Mainos

Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

  • 216 072
  • 1 281

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Kiitos mainiosta avauksesta!

Josen puolustukseksi on sanottava, että onhan hän saanut Sir Alexin eläköitymisen jälkeen vakautta joukkueen toimintaan. Siitä kertoo eittämättä Valioliigan toinen sija. Nyt pitää sitten pelin alkaa parantua ja eiköhän Jose meitä kaikkia parempana managerina tiedosta omat virheensä ja katsoo mihin suuntaan jalkapallo on kehittymässä. Manchester Unitedissa kuuluu ennen kaikkea hyökätä. Vaarallisesti, rohkeasti, luovasti ja puolustuksenkin kustannuksella.

Nyt toivotaan siirrot siis ennen MM-kisoja ja sitten päästään rauhassa keskittymään niihin skaboihin.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
......Dalot on oikea laitapakki, joka pystyy pelaamaan myös vasemalla laidalla. Portugalin nuorten maajoukkueiden vakiokasvo, joka teki viime kaudella debyyttinsä FC Porton edustuksessa (6 ottelua). Itselleni täysin tuntematon kaveri, mutta ilmeisesti melko lupaava kaveri kyseessä. Whoscoredin mukaan vahvuuksia ovat keskitykset, pääpallot sekä avainsyötöt, heikkoutena mainitaan taklaaminen......

@Asbury Park; ohessa on tietopläjystä ko. hemmosta Transfermarkt-laatusivustolta tilastoineen sun sellaisineen. Kohtuullisesti peliminuutteja viime kaudella 20 ottelussa (2 maalia + 3 syöttöä). Täydellisistä tilastotiedoista löytyvät peliminuutit, ulosajo ja niin edelleen.

Diogo Dalot - Spielerprofil 17/18 | Transfermarkt
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Kiitos mainiosta avauksesta!

Josen puolustukseksi on sanottava, että onhan hän saanut Sir Alexin eläköitymisen jälkeen vakautta joukkueen toimintaan. Siitä kertoo eittämättä Valioliigan toinen sija. Nyt pitää sitten pelin alkaa parantua ja eiköhän Jose meitä kaikkia parempana managerina tiedosta omat virheensä ja katsoo mihin suuntaan jalkapallo on kehittymässä. Manchester Unitedissa kuuluu ennen kaikkea hyökätä. Vaarallisesti, rohkeasti, luovasti ja puolustuksenkin kustannuksella.

Ehkä se miljoonan punnan kysymys onkin: pystyykö Mourinho itse uudistautumaan vai onko hän menneisyytensä vanki? Puolustavalla pelityylillä on päässyt pitkälle aiemmin - peli on muuttunut ja niin pitäisi Josen ja joukkueen hänen mukanaan muuttua.

Onko punaisessa leirissä riittävästi uskoa uudistumiskykyyn? Aikaa Mourinholla ei tosiaan taida olla kuin se ensi kausi näyttää mihin hän pystyy. Kakkossija Manchesterissa on aivan yhtä arvokas kuin nelossija ja kumpikaan ei ole mestaruus - ja vain sillä ja toki korvakannulla (ehkä FA Cup) on merkitystä.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Portugalin lehdistössä oli jotain spekulaatiota, että tuota sopimuksen ulosostoa ei voitaisi tehdä ennen kuin heinäkuun 1.päivänä, ja United yrittäisikin nyt neuvotella Porton kanssa, jotta ulososton sijaan United maksaisi tuon summan suoraan Portolle, jotta siirto saataisiin nopeammin viimeisteltyä. Ainakin Espanjassahan nuo ulosostot menevät niin, että pelaaja itse ostaa sopimuksen ulos, olisikohan sitten Portugalissa sama tilanne?

Dalot on minulle etäisesti tuttu pelaaja, sillä muistan hänen nimensä parin vuoden takaisista U19 EM-kisoista, joita tuli Eurosportin välityksellä jonkin verran katsottua. Dalot oli noissa kisoissa alaikäisenä mukana, mutta oli kuitenkin yksi Portugalin jengin näkyvimpiä pelaajia. Mielestäni hän ei ollut mikään erityisen tekninen pelaaja, mutta tuntui olevan fyysisesti kehittynyt kaveri nuoresta iästä huolimatta. Highlight videoissa korostuu myös hänen keskitystaidot, jotka tulisivat kyllä kovin tarpeeseen, jos hän Unitediin siirtyisi.

Selkeästi tässä nyt Valencian seuraajaa ollaan etsimässä. Vaikea sanoa onko Dalot Fosu-Mensahia lupaavampi pelaaja, mutta voihan se olla, että Mourinho ei näe Fosua laitapakkina vaan enemmän keskustan pelaajana? Junnuna Fosu-Mensah pelasi nimenomaan keskustassa ja jopa keskikentällä, jonne hänen ominaisuutensa saattaisivat sopia paremmin kuin laitapakiksi.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Fred on ilmeisesti saapunut aamupäivällä Carringtoniin medicaliin.

Täytyy sanoa, etten ollut ennen tätä kevättä kuullutkaan koko pelaajasta mitään, niin vähän nykyään tulee seurattua kansainvälistä jalkapalloa. Mutta videoiden perusteella vaikuttaa juuri sellaiselta näppärältä jalkavalta keskikenttäpelaajalta, jota tarvitaan. Tuonee lisää variaatioita Unitedin pelaamiseen.

Sandro kyllä kelpaisi minullekin. Unitedin molemmat viimekauden ykköslaitapakit ovat jo vanhoja miehiä, joten nuorennusta tarvitaan kun Darmian taitaa olla jo Juventuksen miehiä ja Shaw ei saa luottoa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Suolaisia on hinnat mitä nyt on lukenut noita Milinkovic-Savic ja Alderweireld uutisia, mutta molemmille olisi käyttöä. Fred on itselle täysi arvoitus, eli puhutaanko tässä nyt avauksen miehestä vai rotaatiopelaajasta, jos Milinkovic-Savic tulee niin ilmeisesti rotaatio?

Diogo Dalotin tulolle peukkua, toivottavasti Fosu-Mensahin ja Tuanzeben kanssa ei olla heittämässä vielä kirvestä kaivoon, positiivista näiden kahden kohdalla on, että se lopullinen omin pelipaikka on vielä haussa, mutta taitaa silti molempia lainapesti kutsua...

Marko Arnautovic huhuja en oikein ymmärrä, meillä on jo ennestään useampi parempi ja nuorempi saman paikan pelaaja. Bale saa toki tulla, mutta ei ole ihan ykkösprioriteettina hankinnoissa ja siirron toteutuminen on vielä kaukana todennäköisestä.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Fred on itselle täysi arvoitus, eli puhutaanko tässä nyt avauksen miehestä vai rotaatiopelaajasta, jos Milinkovic-Savic tulee niin ilmeisesti rotaatio?
Ei ole sattuneesta syystä tullut nähtyä Frediltä yhtään ottelua, ja sama tilanne taitaa olla aika monella muullakin fanilla. Ukrainan liigaa ei liiemmin tule seurattua, eikä Fredillä vielä juurikaan ole näyttöjä maajoukkueesta. Siirtosumma on kuitenkin sen verran kova, että ei häntä penkille istumaan hankita. Näkisin Fredin syövän eniten Herreran minuutteja, sillä he ovat ymmärtääkseni lähinnä samantyyppistä pelaajaa. Maticilla ja Pogballa on puolestaan erilaiset vahvuudet. Voi olla, että tulevalla kaudella (tai ainakin alkukaudesta), Matic on keskikentän ainoa vakiomies avauksessa ja muiden kohdalla sitten käytetään jonkintyyppistä rotaatiota. Toki Pogba ja Fred lienevät usemmiten avauksessa Maticin lisäksi näin ennakkoon ajateltuna.

Milinkovic-Savic on myös pelaaja, jonka en ole koskaan nähnyt pelaavan muutoin kuin koostevideoilla. Hänen perässään ovat kuitenkin eri mediaraporttien mukaan käytännössä kaikki maailman suurseurat, joten pitäisin melko epätodennäköisenä, että hän Unitediin päätyisi. Ja jos Lazio 100 miljoonaa hänestä pyytää, niin tuskinpa Unitedin siirtobudjettikaan tuollaiseen taipuu, kun muitakin pelaajia on kuitenkin tarkoitus hankkia.
 

Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Fred is Red!

Näin saatiin kesän ensimmäinen siirto pakettiin. Ihan tyytyväinen voi olla, kun tässä on tietoa miehestä onkinut. Nyt Pogba voisi kaiken järjen mukaan keskittyä vielä enemmän hyökkäyspeliin ja pelinrakenteluun, kun Matic ja Fred tilkitsevät Unitedin keskikenttää. Se on aivan varma, että jos siirtosumma on 52 miljoonaa puntaa, niin kyllä kaveria vahvasti avaukseen sommitellaan. Mikäli tuo pitää kutinsa, että Juventus olisi valmis Alex Sandron myymään 50 miljoonalla, niin Unitedin puolelta pitäisi saman tien kätellä ja antaa 10 miljoonaa ekstraa, koska tuohan olisi aivan ryöstöhinta.

Mielenkiintoinen kesä edessä siirtorintamalla ja täytyy toivoa, että keskikenttää vahvistetaan vielä lisää. Myös puolustus kaipaa kipeästi vahvistusta, mikäli mielitään oikeasti euroopan huipulle. Siellä ei nimittäin Jonesilla ja Smallingilla tee mitään, vaikka kaverit pelasivatkin ihan hyvät kaudet. Taso ei vaan riitä ihan kirkkaimmalle huipulle.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Mikäli tuo pitää kutinsa, että Juventus olisi valmis Alex Sandron myymään 50 miljoonalla, niin Unitedin puolelta pitäisi saman tien kätellä ja antaa 10 miljoonaa ekstraa, koska tuohan olisi aivan ryöstöhinta.

Mielenkiintoinen kesä edessä siirtorintamalla ja täytyy toivoa, että keskikenttää vahvistetaan vielä lisää. Myös puolustus kaipaa kipeästi vahvistusta, mikäli mielitään oikeasti euroopan huipulle. Siellä ei nimittäin Jonesilla ja Smallingilla tee mitään, vaikka kaverit pelasivatkin ihan hyvät kaudet. Taso ei vaan riitä ihan kirkkaimmalle huipulle.
Mitä itse olen uutisointia Sandroon liittyen seurannut niin enemmän sieltä Italian suunnalta on kantautunut tietoja, että Sandrolle oltaisiin tarjoamassa uutta jatkosopimusta. Varmaan sitten, jos sopimusneuvottelut eivät johda mihinkään niin Juve harkitsee myymistä. Jos Sandro olisi kaupan, niin uskoisin Unitedin olevan kohtuu vahvoilla uudeksi seuraksi, sillä ei noita Euroopan tason suurseuroja, jotka pystyvät samanlaista palkkaa kuin United maksamaan, ja paikka avauksessa olisi helposti tarjolla, kovin montaa tällä hetkellä ole.

Itsekin toivoisin, että keskikentälle hankittaisiin vielä yksi uusi pelaaja lisää. Melko ohut tuo materiaali siellä on, jos ja kun Fellaini voidaan laskea poislähtijöihin. Milinkovic-Savic lienee se ykköstarget, mutta kuten jo edellisessä viestissä kirjoitin niin en pidä tätä kovin realistisena targettina. Jos "SMS" pääsee itse valitsemaan seuransa, niin valitettavasti Real ja Juve esimerkiksi lienevät nykyään houkuttelevampia vaihtoehtoja. Toki Unitedilla on Nema Matic, joka voisi jonkun verran toimia Unitedin puhemiehenä, maamiehiä keskenään kun kerran ovat. Verratti -huhuja on niin ikään taas pyöritelty ympäri mediaa, mutta hänenkin kohdallaan pidän epätodennäköisenä, että United olisi pelaajan näkökulmasta ykkösvaihtoehto.

Tuosta pakistosta sanoisin, että en välttämättä näe tarvetta topparille tänä kesänä. Otetaan esimerkiksi Alderweireld. Pyyntihinta on mediatietojen mukaan roimasti yli 50 miljoonaa puntaa. Onko Alderweireld niin merkittävästi parempi keskuspuolustaja kuin Unitedin nykytopparit, että tuollaisessa hankinnassa on järkeä? Varsinkin kun kyse on 29-vuotiaasta pelaajasta, jolla on mittava loukkaantumishistoria. Itse jättäisin kyllä hankkimatta. Smalling pelasi mielestäni hyvän kauden, ja Baillylta on lupa odottaa taas tasaisempaa tekemistä ensi kaudella. Toki hänen loukkaantumisalttius on ollut huolestuttavaa, mutta jos hän pysyisi ehjänä ensi kaudella, olisi siinä se Unitedin ykköspuolustaja ihan omasta takaa. Myös Lindelöfille täytyy antaa vielä lisää aikaa ja näyttöpaikkoja osoittaa mikä hänen todellinen tasonsa on. Topparin hankinta tänä kesänä on enemmän ns. luksusta kuin mikään välttämätön vaatimus. Keskikentän keskusta ja laitapakit ovat mielestäni ne suurimmat kehityskohdat joukkueessa, ja kaikesta päätellen samaan lopputulokseen ovat päätyneet myös Mourinho ja Woodward.
 

Ralph

Jäsen
Mitä itse olen uutisointia Sandroon liittyen seurannut niin enemmän sieltä Italian suunnalta on kantautunut tietoja, että Sandrolle oltaisiin tarjoamassa uutta jatkosopimusta.
Sama juttu. Juventuksen toimari on sanonut jo aikoja sitten Sandrosta suoraan, että ei lähde minnekään. Eikä varsinkaan tuolla hinnalla, kun aiemmin on kerrottu Juventuksen saaneen hänestä parempia tarjouksia, jotka on hylätty.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Onko Sandro rikki vai eikö taso riittänyt MM-kisoihin?
Taso ei riittänyt. Marcelo oikeutetusti ykkösmies vaspan paikalle ja näköjään sitten valinnoissa Atleticon Filipe Luis meni Sandron ohi.

Toppareiden suhteen ei oikein tunnu olevan ostajan markkinat ja kun leveyttä ennestään siltä puolella jo löytyy, niin varmaan se on sitten Alderweireld tai ei mitään? Olen samaa mieltä siitä, että Jones & Smallingit ei riitä Euroopan ehdottomaan kärkeen, mutta kuka tilalle? Alderweireld pelasi viime kaudella 14 Valioliigapeliä, vertailuna Bailly pelasi 13 ottelua. Huhuissa ei ainakaan muita nimiä ole Alderweireldin lisäksi tainnut vielä pyöriä?
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
......Olen samaa mieltä siitä, että Jones & Smallingit ei riitä Euroopan ehdottomaan kärkeen, mutta kuka tilalle? Alderweireld pelasi viime kaudella 14 Valioliigapeliä, vertailuna Bailly pelasi 13 ottelua. Huhuissa ei ainakaan muita nimiä ole Alderweireldin lisäksi tainnut vielä pyöriä?

....@maken veivi jr. ; onhan ranskalaistoppari Clement Lenglet mainittu useaankin kertaan. Kyseinen hemmo alisti Unitedia kunnolla Sevillan riveissä. Ohessa linkkiä Transfermarkt-sivustolle miehen statseihin.

Clément Lenglet - Performance data 17/18 | Transfermarkt
 

Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Tuosta pakistosta sanoisin, että en välttämättä näe tarvetta topparille tänä kesänä. Otetaan esimerkiksi Alderweireld. Pyyntihinta on mediatietojen mukaan roimasti yli 50 miljoonaa puntaa. Onko Alderweireld niin merkittävästi parempi keskuspuolustaja kuin Unitedin nykytopparit, että tuollaisessa hankinnassa on järkeä? Varsinkin kun kyse on 29-vuotiaasta pelaajasta, jolla on mittava loukkaantumishistoria. Itse jättäisin kyllä hankkimatta. Smalling pelasi mielestäni hyvän kauden, ja Baillylta on lupa odottaa taas tasaisempaa tekemistä ensi kaudella. Toki hänen loukkaantumisalttius on ollut huolestuttavaa, mutta jos hän pysyisi ehjänä ensi kaudella, olisi siinä se Unitedin ykköspuolustaja ihan omasta takaa. Myös Lindelöfille täytyy antaa vielä lisää aikaa ja näyttöpaikkoja osoittaa mikä hänen todellinen tasonsa on. Topparin hankinta tänä kesänä on enemmän ns. luksusta kuin mikään välttämätön vaatimus. Keskikentän keskusta ja laitapakit ovat mielestäni ne suurimmat kehityskohdat joukkueessa, ja kaikesta päätellen samaan lopputulokseen ovat päätyneet myös Mourinho ja Woodward.

Toppareiden suhteen ei oikein tunnu olevan ostajan markkinat ja kun leveyttä ennestään siltä puolella jo löytyy, niin varmaan se on sitten Alderweireld tai ei mitään? Olen samaa mieltä siitä, että Jones & Smallingit ei riitä Euroopan ehdottomaan kärkeen, mutta kuka tilalle? Alderweireld pelasi viime kaudella 14 Valioliigapeliä, vertailuna Bailly pelasi 13 ottelua. Huhuissa ei ainakaan muita nimiä ole Alderweireldin lisäksi tainnut vielä pyöriä?

Niin. Juuri tuo Baillyn lasisuus ja Jones&Smalling parivaljakon ailahtelevuus on mielestäni Unitedin toppariosaston ongelmana. Kyllähän huippuviereiset ja terveet Bailly ja Smalling toppareina riittävät jo hyvin pitkälle, mutta tosiasiahan on se, että harvoin koko puolustuspaletti on terveenä samaan aikaan. Tämän takia mielestäni olisi erittäin perusteltua hommata yksi laatuhankinta sille osastolle. Alderweireld tosin on kärsinyt Baillyn tapaan loukkaantumisista, joten hänen hankintansa olisi kyllä riski. En nyt tähän hätään osaa/jaksa alkaa etsimään mahdollisia topparihankintoja Alderweireldin tilalle, mutta eiköhän jollain 50 miljoonalla jostain saataisi hommattua joku tarpeeksi laadukas kaveri. Lindelöf tulee kyllä ensi kaudella saamaan vastuuta, koska loukkaantumisia tulee aina ja pelkästään Valioliigan otteluohjelma varmistaa sen, että kierrätystä on harrastettava. Kun toppariosastolla olisi Bailly, Smalling, Jones, Lindelöf, Rojo sekä koodinimi "Alderweireld, niin mielestäni voitaisiin lähteä kauteen turvallisin mielin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Huipputopparien ylitarjontaa ei tunnu olevan, niin ei kukaan ei varmaan halua luopua ja harva huippuseura puolestaan joutuu myymään pelaajiaan rahan takia. Umtiti on aika hyvä esimerkki tästä, kun oli vähän huhuja keväällä, että saattaisi olla lähdössä niin Barca läväytti viiden vuoden sopparin kouraan ja 500 miljoonan ulosostohinnan, niin ei tarvitse enää Umtitista haaveilla... Siinä mielessä ymmärrän tuon Woodwardin taktiikan hakea näitä Dalotteja, Lindelöfejä ja Lenglettejä.

Bonucci tulee ainoana isompana nimenä Alderweireldin lisäksi mieleen kuka voisi olla vaihtamassa seuraa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pool sai eilen oman "söörin", kun King Kennystä lyötiin Sir Kenny. Tästä tuli mieleen, että mikähän mahtaa olla Sir Alexin vointi ja kunto nyt? Onko kellään mitään tarkempaa tietoa? Aiemmin uutisoitiin hänen päässeen pois tehohoidosta, mutta itse en löytänyt nyt tarkempaa tietoa nopealla kvg:llä. Ei varsinaisesti suoraan ketjun kamaa, mutta tulipahan mieleen.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Pool sai eilen oman "söörin", kun King Kennystä lyötiin Sir Kenny. Tästä tuli mieleen, että mikähän mahtaa olla Sir Alexin vointi ja kunto nyt? Onko kellään mitään tarkempaa tietoa? Aiemmin uutisoitiin hänen päässeen pois tehohoidosta, mutta itse en löytänyt nyt tarkempaa tietoa nopealla kvg:llä. Ei varsinaisesti suoraan ketjun kamaa, mutta tulipahan mieleen.

Eikai mitään tarkkaa tietoa ole mutta viikko sitten brittilehdet kirjoittivat, että Sir Alex pääsi kotihoitoon ja toipumisennuste on hyvä. Eli hyviä uutisia!
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Mourinho mielii ilmeisesti joukkueeseen myös toista keskikenttää ja oikeaa laitahyökkääjää, mutta oikein mitään konkreettista nimien suhteen ei tällä hetkellä liiku muille paikoille, paitsi topparin suhteen.

Melko hiljaista on tosiaan nimien suhteen tällä hetkellä, mikä on oikeastaan pelkästään hyvä juttu. Se tarkoittaa, että vuotoja median suuntaan ei tapahdu Unitedin toimistolta. Neuvotteluja varmasti kulisseissa käydään koko ajan. Mitään paniikkia tehdä hankintoja ei mielestäni tällä hetkellä ole. Itse näkisin tuon toisen keskikenttäpelaajan edelleen ykkösprioriteettina. Toki kauteen voidaan myös nykyisellä keskikentällä lähteä, mutta hieman ohkainen se materiaali siellä on. Tai no toki voidaan ajatella myös niin, että mikäli toista uutta kk-pelaaja ei hankita on McTominaylle tarjolla isompaa roolia, mikä olisi itsessään hyvä juttu. Joten vähän kaksipiippuinen juttu. Ehkä kuitenkin joukkueen etu on tärkeämpi kuin yksittäinen pelaaja?

Jos Alderweireldin hintapyyntö on tosiaan £70M niin saa jäädä hankkimatta. Ei tuo toppariosasto mikään Euroopan tai edes Englannin paras ole, mutta ei myöskään suurin heikkous. Sandrosta oli juttua, että United ei ole tarjousta vielä tehnyt vaan tarkkailee tilannetta. Saa nähdä käykö tässä niin, että kauteen lähdetään kuitenkin Young-Shaw kaksikolla. Sinänsä tuo ei minua haittaisi, mutta koska toinen näistä on oikea jalkainen laituri ja toinen ei nauti valmentajan luottamusta, niin ei tuo nyt kovin hyvä tilanne ole.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Ensi kesänä voisi sitten hankkia Fulhamista Ryan Sessegnonin ja tuo paikka olisi turvattu pitkäksi aikaa yhdellä Englannin lupaavimmista pelaajista.
Vähän hymähdytti tämä lause. Shaw'n kohdalla asiat eivät ole ikävä kyllä menneet ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ehkä Sessegnonin kohdalla saataisiin oikeasti se pitkäaikainen laadukas englantilainen vasen laitapuolustaja.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Ensi kesänä voisi sitten hankkia Fulhamista Ryan Sessegnonin ja tuo paikka olisi turvattu pitkäksi aikaa yhdellä Englannin lupaavimmista pelaajista.
Sessegnon on kyllä melko vahvasti kehittymässä Balen tyyliin laitapakista laitakeskikentäksi/hyökkääjäksi, enkä millään näe että tulevaisuus tulee olemaan puolustajan paikalla.

Hankintana kelpaisi luonnollisesti, loistava pelaaja nuoresta iästään huolimatta.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Martialin agentti oli antanut haastatattelun Ranskan medialle, jossa hän kertoi pelaajan halusta vaihtaa seuraa. Sinänsä tätä ei kovin yllättävänä voida pitää, mutta onhan julkinen ulostulo melko suora signaali siitä, että pelaaja on tyytymätön tilanteeseensa seurassa. Ilmeisesti Sanchesin hankinta tammikuussa ja sen jälkeen Martialin vähentynyt peliaika olivat ne viimeiset naulat arkkuun. Jatkosopimusneuvotteluita on kuulema käyty jo kahdeksan kuukautta, mutta Unitedin tarjoamat ehdot eivät ole vastanneet Martialin odotuksia. Agentti sanoi myös Martialin tiedostavan, että lopullinen päätösvalta asiassa on Unitedilla niin kauan kun sopimusta on voimassa, mikä tällä tietoa on vähintään ensi kesään asti, mahdollisesti pidempäänkin, jos United käyttää optionsa.

Onhan tämä harmillinen homma siinä mielessä, että sokeakin näkee sen potentiaalin mikä Martialissa on. Jos hänet nyt päästetään muualle, niin melkein voisin lyödä pienen rahasumman vetoa, että hän lyö itsensä kunnolla läpi parin vuoden sisällä. Toisaalta Martialin pelaamisen taso
vaihtelee todella paljon ottelusta toiseen, eikä hän henkisiltä ominaisuuksiltaan tunnu oikein soveltuvan Mourinhon joukkoihin. Martial on kärkipelaaja, joka Mourinhon systeemissä joutuu pelaamaan laidalla. Sieltä hän pystyy tekemään haastoja ja leikkaamaan sisälle, mutta maalipaikat ottelua kohden jäävät kuitenkin huomattavasti vähäisemmäksi kuin kärjessä pelatessa. Martialin uran kannalta todennäköisesti paras vaihtoehto olisi siirto pois Unitedista, sillä Mourinhon alaisuudessa hän ei tule kaikkea potentiaaliaan realisoimaan.

Mielenkiintoista nähdä miten tilanne tästä etenee, vai eteneekö ylipäätään ollenkaan. Agentin kommenteista huolimatta Unitedilla ei ole mitään kiirettä tehdä päätöksiä Martialin suhteen tänä kesänä. Mourinho on kuitenkin sanonut useampaan otteeseen, että jos pelaaja itse haluaa lähteä Unitedista, ei hän tule olemaan esteenä. Mihinkään alehintaan Martialia ei varmasti lähdetä myymään, ja onko hänen kurssinsa sitten kuitenkaan niin korkea tällä hetkellä, että joku seura tarjoaisi hänestä 50-60 miljoonaa? Jotain lainadiilejä esim. Juveen tai Interiin on ollut joissain medioissa esillä, mutta olisiko tuossa hirveästi järkeä Unitedin kannalta? Sopimuksen umpeutuminen olisi sen jälkeen vain vuoden lähempänä ja huonolla tuurilla markkina-arvokin vain laskisi, jos onnistumisia uudessa seurassa ei tulisi. Ennemmin pitäisin itse Martialin mukana omassa ringissä ja pyrkisin antamaan niitä näyttöpaikkoja mahdollisuuksien mukaan niin usein kuin mahdollista. Tuskin hän kuitenkaan kovin hankalaksi on heittäytymässä vaikka ei siirtoaan saisikaan, sillä tavalla hän tekisi eniten hallaa vain itselleen.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Se miksi Martial pelaa laidalla johtuu varmaan tästä https://youtu.be/Or1UIAwdlIs.

Kuljetusominaisuudet on kyllä maailman huippua, mutta syöttötaito ja pelinluku ei ole vielä laituriksi riittävän hyvällä tasolla. Potentiaalia olisi kyllä aivan jumalattoman hyväksi laituriksi tuolla tekniikalla ja nopeudella, että sinällään ymmärrän sen peluutukseen laidalla.

Täysin ymmärrettäviä kommentteja Martialilta, toivottavasti jatkaisi vielä ensi kauden ja nähtäisiin mihin suuntaan homma alkaa menemään. Vaihtopelaajana Martial oli etenkin alkukaudesta erinomainen kun teki melkein aina maalin kun tuli kentälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös