Duckerilta varsin neutraali artikkeli aiheesta. Kolmikolla ei vaan toiminut, purraan luotia ja eteenpäin. Toivottavasti luodin puremista ennen on saatu edes se pakollinen rommi ryyppy suoraan pullon suusta.
Näin juuri. Se kyllä tarkoittaa silloin Brunon lähtöäkin. Itse vastustajan fanina toivon, että Garnat ja Brunot jatkavat, kerta kyllähän noi tietyt kiukuttelut eivät voi olla vaikuttamasta joukkueeseen.Kärsivällisyys alkaa olemaan koetuksella tämän seuran seuraamisen kanssa. Sen kymmenen vuotta on kentällä kontattu enemmän ja vähemmän, mutta ei silläkään ole väliä. Eniten vituttaa tämä jatkuva säätäminen ja amatöörimäinen toiminta kentän ulkopuolella.
Viimeistään ensi kesänä on lähdettävä siitä, että kaikki ongelmatapaukset heitetään seurasta helvettiin. Olivat he sitten pelaajia tai muuta henkilökuntaa. Sillä ei ole mitään väliä, että kuinka hyviä he ovat parhaimmillaan työssään, sillä voittavaa JOUKKUETTA ei tästä tule niin pitkään, kun joukkueen sisällä on henkilöitä, jotka kääntyvät joukkuekavereita ja/tai valmentajia vastaan.
Millä tavalla Bruno on ongelma? Kentän ulkopuolella hoitaa kaiken viimeisen päälle, vaatii muilta ja antaa aina kaikkensa kentällä, viime vuosien ajan selkeästi joukkueen paras pelaaja.Se kyllä tarkoittaa silloin Brunon lähtöäkin. Itse vastustajan fanina toivon, että Garnat ja Brunot jatkavat
On monesti kentän paras, mutta juuri lainaamani viestiä luin, että kaikki pihalle, kuka aiheuttaa kitkaa. Omiin silmiin on vuosia Brunon tietty itsekkyys peleissä, pään pyöritykset ja olemus huokunut kyllä pelkkää häviötä. En tiedä mistä se johtuu, mutta näen olen kokenut sen jo pitkään.Millä tavalla Bruno on ongelma? Kentän ulkopuolella hoitaa kaiken viimeisen päälle, vaatii muilta ja antaa aina kaikkensa kentällä, viime vuosien ajan selkeästi joukkueen paras pelaaja.
Se että mussuttaa tuomareille ei minusta ole mikään ongelma koska se on sitä samaa vaikuttamista, mitä vaikka Arteta ja Klopp tekevät jatkuvasti tuomareiden suuntaan.
Aina yhtä hienoa huomata, kuinka muiden joukkueiden kannattajat seuraavat Unitedia jopa enemmän kuin "omaansa".
Pohjimmiltaan kaikki tuppaavat olemaan Unitedin miehiä/naisia.
Se tuskin montaa viestiä on vaatinut..Vähän vanha juttu jo hei. Sulla on muuten Newcastlen ketjuun neljänneksi eniten viestejä.
Sinällään hauska kun monta vuotta seurannut miten mediassa kirjoitetaan seuran ympäriltä, niin usein samat kaavat toistuu.Kun kahden tappion jälkeen meno alkaa olla tätä tasoa ympäri internetiä, niin täytyy toivoa ettei jouduta citymäiseen kurimukseen.
Ilmeisesti myös työntekijöiden joululahja on joutunut leikkurin kynsiin?
Jostainhan ne on rahat tehtävä Amorimin ja valmennusryhmän irtisanomisiin ja uuden valmentajan ulosostopykälän laukaisuun…niin ja ei se Ashworth ilmaiseksi tullut ja tuskin ilman kompensaatiota lähtikään.Kyllähän se nostaa siivoojan ja lipunmyyjän motivaatiota, kun viedään viimeinenkin 50 puntaa pois, että saadaan 100 millillä ostaa uutta pelaajaa. Ei nuo hyvältä kuulosta ja tuo paska oli fiilis tarttuu kaikkeen ja kaikkiin.
Tällainen kaveri on ilmeisesti tulossa ensi kesänä vasemmaksi pakiksi. Voi olla, että tie edustukseen kävisi kuitenkin akatemian kautta.
Ilmeisen kova talentti kuitenkin kyseessä ja tarkoitus olisi saada hänestä pitkäaikainen Luke Shawn korvaaja.Voi tosiaan olla, että 18-vuotiaana ei kävellä Paraguayn liigan keskitason jengistä Maukan avaukseen.
Jos Rashford myydään, onnea vaan seuraavalle syntipukille! Sosiaalisen median roskaosasto löytää taatusti uuden likasangon ennen pitkää. Luultavimmin Kobbien, koska omia kasvatteja voidaan lyödä surutta jos he eivät yksin siirräkään vuoria. Tuo paska siirtyy ennen pitkää myös asiantuntijoiden muistiinpanoihin ja siitä eteenpäin.