Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

  • 213 293
  • 1 281

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
No niin, oudon hiljaista on palstalla.

United pelasi mielestäni ihan kelvollisen ottelun ja hieman harmittaa tuo ottelun ainoa maali, joka Shawin olkapäästä kimpoili verkon perukoille.

Mutta positiivista oli ehdottomasti McTominayn esitys. Ihan huikea jamppa!! Ei muuta kuin Matic penkille ja McTominay jatkossa avaukseen.

Myös Fred oli hyvä. Pelaa paljon paremmin Mestarienliigassa kuin Valioliigassa eli ei ole vielä pääsyt fyysisen liigan vaatimalle tasolle muttta Euroopan kentillä on ihan priimaa.

Käydäänpä sitten toinen osaottelu paketoimassa Barcelonassa tuttuun malliin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
McTominay oli tosiaan erinomainen jälleen kerran. Pogba jatkoi taas vaisua pelaamistaan ja oli keskikentän huonoin. On kyllä melkoinen on off jamppa.

Laitapakit mietityttää tällä hetkellä jälleen kerran. Young oli aivan sysipaska, mutta koska Shaw otti tuon kortin niin hän ei ole käytössä seuraavassa pelissä. Young voi pelata myös vaspana, mutta Young vastaan Messi kuulostaa aika varmalta punaiselta kortilta. Joku Rojo ei kyllä kuulosta yhtään sen paremmalta vaihtoehdolta. Ajatus Camp Noulle lähdöstä pakkovoittoa hakemaan Darmian ja Young laitapakkeina ei hirveämmin koveta. Valmennus ei selkeästi vielä luota Dalotin puolustusosaamiseen.

Hyökkäysuhkaa tarvitaan seuraavaan osaan lisää ja sen takia toiveissa olisi vanha kunnon Martial-Rashford-Lingard.

Ja onhan täällä hiljaista jos meikäläinen yrittää pitää keskustelua yllä eikä Asbury Park jonka viesteissä on oikeasti sisältöäkin.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Mutta positiivista oli ehdottomasti McTominayn esitys. Ihan huikea jamppa!! Ei muuta kuin Matic penkille ja McTominay jatkossa avaukseen.

Myös Fred oli hyvä. Pelaa paljon paremmin Mestarienliigassa kuin Valioliigassa eli ei ole vielä pääsyt fyysisen liigan vaatimalle tasolle muttta Euroopan kentillä on ihan priimaa.
McTominay pelasi tosin keskikentän oikealla puolella (Herreran paikalla), Fred oli keskikentän pohjalla eilen (ja itseasiassa myös aiemminkin kun ovat avauksessa olleet, on ollut tuo järjestely). Molemmilta kyllä hyvä esitys, Frediltäkin. Tiedätteks kun yleensä on se tilanne, että kun ehdit haukkua pelaajan, niin se tekee maalin tai pelaa elämänsä ottelun? Fredin kohdalla tilanne on ikävä kyllä toisinpäin. Heti kun ehdit kehua, niin se lahjoittaa vastustajalle maalin. Mutta tosiaan, positiivisia esityksiä ollut nyt muutama jo putkeen.

Tuo Barcan maali jäi kyllä harmittamaan, Shaw hukkasi ihan turhaan Suarezin ja sen jälkeen vielä epäonnisesti pallo maaliin olkapäästä. Muuten mielestäni melkoisen vaaraton oli Barca eilen, ottelu oli voitettavissa. Mutta. Ei me voida voittaa jos ei saada edes vetoja kohti maalia. Viimeistely oli eilen umpisurkeaa, ja tuota paskaahan se on ollut jo monta kautta. Paikat oli, mutta järjestään viimeinen ratkaisu heikkolaatuinen. Kyllä tuohon jengiin tarvitaan mielestäni myös se 20 maalin mies. Ei auta, että nyt on pitkästä aikaa neljä pelaajaa kymmenessä maalissa tai yli, kun yhtään varmaan maalintekijää ei löydy, vaan kaikki tuhlailee paikkoja huolella. Lukakulle en keksi käyttöä, kun käytännössä ainoa taito olisi maalinteko, eikä mies tee maaleja.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kyllä tuohon jengiin tarvitaan mielestäni myös se 20 maalin mies. Ei auta, että nyt on pitkästä aikaa neljä pelaajaa kymmenessä maalissa tai yli, kun yhtään varmaan maalintekijää ei löydy, vaan kaikki tuhlailee paikkoja huolella. Lukakulle en keksi käyttöä, kun käytännössä ainoa taito olisi maalinteko, eikä mies tee maaleja.
Tämä on kyllä totta. Rashfordista tällainen vielä tulee sen voin luvata. Greenwoodillakin on aika helkkaristi lahjoja maalintekoon, mutta ei ole realistista odottaa hänestä 20 maalin miestä vielä pariin vuoteen vaikka ei se mahdotonta ole.

Martialia moni pitää suuressa arvossa, mutta minusta maalimäärät + maalisyötöt ovat liian alhaisia suhteutettuna siihen, että on aivan sysipaska ilman palloa eli fleguilee ja ei prässää. Oikeasti on todella hankala sanoa mitä Martialin kanssa pitäisi tehdä, lahjakkuus näkyy sadan kilometrin päähän, mutta kuten moni muukin meidän pelaaja kaipaisi tasaisuutta otteisiinsa.

Lukakun kohdalla siirto voi olla mahdollinen, mutta olen myös melko luottavainen sen suhteen, että ensi kesänä ei tehdä punttia vaan juostaan ja uskon tämän tuovan lisää tehoja.

Tärkein muutos hyökkäyksessä ensi kaudelle olisi Alexis ulos ja Sancho sisään ja United on ilmoittanut Sanchon ykköshankinnaksi ensi kesälle, joten minusta hyökkäyksen suhteen seuralla on oikea suunnitelma.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Lukakulle en keksi käyttöä, kun käytännössä ainoa taito olisi maalinteko, eikä mies tee maaleja.
Esim. eilen Lukaku oli huomattavasti Rashfordia parempi, eikä oikein mennyt miehen otto vaihtoon ainakaan minun ymmärrykseen. Romelu on yllättävän vaarallinen saadessaan pallon laitaan varsinkin suoraan juoksuun ja keskitykset taitavat olla koko joukkueen parhaita.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Tämä on kyllä totta. Rashfordista tällainen vielä tulee sen voin luvata. Greenwoodillakin on aika helkkaristi lahjoja maalintekoon, mutta ei ole realistista odottaa hänestä 20 maalin miestä vielä pariin vuoteen vaikka ei se mahdotonta ole.

Martialia moni pitää suuressa arvossa, mutta minusta maalimäärät + maalisyötöt ovat liian alhaisia suhteutettuna siihen, että on aivan sysipaska ilman palloa eli fleguilee ja ei prässää. Oikeasti on todella hankala sanoa mitä Martialin kanssa pitäisi tehdä, lahjakkuus näkyy sadan kilometrin päähän, mutta kuten moni muukin meidän pelaaja kaipaisi tasaisuutta otteisiinsa.

Lukakun kohdalla siirto voi olla mahdollinen, mutta olen myös melko luottavainen sen suhteen, että ensi kesänä ei tehdä punttia vaan juostaan ja uskon tämän tuovan lisää tehoja.

Tärkein muutos hyökkäyksessä ensi kaudelle olisi Alexis ulos ja Sancho sisään ja United on ilmoittanut Sanchon ykköshankinnaksi ensi kesälle, joten minusta hyökkäyksen suhteen seuralla on oikea suunnitelma.

Rashfordilla on todellakin potentiaalia tuohon. Martialista täysin samaa mieltä. Sanchosta sen verran, että usein myös unohtuu tuo Cityn etuosto-oikeus kaikilta. Eli jos City haluaa Sanchon, se myös varmasti saa Sanchon.

Muuten kyllä todella surullinen esitys ManUlta. Ei mitään luovuutta ja Barcalle helppo voitto paskalla esityksellä. ManUhan oli totaalisen aseeton koko pelin.
 

Outsider

Jäsen
Sanchosta sen verran, että usein myös unohtuu tuo Cityn etuosto-oikeus kaikilta. Eli jos City haluaa Sanchon, se myös varmasti saa Sanchon.

Jos Sancho ei halua mennä Cityyn, niin ei siinä paljon Cityn haluamiset paina. Änärissä nämä siirrot ilman pelaajan suostumusta.


Eilisestä pelistä pakko todeta sen perusteella mitä vähän vajavaisesti streamilta näki, että Ashley Young oli täysin musta-aukko. Sama kuin olisi Youngille syöttämisen sijaan pistänyt pallon rajoista yli. Muuten myös Barcelona oli kyllä reilusti omia ennakko odotuksia heikompi, ja jos samalla tasolla jatkavat, niin kyllä Unitedillakin tässä vielä mahdollisuudet on.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Jos Sancho ei halua mennä Cityyn, niin ei siinä paljon Cityn haluamiset paina. Änärissä nämä siirrot ilman pelaajan suostumusta.


Eilisestä pelistä pakko todeta sen perusteella mitä vähän vajavaisesti streamilta näki, että Ashley Young oli täysin musta-aukko. Sama kuin olisi Youngille syöttämisen sijaan pistänyt pallon rajoista yli. Muuten myös Barcelona oli kyllä reilusti omia ennakko odotuksia heikompi, ja jos samalla tasolla jatkavat, niin kyllä Unitedillakin tässä vielä mahdollisuudet on.

Huoh. Eiköhän tämä nyt ollut selvä kaikille. Selvä on myös se, että jos City lyö vastaavan tarjouksen pöytään ja peliaikaa olisi luvassa niin City Sanchon vie. Pointtina nyt oli se, minkä nillittämiselläsi unohdit, että jos ManU tarjoaa Sanchosta 100 miljoonaa (esimerkki), on Cityllä etuosto-oikeus, eli tarjoamalla saman, pääsevät neuvottelemaan Sanchon kanssa ensiksi eikä Dortmundin pidä/tarvitse/pysty edes hyväksymään ManUn tarjousta ennen kuin City on neuvotellut Sanchon kanssa. Toivottavasti tämä nyt selvensi edes hiukan.

OGS ja ManU neljä tappiota viidestä viime pelistä.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Pepin lausunnot siitä että Sancho ei halunnut ottaa haastetta vastaan eli jäädä Cityyn taistelemaan peliajasta sataa kyllä täysin Unitedin laariin.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Eilisestä pelistä pakko todeta sen perusteella mitä vähän vajavaisesti streamilta näki, että Ashley Young oli täysin musta-aukko. Sama kuin olisi Youngille syöttämisen sijaan pistänyt pallon rajoista yli. Muuten myös Barcelona oli kyllä reilusti omia ennakko odotuksia heikompi, ja jos samalla tasolla jatkavat, niin kyllä Unitedillakin tässä vielä mahdollisuudet on.

Kaikella kunnioituksella ManU:a kohtaan: Camp Noulla ManU:lla ei tule olemaan mahdollisuuksia ellei peli parannu melkoisesti eilisestä. Nollalla vedolla maalia kohti on hankala voittaa mitään peliä. Toki - mahdollisuudet ovat, mutta kyllä ne aika "kevyehköt keskellä päivää" mahdollisuuksia ovat. Paukkuja pitää kuitenkin varata enemmän PL:ään, sillä kuudes sija ei varmasti ole tavoitteena. Edessä siellä on muutama pahakin peli - vaikkapa nyt ManC, Chelsea ja Evertonkin - joka varmasti halajaa 7:ttä sijaa ja mahdollista europaikkaa ensi kaudeksi.

Pitäähän se peli toki kuitenkin pelatakin ensin. Lihava nainen - laulu jne.
 

Outsider

Jäsen
Huoh. Eiköhän tämä nyt ollut selvä kaikille. Selvä on myös se, että jos City lyö vastaavan tarjouksen pöytään ja peliaikaa olisi luvassa niin City Sanchon vie. Pointtina nyt oli se, minkä nillittämiselläsi unohdit, että jos ManU tarjoaa Sanchosta 100 miljoonaa (esimerkki), on Cityllä etuosto-oikeus, eli tarjoamalla saman, pääsevät neuvottelemaan Sanchon kanssa ensiksi eikä Dortmundin pidä/tarvitse/pysty edes hyväksymään ManUn tarjousta ennen kuin City on neuvotellut Sanchon kanssa. Toivottavasti tämä nyt selvensi edes hiukan.

OGS ja ManU neljä tappiota viidestä viime pelistä.

Eli jos City haluaa Sanchon, se myös varmasti saa Sanchon.
Käsitän tuosta lauseesta asian tapahtuvan varmasti, mutta ilmeisesti se ei sitä tarkoita. Kun sopimuksessa ei ole mitään sovittua takaisinosto hintaa, niin pidän sitä aikalailla merkityksettömänä Cityn kannalta, Dortmundille toki hyvä. Kyllä ne Unitedin palkkatarjoukset ja muut ehdot tulevat olemaan Sanchon tiedossa hyvissä ajoin, vaikka miten Citylla olisi oikeudet neuvotella ensin. Ei se tietysti sitä poista, etteikö Sancho voisi Cityynkin mennä.
 

Outsider

Jäsen
Kaikella kunnioituksella ManU:a kohtaan: Camp Noulla ManU:lla ei tule olemaan mahdollisuuksia ellei peli parannu melkoisesti eilisestä. Nollalla vedolla maalia kohti on hankala voittaa mitään peliä. Toki - mahdollisuudet ovat, mutta kyllä ne aika "kevyehköt keskellä päivää" mahdollisuuksia ovat. Paukkuja pitää kuitenkin varata enemmän PL:ään, sillä kuudes sija ei varmasti ole tavoitteena. Edessä siellä on muutama pahakin peli - vaikkapa nyt ManC, Chelsea ja Evertonkin - joka varmasti halajaa 7:ttä sijaa ja mahdollista europaikkaa ensi kaudeksi.

Pitäähän se peli toki kuitenkin pelatakin ensin. Lihava nainen - laulu jne.

Kuten jo kirjoitin, jos Barcelona jatkaa samalla tasolla, niin mahdollisuudet on. Ei Barcelona esittänyt eilen mitään sellaista, etteikö United olisi voinut voittaa, tosin ei heillä ollut tarvettakaan, kun yksi onnekas ja aikainen maali riitti.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Esim. eilen Lukaku oli huomattavasti Rashfordia parempi, eikä oikein mennyt miehen otto vaihtoon ainakaan minun ymmärrykseen. Romelu on yllättävän vaarallinen saadessaan pallon laitaan varsinkin suoraan juoksuun ja keskitykset taitavat olla koko joukkueen parhaita.
Tämä on toki melkolailla totta, ja Lukaku on kyllä yllättänyt, kun saa tulla ulos boksistakin. Rashford oli eilen myös luvattoman heikko. Mutta ei se nyt ihan vielä riitä meidän ykköshyökkääjälle, että pystyy tuota laitapeliä hoitamaan kohtuullisella tasolla, jos saa pallon suoraan juoksuun. Edelleen ihan älyttömän kankea jos ei ole liikkeessä ja pallokontrolli on kiviporan luokkaa. Eilenkin Dalot oli kuitenkin se parempi laituri, vaikka olikin väärällä puolella.
 

Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Se oli semmoinen peli. Alkuun United oli ihan vastaantulija, mutta mitä pidemmälle peli eteni, niin sitä paremmin päästiin peliin mukaan. Tuota nollaa vetoa on mielestäni turha liikaa tuijottaa, koska United sai kuitenkin luotua paikat 1-2 maaliin, mutta esim Dalotin viimeistely nyt vaan sattui olemaan surkeaa. Erityismaininta on kyllä annettava ottelun päätuomarille, joka oli täysin ulapalla alkuvihellyksestä loppuvihellykseen. Busquets esimerkiksi sai rikkoa 4 kertaa keltaisen arvoisesti, mutta ottelua tuomaroinut huumoriveikko näki kaverin pelissä vain yhden kortin arvoisen rikkeen. Ja ei, en todellakaan väitä ottelun ratkenneen tuomaripeliin.

Fakta vaan on se, että United tarvitsisi täysin terveen miehistön, mikäli Barca haluttaisiin todella haastaa. Toinen fakta on se, että on aika vaikea tehdä keskityksistä maaleja, kun oikean laitapakin keskitykset menevät 90% tarkkuudella 10 metriä maalin yli. Herran kulmapotkuista ei viitsi edes sanoa mitään.

Muutama pelaajahuomio:

- Pogba oli jälleen surkea. Pari hienoa syöttöä pelissä ei vaan yksinkertaisesti riitä, varsinkaan kun vastassa on Barcan tasoinen joukkue. Pogban kuuluisi olla se Unitedin pelin moottori, joka rytmittää peliä ja avaa muille pelaajille maalipaikkoja oivaltavilla syötöillä, mutta taas kerran nähtiin liian hitaita ratkaisuja ja semmoista pikkunättiä näpertelyä.

- Rashford oli myös eilen täysi tuhero. Mies oli niin tiukasti Piquen rintataskussa, että jokohan on vieläkään löytänyt sieltä ulos. Kyseessä on kuitenkin nuori ja eteenpäin menevä kaveri, joten tämmöiset pelit ovat hyvää oppia tulevaisuuteen.

- McTominay oli ihana. Skotti parantaa otteitaan kun sika juoksuaan ja eilenkään ei paljoa kylmännyt, vaikka vastassa oli maailman kirkkaimpia tähtiä. Vaikka itse olen pitänyt McTominayta lähinnä puolustavana pelaajana, niin viime peleissä on kyllä nähty viitteitä myös hyvistä valmiuksista hyökkäyspeliin.

Yhtä kaikki tämä peli osoitti, että ei se maailman kirkkain kärki ihan toivottoman kaukana ole. Tuohon nippuun ne täällä aiemmin esitetyt vahvistukset, niin voidaan jo ihan realistisesti lähteä haastamaan tämän hetken suuria.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Käsitän tuosta lauseesta asian tapahtuvan varmasti, mutta ilmeisesti se ei sitä tarkoita. Kun sopimuksessa ei ole mitään sovittua takaisinosto hintaa, niin pidän sitä aikalailla merkityksettömänä Cityn kannalta, Dortmundille toki hyvä. Kyllä ne Unitedin palkkatarjoukset ja muut ehdot tulevat olemaan Sanchon tiedossa hyvissä ajoin, vaikka miten Citylla olisi oikeudet neuvotella ensin. Ei se tietysti sitä poista, etteikö Sancho voisi Cityynkin mennä.

En mä näe yhtään syytä, jos soppari ja peliaikalupaukset olisivat samanlaiset, miksi Sancho valitsisi ManUn. Muuten nyt viestisi aika perus-Jatkoaikalaista nillittämistä.
 

Outsider

Jäsen
En mä näe yhtään syytä, jos soppari ja peliaikalupaukset olisivat samanlaiset, miksi Sancho valitsisi ManUn. Muuten nyt viestisi aika perus-Jatkoaikalaista nillittämistä.

Se nyt on tässä ketjussa käynyt jo ennestään selväksi, että oikein kukaan pelaaja ei halua siirtyä Unitediin kenenkään sellaisen mielestä, joka ei seuraa kannata ja nykyisilläkään ei oikein ole syytä jatkaa. Ihme kiukkuamista.
 

Barney

Jäsen
En mä näe yhtään syytä, jos soppari ja peliaikalupaukset olisivat samanlaiset, miksi Sancho valitsisi ManUn. Muuten nyt viestisi aika perus-Jatkoaikalaista nillittämistä.
Kuinka paljon tässä pohdinnassa on järkeä, kun Cityssa ne peliaikalupaukset eivät varmastikaan ole samanlaiset. Sterling tulee tulevillakin kausilla pelaamaan niin paljon kuin jaksaa ja sen lisäksi peliajasta laidoilla taistelevat Sane, Mahrez sekä Bernardo Silva. Sancho lähti Citysta sen takia, kun siellä ei ollut mahdollista saada hänen haluamaansa roolia eikä se tilanne ole muuttunut mihinkään.
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Sancho lähti Citysta sen takia, kun siellä ei ollut mahdollista saada hänen haluamaansa roolia eikä se tilanne ole muuttunut mihinkään.

No tämähän ei kyllä pidä paikkaansa sitten lainkaan. Sancho itse on muuttunut. Eli Pep (ja kaikki muutkin) tietävät nyt, että häneen voi luottaa ja hänelle voi helposti antaa enemmän peliaikaa. Näyttöjä antamattoman junnun on oikeasti melko vaikea päästä haastamaan noita mainitsemiasi pelaajia (kysy vaikka Hudson-Odoilta, vaikka hänenkin kanssaan näyttää nyt melko hyvältä - suuren julkisen paineen jälkeen), mutta sensaatiokauden jälkeen se onkin jo helpompaa. Olisi hyvin vaikea uskoa sitä, että jos City ostaisi nyt Sanchon takaisin jollain sadalla miljoonalla, niin sitten ei sitä luottoa annettaisikaan. Tälläkin kaudella City on vielä quadruplassa kiinni, eli pelejä kyllä riittää ensi kaudellakin. Ei kai kukaan tämänhetkisistä tähdistä ole juuri peliajan puutteesta valittanut? Ihmettelisivätkö ihmiset jos City ostaisi jonkun vanhemman, meritoituneen pelaajan Sanchon sijaan samalle pelipaikalle? Sancholla taitaa olla tällä kaudella 35 peliä alla, Sterlingillä, Mahrezilla, Silvalla, Silvalla, Sanella yms on n. 42-45. Mahtuu sinne yksi Sancho varmaankin jos molemmat niin haluavat.

Kai se Sanchon ratkaisu (sikäli kun haluaa edes palata Englantiin, eiköhän paikkoja ole muuallakin) liittyy sitten moniin asioihin: kuinka pahasti välit ovat menneet Cityyn ja Guardiolaan ja ovatko ne paikattavissa, haluaako siirtyä mestarisuosikkiin aavistuksen pienemmässä roolissa vai top-4 kisassa olevaan joukkueeseen suuremmassa roolissa, Guardiolan pelaajakehitykseen vai OGS:n jne. Plus sitten kaikki pikku jutut niinkuin palkat yms.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Useamman vedonlyöntiyhtiön vertailussa Sanchon siirrosta kesän aikana, saa Unitediin siirtyessä rahat takaisin 3,5 kertaisesti ja siirrosta Cityyn 16 kertaisesti.
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Unitedilla on suurempi tarve. Ovat varmasti valmiita maksamaan enemmän kuin City. Toisaalta Citylle rahalla ei juuri ole väliä kun sen voi ottaa orjien selkänahasta kuitenkin. Mutta eivät nekään kai ole viime kausina ostelleet pelaajia ihan vaan huvikseen/kiusallaan?
 

Barney

Jäsen
No tämähän ei kyllä pidä paikkaansa sitten lainkaan. Sancho itse on muuttunut. Eli Pep (ja kaikki muutkin) tietävät nyt, että häneen voi luottaa ja hänelle voi helposti antaa enemmän peliaikaa.
Citylla on tällä hetkellä joukkueessaan jo Sterling sekä Sane, jotka ovat ihan maailmanluokan laitureita, joilta odotetaan vielä kehittymistä tulevien vuosien aikana. Siihen päälle on vielä Bernardo Silva, joka on kauden edetessä löytänyt taas paikkansa laidalta. Mahrez on vähän epätasainen pelaaja, mutta parhaimmillaan hänkin on ihan maailmanluokkaa. Mahrezkin maksoi melkein 70 miljoonaa euroa, mutta siitä huolimatta hän on viettänyt melko paljon aikaa vaihtopenkillä tämän kauden aikana. Melko useasti on Leroy Sanekin löytänyt itsensä vaihtopenkiltä, joten ei Sanchon penkittäminen olisi yhtään sen vaikeampi rasti, vaikka hänestä maksettaisiin 150 miljoonaa.

Citylla on tällä hetkellä maailman selvästi laajin laituriosasto ja harvassa on ne pelaajat, jotka kävelevät siihen avauksen mieheksi. Jos verrataan esimerkiksi Unitediin, jolta puuttuu tällä hetkellä laadukas oikea laituri, niin kilpailutilanne ja siten myös peliaika Sancholla olisi ihan eri luokkaa näissä kahdessa joukkueessa. Etenkin, jos KDB on ensi kauden alusta asti pelikunnossa, niin Pep tulee peluuttamaan paljon suosikkipoikaansa Bernardo Silvaa oikealla laidalla. Jos Sanchoa ei kiinnostanut taistella peliajasta pari vuotta sitten, niin tuskin häntä kiinnostaa nytkään, vaikka lähtötilanne hänellä olisikin nyt selvästi parempi. Sterling ja Bernardo Silva ovat Pepin luottopelaajia, joten takamatkalta Sancho lähtisi kisaamaan peliajasta heitä vastaan. Samalla viivalla Sanchon kanssa olisivat vielä Sane ja mahdollisesti jopa Mahrez.
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Melko useasti on Leroy Sanekin löytänyt itsensä vaihtopenkiltä, joten ei Sanchon penkittäminen olisi yhtään sen vaikeampi rasti, vaikka hänestä maksettaisiin 150 miljoonaa.

Niin, enhän toki sanonut ettei Sanchoa penkitettäisi. Varmasti penkitettäisiin välillä. En tiedä huomasitko, että sanoin Cityn pelaajilla olevan kaikilla monen monta peliä tällä kaudella. Ovat sekä pelanneet että istuneet penkillä. Ja tuossa pelimäärässä (esim vanhenevan D. Silvan myötä vielä enemmän) sinne varmasti mahtuisi yksi pelaaja vielä lisääkin niin, että kaikki saisivat varmasti tarpeeksi peliaikaa.

Citylla on tällä hetkellä maailman selvästi laajin laituriosasto ja harvassa on ne pelaajat, jotka kävelevät siihen avauksen mieheksi. Jos verrataan esimerkiksi Unitediin, jolta puuttuu tällä hetkellä laadukas oikea laituri, niin kilpailutilanne ja siten myös peliaika Sancholla olisi ihan eri luokkaa näissä kahdessa joukkueessa.

Tämä on sitten täysin totta ja siitä ehdottomasti ollaan samaa mieltä. Muun muassa tähän juuri viittasin tuolla viestini lopun kappaleella.

Jos Sanchoa ei kiinnostanut taistella peliajasta pari vuotta sitten, niin tuskin häntä kiinnostaa nytkään, vaikka lähtötilanne hänellä olisikin nyt selvästi parempi.

Jos Sanchoa ei "kiinnosta taistella peliajasta", niin en kyllä ottaisi omaan joukkueeseeni. Ennemminkin oletan kyseessä olleen se, että hän ei ole oikeastaan nähnyt edes varsinaista mahdollisuutta päästä taistelemaan peliajasta.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ei saisi West Hamia vastaan kotona olla sellaisissa vaikeuksissa kun nyt oltiin.

McTominayta olisin kaivannut kentälle mutta vissiin säästeltiin poikaa Barcelonaa vastaan. Tää on meidän uusi Carrick.
Martial, Lukaku ja Mata olivat aika yössä.

No voitto saatiin ja se on tärkeintä. Tappiolla UCL-paikka olisi melkein voitu jo hyvästellä.
 

Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Joo eipä ollut taas kummoinen esitys Unitedilta, mutta West Hamin omien hölmöilyjen takia saatiin pisteet hädin tuskin pidettyä Old Traffordilla.

Martialilla on nyt menossa sellainen vaihe, kun oikeen mikään ei meinaa onnistua. Ehkä juuri tuo tasaisuuden puute on miehen suurin heikkous.

Fred alkaa kieltämättä pikku hiljaa parantamaan. Ainakaan heikosta asenteesta tuota kirppua ei voi syyttää. Eilenkin monta esimerkillistä katkoa ja hyökkäyksen käynnistystä.

Joo kyllähän eiliseltä kaikki muut tulokset paitsi voitto olisivat tarkoittaneet ensi kauden CL-haaveiden huuhtoutumista viemäristä alas. Luultavasti nytkin tarvitaan ainakin 12 pistettä viimeisestä 5 ottelusta. Nyt vaan täytyy toivoa Poolin (hyi helvetti) ja Watfordin voittoja Chelseasta ja Arsusta.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
1-0 häviöllä ja pelipaikkana Camp Nou. Eihän tästä voi mitenkään nousta eikö niin Ole Gunnar Solskjaer?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös