Tämä kausi osoitti jo, että Manu on palannut sinne minne pitääkin eli Englannin kärkeen ja Euroopassakin menestyväksi seuraksi. Minulle nämä uudet tulevat pelaajat (Nani, Anderson ja tod.näkösesti myös Hargreaves) tarkoittaa, että Ferguson on aloittanut todenteolla uuden joukkueen rakentamisen kuten 90-luvulla. Nyt joukkueesta löytyy "Wonderkid" pelaajia Ronaldo, Rooney, Nani ja Anderson. Sitten vielä sopivassa iässä olevia jotka voivat vielä jonkin verran kehittyä kuten Carrick, Vidic ja Evra. Ferdinandkin on hyvässä iässä ja sitten pari 90-luvun pelaajaa eli Giggs, Scholes ja Neville jotka lopettavat muutaman kauden sisällä. Back-uppeina löytyy Brown ja (ehkä) Heinze riippuen jatkaako ja kumpi pelaa, Evra vai Heinze. Maalivahti tilanteesta on vielä paha sanoa että ketkä pelaa, mutta VdS, Foster ja Kuszczak täyttävät kaikki hyvän maalivahdin kriteerit.
Ensi kaudella riippuu varmasti paljon Sahasta ja mahdollisesta kärkimies hankinnasta, että minkälaisella taktiikalla pelataan. Kuitenkin se on siinä 4-3-3 ja 4-4-2 välillä. Viime kaudella yhden puhtaan kärjen taktiikka ei toiminut ainakaan kunnolla, mutta ensi kaudella keskikenttä on kolme pelaajaa vahvempi ja yhden kärjen taktiikkaa käytettiin, myös loukkaantumisten takia. Lupaavalta näyttää tällä hetkellä ja oikeastaan oli parempi, että viime kaudella ei kaikkea voitettu (tarkoitan triplaa kun neljä nyt jo vähän mahdoton) sillä nyt joukkue on varmasti paljon nälkäisempi jne.
Viime kaudesta vois pientä sepostusta vielä laittaa pelaajien osalta vaikkakin peleistä on jo jonkin aikaa.
Maalivahdit:
Edwin van der Sar: Alkukaudesta todella hyvä, mutta loppukaudella oli mielestäni semmosia tilanteita missä maaleja olisi voinut torjua, mutta ne ei kuitenkaan moken piikkiin mene varsinaisesti. Yllättävän paljon myös pitkäksi mieheksi oli vaikeuksia keskityspalloissa. Kuitenkin pitkästä aikaa maalivahti johon ei varmasti kaadu pelejä.
Tomas Kuszczak: Pelasi silloin kun tarvitsi ja esitti todella hyviä torjuntoja. Jossain tilanteissa epävarma kuten Chelsea pelissä, mutta omiin ei mennyt ja pari huipputorjuntaa tuli. Hyvä kakkonen, joka voi korvata ykkösen myös kovissa peleissä.
Puolustus:
Nemanja Vidic: Yksin kauden kovimmista pelaajista ja myös yllättäjistä. Aivan huikeaa peliä Rion vieressä. Nousi omaksi henk. kohtaseksi suosikiksi kauden aikana kovalla, mutta rehdillä pelillä. Pelaa pirun kovaa päätilanteissa joissa kylläkin välillä tulee vapareita, mutta yleensä ilman rikettä. Liukutaklaukset lähtevät myös oikea-aikaisesti ja ovat kovia, jotka myös tuntuvat varmasti vastustajan nahoissa. Yksi heikkouksista on kuitenkin se, että Vidic ei ole järin nopea jota tosin paikkaa sijoittumisellaan. Ei ehkä myöskään sopeudu niin hyvin muiden pakkien kanssa kuin Rion kanssa joka taas näkyi esim. Milania vastaan. Vaarallinen erikoistilanteissa joista tosin kovuutensa takia vihellettiin jonkin verta virheitä hyökkäyspääsä.
Rio Ferdinand: Vidicin kanssa yksi kauden kovimmista keskuspakeista. Vidic pelaa kovaa kun taas Rio ei ehkä niin kovaa vaan on ennemminkin se varmistavampi osapuoli. Rion sijoittuminen on hyvää ja hän omaa mahtavan tekniikan ja pari kertaa nähtiinkin Rion komeita nousuja. Kun Rioa on haukuttu hazardiksi välillä niin tällä kaudella oikeastaan Pompey ottelua lukuunottamatta sellaisia pelejä ei nähty. Molempia sekä Rioa ja Vidiciä häiritsi loukkaantumiset kauden puolivälin jälkeen ja se vähän näkyi otteissa kun pääsivät takaisin pelaamaan.
Gabriel Heinze: Evran taisi olla ykkösmies vasemmalla, mutta loukkaantumisten aikana Heinze pääsi pelaamaan paljon eikä huonosti pelannut. Toisaalta Heinze teki paljon isojakin virheitä, mutta muuten vahvaa peliä varsinkin puolustuspäässä. Heinze omaa aika hyvänkin tekniikan, mutta keskitykset ovat aika heikkoja joka näkyi peleissä missä Nevilleä ei ollut.
Patrice Evra: Toinen pelaajista joka nousi suureksi suosikikseni kauden aikana. Alkukaudella Evra oli suorastaan jumalainen (ei nyt ehkä sentään) ja pelasi sekä puolustuspäässä, että hyökkäyspäässä mahtavasti. Evralla on nopeutta jolla kerkesi hyvin hyökkäyksistä puolustamaan ja ne liukutaklaukset olivat aivan huippuunsa ajotettuja. Sillon kun Neville pelasi ei hyökkäys vastuu ollut niin suuri, mutta Nevillen ollessa poissa oli suuressa roolissa hyökkäyksissäkin. Loukkaantumiset pilasivat Evrankin loppu kautta ja se näkyi otteissa kuten Milan pelissäkin, joka oli ehkä hänen surkeinsa tällä kaudella sillä muita surkeita pelejä ei ollutkaan.
Wes Brown: Yksi kovimmista back-up pakeista varmasti. Erityisesti jäi mieleen mahtavat puskut vaikeista paikoista keskityksissä, jotka saivat selostajatkin (espn tai jotkin vastaavat) suorastaan kehumaan maista taivaisiin ne. Wes on kuitenkin välillä hiukan huolimaton ja tulee helppojakin virheitä. Oikealla pelatessa oli hyvä ja antoi kelvollisia keskityksiä.
Gary Neville: Koko joukkueen kapteeni ja esimerkillinen pelaaja koko unitedille. Pelasi hyvää kautta ennenkuin se perkuleen jalka meni sököks. Eniten Nevillen puuttuminen näkyi hyökkäyspäässä josta puuttuivat ne laadukkaat keskitykset. Mielestäni myös Ronaldon pelissä puuttuminen näkyi sillä Ronaldo ei saanut niin hyviä palloja laidassa kuin ennen. Toki voin olla väärässäkin ja se saattoi myös olla pientä Ronaldon omaa hiipumistakin.
John O'Shea: Itseni ainakin yllätti laitapakkina pelatessaan kuinka varmasti hän siellä pelasi. Ei ehkä laitapakkina nousut ollut parhaimpia mahdollisia, mutta puolustuksessa todella kelvollinen korvaaja ainakin valioliiga tasolla. Alkukaudella kk:llä pelatessa oli välillä hiukan hukassa, mutta nousi fanien suosikiksi kaataessaan Liverpoolin ja torjuessaan White Hart Lanella maalissa.
Keskikenttä
Cristiano Ronaldo: Oli Englannin kentillä aivan mahtava. Kikat onnistuivat, juoksuvoimaa riitti ja tuli upeita maaleja sekä syöttöjä. Yksi asia minkä ainakin huomasi oli se, että vähemmän Ronaldo kaatuili kuin enne vaikkakin todella paljon häntä myös rikottiin. Edelleenkään kaikki sukeltelu ei ole poissa eikä se ehkä lähdekkään, mutta positiivisesti mennyt siinäkin eteenpäin. Kokemattomuutta tai jotain niin loppukaudesta ei ollut oma itsensä vaikkakin toki väsymys painaa sillä pelimäärälläkin. Ensi kaudella pääsee varmaankin enemmän huilaamaan.
Darren Fletcher: Kelpo korvaaja, joka ei tosin koskaan taida nousta huipputasolle. Pelasi hyviä ja surkeita pelejä, mutta esim. Romaa vastaan kotona pelasi ehkä elämänsä parhaan pelin. Darrenilla positiivista taistelija-asenne, mutta miinusta taidon puute ja huolimattomuus.
Kieran Richardson: Ei mitenkään erityisesti vakuuttanut, mutta eipä hirveästi pelannutkaan. Selvästi taidoissa puutteita, mutta kaverilla löytyy hyvä vasuri jolla myös hyviä vapareita lähtee. Ehkä pois ensi kaudeksi tai entistä vähemmän peliaikaa luvassa jos ei ihmeitä tee.
Ryan Giggs: Pelasi mahtavaa syksyä ja koko kausi oli varmasti onnistunut. Toisaalta Giggsi pelin tason vaihteli aika paljon vaikkakin enemmän hyviä pelejä oli. Syötöt edelleenkin aivan mahtavia. Nopeus alkaa hiukan jo hiipumaan, mutta edelleenkin pääsee pakeista ohi jaloillaan. Paha jäätyminen FA-cupin finaalissa, mutta muuten hieno kausi mahtavan uran tehneelle pelaajalle.
Paul Scholes: Hieno kausi ja on todella arvostettu myös muiden pelaajien keskuudessa (esim. Henry). Teki pari komeaa maaleja, mutta eniten mieleen jäi aivan huikeat puolenvaihdot ja syötöt pystyyn. Aloin vasta huomamaan kauden puolivälin jälkeen kuinka tarkkoja ne syötöt oli. Melkein joka kerta jalkaan tai suoraan jouksulinjalle. Yksi kauden tärkeimmistä tekijöistä ja jatkaa varmasti vielä pari kautta.
Michael Carrick: Oli monen mielestä aivan turhan kallis ostos, mutta oli mielestäni joka punnan arvoinen tai ainakin ensi kaudella viimeistään jos pari puntaa jäi vajaaksi suoritus. Miehen puolustustaitoja taidettiin epäillä, mutta siinä mielestäni oli erinomainen. Oli kuitenkin melko näkymätön työntekijä vaikkakin jakeli hyviä syöttöjä. Teki myös pari komeaa maalia tärkeeän paikkaan Roma pelissä.
Chris Eagles: Täytyy tämä pelaaja sen takia mainita, että ne kaksi(?) mahdollisuutta jotka saivat hän käytti kyllä hyvin hyväksi. Vaikkei enää mikään junnu ole niin hänestä voi kehittyä jotain.
Hyökkäys:
Louis Saha: Pelasi kelpo kautta ennenkuin alkoi loukkaantumaan. Pystyy viimeistelemään, mutta myös tekemään itse paikkoja. Teki ihan mukavasti maaleja, mutta myös tuhlasi paikkoja. Tulevaisuus aikalailla epävarma.
Alan Smith: Oli loukkaantuneena paljon kauden aikana, mutta pääsi myös pelaamaan loppukaudesta. Ei kuitenkaan mitenkään häikäissyt vaikka pari lupaavaa peliä olikin. Voi olla, että lähtee pois jossain vaiheessa jossei vaihtomiehen rooli kiinnosta.
Ole Gunnar Solksjaer: Teki ihan ok verran maaleja kauden aikana. Harmi, että ei päässyt niin paljoa pelaamaan kärjessä vaan pelasi laidassa jossa ei oikein ole elementissään. Jatkaa vielä yhden kauden ja sen jälkeen lopettaa kunniakkaan uran Manussa.
Henrik Larsson: Pelasi ne muutamat pelit, kun oli lainalla ja ei ollenkaan huonosti pelannut. Antoi pari tärkeää syöttöä ja teki debyytissään maalinkin. Peliäly ja tekniikka edelleenkin huippua.
Wayne Rooney: Wäinö on Jumala eikä sille mitään voi. Alkukaudella oli jonkin verran ongelmia maalinteossa, mutta toisaalta järjesteli muille huippupaikkoja. Pelaaja joka tarvitsee vierelleen puhtaan maalintekijän, että saa itsestään kaiken irti. Teki loppukaudesta myös paremmin maaleja ja oli koko joukkueen parhaimpia koko kauden. Wäinöstä jäi myös mieleen mahtava taistelutahto ja edelleenkin muistan pelin missä oli joku räkäpallo laidalla minkä Rooney ensiksi taklasi ja sitten taisteli pääpallon ja tämän jälkeen vielä ohitti pari miestä vaikka sukille vedettiin. Siinä tuli itellekkin semmonen taistelufiilis:)
Tämä kausi hyvä, ensi kausi täydellinen.