Mainos

Matias ”Maso” Lehtonen HPK:n valmentajana

  • 113 078
  • 514
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Olen kuullut että Toivola lähtisi tämän kauden jälkeen turhautuneena. Jos näin ei olekaan, niin hyvä juttu varmasti. Mistä sitä UTJ:n pitkällä projektilla saisi. Ellei sitten esim joku tyyliin ”Pekka Virta” lähde urheilupuolta johtamaan.
Louhen Jykähän olisi siihen rooliin "omasta takaa". Vaan taitaa tj:n homma kiinnostaa enemmän.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Annan kyllä Sihvoselle tunnustusta sekä takavuosien jääkiekkojournalismin muutoksesta että monien pelitavallisten asioiden - meidän pelin - puolesta puhumisesta, mutta silti jaksan kyllä ihmetellä, miksi Sihvonen on niin vahvasti Pikkaraisen puolella. Pike ei mielestäni juurikaan edusta Lintumäkeläistä taitokiekkoa tai Jalosen ja Pennasen meidän peliä. Sinänsä olen edelleen sitä mieltä, että Pike olisi Kerhon kaltaiselle organisaatiolle ns. varma valinta, jos uskottava taistelu keskikastin sijoituksista on riittävä tavoite vuodesta toiseen. Tälläkin hetkellä sekä pelillinen tilanne että sijoitus sarjataulukossa olisivat todennäköisesti parempia ilman loukkaantumissumaa.
Varsinaiseen valmentaja-asiaan ajattelin ottaa kantaa vasta, kun seura on ensi vuoden valmennuksensa julkistanut. Sen verran halusin kuitenkin esittää toivetta, että näitä S****sen sensaatiohakuisia ja varsinaisesta asiasta riippumatta, tahallaan yleistä mielipidettä vastaan käännettyjä oksennuksia ei linkitettäisi tänne. Niin kauan kun klikkejä tulee, jatkaa tuulitakki kääntymistään vastatuuleen.

Ja tämä kommenttini siis yleisellä tasolla, ei millään tavalla @Tolppa kohdistuen sinuun. Itse asiassa valitsin lainauksen aasinsillaksi ja siksi että se seurailee minunkin kokonaisuusajatuksia S******sta.
 
Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit

No minähän sen linkin laitoin. Ajattelin, että kun alkuperäinen lähde on kyseisestä aviisista niin laitetaan tuo Sihvosen kommenttikin. Voihan se olla, että Petterillä on jokin agenda Kerhoa vastaan, mutta itse suhtaudun niihin [P:n palstaan] viihteenä.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Viddu miten hieno peliliike Kerholta! Itse veikkaan, että parin vuoden päästä muut katselevat ihmeissään, miten Hämeenlinnassa tajuttiin tämä homma ja muilta meni ohi. Vähän sama kuin Ahokas Kouvolassa ja Niemelän kaaneissa. Toki sillä erotuksella, että Maso on vielä näitä värikkäämpi persoona.
Just tämä, hyvä nouseva haku HPK:lta. Maso Lehtonen tuo varmasti uutta virtaa ja pelitavallisia asioita HPK:n peliin. Rohkea nosto, mutta arvioin, että Mason kanssa ei varmasti jäädä miinukselle, jos saa työrauhan eikä odoteta ihmeitä ekalla Liigakaudella.

Peluutti himputin hyvää kiekkoa Ketterässä, joka oli jatkuvan liikkeen kautta luovaa, mutta myös tarpeen vaatiessa härskin kovaa eli värikästä katsottavaa. Vuoden valmentajan titteli Mestiksen Ketterässä kauden 2017-2018 jälkeen ja samoin Ketterässä keväällä 2019 ja 2020 Mestiksen mestaruudet. Suomen Cupin voitto myös Ketterässä. RoKi:n valmentaja 2021-2022, mutta tippui niukasti otteluin 4-3 Ketterälle välierän kovissa otteluissa, Kiekko-Pojat möyhentyivät sitä ennen puolivälierässä otteluin 4-1.

Kuluva kausi Mestiksen RoKissa käynnistynyt hieman takkuillen ja toistaiseksi sijalla 6. Mestiksessä. Nousee takuulla playoffseissa mahdollisesti jopa uhmaamaan Kiekko-Espoon voittokulkua vaikka kovia joukkueita ovat Ketterän lisäksi alkukaudella olleet IPK, Kiekko-Vantaa ja Hermes.

Itselleni Masosta on jäänyt kuva tinkimättömän värikkäänä valmentajana, jopa katupoikamaisena äijänä. Vaatii erittäin paljon pelaajilta treeneissä ja peleissä. Peluuttaa hyvin kiekollista peliä, mutta tykkää myös em. peluuttaa pientä "sikaa" tarpeen vaatiessa ja siksi joukkueissa mukana aina joku/joitakin grindereitä. HPK:n "sikakatsomo" kiittää.

Luulen, että jos HPK:lla on vain kärsivällisyyttä Mason kanssa, niin voi olla pitkäaikainenkin valmentaja joukkueessa. Ensimmäinen Liigakausi varmasti vaikea, mutta sen yli kun mennään, niin jatkossa lupa odottaa myös prosessista voittavaa tulosta. Toivottavasti saa haluamansa työkalut ja valmennusrauhan.
 
Viimeksi muokattu:

Jaageri68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Itse olen tässä nyt eilisen uutisen jälkeen katsonut sekä lukenut lähes kaikki mahdolliset Lehtosen haastattelut ja kyllähän tässä optimistinen saa alkaa olemaan tästä hausta sen toteutuessaan.
Suosittelen kaikille kuuntelemaan Jäähyboksi-podcastin jakson viime vuoden tammikuulta. Parin tunnin aikana Maso puhuu urastaan pelaajana ja valmentajana, sekä kertoo, mitä vaatii pelaajilta ja itseltään. Haastattelujen perusteella on tullut hyvä kuva hänestä, enkä malta odottaa mitä hänellä on HPK:lle tarjota.
 
L

luigitar

Paajanen viilettää Hifkin nelosessa tänään. Mason näkökulmasta olisi aika lottovoitto, jos mies palaisi oranssiin.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Miksi olisi?

Että silleen...
Melkein kysyisin perusteluita siihen miksi EI olisi?

Paajanen on edelleenkin sellainen sentteri, joka voi oikein roolitettuna pelata ketjussa kuin ketjussa. Tämän lisäksi hän on tunnollinen omaan päähän, napsii aloituksia, antaa kentälle aina kaikkensa ja tarvittaessa pystyy tulostaulullakin näkymään varsin tehokkaasti.

Tähän kun vielä lisää hänen luontaiset johtajakykynsä ja sen että on HPK:n oma kasvatti ja edelleen vaikuttaa Hämeenlinnassa, niin tottakai tällaisen henkilön paluu oranssiin olisi iso lottovoitto seuralle oli sitten sen hetken valmentajana Lehtonen tai vaikkapa Tiilikainen.

Yksi heikompi kausi ei ainakaan omissa silmissä tee Paajasesta mitenkään heikkoa hankintaa.

Että silleen…
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu

Näinpä, näinpä...ehkä...

Mutta kun ollaan Mason ketjussa, niin ihan mielenkiintoista olisi tietää perusteita kyseisen kirjoittajan väitteelle, että nimenomaan Mason näkökulmasta olisi lottovoitto.

Että silleen...
 
L

luigitar

Näinpä, näinpä...ehkä...

Mutta kun ollaan Mason ketjussa, niin ihan mielenkiintoista olisi tietää perusteita kyseisen kirjoittajan väitteelle, että nimenomaan Mason näkökulmasta olisi lottovoitto.

Että silleen...

Heitinga juuri kirjoitti hyvät perustelut asialle. Lisätään
kuitenkin vielä:

Pennasen ensimmäisellä kaudella jäällä viiletti Niko Kapanen, niin hieman samanlainen tilanne olisi Paajasen viilettäessä ensi kaudella kerhossa Mason alaisuudessa. Paajanen on johtava pelaaja, joka pystyy siirtämään valmentajan pyytämiä asioita jäälle ja muut seuraavat esimerkkiä.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Pennasen ensimmäisellä kaudella jäällä viiletti Niko Kapanen, niin hieman samanlainen tilanne olisi Paajasen viilettäessä ensi kaudella kerhossa Mason alaisuudessa. Paajanen on johtava pelaaja, joka pystyy siirtämään valmentajan pyytämiä asioita jäälle ja muut seuraavat esimerkkiä.

Minulle toki kävisi Paajasen paluu enemmän kuin mielellään, mutta tuota mainitsemaasi tehtävää varten, eikö meillä ole jo valmiiksi Hietanen?
 
L

luigitar

Minulle toki kävisi Paajasen paluu enemmän kuin mielellään, mutta tuota mainitsemaasi tehtävää varten, eikö meillä ole jo valmiiksi Hietanen?

En missään nimessä tarkoita, että Hietanen olisi huono siinä hommassa. Valmennus tulee vain tarvitsemaan kaiken avun, mitä on saataville. Hietanen olisi linkki puolustuksella ja Paajanen taas hyökkäykselle.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kokemusta Kerhossa tulee edustamaan Hietanen, Pihlström ja Nenonen. Siinä on aika mukavasti sitä johtajuutta.

Paajanen mahtuu minun Kerhoon aina. Kokemusta kuitenkin löytyy ensi kauden joukkueesta. Sen takia ei kannata Paajasta tuonne hankkia, varsinkin jos hintalappu on suuri. Täytyyhän Otonkin sopia joukkueeseen / tuleviin suunnitelmiin.
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.

Maso sais tehdä Ikat ja tuoda Mestiksestä mukanaan lupaavia ja mieluiten jo valmiita Hentusia, Pärssisiä ja Virtasia.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Maso sais tehdä Ikat ja tuoda Mestiksestä mukanaan lupaavia ja mieluiten jo valmiita Hentusia, Pärssisiä ja Virtasia.
Tämä on yksi toive. Pennasen mukana tuli Turunen ja Palve. Kaikilta näiltä kovaa jälkeä liigassa. Mutta, onko RoKissa potentiaalisia pelaajia? Tilastojen perusteella RoKin pelaajat ei ainakaan ole mitään pistelinkoja. Erkka Seppälällä (sija 29) on samat pisteet kuin listan ensimmäisellä RoKi-pelurilla (Miika Tiihonen sija 28). Huom. Mestiksen pistetilaston sijalla 12. on muuan Jaakko Kuusisto.

Sekä Seppälä että Kuusisto kiinnostaisi, sopivaan rooliin tietty.
 
Mutta jos sieltä Mestiksestä löytyisi, ei pakosti Rokista. Maso kumminkin nähnyt Mestiksen pelaajia laajemminkin, kuin pelkästään Rokia.
 
L

luigitar

Hyvinkin mahdollista, että Kerhosta siirtyneet ovat tarkkailussa alla.

Hakanen, Jeskanen, Kuusisto, Lehtinen, Maansaari, Palo, Seppälä, Suni, Jeskanen
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Eikös Pendo tuonut mukanaan myös Teemu Suhosen joka sittemmin Jukureissa ja Tapparassa puhkesi kukkaan kun ei kerhossa homma lähtenyt toimimaan.
Kyllä näin on. Tosin täällä tiedettiin, että Suhonen tulee vielä.
 
stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Jos Rovaniemeltä siirtyviä pelaajia mietitään niin ensimmäisenä Maso tarjonnee mahdollisuutta Heikki Huttuselle. Ei yllä aivan samoihin pistemääriin kuin Liigassa viime aikoina pyörähtämässä käyneet Karjalainen ja Werbik, mutta pelaa laadukkaasti kahteen suuntaan. Ei pelaa RoKissa ihan sattumalta yli 20min illassa, sisältäen ylivoimat, alivoimat ja tiukkojen matsien loppuhetket. Luistelu riittää myös hyvinkin Liigaan. Pystyy pelaamaan luotettavasti alemmissakin kentissä jos isompaan rooliin ei vielä riitä, joten uskoisin että pystyy nappaamaan pelipaikan Liigan puolelta. Huttunen tuskin on uusi Palve tai Turunen, mutta vahva luotto on siihen että pystyisi kasvamaan laadukkaaksi kakkossentteriksi Liigaan.

Tiihosella tosiaan loppuu sopimus kevääseen mutta toisaalta sama tilanne taitaa olla about kaikilla Mestis-pelaajilla. Kehittynyt Mestis-vuosien aikana paljon, mutta tuntuu että vielä vaatisi napsun lisää jotta Liigasta paikka irtoaisi. Kuitenkin ihan potentiaalinen siirtyjä, jos ei muuten niin try outin kautta.

Sitten taas riippuu, että miten Maso haluaa roolittaa joukkueen, mutta en yllättyisi jos Lauri Heino löytyisi ainakin kokeilemasta nelosketjusta. Tehopisteitä ei liikaa olisi luvassa, mutta sattumia ja tapahtumia senkin edestä.

Muita mahdollisia nimiä pakistoon Grönblom, Kenttämaa ja miksei hämeenlinnalaisille jo tuttu Tynikin. Grönblom enemmän kiekollinen puolustaja, Kenttämaa taas puolustavampi ja kovaa pelaava pienestä koostaan huolimatta, joskin mennyt kiekollisenakin eteenpäin Rovaniemellä pelatessaan. Tynillä ollut hieman hankala alkukausi mutta taidot on olemassa.

Hyökkäykseen yllä mainittujen lisäksi Valtteri Suni, Arttu Rämö ja J-M Alanen. Rämön kohdalla melkein vaatisi kiekollisen roolin, joten ylempiin kenttiin pitäisi päästä ja sinne voi tie olla tukossa. Suni työteliäs pelaaja, jolla olisi varmasti käyttöä alemmissakin kentissä ja voisi sieltä lähteä ponnistamaan kohti isompaa roolia, joten pitäisin hänen tuloaan ehkä näistä todennäköisimpänä. Alanen kävikin jo Jyväskylässä pelaamassa lähes täyden kauden, mutta ilmeisesti ei aivan vielä riittänyt, kun Liigasta ei sopimusta enää seuraavalle kaudelle irronnut.

Kaikki näistähän ei varmasti ole tulossa, mutta tuossa nyt joitakin nimiä joiden pystyisin kuvittelemaan Liigassa ainakin joskus pelaavan. Paljon riippuu tietysti siitäkin, että millaisen pelaajabudjetin Maso saa käyttöönsä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös