Veken pelikirja, onko sellaista? Valmentaja puhuu paljon asenteesta ja että pelaajat jättävä kaikkensa jäälle, olen usean pelin osalta eri mieltä. Vitutusta pelaajat eivät (vielä) näytä mutta kehonkielestä, ilmeistä ja tekemisestä kentällä voi nähdä, että 100% ei ole kehissä joka pelaajalla, joka pelissä/ erässä/ vaihdossa. Olisi hienoa, jos valmentaja voisi vähän raottaa myös peli-ideologiaansa. Edes pieniä murusia mitä ajattelee pelin vaatimuksesta Liigassa, rytmeistä ja toisteisuudesta. On ollut todella vaikea havaita jotain tiettyä ja harjoiteltua pelin osa-aluetta, joka toistuisi pelistä toiseen. Alla muutama havainto ja auki jäävä kysymys kun ¼ peleistä pelattu.
Jaetaan peli karkeasti kuuteen alueeseen. Hyökkääminen omalta puolustusalueelta: Ei voi olla pelkkää pelaajien kyvyttömyyttä rakentaa joko helpoilla peliä edistävillä tai nopeilla pitkillä pistoille eteenpäin. Todella usein, kun vastustaja tulee kovaa, annetaan niin paskoja syöttöjä seisoville pelaajille kulmaan, että lopputuloksena ei voi olla muuta, kun kiekon menetys. Tuolla osaa kaikki sen verran luistella ja syöttää, että avauspelaamisen saisi kauniimmaksi ihan puhtaasti valmentamalla ja sopimalla, miten milloin ja mihin kiekkoa halutaan pelata. Heikot, tukehduttavat syötöt vie mahdollisuuden sekä kontrolli- että nopeisiin lähtöihin.
Hyökkääminen keskialueella: kaikki lähtee rytmeistä ja sovitusti toteutettavista rakenteista. Jos tuot kiekkoa viisikon ensimmäisenä pelaajana ja heität päätyyn punaisen jälkeen, kuka voittaa irtopalan? 10/10 vastustajan puolustaja! Jos viisikko olisi tiiviimpi ja edes 1 pelaaja hyökkäyksen piikissä maximi vauhdissa, päätykiekkojen voittamisen todennäköisyys kasvaa ainakin 50%. Jos taas haluttaisiin viime kausista tuttua pystysuunnan nopeita avauksia, hyökkääjien tulisi repiä vastustajan viisikkoa LUISTELLEN ei liukuen, kuten osa hyökkääjistä ajoittain yrittää. Suurin ongelma KA:eella on joka tapauksessa liian hidas vauhti pelaajilla sekä kiekolla (syötöt) ja siitä seurauksena tulevat hävityt päätykiekot.
Hyökkääminen hyökkäysalueella: Johtuen KA heikoista vauhdeista, kun kiekollinen joskus pääse HA:lle, käännytään viimeistään ”ringetellä” laidan puolelle ja etsitään mahdollista toista aaltoa. Näin, koska luistelukamppailuja ei voiteta eikä uskota, että pystytään murtautumaan parempaan sektoriin keskelle. Heikoimpia/ passiivisimpia puolustuspeli -joukkueita vastaan pystytään ajoittain päätypeleissä pitämään kiekkoa. Yritys on ilmeisesti ja pääasiassa pelata viivasta puolustajien vetojen kautta kiekkoa maalille. Ongelma1. puolustaja ei saa kiekkoa maalille. Ongelma 2. ollaan liian lapasia irtokiekoissa. Vaikka Huuhtanen oli hidas, tällä hetkellä rosterissa ei ole edes samalla seinällä olevaa vääntäjää, joka lapioisi irtokiekkoja itselleen tai puhumattakaan maaliin. Itseluottamuksen puute kiekollisena loistaa katsomon takariviin saakka. Röyhkeyttä tulla esiin, halua tehdä laukaisutilaa itselle ja laukoa! Onneksi meillä on edes Haatanen - Piitulainen
Puolustaminen kokonaisuutena on monesti täysin päinvastaisesti vastustajan eduksi. Hyökkäysalueella vastustaja joko kiekottelee tai luistelee 1-3 pelaajan ohi ja kerää jo omalta PA:ta vauhtieroa Jukureiden viisikkoon. En väitä, että tällä kaudella pitäisi toteuttaa, mutta viimekausista tuttua etuperin luistelusta tehtävää puolustamista jossa vastustaja ajetaan oman maalin takaa AINA pois niin kovaa luistelemalla kuin vain ikinä pystyy, on välillä ikävä. 2 hyökkääjän agressiivinen luistelupaineistus kulmiin ja 3:sen reagointi tuotti enemmän riistoja jopa Immonen-Batna akselilla. Oliko heidän vahvuudet luistelunopeudessa?
Puolustaminen keskialueella: vastustajan jo omassa päässä aloittama vauhtieron kasvatus KA:lla sen kun jatkuu. Jo ohitetut kärkikarvaajat eivät ehdi mitenkään taka/ sivupaineistamaan kiekollista ja yleensä puolustajat joutuvat ottamaan vastaan täydessä vauhdissa tulevat hyökkääjät. Pelaa vastustaja sitten suorahyökkäystään kohti meidän maalia tai päädyn kautta, suurin haaste on juurikin vauhtiero, ohi tullaan että heilahtaa.
Puolustaminen puolustusalueella: Lyhyesti, kamppailuvaade ja asenne ei riitä läheskään kaikilla, onneksi poikkeuksiakin löytyy. Erityismaininta Liigan heikoimmasta alivoimasta. 4 suorin jaloin seisovaa pelaajaa on kammottava näky kenelle tahansa, eikö sen pitäisi olla sitä myös joukkueen valmentajille? Jos ei ole, sitten ei mitään. Mutta jos näky ahdistaa valmennusta, kuinka sama on voinut jatkua jo 15 peliä?
Kuten useissa yhteyksissä on esiin nostettu, pelaajat eivät ole niin heikkoja kuin ensimmäisen 15 pelin tulokset osoittavat. Loukkaantumisen, flunssien ja muiden poissaolojen korostaminen ei ole asia, jota valmentajan ja sometiimin tulee nostaa esiin. Harjoituksissa varmasti pelitilanteita käydään läpi mutta kun harjoituksia yleisö ei ole seuramaassa eikä pelistä erotu juuri mitään osa-aluetta, jota voisi ajatella olevan harjoiteltu, on ilmassa paljon kysymysmerkkejä. Kahden edellisen voittopelin ei pidä antaa hämätä. Peleinä pelkkää selviytymistä, tilastoina mallia mestis vs Liiga. Myöskään aiempien pelien ”tilastohallinnan” ei pidä antaa hämätä. Näennäistä kiekonhallintaa, laukaisutilastojen ja maaliodottamien voittoja. Useissa peleissä todelliset maalintekopaikat voi laskea puolikkaan kämmenen sormilla.
”No taktik, sano r…ä kun jukureiden pelin näki”
www.is.fi
