Markus Nurmi – mustavalkoinen sydän

  • 209 129
  • 1 134

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Voi myös miettiä, mikä merkitys Markus Nurmen kehitykselle on siinä, että hän on vasta nyt päässyt ammattitaitoiseen valmennukseen. Voisin väittää, että ammattitaidoton ja osaamaton valmennus on estänyt mennä vuosina monen TPS-kasvatin kehittymisen eteenpäin täällä. Siirryttyään muualle monet heistä ovat ottaneet urallaan isoja kehitysaskelia eteenpäin ja täällä on ihmetelty, miksi homma ei onnistunut TPS:ssä. Vastaus voi olla niinkin yksinkertainen kuin osaamaton valmennus.
Onneksi nyt on pitkästä aikaa ammattimainen meininki valmennuksessa ja jälkeä syntyy siksi ihan eri tavalla kuin esim. Kaskisen ”sekokiekon” aikaana.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hieno kehitystarina todella ja osoittaa miten tietyt pelaajaprofiilit kypsyvät potentiaalinsa edellyttämälle tasolle erittäin hitaasti vuoristoratamaisesti.
Nurmi pelaa nyt jo ensimmäisiä maaotteluitaan samassa iässä kuin esimerkiksi Ville Vahalahti pelasi ensimmäiset liigaottelunsa. En kyllä näe Nurmen kehityksen olleen hidasta.

Voi myös miettiä, mikä merkitys Markus Nurmen kehitykselle on siinä, että hän on vasta nyt päässyt ammattitaitoiseen valmennukseen. Voisin väittää, että ammattitaidoton ja osaamaton valmennus on estänyt mennä vuosina monen TPS-kasvatin kehittymisen eteenpäin täällä. Siirryttyään muualle monet heistä ovat ottaneet urallaan isoja kehitysaskelia eteenpäin ja täällä on ihmetelty, miksi homma ei onnistunut TPS:ssä. Vastaus voi olla niinkin yksinkertainen kuin osaamaton valmennus.
No jaa. Kyllähän Nurmi oli joukkueen parhaimmistoa jo Kaskisen potkujen aikana. Tämä kausi on ollut vain ihan suoraa jatkumoa viime kaudelle.

Jotkut pelaajat ovat toki kehittyneet eteenpäin vaihdettuaan Tepsistä muualle ja toiset ovat taantuneet. Ei viime vuosilta ole mitään selkeää trendiä nähtävissä, että siirto pois Tepsistä olisi kääntänyt uran nousuun. Näistä nuorista lupauksista ainakin Lindsten, Nieminen ja Keskitalo ovat ottaneet kukin urallaan isosti takapakkia Tepsistä lähdettyään. Vähätalo on jäänyt junnamaan paikoilleen. Ei noista siirroista täällä pääosin iloisia oltu. Toki eteenpäin muualla menneistä pelaajista saisi pidemmän listan, mutta niin sen pitää ollakin, kun puhutaan parhaassa kehittymisiässä olevista pelaajista. Ja kuten muun muassa Nurmi on näyttänyt, myös Tepsissä voi nuori pelaaja kehittyä paljon.
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Ei taida Makke tällä viikolla paljon pelailla. Onneksi kuitenkin saatiin pelattua tuo tärkeä turnaus. Seurajoukkueilla nyt niin väliä ole...

Edit. Meni sitten ihan vitun hienosti

Viimeksi muokattu:

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ei taida Makke tällä viikolla paljon pelailla. Onneksi kuitenkin saatiin pelattua tuo tärkeä turnaus. Seurajoukkueilla nyt niin väliä ole...

On tuo kyllä yhtä paskaa. Hävetkää nyt vittu siellä pääkallotornissa.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ei taida Makke tällä viikolla paljon pelailla. Onneksi kuitenkin saatiin pelattua tuo tärkeä turnaus. Seurajoukkueilla nyt niin väliä ole...

Ei mee jakeluun miten siellä voi yksi sairastua kun on tarkat kuplat? Toivottavasti ei oo Nurmi kenellä se on.

No onneksi tosiaan tuo hömppäturnee saatiin pelattua.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Alustava tieto, mutta pois siis 14 vuorokautta. Tuota ei voi testeillä mitenkään lyhentää vaikka edes viikkoon? On aika karu homma. Oletettavasti kaikilla mukana olleilla sama tilanne vai voiko olla alueellisia eroja? Onhan se tietysti selvä, että altistuminen on ollut aika vahvaa, kun joukkue niin tiiviisti viettää aikaa yhdessä.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
[K]uumottaa, että TPS lähettää tällaista timanttia Ruotsiin johonkin järjettömään koronanhuuruiseen EHT-höntsään pelaamaan panoksettomia pelejä ja hommaamaan itselleen jotain viimeisintä supervarianttia kansankodin saastaisilta asukeilta.

:(
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Eipä tämä nyt Jalosen vika ole.

Liittoa toki voi syytellä, jos se nyt jotakuta lohduttaa.

Noh, ainakin Nurmella on nyt sitten virtaa pleijareissa!

Kyllä se osittain on Jalosen vika. Täytyy tajuta riskit ja Liiga-seurojen tilanteet kun joukkuetta kokoaa. Tällä "vahingolla" Nurmi on poissa 12 peliä joka on noin neljännes runkkarista. Olisi valinnut pelaajat idän sarjasta, jossa ei ole niin väliä.

EDIT: Tai vaikka Ruotsista...
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Jalosen tehtävänä on ajatella maajoukkueen, ei Tepsin etua.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onkohan valmennusryhmä kans karanteenissa sitte, luulis. Siellä Mikko Manner ja Selin. Luulis, että vaikuttaa aika ikävästi jos pääkoutsi on 12 peliä pois. Toki tossa lukee, että paikalliset viranomaiset päättää karanteenin pituudesta. Mitä lie sitten tarkottaa käytännössä. Maahantullessahan karanteenia saa lyhennetty negatiivisen koronatestin kanssa. Toimiikohan mitenkään altistuneen kanssa.
 
Tottakai ne on. Eikös siellä ole KooKoon veskarivalmentajakin. Mites muuten Berg? Oliko reissussa mukana?
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
No ei se ole, vaikka kuinka harmittaa. Sitä voi kyseenalaistaa miksi Jääkiekkoliitto haluaa tällä tavalla aiheuttaa haittaa Liigalle, mutta Jukka Jalosen vika se ei ole.

Mielestäni joukkueen kokoaja on myös vastuussa asiasta. Nämä pelit tuskin vaikuttavat esimerkiksi Lundellin valintaan yhtään mihinkään suuntaan. Voitte toki antaa synninpäästön kun olette eri mieltä.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mielestäni joukkueen kokoaja on myös vastuussa asiasta. Nämä pelit tuskin vaikuttavat esimerkiksi Lundellin valintaan yhtään mihinkään suuntaan. Voitte toki antaa synninpäästön kun olette eri mieltä.
Mitä tässä tai yleensäkään missään auttaa syyllisen etsiminen? Onko se synninpäästö jos ei jaksa kiinnostaa kuka on syyllinen lopulta.
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Mitä tässä tai yleensäkään missään auttaa syyllisen etsiminen? Onko se synninpäästö jos ei jaksa kiinnostaa kuka on syyllinen lopulta.

Ilmaisin mielipiteeni vastuullisista (kukaan ei sitä kysynyt) ja pari kirjoittajaa oli eri mieltä asiasta. Ensimmäisessä pointissa olet oikeassa ja toista en ymmärrä.
 
ceeceeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulainen jääkiekko
Ruotsissa altistuneen karanteeni on käsittääkseni edelleen yksi viikko. Mutta täällä meillä Suomessa altistuneen karanteeni on tällä hetkellä THL:n ohjeen mukaisesti 14 vrk:tta. Ja ymmärtäisin, että asuinpaikka (Makken kohdalla Suomi) määrittelee karanteenin. Tästä siis 14 vrk:tta, jota ei voi testauksella lyhentää, koska THL pitää näin pitkää taudin itämisaikaa mahdollisena.

Voi, voi... sääliksi käy kyllä koko joukkuetta...
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vähän ohi aiheen, mutta ihmetyttää kovin, mikä järki näitä muutenkaan kovin harvoja kiinnostavia EHT-höntsiä tässä tilanteessa on pelata? Ehkä Jalonen saa katsella muutaman pelin ajan pelaajia, joista 90% ei kuitenkaan pelaa keväällä mahdollisissa MM-kisoissa? Nyt sitten muutenkin kärvistelevä Liiga pelaa ilman kärkipelaajiaan ja Ässät jopa ilman päävalmentajaa pari viikkoa. Nyt vähän valoja päälle siellä, missä näitä päätöksiä sitten tehdäänkin.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Vähän ohi aiheen, mutta ihmetyttää kovin, mikä järki näitä muutenkaan kovin harvoja kiinnostavia EHT-höntsiä tässä tilanteessa on pelata?
Eiköhän se isoin asia pelaajalle ole että pääsee esittämään taitojaan isommille lompakoille pelatessaan muiden oman tasoistensa kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös