Ensikosketukseni Maria Veitolaan oli Youtubesta siellä ilmeisesti vieläkin oleva Johanna Tukiaisen haastattelu jostain lukio/opiskeluvuosien aikana, jossa hän vertasi Tukiaista Stiina Saariston maalaukseen. Wikipedia kertoo, että Saariston töille on tyypillistä groteski liioittelu ja henkilöhahmot ovat monesti epävakaita lapsiaikuisia ja aikuislapsia. Kyllähän meitä poikien kanssa nauratti, kun googletimme Saariston maalaukset. Nykyään lähinnä hävettää se naureskelu.
Googletellessani, että kuka se taiteilija nyt olikaan, osui silmiini Seiskan juttu kyseisestä jaksosta. Jutussa todettiin, että youtubeklippi on aiheuttanut kiivasta keskustelua kiusaamisesta. Jutussa näytettiin video Veitolalle ja hänen reaktionsa asiaan oli tasoa ”missä tässä tapahtuu kiusaamista?”. Kertoo mielestäni ihmisen arvomaailmasta aika paljon.
Voin olla väärässä, mutta minulle on syntynyt Veitolan julkisista esiintymisistä ja kannanotoista kuva, että hänen ihmiskäsityksensä olisi yhtä kapea kuin esimerkiksi laitaoikeiston natsilarppaajilla. Toisaalta toimintaa oikeutetaan kauniilla termeillä, joilla yritetään piilottaa se, että toiminnan peruste on kohuarvo.
Mitä tuohon Jaffin esiintuomiseen tulee, niin ehdoton ei. Joku voi olla sitä mieltä, että yhteiskuntaan kuuluu erilaiset äänet ja pitää pystyä tarkastelemaan erilaisia asioita ja ihmisiä. Niin kyllä. Ei kuitenkaan tällä tavalla. Meillä on ihan tieteenharjoittajia ja alan muita ammattilaisia, jotka tarkastelevat näitä ilmiöitä työkseen. Se ei ole viihdettä eikä Maria Veitola haastattelemassa Hannu Lauermaa aiheuta samalla tavalla kohua.
Meillä on julkisuudessa myös rikollisia. True crime koukuttaa ja kiinnostaa. Olen itsekin kuluttanut genreä. Näen kuitenkin eron siinä kertooko rikollisuudesta uskoon tullut Lauri Johansson tai jutuissaan joskus nuoriakin varoittava rikolliselämän mielipuolisuudesta kertova Immu, kuin joku jengivaihettaan elävä clouttia hakeva jaffa. Tosin Johanssonistakin tehtiin NBK -liivit päällä Iltiksessä juttu aikoinaan. Pikkupoika mietti silloin aikoinaan jonkin aikaa, milloin pääkallomiehet tulee ammuskelemaan meidän huudeille ja sytyttämään koko Tapanilan tuleen.