Lähinnä huolestuttaa, että jo varsinaisen peliajan lopussa kukaan ei jaksanut juosta ylöspäin ja heitettiin vaan hätäpalloa ulos alueelta. Etenkin Ugarten vaihdon jälkeen prässi loppui kokonaan.Lasketaan ensin kaatuneet/haavoittuneet ja sitten eikun Torstai-liigan koitosta kohti!
Chidosta huomasi kuinka itseluottamus nousi kokoajan pelin edetessä mikä oli positiivinen asia. Tosin 0+0=0 niinkuin muillakin hyökkäyspään pelaajilla, mutta pääsi ainakin paikoille toisin kuin Hojlund.Chidon esitys oli tavallaan hieno plussa
Kapeaksi menee kokoonpano huomisessa pelissä, mutta junnut pääsevät näyttämään?
Pienestä on ilo revittävä nykyään. Mutta siis nauroin.Kiinansaatananperkele
Älkää paljastako vielä. Oon nyt tunnin raapinut päätäni tuon kanssa.Pienestä on ilo revittävä nykyään. Mutta siis nauroin.
Amorim alkanut lukea jatkoaikaa, eli toivoa on.Ohkaiselle mennään mutta Collyer on sentään parsittu kasaan.
Itse menisin näillä
Onana
Mazra De Ligt Yoro
Dalot Bruno Casemiro Dorgu
Zirkzee Höjlund Garnacho
Viime peleissä on kyllä näkynyt pahasti, että joukkue on aivan puhki ja prässi loppuu viimeistään 60 minuutin kohdalla ja loppua kohden vastustaja sitten alkaa vyöryttää päälle
Tämäkin sinänsä hassua, että tuloksellisesti tuo viimeinen puolituntinen on ollut joukkueelta se paras ajanjakso jo pitkään.niin varmasti näyttää nuo pelien jälkipuoliskot paremmalta.
Tässä varmaan se selitys on, että ne pelien loppupuoliskojen maalit ovat tulleet pääosin erikoistilanteista, kun taas itse peli (ja prässi) näyttää tällä hetkellä matsien alussa selkeästi paremmalta.Tämäkin sinänsä hassua, että tuloksellisesti tuo viimeinen puolituntinen on ollut joukkueelta se paras ajanjakso jo pitkään.
Joo, kyllä ne pelit paremmalta on näyttänyt pelien alkuvaihessa. Siitä huolimatta tuo avausjaksojen tilasto (kahdessa pelissä tehty maali viimeiseen 20 otteluun) on täysin järjetön.Tässä varmaan se selitys on, että ne pelien loppupuoliskojen maalit ovat tulleet pääosin erikoistilanteista, kun taas itse peli (ja prässi) näyttää tällä hetkellä matsien alussa selkeästi paremmalta.
Lisäksi Dorgu niitä palloja sinne oikeasti laittaa, mitä nyt ei ole Amorimin aikana muilta pelaajilta kuin häneltä ja Amadilta nähty juuri lainkaan, eli kyllä hän selkeää lisäarvoa tuo. Tämäkin ikävä kyllä Arsenalia vastaan näkyy, kun ei ole pelaamassa.. Toisella puoliajalla taisi sivukeskityksiä olla vastaanottamatta parhaimmillaan 5 vai jopa 6 pelaajaa boksissa ja muutenkin sitä pelimuotoa on hiljalleen saatu ylöspäin.