Manchester United FC 2012-2013

  • 172 115
  • 817

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Shokkialku jälleen jälleen kerran mutta jälleen jälleen kerran noustiin voittoon.

Carrickin ja Evansin puolustustyöskentely näytti alussa siltä, että tästä tulee vielä murskatappio mutta United otti kuitenkin hallinnan ottelusta ja ansaitun voiton. Hernandez pelasi hyvällä itseluottamuksella ja pukkasi kaksi tärkeää osumaa. Evans maalasi kulmapotkuhässäkkätilanteesta jalalla.

Rooney pelasi taas keskikentällä ja RvP nousi aika alhaalle muutamaan otteeseen ja se näytti taas kerran toimivan. Kagawa sai ilmeisesti jonkun tällin jalkoihinsa kun toisella puoliajalla hänen paikallaan pelasi Nani.
Carrickin pelipaikka ei saisi enää koskaan olla toppari tälläisten kämmien jälkeen. Onhan tässä taas kerran ikävä Jonesia, Smallingia ja tietenkin Vidiciä.
Mainittakoon vielä Fletcherin hyvä peli keskikentän pohjalla, näppäriä syöttöjä eikä pahoja pallonmenetyksiä.
 

hockeywave

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United
Itseäni ihmetytti, ettei Fergie antanut Woottonille mahdollisuutta - olisi varmasti hoitanut leiviskän paremmin kuin Carrick.

Tällä hetkellä on kuitenkin surullista katsoa kuinka puolustuksen läpi tullaan myös silloin, kun Rio pelaa.

Tiistain Braga matsissa huolestuttavaa oli se, että laukaukset kohti maalia menivät jälleen tasaisesti 8-8. Onneksi hyökkäys on paras puolustus!
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Jaahas. Kagawalta hajosi.....

.....vuorostaan polvi. Hieman valoa tunnelin päässä näkyy kun Chicharito pääsi vihdoin pelaamaan ja palkitsi heti Sir Alexin kahdella hienolla maalilla. Onneksi Phil Joneskin pääsi jo treenaamisen alkuun ja Cris Smalling pitäisi saada kohta kehiin. Scott Wootton ansaitsisi totisesti näyttöpaikkoja. On aivan järjetöntä peluuttaa Michelle Carrickia topparina.
 

hockeywave

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United
Kolme pistettä Chelseasta - ne kyllä kelpaa, mutta oli ManUn peli jäätävän huonoa. Kahdeksallakin pelaajalla Chelsea vaikutti vaarallisemmalta.
 

Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
Tänään oltiin onnekkaita. Pari nopeeta maalia Chelsean yli-innokkuden ansiosta. Sen jälkeen Chelsea tulee ansaitusti tasoihin. Tekis mieli laittaa Matan hieno vaparimaali de Gean piikkiin junnumokan takia, mutta mies veti kuitenkin parit gamesaverit joten olkoot. Olikohan se Evans, joka sekoili Chelsean tasoituksessa, en muista kännipäissäni. Clattenburg otti tilan haltuun kuitenkin 2.puoliajalla. Ivanovicin ulosajo aika hepppoinen vaikkakin oli alin mies. Torresin ulosajon voin jotenkin (ehkä?) ymmärtää,kun miehellä oli keltanen alla, tosin siellä oli pientä kontaktia Evansilta. Chichan voittomaalihan oli selvä paitsio, kun hidastuksen näki.

Tänään oltiin onnekkaita, mutta tuohon topparipeliin tullaan kaatumaan ennemmin tai myöhemmin ainakin CL:ssa. Tuleehan sieltä kohta Jones ja Smalling takas, mutta joka tapauksessa on pelko perseessä. Vidickin vielä muutaman viikon poissa.
 

hockeywave

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United
Puolustuspeli on todellakin karmivaa - ensimmäisen puoliajan lopussa ManUn pakit eivät tieneet mihin suuntaan olisivat juosseet. Jotenkin tuntuu, ettei kukaan tiedä ketä pitäisi merkata. Fergusonilla on kyllä iso vuori kiivettävänä, jos meinaa näillä miehillä puolustuksen tilkitä.

Tässä vielä maalikooste.
 

Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
Katsoin matsin Ruotsin Viasatilta, kun täällä asun. Melkein repesin, kun studiossa oli asiantuntijana Patrik Andersson. Mies on entinen Unitedin scoutti. Herra kertoi, että David Luiz (Chelsean toppari) ei kelvannut Unitedille (tarkemmin Fergusonille) pelityylinsä takia, joten meni Chelseaan. Onhan kaveri hieman riskialtis ajoittain, mutta ottaisin koska tahansa Unitediin esim. Evansin tilalle.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Chelsea-Man Utd 2-3

Jokaisesta United pelaajasta pientä kommenttia:

Rooney Heti alusta alkaen näki sen, että Rooney oli jälleen kerran valmis tekemään mitä tahansa jotta United saisi tärkeät pisteet. Oli aina esimmäisenä hyökkäämässä ja puolustamassa. Lopussa taisi hiukan väsyä ja otettiinkin vaihtoon.


RvP Tärkeä 0-2 maalia sekä tottakai oli laukauksillaan rakentamassa myös kahta muuta maalia. Vaarallinen hyökkäyspäässä kuten aina!

DDG De Gea voi ottaa hieman omaan piikkiinsä Matan vaparimaalia mutta muuten erinomainen suoritus. Muutama todella nätti jalkatorjunta ja menee minun papereissani heittämällä tanskalaisen kilpailijansa ohitse.

Rafael Kun muut United-puolustajat hölmöilevät ottelusta toiseen, on ilo huomata Rafaelin tason pysyvän edelleen hyvänä. Samaa iloista hyökkäävää peliä kuten aiemmin.

Ferdinand Riolta ihan hyvä peli.

Evans Muutama ohhoh-tilanne mutta Rion tapaan Evans oli myös jättänyt pahimmat virheet pois.

Evra Hoiti homman lähes samanlaisella esityksellä kuin Rafael.

Cleverley Pieni pettymys. Tompan mies pääsi pukkaamaan 2-2 kavennuksen.

Carrick Muutama hyvä katko ja ihan yleisestikin perusvarmaa Carrickia.

Young
loukkaantumisen jälkeen taas kentälle. hyökkäyspäässä vaarallinen mutta puolustuspäässä melko lapanen. Hankki kotijoukkueelle punaisen Ivanovicin potkaistua jaloille.

Valencia Paras peli Valencialta tällä kaudella. Oli laidallaan nopea ja käynnisteli sitä myöten vaarallisia vastahyökkäyksiä. Vei toisinaan Colea mennentullen.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
tänään jälleen kerran Chelsea-Man Utd tosin paljon merkityksettömämmässä ottelussa. Chelsean keskittyminen on mennyt tuomareiden syyttelyyn joten tässä on tilaisuus napata jälleen voitto Manchesteriin.

United peluuttaa varmasti sellaisia pelaajia jotka huilasivat sunnuntaina:

DDG
Rafael-Wootton-Evans-Buttner
Nani-Scholes-Powell-Giggs
Hernandez-Welbeck

Giggs ja Scholes samaan aikaan kentällä ei lupaile hyvää.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
7-7

Tappio tällä kertaa mutta eipä tuolla väliä sillä nyt ainakin saadaan keskittyä tärkeimpiin peleihin. Meikäläisen Stamford Bridge kiintiö on ainakin vuodeksi täynnä.

Andersonin ja Nanin yhteistyö oli erinomaista vaikka täytyy muistaa, että pelin tempo ei päätä huimannut.

Ottelu olisi päättynyt Unitedin voittoon ilman paria Woottonin virhettä jotka maksoivat muutaman häkin.
Chelsealla oli kuitenkin kentällä Mata, Ramires, Oscar ja Hazard Unitedin kakkosjengiä vastaan joten ei syytä huoleen.
 

RDivis

Jäsen
Pikkuisia huhuja taas liikkeellä, jotka kertovat Guordiolan ottavan jo ensikaudella vastuun Unitedin managerina ja SAF vetäytyisi muihin tehtäviin.

ManUnitedOnly.com | Pep Guardiola to manage Manchester United from August 2013..

Jos tämä tosiaan toteutuisi niin miehen kanssa pitäisi olla jo suullinen sopimus tai mies karkaa muualle.

Kuulostaa kyllä jotenkin oudolle. Ainakaan minä en osaa kuvitella Pepiä tarttumassa United-ruoriin. Vaikea sinne on tietysti ketään kuvitella tilalle, mutta jotenkin Pep vaikuttaa liian erilaiselta jatkaakseen siitä mihin SAF jää. Ehkä se voisi olla hyväkin juttu, en tiedä...
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Veikkaan Moyesista Fergusonin seuraajaa, mikä ei varmasti tulisi kaikkia faneja miellyttämään.
 

hockeywave

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United
Tappio tällä kertaa mutta eipä tuolla väliä sillä nyt ainakin saadaan keskittyä tärkeimpiin peleihin. Meikäläisen Stamford Bridge kiintiö on ainakin vuodeksi täynnä.

Andersonin ja Nanin yhteistyö oli erinomaista vaikka täytyy muistaa, että pelin tempo ei päätä huimannut.

Ottelu olisi päättynyt Unitedin voittoon ilman paria Woottonin virhettä jotka maksoivat muutaman häkin.
Chelsealla oli kuitenkin kentällä Mata, Ramires, Oscar ja Hazard Unitedin kakkosjengiä vastaan joten ei syytä huoleen.

United pelasi mielestäni oikein kelpo ottelun. Andersonia toivoisin näkeväni enemmän kentällä - kaiken kaikkiaan todella kova työmoraali ollut näissä vähissä otteluissa todella hyvällä tasolla.

Vaikka nuoret pakit siellä vähän sähläsivät, niin ei ne Chelsean kokeneemmatkan pelaajat puhtain paperein selvinneet.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Anderson saattoi pelata itselleen paikan avaukseen Arsenalia vastaan. Harmi vain ettei Andon kunto riitä tällä hetkellä ihan paras mahdollinen ja senhän takia hänet otettiin vaihtoon varhaisessa vaiheessa Chelseaa vastaan.
Smalling on jokatapauksessa harjoitellut jo hetken hyvällä tasolla ykkösjoukkueen kanssa mutta ei ilmeisesti ole vielä lauantaina mukana eikä muitakaan loukkaantuneita ole vielä lupa odottaa huomenna peliin.
Anderson, Chicharito, Rooney ja RvP olisi mukava nähdä avauksessa Arsua vastaan. Siinä riepoteltaisiin kunnolla arsun haavoittuvaa puolustusta.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Vidic palaa kentälle vasta joulunaikoihin. Toivottavasti tämä kertoo sen, että tällä kertaa Vidic palaa oikeasti terveenä ja entistä ehompana takaisin ja on valmis johdattamaan Unitedin UCL-ja Premier League titteleihin kapteenina.
 

hockeywave

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United
Vidic palaa kentälle vasta joulunaikoihin. Toivottavasti tämä kertoo sen, että tällä kertaa Vidic palaa oikeasti terveenä ja entistä ehompana takaisin ja on valmis johdattamaan Unitedin UCL-ja Premier League titteleihin kapteenina.

Vidic laitettin kehiin ehdottomasti liian aikaisin syksyllä - osin pakon edessä - ja vajaakuntoisuus näkyi otteissa. Seurauksena puolen kauden menettäminen.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Ei osin, vaan täysin.....

Vidic laitettin kehiin ehdottomasti liian aikaisin syksyllä - osin pakon edessä - ja vajaakuntoisuus näkyi otteissa. Seurauksena puolen kauden menettäminen.

.....kun tarkastellaan tilannetta, jossa Sir Alex oli kauden alussa. Rio-Kalle oli jos mahdollista vielä keskenkuntoisempi ja myös Jonny Evansilla oli pikku vammoja.

Kaiken kaikkiaan jo toisen kerran peräkkäin tapahtuneen keskuspuolustajien joukkokadon pitäisi herättää ainakin toisen vaihtoehdoista: a) lisää tilaisuuksia näyttöön nuorille tai b) ringin laajentaminen siten, että hankitaan ainakin yksi uusi toppari, mikä tilanne lienee kuitenkin edessä ensi kesänä. Rio-Kalle/Nemanja -parivaljakon ehjänä pysyminen koko kauden ajan on todella epätodennäköistä; samaa luokkaa kuin Anderson-Cleverley -taisteluparin.
 

Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Yksi toppari olisi pitänyt ostaa kesällä mutta eipä ostettu. Rion sopimus on katkolla ja tämä kausi on osoittanut että Rion paikka on Mls-liigassa yms. Sopimusta ei missään tapauksessa pidä jatkaa. Myöskään Evans ei edelleenkään vakuuta,karmaisevia virheitä välillä. Lisäksi tiedettiin että Smalling on sivussa pitkään ja Jonesin vammasta ei ollut vielä varmuutta niin en ymmärrä miksi ei ostettu ketään,Vidic ei ole myöskään nuorimmasta päästä ja kuka tietää missä kunnossa polvi on,oliko hoputusta vaiko kroonista a´la Ledley King.

Summa Summarum:Wootton ja Keane ovat liian kokemattomia hyppäämään heti isoihin ympyröihin joten ensi kesänä on yksi toppari joka tapauksessa ostettava,budjetinko takia sitä sitten viivytettiin vuodella?
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
De Gea, Rafael, Evra, Ferdinand, Evans, Valencia, Carrick, Young, Cleverley, Rooney, van Persie
 

Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
Vähän epävarmat fiilikset ennen peliä, kun sieltä tulee juoksuvoimainen Arsenal vastaan. Kaikki muistaa miten kävi Tottenhamia, kun Unitedilta juostiin jalat alta.

Mitä tulee tuohon topparitilanteeseen, niin onhan se huolestuttava ja yksi kovanluokan hankinta tarvittaisiin heti, kun kukkaro antaa myöten. Itse tosin tarjoisin Riolle jatkoa, jos tulee liksassa vastaan. Mies on kuitenkin edelleen helvetin varma jalalla, vaikka ei olekaan vauhtikone. Evans kylmästi pihalle.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Nihkeä voitto 2-1. Arsun punaisen jälkee ruvettii varmistelemaa ja jarruttelemaan ihan turhaan mutta tärkeintä on 3 lisäpointsia plakkariin.

Nyt sitten vain peukut ylös ja toivomaan kaikkea huonoa Chelsealle ja Citylle illan peleihin.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Nihkeä voitto 2-1.

No joo, Arsenal oli tänään todella heikko, eikä antanut vastusta oikein missään vaiheessa. United teki mitä tarvitsi ja Arsu sai loppuun sen kavennuksen. Pilkut on edelleen murheenkryyni ja tällä kertaa oli Wäinön vuoro vetää ohi. Wellbeck vielä, niin kaikki kärjet on epäonnistunut kertaalleen tällä kaudella.

van Persie on hieno mies. Se ei paljoa tilaa tai aikaa tarvitse kun pallo on häkissä. Nyt oikealla häikäisevä viimeistely.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
United tarjoaa varmasti Riolle jatkoa mutta se on kokonaan toinen juttu tyydyttääkö sopimuksen laatu Ferdinandia. Voi käydä samoin kuin Ashley Colen tapauksessa.
Jos toppareiden sairaspoissaolot ei tästä helpota niin jo tammikuussa tarvitaan yksi toppari lisää. Mieluiten valmis pelaaja eikä ketään 18-vuotiasta lupausta sillä nyt tarvitaan varmuutta.

Aika mielenkiintoinen heitto iltasanomissa Kuqilta siitä ettei Evans ole tarpeeksi hyvä Man Unitediin. Mun mielestä Evans on hyvä kolmos-nelostoppari ja on pärjännyt kuitenkin yllättävän hyvin vastuusta jonka on saanut Smallingin, Jonesin ja Vidicin ollessa telakalla.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Tärketä kolme vieraspeliä edessä. Ensiksi huomenna UCL-matsi Bragan vieraana josta täytyy raapia vähintään tasuri jotta päästään lohkovoittajana eteenpäin.

Lauantaina Aston Villa joka ei ole koskaan helppo vastustaja vaikka onkin pelannut surkean alkukauden. Kuitenkin pientä valoa tunnelin päähän toi viimekierroksen vierasvoitto Sunderlandista.

Mielenkiintoista nähdä pääseekö Giggs huomenna tai lauantaina avaukseen ja onko Smalling jo pelikunnossa. Myös Fletcherille on annettava rohkeasti lisää peliaikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös