koskaan asuessani tuolla edes noteerannut. Näytin myös lapsuuden leikkitantereita vaimolleni. Illaksi yöpymään Jykylään ja sieltä seuraavan päivän aikana kotiin.

1800 kilsaa, eli alkuperäinen 3300 kutistui aika reilusti. Ensi vuodeksi jäi polttelemaan nousu itärajaa pitkin jonnekin Kuhmon korkeudelle ja sieltä Kajaaniin sekä Joensuun ja Pieksämäen kautta alas etelään. Idässä Ilomantsin seutu ja EU:n itäisin kohta kiinnostaisi. Ylipäätään itseäni kiinnostaa tuo P-Karjala, Kainuu ja Koillismaa enemmän kuin muut alueet Suomessa pl. eteläinen Savo, jonka suhteen olen jäävi arvioimaan. Hyvää ruokaa, vehreä ja monipuolinen luonto sekä leppoisa meno, mikäs sen parempaa. Lappi on sitten oma juttunsa, mutta sitä en vielä riittävästi tunne, jotta lähtisin vertailemaan.

Liitteenä otos Kolilta joskus neljän jälkeen.

Edit. Typoja puhelimella.
 
Liitteet

  • Koli.jpg
    Koli.jpg
    78,1 KB · kertaa luettu: 165
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Siinäpä se ongelma juuri on, että tavallisia ruokapaikkoja täytyy oikein etsiä, kun valtaosa paikoista tarjoaa vain pizzaa ja burgeria. Ja sitten kun löytää, on hintataso älyttömän korkea.

Lounaspaikoista sentään löytää muutakin, kunhan muistaa olla ottamatta eineslihapullia. Mutta heti kun lounasaika päättyy, on menu taas täynnä pizzoja ja burgereita.

Ultra Bra oli oikeassa: Suomalainen ruoka on pahaa, älä tuhlaa siihen rahaa.
Vaikka menee vähän turhanaikaiseksi inttämiseksi, niin olen vahvasti toista mieltä - ihan fiksuja ruokapaikkoja löytyy, jahka hiukan penkoo. Ymmärrettävästi pienillä paikoilla kaupungilla kävely ei niitä tuo eteen kuten jossain ulkomailla, mutta ehkä näissä kannattaisi ottaa vertailukohdiksi about saman kaliiberin suomalaisverrokit. Ruoka Suomessa on kieltämättä lounasajan ulkopuolella hintavaa. Toisaalta varsinkin koko perheenä matkatessamme ja loma-aikaan kotona muutenkin teemme niin, että aamiainen on kattava, lounas myöhäinen kera kahvien ja joskus illalla syödään sitten illallinen/iltapala. Joka ilta ei tarvitse syödä a'la carte -paikoissa varsinkin jos majoitus sallii omat eväät.

Viimeinen rivi lienee pienellä vekkulilla heitetty, mutta otan senkin nyt tosissani ja intän vastaan. Suomalainen ruokakulttuuri on helvetin monipuolinen idän ja lännen sulatusuuni, leipätarjonta maailman mittakaavassakin poikkeuksellinen, raaka-aineet puhtaita ja ihan perinteinenkin safka pienellä mielikuvituksella aivan mahtavaa. Kuvatodisteena Puukarin pysäkin iltapala, jonka siis kruunasin itse iltaoluella terassilla.
 
Liitteet

  • Puukarinpysäkki.jpg
    Puukarinpysäkki.jpg
    155,6 KB · kertaa luettu: 177
Viimeksi muokattu:

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kyllähän niitä tosiaan löytyy ja monenlaista paikallista erikoisuuttakin on tarjolla, mutta onhan tarjonta keskimäärin todella mielikuvituksetonta ja kehnoa, jos vertaa ihan vaikkapa Viron tarjontaan. S-ryhmän ja muiden ketjujen paikat jyräävät ja itsenäisemmätkin paikat ovat enimmäkseen juuri tätä burgeri-osastoa. Erityisen vaikeaksi menee, jos haluaa laadukasta ja mietittyä kasvisruokaa, vaikka ainahan siellä listalla se joku pakollinen kasvisannoskin kieltämättä on.
 
1800 kilsaa, eli alkuperäinen 3300 kutistui aika reilusti. Ensi vuodeksi jäi polttelemaan nousu itärajaa pitkin jonnekin Kuhmon korkeudelle ja sieltä Kajaaniin sekä Joensuun ja Pieksämäen kautta alas etelään. Idässä Ilomantsin seutu ja EU:n itäisin kohta kiinnostaisi. Ylipäätään itseäni kiinnostaa tuo P-Karjala, Kainuu ja Koillismaa enemmän kuin muut alueet Suomessa pl. eteläinen Savo, jonka suhteen olen jäävi arvioimaan. Hyvää ruokaa, vehreä ja monipuolinen luonto sekä leppoisa meno, mikäs sen parempaa. Lappi on sitten oma juttunsa, mutta sitä en vielä riittävästi tunne, jotta lähtisin vertailemaan.
Eipä mittään, kiva kun kävitte kurjassa Karjalassa! Jos tuo Mantsin alue kiinnostaa, niin siellä kannattaa käydä Möhkössä ihailemassa paikkoja ja jos kiinnostaa, niin sieltä löytyy myös paljon sotamuistomerkkejä kun siellä käytiin kovat taistelut jatkosodassa. Ehdottomasti paras ruokapaikka on Parppeinpirtti parppeinvaaralla. Itäisimmällä pisteellä nyt ei paljonkaan ole katsomista, rajapyykit lähinnä mutta siinä on mukava yöpymispaikka kodalla järven rannalla hieman ennen itäisintä pistettä. Patvisuolla suosittelen myös käymään, hyviä päiväkävelyreittejä suolla ja yks hienoimmista itä-suomen hiekkarannoista, jossa on myös mukava yöpyä vaikka autossa, teltassa tai riippumatossa. Paljonhan täällä on nähtävää jos vaan luonnossa liikkuminen kiinnostaa. Ainoa ongelma tuolla rajanpinnassa liikkuessa voi olla tuo auton lataaminen, mutta luulen kyllä että etanalataus onnistuu monessakin paikassa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kyllähän niitä tosiaan löytyy ja monenlaista paikallista erikoisuuttakin on tarjolla, mutta onhan tarjonta keskimäärin todella mielikuvituksetonta ja kehnoa, jos vertaa ihan vaikkapa Viron tarjontaan. S-ryhmän ja muiden ketjujen paikat jyräävät ja itsenäisemmätkin paikat ovat enimmäkseen juuri tätä burgeri-osastoa. Erityisen vaikeaksi menee, jos haluaa laadukasta ja mietittyä kasvisruokaa, vaikka ainahan siellä listalla se joku pakollinen kasvisannoskin kieltämättä on.
En tiedä, kuinka olemme onnistuneet syömään varsin laadukkaasti ja pääosin järkevään hintaankin yli kymmenen vuoden ajan Suomea kesäisin kiertäessämme. Ehkä osa syynä on se, että pääasiassa etenemme aamupala - myöhäinen lounas - illallinen/iltapala -metodillla, emmekä juurikaan syö turistikohteissa vaan kaupungilla tahi majataloissa. Em. Puukarin Pysäkki Valtimolla, Haapala Sotkamossa, Tertin kartano Mikkelissä ja Valtionhotelli Punkaharjulla (tai mikä se nykyään onkaan) tulevat nopeasti mieleen, joista sai aikamoisen ilotulituksen suomalaista safkaa. Siihen päälle joka pitäjästä löytyvä paikallinen leipomo, niin aika pitkälle pääsee ja samalla saa tyypit paikallisista painotuksista ja tulkinnoista kaikille tutuista riisipiirakoista ja ruisleivistä.

Uskallan kyllä väittää, ettei pienestä virolaiskaupungista löydy sen kummempaa safkaa kuin suomalaisvertaisestaan. Tallinna, Pärnu ja Tartto vertautukoon kokoisiinsa ja kaltaisiinsa. Helmiä löytyy toki vaikkapa Viljandista, mutta niin löytyy keskeltä metsää Suomestakin. S-ryhmä -ongelma Suomessa on, sen tunnistan ja tunnustan.
 
Helmiä löytyy, sitä en kiistä. Mutta valtaosa matkan varrelle ilman erityistä etsimistä osuvista paikoista on juuri näitä ketjuruokaloita. Tietysti itsenäisten pikkupaikkojen kohdalla on mahdollisuus törmätä myös ihan luokattomaan kuraan, joten sellaisessa minimitason turvaamisessa nämä ketjupaikat ovat ihan hyviä. Mutta en siis kiistä, etteikö hyvää ja originellia mestaa löytyisi, mutta valtaosa ei näitä ole.
 
Joo, Suomi on laaja maa väkimääräänsä nähden, enkä itsekään roadtripin ruokapaikkoja jätä sen varaan, että ajelen sinne, mikä nälän yllättäessa ensiksi tulee vastaan. Otan sen verran takaisin, etten Virossa ole ollut vastaavilla matkoilla yli kymmeneen vuoteen, mutta esim. taannoisella Italia-Slovenia-Kroatia -reissulla kahvien haku lähimmästä kahviosta tai lounassuositusten kysyminen paikallisilta johti aivan samanlaisiin hazardeihin ja onnistumisiin kuin Suomessakin. Varmimmat setit osuivat ennakkoon Googlaamalla ja Mapsiin merkkaamalla, vaikka se vähän tylsää onkin.

Edit. Alkuperäinen väite oli siis se, että suomalainen safka on pahaa. Voi olla, jos kiertää ABC:ltä toiselle, vaan ei ole, jos keskikokoisessa kaupungissa uhraa viisi minsaa mapsiin.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eipä mittään, kiva kun kävitte kurjassa Karjalassa! Jos tuo Mantsin alue kiinnostaa, niin siellä kannattaa käydä Möhkössä ihailemassa paikkoja ja jos kiinnostaa, niin sieltä löytyy myös paljon sotamuistomerkkejä kun siellä käytiin kovat taistelut jatkosodassa. Ehdottomasti paras ruokapaikka on Parppeinpirtti parppeinvaaralla. Itäisimmällä pisteellä nyt ei paljonkaan ole katsomista, rajapyykit lähinnä mutta siinä on mukava yöpymispaikka kodalla järven rannalla hieman ennen itäisintä pistettä. Patvisuolla suosittelen myös käymään, hyviä päiväkävelyreittejä suolla ja yks hienoimmista itä-suomen hiekkarannoista, jossa on myös mukava yöpyä vaikka autossa, teltassa tai riippumatossa. Paljonhan täällä on nähtävää jos vaan luonnossa liikkuminen kiinnostaa. Ainoa ongelma tuolla rajanpinnassa liikkuessa voi olla tuo auton lataaminen, mutta luulen kyllä että etanalataus onnistuu monessakin paikassa.
Kiitokset jälleen näistä, Möhkö olikin jo kiikarissa ja luonto tuolla tosiaan tarjoaa parastaan. Lataus hoitunee leirintäalueilta, julkisia asemia siellä ei tosiaan näytä Tuupovaaran, Joensuun, Lieksan ja rajan välisellä alueella toistaiseksi olevan.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kyllähän niitä tosiaan löytyy ja monenlaista paikallista erikoisuuttakin on tarjolla, mutta onhan tarjonta keskimäärin todella mielikuvituksetonta ja kehnoa, jos vertaa ihan vaikkapa Viron tarjontaan. S-ryhmän ja muiden ketjujen paikat jyräävät ja itsenäisemmätkin paikat ovat enimmäkseen juuri tätä burgeri-osastoa. Erityisen vaikeaksi menee, jos haluaa laadukasta ja mietittyä kasvisruokaa, vaikka ainahan siellä listalla se joku pakollinen kasvisannoskin kieltämättä on.

Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan, Saksaan… kaikissa paikoissa löytyy kyläravintoloita, joissa saa ruokaa. Suomessa einestä, pizzaa ja purilaista.

Alkuperäinen väite oli siis se, että suomalainen safka on pahaa. Voi olla, jos kiertää ABC:ltä toiselle, vaan ei ole, jos keskikokoisessa kaupungissa uhraa viisi minsaa mapsiin.

Toki hyviä paikkoja löytyy, mutta ne paikat täytyy tietää. Ei tosiaan tarvitse kuin lähteä Viroon niin paikkoja löytää pysähtymällä ilman kummempaa etsimistä.

Suomessa vika on se, että ihmisen täytyy etsiä paikka, josta saa muuta kuin pizzaa ja purilaista. Persoonallisia ja kivoja kahviloita kyllä löytyy, mutta ruokapaikat ovat harvassa. ABC-kulttuuri on varmaan iso syyllinen, koska paikallisetkin käyvät mieluummin niissä kuin paikkakuntiensa omissa paikoissa.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Uskallan kyllä väittää, ettei pienestä virolaiskaupungista löydy sen kummempaa safkaa kuin suomalaisvertaisestaan. Tallinna, Pärnu ja Tartto vertautukoon kokoisiinsa ja kaltaisiinsa. Helmiä löytyy toki vaikkapa Viljandista, mutta niin löytyy keskeltä metsää Suomestakin.
Näin on, Viron turistialueiden ulkopuolella tarjonta on suhteellisen vaatimatonta ja joku ABC:n sapuska ei niille kyllä häviä. Siellä sentään se leike on aina paistettu tuoreessa öljyssä eikä eltaantuneessa rasvassa. Niiden helmien löytämiseksi pitää sitten olla vinkkejä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Onhan niitä safkapaikkoja, mutta kun esimerkiksi @sampio Joensuusta puhuit, tarjonta on kyllä mennyt koko ajan heikompaan. Filipoff on noin ainoa uusi avattu ravintola, aiemmin oli erittäin laadukas italialainen (joo, pizzeriat mainittu, mutta Oikeasti Italialainen) La Passione -> nurin nopeasti, useita paikallisia pitopalvelupohjaisia ravintoloita -> lopettaneet. Sama Kolilla, Ryynänen sinnittelee, mutta kaikki, aivan kaikki muu seutu nykyään PKO eli S-ryhmän ketjukamaa, kuten alkaa olla koko maakunta. Kielo ja Local Bistro vielä sinnittelevät Jenssissä, tosin jälkimmäinen muutti kai vähän pakolla huonompiin ja halvempiin tiloihin yhden nurin menneen paikan tilalle.

Käsittämättömintä on kuitenkin, että jumalauta Pohjois-KARJALAN pääkaupungista ei ole enää vuosiin saanut karjalaista pitopöytää edes erikseen tilaamalla, koska Puukello-ravintolan korvasi BURGEREISTAAN tunnetu Kerubi. Eikä seuraajaa löydy millään perinnepöydälle, edes kesällä. Jutulle josta koko seutu periaatteessa tunnetaan. Pitää matkustaa sen perässä Nurmekseen (Bomba, satunnaisesti tarjolla), Valtimolle (Puukari, sama juttu) tai pysyvämmin Ilomantsiin Parppeinpirtille.

Eli juurikin pitää etsiä, lähteä kauas, kun sen pitäisi olla juuri se myyntijuttu, brändin keskiö.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Eli juurikin pitää etsiä, lähteä kauas, kun sen pitäisi olla juuri se myyntijuttu, brändin keskiö.

Ja se, mitä ulkomaalaisille turisteille pitäisi olla ensimmäisenä tarjolla.

Hyvän ruokapaikkakulttuurin ei tunnista siitä, että 50 000 – 100 000 tuhannen asukkaan kaupungista löytyy googlettamalla yksi mainitsemisen arvoinen ruokapaikka, vaan keskimääräisten taukotupien ja kyläbaarien tarjonnasta. Näissä pizzat ja purilaiset ovat valitettavasti enemmän sääntö kuin poikkeus.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Käsittämättömintä on kuitenkin, että jumalauta Pohjois-KARJALAN pääkaupungista ei ole enää vuosiin saanut karjalaista pitopöytää edes erikseen tilaamalla, koska Puukello-ravintolan korvasi BURGEREISTAAN tunnetu Kerubi. Eikä seuraajaa löydy millään perinnepöydälle, edes kesällä. Jutulle josta koko seutu periaatteessa tunnetaan. Pitää matkustaa sen perässä Nurmekseen (Bomba, satunnaisesti tarjolla), Valtimolle (Puukari, sama juttu) tai pysyvämmin Ilomantsiin Parppeinpirtille.
Kieltämättä erikoista ja harmillista, jos näin on. Tietysti realismia lienee, ettei talousalue itsessään kannata, kun kotonasyöminen on pitkälti suomalainen juttu ja turistivirrat isommissa määrin suuntaavat ohitse. Voisi kuvitella kuitenkin, että ainakin kesäaikaan löytyisi kysyntää hyvin markkinoidulle ja sopivasti modernisoidulle karjalaiselle keittiölle. Torilla Lietsun Pada tarjosi piirakoita ja karjalanpaistia, joten pientä yritystä siihen on.

Vaan enpä tätä omalla kohdallani pidä ongelmana, kun hyviä ruokapaikkoja on löytynyt kaikille reissuille ja ulkomailla yhtälailla etenen pääosin valmiiden merkintöjen avulla. Tosiaan vähän tylsää, mutta mikään ei vituta enemmän kuin kallis ja paska lounas.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Hyvän ruokapaikkakulttuurin ei tunnista siitä, että 50 000 – 100 000 tuhannen asukkaan kaupungista löytyy googlettamalla yksi mainitsemisen arvoinen ruokapaikka, vaan keskimääräisten taukotupien ja kyläbaarien tarjonnasta. Näissä pizzat ja purilaiset ovat valitettavasti enemmän sääntö kuin poikkeus.
Keskikokoista suomalaisesta kaupungista ja pääteiden varsilta löytyy aivan varmasti hyvää safkaa, mutta täytyy vain tajuta se, että harvaanasutuilla seuduilla ei voi odottaa ilotulitusta kymmenen kilometrin välein. Jos jätät kotimaassa matkustamisen väliin siksi, ettei huoltoasemilla tai satunnaisesta kirkonkylästä löydy fiksua ruokapaikkaa, harmi osaltasi. Itse olen valmis poikkeamaan hiukan reitiltäni tai ajan sata kilsaa eteenpäin mieluummin kuin syön huonon lounaan, koska kotimaahani tutustuminen on osa yleissivistystä. Enkä oikeastaan ymmärrä, miksi ennakointi ja paikkojen googlaaminen olisi muillekaan niin paha rasti. Helsingissä sitä ei tarvitse tehdä, koska vaihtoehtoja tulee vastaan jatkuvasti, mutta Kainuussa naapusten välillä voi olla se 20 km matkaa, eikä siihen väliin kovin montaa ravintolaa ole pystytetty. Silloin on ihan hyvä ottaa selvää safkapaikoista, ettei tarvitse seuraavan ABC:n kassalla kirota kohtaloaan.

PS ABC:n liiketiloissa on yksityisiä yrityksiä myös ja esimerkiksi Lohjan ison apsin sisääntulon vasemmalla puolella mainio Deli Bakers. Lounasta sieltä ei saa, mutta täytetty tuore croissant ja laadukas paikallisen paahtimon kahvi kannattaa käydä hakemassa S-linjaston valikoiman sijaan. Erinomainen olutvalikoima löytyy myös. Vastaavia helmiä on varmasti muillakin apseilla.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kieltämättä erikoista ja harmillista, jos näin on. Tietysti realismia lienee, ettei talousalue itsessään kannata, kun kotonasyöminen on pitkälti suomalainen juttu ja turistivirrat isommissa määrin suuntaavat ohitse. Voisi kuvitella kuitenkin, että ainakin kesäaikaan löytyisi kysyntää hyvin markkinoidulle ja sopivasti modernisoidulle karjalaiselle keittiölle. Torilla Lietsun Pada tarjosi piirakoita ja karjalanpaistia, joten pientä yritystä siihen on.

En kutsuisi neljän viikon pop up -kahvilaa edes pieneksi yritykseksi asiaan. Olemattomaksi lähinnä. Tokihan karjalanpaistia satunnaisesti lounaaksi kaupungissa on jossain tarjolla, mutta minkään karjalaisen pitopöydän kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Torin ainoa piirakkapajakin lopettaa nyt kokonaan, kun kauppahallin rakentaminen alkaa. Vietnamilaisia kahviloita ja burgerpaikkaa ja kreikkalaista jne. torilla on ympärivuotisesti useita.

Siinä on meillä karjalaisen kulttuurin pääkaupunki. ”Hauskinta” asiassa on, että sitä edellistä paikkaa piti nimenomaan Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö, joka on sittemmin tuhonnut kaupungista muutakin kulttuuriperintöä (Wanha Jokela) hyvin näyttävästi, mutta se on toinen tarina.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Keskikokoista suomalaisesta kaupungista ja pääteiden varsilta löytyy aivan varmasti hyvää safkaa, mutta täytyy vain tajuta se, että harvaanasutuilla seuduilla ei voi odottaa ilotulitusta kymmenen kilometrin välein.

Ei sen tarvitse olla ilotulitusta, vaan yksinkertainen vaihtoehto pizzoille ja purilaisille riittäisi. Näitä jostain syystä löytyy (liioitellusti) kymmenen kilometrin välein. Nykyään ruokakauppojen tiskiltä saa parempaa ruokaa kuin ravintolasta, niistä kun löytyy salaatteja ja risottoa.

Olen käyttänyt korona-ajan kesät kotimaanmatkailuun, joten en ole tätä väliin jättänyt, mutta seuraavan lomani vietän (jos taloudellinen ja maailmanpoliittinen tilanne sallivat) jossain, missä kohdetta tai reittiä ei määrittele seudun ainoa kelvollinen ruokapaikka.

ABC:llä en ole ruokaillut koskaan juuri sen takia, että ne tuhoavat paikallista ravintolakulttuuria.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Siinä on meillä karjalaisen kulttuurin pääkaupunki. ”Hauskinta” asiassa on, että sitä edellistä paikkaa piti nimenomaan Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö, joka on sittemmin tuhonnut kaupungista muutakin kulttuuriperintöä (Wanha Jokela) hyvin näyttävästi, mutta se on toinen tarina.
Arght, tuhoat tehokkaasti hyväksi muodostuneen mielikuvani vireästä ja vehreässä Joensuusta. Kai 60's Palaver ja Another Doggy ovat ensi kesään mennessä muuttuneet S-ryhmän paikoiksi : )

Tätä taustaa vasten Filipoffin talon pelastanut yrittäjä teki kulttuuriteon. Hieno talo ja tyylillä modernisoitu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tunnistan ongelman. Tempaisin timohaapalamaisesti pitkähkön automatkan jokin aika sitten ja ajatuksella, että "ei sitten kebulaan tai S-ketjulle". Eihän siitä mitään tullut ja ei muutta kuin ABC:lle. Kahvia sentään sai muualtakin kuin Esson baarista - vaikka kunnon huoltsikassa toki onkin aina tunnelmansa. Esson baarit vaan alkavat olla valitettavan vähissä ja tilalle pelkkää apsia jonka on nähnyt tuhat kertaa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jos pääteiltä hiukan poikkeaa, niin varsinkin kesäaikaan on tarjolla kahvien saralta paljon vaihtoehtoja. Eikä tartte aina edes poiketa pääteiltä, kun pysähtyy johonkin, tsekkaa mapsista hakusanalla "kahvila" osumat ja suuntaa niiden mukaan. Lounaan ja illallisen osalta ehkä joutuu ajamaan enemmän, mutta vähintään ok kahvit ja pullan löytää vaikka paikallisen leipomon tiskiltä. Usein myös keitto- tai salaattilounaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jos pääteiltä hiukan poikkeaa, niin varsinkin kesäaikaan on tarjolla kahvien saralta paljon vaihtoehtoja. Eikä tartte aina edes poiketa pääteiltä, kun pysähtyy johonkin, tsekkaa mapsista hakusanalla "kahvila" osumat ja suuntaa niiden mukaan. Lounaan ja illallisen osalta ehkä joutuu ajamaan enemmän, mutta vähintään ok kahvit ja pullan löytää vaikka paikallisen leipomon tiskiltä. Usein myös keitto- tai salaattilounaan.

Kahvilapuolella näitä kyllä on kivasti, safkaa vähän vähemmän. Tyyppiesimerkki Suomen kai suunnilleen ajetuimmalla eli vitostiellä Miekankosken kahvila, vanhaan taloon tehty loistava kesäkahvila Mäntyharjussa. Nykyään on oikea kylttikin, ennen vain pieni lappu tienpenkalla.
 
Jeffrey

Jäsen
Ongelmahan on ihan todellinen. Aikanaan kun enemmän tuli ajeltua Suomea niin samalla agendalla liikuttiin, tosin äkkiä huomasi ampuvansa sitä enemmän itseään nilkkaan mitä enemmän ABC:tä vältteli.

En tiedä onko tarjonta parantunut vai onko vain omat matkat kohdistuneet sopivampiin kohteisiin. Tuossa toissa viikolla otettiin ekstempore stoppi Vääksyyn ja olihan kerrassaan ihmeellinen stoppi. Toki kanava ja Päijänne toivat ihan oman tunnelmansa, ja kanavan kyljessä olevia ravintoloita tutkiskellessa useampaankin olisi voinut piipahtaa.

Vahva suositus täältä jos ohi ajelee, koukkaus ei edes ole päätieltä kuin ihan marginaalinen. Sellainen vinkki saatiin nopealla soitolla, että Majakkapaviljonki on ruokapuolelta itse saatanasta, joten käytiin vain maisemat ihastelemassa ja ruokailu oli sitten kanavan rannassa. Hyvää kotimaista ruokaa ja hintalaatusuhde oikein maistuva.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
@Jeffrey Vanha Vääksy on hieno paikka sekä luonnon että muun miljöön puolesta. Ranskalainen kyläpuoti, Kanavan Panimo ja Metsälinnan kahvila, miksei vähän pitäjän ulkolaidalla sijaitseva Vintage Rusty Cafe myös. Tai Kanavan Helmi, josta saa hyvät jäätelöt (myös koirille omat annoksensa). Kolme kertaa tässä vuoden sisään ollaan poikettu vain hengailemaan.

Viimeisimpiin viesteihin liittyen ohessa mainio listaus kahvilapuolesta. Voisi lisätä vaikkapa Karoliinan Kahvimyllyn Leivonmäeltä ja Kasvihuoneilmiön Lohjalta vanhan ykkösten varrelta (eli Nummi-Pusulasta). Ja monta muutakin.

Matka | Saaressa sijaitseva lettukahvila, tukkilais miljöö ja farmi, jonka kakkupalat ovat "törkeän kokoisia" – tässä ovat Suomen ihanimmat kahvilat
 
Piti ihan googlata mihin lopulta eksyttiin, Wine&Cafe Jokiranta meille osui ja tuolla suomitapakset ja herkkuvohvelit. Kuullemma Kanavan Kunkussa olisi poikkeuksellisen hyvä muikkuannos, mutta se jäi nyt sitten seuraavaan kertaan. Myös Lehmonkärkeen saatiin suosituksia, mutta tuo oli myös vähän etäämmälle Vääksystä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
@Jeffrey Vanha Vääksy on hieno paikka sekä luonnon että muun miljöön puolesta. Ranskalainen kyläpuoti, Kanavan Panimo ja Metsälinnan kahvila, miksei vähän pitäjän ulkolaidalla sijaitseva Vintage Rusty Cafe myös. Tai Kanavan Helmi, josta saa hyvät jäätelöt (myös koirille omat annoksensa). Kolme kertaa tässä vuoden sisään ollaan poikettu vain hengailemaan.

Viimeisimpiin viesteihin liittyen ohessa mainio listaus kahvilapuolesta. Voisi lisätä vaikkapa Karoliinan Kahvimyllyn Leivonmäeltä ja Kasvihuoneilmiön Lohjalta vanhan ykkösten varrelta (eli Nummi-Pusulasta). Ja monta muutakin.

Matka | Saaressa sijaitseva lettukahvila, tukkilais miljöö ja farmi, jonka kakkupalat ovat "törkeän kokoisia" – tässä ovat Suomen ihanimmat kahvilat

Harmi muuten, että Karoliinan kahvimylly oli pakotettu tielinjauksen myötä muuttamaan. Uusi paikka on paljon tylympi ja miljöö aika tehdas/huoltoasema vrt. entinen idyllinen puutalo. Hieno paikka sekin silti.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Käsittämättömintä on kuitenkin, että jumalauta Pohjois-KARJALAN pääkaupungista ei ole enää vuosiin saanut karjalaista pitopöytää edes erikseen tilaamalla, koska Puukello-ravintolan korvasi BURGEREISTAAN tunnetu Kerubi. Eikä seuraajaa löydy millään perinnepöydälle, edes kesällä. Jutulle josta koko seutu periaatteessa tunnetaan. Pitää matkustaa sen perässä Nurmekseen (Bomba, satunnaisesti tarjolla), Valtimolle (Puukari, sama juttu) tai pysyvämmin Ilomantsiin Parppeinpirtille.
Luulisin, ettei päivittäin tarjottavalle karjalaiselle pitopöydälle vain ollut yksinkertaisesti riittävää kysyntää Joensuun kokoisessa kaupungissa. Toki ehkä markkinointikin oli aika vaatimatonta, mutta tässä lienee joka tapauksessa perussyy asialle.

Kävin nimittäin ite tuolla 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella välillä aika useinkin syömässä, kun Karjalantalolla tavattiin järjestää erinäisiä pieniä tilaisuuksia, joihin työni puolesta osallistuin. Ja käytännössä joka kerta ihmettelin sitä, että eipä siellä sitten lounasaikaankaan juuri ketään "ulkopuolisia" syömässä ollutkaan, vaikka isoon saliin olisi kyllä porukkaa mahtunut. Mikään edullinen paikkahan tuo Karjalantalon ravintola (viimeisinä vuosinaan taisi olla muuten jollain muulla nimellä kuin Puukello?) ei myöskään ollut; jos nyt en väärin muista, lähemmäs 30 euroa siellä olisi saanut lounaasta maksaa eli tuskinpa olisi omalla rahalla tullut monesti käytyä.

Eikä se muuten Ilomantsin Parppeinpirtilläkään ole karjalaista pitopöytää tarjolla satunnaiselle kävijälle päivittäin kuin kesäaikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös