Mainos

Markus Lindström HIFK:n toimitusjohtajana

  • 50 452
  • 331

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On ainakin "hieno"kuva iltalehdessä. Kännykkä korvalla katse kauas tulev... tyhjyyteen.
Onhan tää tosiaan aika naurettavaa. MTV käyttää tätä samaa kuvaa, joka on vieläpä HIFKn hovikuvaajan ja seuran ex-pelaajan ja kuuluttajan ottama, kuvituskuvaan turvautuva IS ei löydä omaa henkilökuvaa lainkaan, kuten toimii myös HS. Yle ei uutisoi kuvan kanssa lainkaan.

Eli - yksi maan näkyvimmistä ja varmasti näkyvin toimitusjohtjaapositio liikevaihtoon suhteutettuna ja sun ajasta jää jäljelle yksi kuva. Joka on vielä oman kuvaajan kuvaama. Hyvin väistelty.

Ihan kiva että on hoitanut joitain asiakassuhteita hyvin, mutta onhan toi nyt minimaalista noin muuten.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi kiva seuraan riittää ja hänen etunimensä on Harri. IFKn teejillä pitää olla karismaa, osaamista, auktoriteettia, sosiaalisia taitoja. uskottavuutta sekä esiintymiskykyä. Kuten edellisellä oli

No jotenkin tuntuu just tässä liiketoiminnassa hukatulta resurssilta. Olisi eri asia jos sorvaisivat pultteja muttereihin Kyläsaaren peltihallissa.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Yksi kiva seuraan riittää ja hänen etunimensä on Harri. IFKn teejillä pitää olla karismaa, osaamista, auktoriteettia, sosiaalisia taitoja. uskottavuutta sekä esiintymiskykyä. Kuten edellisellä oli.
Kukas tämän Maken toimariksi palkkasi? Jonkin näköistä itsetutkiskelua voisi silläkin taholla harkita.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
No niin. Nyt joku rautainen ammattilainen tilalle ja urheilujohtajaksi joku muu kuin Pesosen kaltainen sisäpiirin huumorivalinta, niin jotain uskoa parempaan tulevaisuuteen saattaisi vielä irrota.
Todellisuudessa joku Kortelainen tai Vallin nousee ilman kompetenssia TJksi kun on hallituksen ja SABin mieleen.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Eikö ne hitto voi irtisanoa Peltosta jos halutaan menestystä.
Tämä olisi riittänyt, sensijaan laitetaan pihalle toimitusjohtaja joka on tehnyt työnsä Ilmeisen hyvin, vaikka onkin aikamoinen näkymättömyys ja varjo muuten sekä UTJ joka parantanut tahtiaan ja ehtinyt hieman jo marinoitua.

Tilalle varmaan UTJ Pesosen lisäksi TJksi Kölli, Vallin tai Nybondas
 
Bobby_4

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Junnuleijonat
Toimitusjohtaja vastaa operatiivisen toiminnan laillisuudesta ja tuloksellisuudesta. Jotain on mennyt pieleen, kun tällainen julkinen ja yllättävä ero eikä suunniteltu kapulanvaihto. Herättää paljon kysymyksiä.

Onko UTJ:n tehtävien valvonta pettänyt? Onko tilanne edennyt liian pitkälle, kunnes vasta huomattu, että mitään ei ole tapahtunut odotusten mukaisesti? Onko epäonnistumiset tulleet hallitukselle liian myöhään tietoon?

Onko talous pettänyt ja ongelmiin ei ole reagoitu ajoissa? Onko taloudenseuranta ollut kuralla ja budjetit ylitetty pahasti? Tai onko ollut jopa vakavia laiminlyöntejä?

Onko ravintolatoiminnan jalkautus epäonnistunut ja toiminnallisesti/taloudellisesti kaukana odotuksista?

Onko myynti pettänyt: yritysmyynti, liput, fanituotteet..??

Johtajuus - koko toiminta organisaatiossa sisällä ja miten se näkyy ulos - onko johtajuus ollut hukassa, ongelmiin ei reagoitu ja koko toiminnan taso laskenut? Tämä näkynyt kaikessa myynnissä, viestinnässä, taloudessa..??

Kausi ollut urheilullinen katastrofi, mutta tämä toimendpide saa pelkäämään, että asioita ei ole myöskään taloudellisesti saatu pidettyä vesirajalla. Joka tapauksessa nämä viime ajan toilailut joukkueen kasaamisessa, julkistuksessa ja viestinnässä sekä miten mediaa ja faneja on sitoutettu, ovat osoittaneet isoa puutetta johtajuudessa. Ja toimitusjohtaja nauttii hallituksen luottamusta niin kauan, kunnes ei nauti. Jos nämä ongelmat rävähtäneet hallitukselle nyt keväällä naamalle, niin luottamus on voinut loppua nopeasti ja päätökset sen mukaisia.

Tän hetken IFK:n johtajuudessa iso kontrasti Everin&Valtasen aikaan. Eskola vielä niin tuore, että tämän kevään sotkut vielä vanhoja jäämiä, mutta nyt alkaa olla aika näyttää mikä miehiä.
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC

Tai sitten voikin olla jotain niin inhimillistä että halusi itse lähteä? Jos vastaan tuli tarjous unelmatyöstään, tai haluaa muuttaa pääkaupunkiseudulta, ehkä haluaa antaa enemmän aikaa läheisilleen tms.
Vähän voi sitä foliota löysätä, niin veri kiertää paremmin.
 
Jos tämä olisi tilanne, niin puhuttaisiin irtisanomisesta. Sen voi tehdä tj itse tai hallitus ilman erityisiä syitä. Tällöin myös yleensä sovitaan asia niin, että kapulanvaihto näyttää suunnitellulta ja hallitulta, jotta saadaan positiivinen viesti markkinoille.

Nyt tieto tuli yllättäen keskellä kriisiä ja viestissä puhuttiin sopimuksen purkamisesta. Kuten aiemmin sanoin, niin on voineet myös viestiä huonosti tai epätarkasti.
 
Jos vaikka läheinen olisi sairastunut niin eiköhän siitäkin puhuttaisi 'sopimus purettu yhteisymmärryksessä. Etenkin jos sovitaan yhdessä tälläinen ulos tulo. Tällä voi myös jotenkin välttää median kysymykset "miksi lähdit", jos vaikka Lindström ei halua kommentoida arkaluontoisia asioita.
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt tieto tuli yllättäen keskellä kriisiä ja viestissä puhuttiin sopimuksen purkamisesta. Kuten aiemmin sanoin, niin on voineet myös viestiä huonosti tai epätarkasti.
Sitä, millainen työ-tai johtajasopimus osapuolilla oli, ei tietäne juuri kukaan ulkopuolinen. Kyseessähän on voinut tapahtua in real life irtisanoutuminen, irtisanominen, purku tai jotain noiden väliltä. Joko rahalla tai ilman. Fakta kuitenkin on se, että tiedottamisessa puhuttiin purkamisesta, kuten toteat. Fakta on myös se, että 2 v toimarin pestissä on lyhyt aika. Oli sitten kyseessä missä tahansa asiassa epäonnostuminen tai odotetun suoritteen / pätevyyden puute. Hetki on minusta sikäli oikea, että hallituksessa on havahduttu muutostarpeeseen ja toimitaan. Olen edelleen sitä mieltä, että tarvittavista muutoksista kaksi kolmesta on nyt tehty. Uusi tj ei monota heti Peltosta, vaan vastuu siitä on hallituksen, joka kaiketi jatkot on sopinutkin. Nyt käsi ylös virheen merkiksi ja virheen korjaaminen. Niin se menee yrityselämässäkin. Jos et tee muutosta, mikään ei muutu
 
Bobby_4

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Junnuleijonat
Spekuloimatta enempää yksityiskohtia, niin nyt on tapahtunut epäonnistumisia liiketoiminnassa ja siitä viestinnässä. Yhtiökokous kesällä avannee meille lisää detaljeja mitä on tai ei ole tapahtunut.

Näyttäisi siltä, että hallitus on nyt alkanut ottamaan vastuuta ja ryhtynyt korjaaviin toimiin.

Tärkeää on mitä tapahtuu seuraavaksi. Nyt pitää alkaa näkymään johtajuus, jossa luodaan uskottava tulevaisuus. Tällä hetkellä moni taho on epätietoinen missä mennään ja usko on koetuksella. Viestintä tulee olemaan avainasemassa, samoin oikeat henkilövalinnat ja määrätietoinen toiminta laivan ohjaamiseksi oikeaan suuntaan. Tässä tilanteessa on Eskolan paikka nousta stagelle ja osoittaa johtajuutensa, sillä hän on laivan kapteeni.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Johtajuus - koko toiminta organisaatiossa sisällä ja miten se näkyy ulos - onko johtajuus ollut hukassa, ongelmiin ei reagoitu ja koko toiminnan taso laskenut? Tämä näkynyt kaikessa myynnissä, viestinnässä, taloudessa..??

Kausi ollut urheilullinen katastrofi, mutta tämä toimendpide saa pelkäämään, että asioita ei ole myöskään taloudellisesti saatu pidettyä vesirajalla. Joka tapauksessa nämä viime ajan toilailut joukkueen kasaamisessa, julkistuksessa ja viestinnässä sekä miten mediaa ja faneja on sitoutettu, ovat osoittaneet isoa puutetta johtajuudessa. Ja toimitusjohtaja nauttii hallituksen luottamusta niin kauan, kunnes ei nauti. Jos nämä ongelmat rävähtäneet hallitukselle nyt keväällä naamalle, niin luottamus on voinut loppua nopeasti ja päätökset sen mukaisia.
Lindströmhän on IL:n mukaan sanonut että potkut tuli hänelle yllätyksenä, se tarkoittaa todennäköisesti sitä, että joku kytevä palopesäke on roihahtanut , ja tämä on ollut ainoa mahdollinen ratkaisu.

Mene ja tiedä.
 
Viimeksi muokattu:

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Monoa tulee ja porukkaa lähtee eri hommista tulee väistämättä mieleen, että koska IFK:ssa pukupuolen valinnat on viimeksi mennyt nappiin? Tuntuu hommasta riippumatta, että aina epäonnistutaan. Onko rekry vai toimintaympäristö perseestä?

Toki Jyväskylässä menty samaa kaavaa viimeiset 10 vuotta, mutta ennen sitä tuntui aina onnistuvan rekryt.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Valtanen taisi aikalailla pelastaa IFK:n.
Kyllähän tuo vaatii ihan oikeaa toimitusjohtajaa kyseiseen pestiin, mikä voi olla vähän vaikea yhtälö kun liikevaihto on kuitenkin luokkaa nakkikiska.
Valtanen teki duunin, jota vastaava kaukalon puolella olisi palkittu paidalla katossa. Sen verran pahaan jamaan oli Pena seuran saattanut.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hesari kertoo, että Gimmojen tyhjentyminen johtuisi seuran haluttomuudesta panostaa naisten joukkueeseen. Tämä ilmeisesti enimmäkseen henkilöityy Lindströmiin.
No jos sai kaksi joukkuetta tyhjenemään huippupelaajista, niin on todellakin aika lähteä. Jos jo kauden aikana on mennyt tekemään Gimmoille selväksi, että ei oikein nappaa toi teidän touhu, ja teidän mestaruudet ei täällä merkkaa mitään.
Ja tämän lisäksi sitten vielä tuli jo kesken kauden tieto, että miestenkään joukkueella ei ensi kaudella talous kestä, niin onhan siellä jotakin melko vihkoon vedetty, ja erityisesti jos mukamas se liikevaihtokin on kasvanut ravintolatoiminnan ja hallin täyttöasteen myötä sekä on vielä onnistunut edes jotenkin pitämään sponssidiilit ja tuomaan niitä lisää (jota juuri nyt vahvasti epäilen), niin olisihan se kovin vaikeaa ymmärtää herran kengittämistä.
Ilmeisesti niin ei toiminta ole sitten juurikaan kehittynyt toivotulla tavalla, tai sitten jopa tuo Naisten joukkueen kohtelu on voinut olla se kynnys, jossa lähtö tuli.
Ropposen mielestä oikein kiva kaveri, ja sille on ollut mukava antaa rahaa, mutta taas joukkueeseen ja kannattajiin päin suhteutettuna joutuu kyselemään vähän niin sen ulosannin kuin hallinnankin perään, että miten lienee.
Eniten nyt mietityttää, että pysähtyykö IFK:n liiketoiminnan kehitys tähän, vai etsitäänkö nyt sitten sellainen kaveri puikkoihin, jonka avulla se lähtee ihan uusille lukemille, ja nimenomaan ylöspäin.
Nythän alkoi jo enemmän hiipiä mieleen ajatus, että onko IFK:n talous taas enemmänkin sekaisin, kuin ulospäin näkyy, sillä oudoltahan tuo kaikkialat leikkaaminen kyllä kuulostaa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Nythän alkoi jo enemmän hiipiä mieleen ajatus, että onko IFK:n talous taas enemmänkin sekaisin, kuin ulospäin näkyy, sillä oudoltahan tuo kaikkialat leikkaaminen kyllä kuulostaa.

Tämähän se pahin skenaario on tietysti, mutta toisaalta sekin vaihtoehto kuulostaa uskomattomalta. Varmasti siis IFK oli budjetoinut niin, että tuolla joukkueella pitäisi olla vähintään välierissä ja mielellään finaaleissa, mutta kuitenkin jo runkosarjassa halli oli todella monta kertaa täynnä ja tämän päälle vielä myös narrit puhalsi kassaan lisää henkeä, kun käyttivät ravintolapalveluita. Aikamoinen tunari saa olla, että pystyy noilla kassavirroilla tekemään turskaa, mutta tietysti jos on osaamaton, niin sekin kyllä onnistuu ja silloin on aikakin lähteä heti.

Olisko se seuraava toimari sitten Ilkka Kortesluoma?
 
Mun mielestä tämä ei ole mitenkään mahdoton skenaario.

Restel on tehnyt aiemmin pienen voiton (koska häväisivät HIFK:lle tarjouskilpailun, ei ole ollut ainakaan iso voitto)vaatimattomalla tuotteella. Nyt HIFK laittoi tuotetta kuntoon, eli teki reilusti kalliimmalla, mutta lisääntyikö myynnit verrattuna resteliin niin plajon, että per myyty tuote pienempi kate kuittaantuisi? Kyllä mun mielestä isokin tappio, sillä myös infraa HIFK laittoi kuntoon jonkun verran hallissa ja myyntipisteissä, on mahdollinen.

Kun HIFK tekee kuitenkin niin pienen vaihdon (n. 10 miljoonaa) ja vaikka voitto olisi prosentuaalisesti parhaimpina vuosina ok, eli vaikka 0,5 miljoonaa, niin se on toisaalta niin pieni summa, että sen hassaa helposti. Jos nyt pelaajistoon panostuksesta johtuen tuotosta olisi tingitty siten että tavoite olisi vaikka finaalipaikka saavuttamalla 0,2 miljoonaa max ja kunnianhimoisesta mutta kuluiltaan levähtäneestä ravintolatoiminnasta tulisi ihan mahdolliset 1,5 miljoonaa takkiin, yhtälö on sellainen, että vararahastolle joudutaan menemään. Ja se ei kyllä Frankin ja muiden tarkan markan jengeille RY:ssä käy.

Ja sit on sen jonkun kirjoittajan talvinen vänkäys siitä, että HIFK ei hoitaisikaan kaikkea myyntiä hallilla kuten Restel teki, eli mm. Sideways ja muut erillistapahtumat olisi jonkun muun kuin Red Eventsin hoitamia. Sitä en usko ja pidin kirjoittajaa epäpätevänä, mutta jos sittenkin - siihen voisi viitata tämä yllä esitetty vihjaus tiedottamisesta ja sen puutteesta hallituksen suuntaan.

Vai onko kyse siitä, että Lindström on piilotellut organisatiossakin, ei vain sidosryhmille ja julkisuuteen?

Perinteistä HIFK-spekulaatiota, kun HIFK:ssa ei ymmärretä oman liiketoimintansa luonnetta. Miksei tiedoteta mistään? HIFK ei ole konepaja, eikä edes Jukurit.

Kenkää kaikille!
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Valtanen teki duunin, jota vastaava kaukalon puolella olisi palkittu paidalla katossa. Sen verran pahaan jamaan oli Pena seuran saattanut.
Kyllä. Olen kuullut operaation kriittisyydestä henkilökohtaisesti häneltä, enkä usko värikynän tarpeeseen siinä tapahtumassa. Pena penaili suht vahvasti, vahvemmin mitä kaikki edes tietää.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Kyllä. Olen kuullut operaation kriittisyydestä henkilökohtaisesti häneltä, enkä usko värikynän tarpeeseen siinä tapahtumassa. Pena penaili suht vahvasti, vahvemmin mitä kaikki edes tietää.
Juurikin näin ja propsit myös siitä, kuinka hyvin tuo tilanne pidettiin lopulta poissa mediasta. Jotain kirjoittelua oli, mutta tuossa oli potentiaali melkoiseen iltapaskarevittelyyn ja isoon mainehaittaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös