Manchester United 2006-2007

  • 89 814
  • 717

komisario

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ray Bourque, Man Utd
Manulla vielä muutama peli tälle vuodelle vastustajina west ham, aston villa, wigan ja reading. Toivotaan että näistä täydet pisteet ja jos vielä chelsea vähän kompuroisi niin olisi helpompi lähteä toiselle puoliskolle ja mestaruutta havittelemaan. Tai siis sehän on jo varma.
Kyllä Carrick on ollut hyvä vahvistus keskikentälle. Taisi lauantain derbyssä olla yksi maalipaikkakin.
 
On tainnut tuon arvostelun tekijä lukea alkukauden urheilulehden (?) arvioita. Siellähän sanottiin MC:n olevan yks kalleimpia huteja.

Mielestäni erinomainen vahvistus. Paljon jouduttiin maksamaan, mutta kyllä jostain Carvalhostakin on se parikymppiä maksettu.
Carrick katkoo hyvin, ja jakaa erinomaisia pitkiä syöttöjä.

Tällä hetkellä mielestäni suurin heikkous on vaihtopenkki. Sieltä ei löydy kuin puolustavia ratkaisuja.
Hargreaves (vaikka onkin puolustava) ja joku hyökkääjä (Huntelaar esim.) olisivat hankintoina paikallaan. Henke auttaa alustavasti, mutta ei tosiaan ole kauden loppuun käytettävissä. Toki Rossikin palaa lainalta vuodenvaihteessa.

Harmittaa myös, ettei Evralle riitä peliaikaa. Ollut fantastinen Heinzen poissaollessa. Ja kun Vidic on ollut hyvä topparina, ei voi GH:a siihenkään laittaa. Oikea pakki saisi olla hankintalistalla..

Mutta toivotaan, että loukkaantumisilta vältytään - silloin näyttää todella hyvältä.
 

VolmariP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers, LFC
Väsyneet Kädet kirjoitti:
Tällä hetkellä mielestäni suurin heikkous on vaihtopenkki. Sieltä ei löydy kuin puolustavia ratkaisuja.
Hargreaves (vaikka onkin puolustava) ja joku hyökkääjä (Huntelaar esim.) olisivat hankintoina paikallaan. Henke auttaa alustavasti, mutta ei tosiaan ole kauden loppuun käytettävissä. Toki Rossikin palaa lainalta vuodenvaihteessa.

Mutta toivotaan, että loukkaantumisilta vältytään - silloin näyttää todella hyvältä.
Niin, Gabi ottanut vissiin vasemman pakin tonttinsa kuntouduttuaan loukkaantumisestaan? Sinänsä joo sääli (yhtään Heinzea väheksymättä), sillä Evra tosiaan loistanut tämän kauden omalla laidallaan sekä alas- että erityisesti ylöspäin. Nokkimisjärjestys ilmeisesti ainakin toistaiseksi vielä tämä?

Olettaisi, että nimenomaan tällaisen alkukauden ansiosta ManU tulee erityisesti nyt vahvistamaan joukkuettaan vielä tammikuussa. UCL:sta mentiin jatkoon, ja Valioliigan piikkipaikka ovat melkoiset lähtöasetelmat ensi kalenterivuodelle. Jos SAF ei hanki\saa taloutta uusille miehille tammikuussa, tulee paskan määrä olemaan melkoinen, jos esim loukkaantumisten takia ManU häviää viel tän pewin. Esim juurikin Huntelaar tai Torres sekä Hargreaves, niin syvyyttä löytyy hetkessä jo aivan uudella tavalla.
 

Jeffrey

Jäsen
On aika alkaa taas pikkuhiljaa huhuilla, kun tuo tammikuu lähestyy. Tulopuolelle huhuillaan edelleen Hargreavesia. Owenin lisäksi huhuja liikkoo Freddy Adun sekä hieman tuntemattomamman Norjalaisen Havard Nordtveitin tulosta. Kestohuhuna on jälleen liikkeellä myös Jermain Defoen £12m siirto ManU:n. Tälläkertaa saamme kisata Defoesta Liverpoolin kanssa.

Meno puolellekkin on siunaantunut pari huhua. Mikael Silvestre sekä Wes Brown olisi lähdössä puolustuspäästä. Itse kyllä vielä Brownia katsoisin, hän on kuitenkin varsin pätevä vaihtomies. SheffU:n huhutaan tekevän £7m tarjouksen Alan Smithistä. Smith kuuluu omiin ehdottomiin suosikkeihini, joten toivon, että Alan jää Manchesteriin...
 

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Evra on ollut pari kierrosta sivussa lievän loukkaantumisen johdosta ja uskoisin hänen olevan edelleen ykkösvaihtoehto vasemmaksi pakiksi. Muuten ko. paikalla on erinomaisen hyvä tilanne, sillä tuleen on heittää kaksi loistavaa pelaajaa, jotka ovat keskenään erityyppisiä. Heinze sopii hyvin esim. Chelsean tapaisia joukkueita vastaan, jotka kykenevät prässäämään ManU:a koko joukkueen voimin sekä taitavien yksilöiden osalta. Evra taas sopii paremmin silloin, kun pääpainopiste on vastustajan maalia kohti. Heinze on Hyypiän sanoin Valioliigan vittumaisin pelaaja ja rottamaisen pelityylinsä ansiosta saa raastettua ja revittyä vastustajan pelihuumorin alas. Evra taas aiheuttaa nopeutensa, taitonsa ja keskitystensä ansiosta jatkuvaa riesaa vastustajan puolustukselle.

Carrickista. Olihan kaveri todella kallis, mutta flopiksi sanominen on kyllä aika koomista. On täyttänyt selkeästi paikkansa ja silloin kai on myös hintansa arvoinen? Katkoo vastustajan syöttöjä ja avaa peliä hyvin. Ehkä tietyllä tavalla näkymätön pelaaja, mutta se on usein alakerran miehille pelkkää plussaa. Ja alakertahan on ManU:lla ainakin toiminut tällä kaudella. Korjatkaa mikäli olen väärässä, mutta muistaakseni ManU ei ole päästänyt täällä kaudella yhtä maalia enempää missään muussa pelissä, kuin Celtic-kotimatsissa. Ja Spurs-luotsi Martin Jolilta voi kysyä, että onko vaihto Carrickista Zokoraan ollut hyvä asia.

Ja mitä tammikuun siirtoihin tulee, niin rahaa pitäisi olla käytössä, kun Larsonkin tulee ilmaiseksi. Hargreavesia toivotaan, mutta en jaksa uskoa ennen kesää tapahtuvan mitään tällä rintamalla. Defoe tuskin irtoaa mihinkään, kun Keane ja Mido ovat loukkaantuneina. Torresia tuskin edes saisi ja lisäksi kaverissa on mielestäni aivan liian suuri floppi-riski. Vähän köykänen pelimies ja La Ligasta ei aina niin vaan tulla Valioliigaan. Mieluummin joku sellainen mies, josta olisi välitöntä hyötyä. Oma toiveeni on edelleen Klose, joka ilmeisesti olisi myös saatavilla. Hyökkäys on kuitenkin tällä hetkellä ainut osa-alue, joka laahaa viime kautta jäljessä. Saha ei vain millään korvaa van Nistelrooy´a. Lisäksi tietysti tarvittaisiin oikea pakki, sillä Neville on joka kausi sen pakolliset kymmenen matsia sivussa.
 

jpp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU
Jeffrey kirjoitti:
Meno puolellekkin on siunaantunut pari huhua. Mikael Silvestre sekä Wes Brown olisi lähdössä puolustuspäästä. Itse kyllä vielä Brownia katsoisin, hän on kuitenkin varsin pätevä vaihtomies. SheffU:n huhutaan tekevän £7m tarjouksen Alan Smithistä. Smith kuuluu omiin ehdottomiin suosikkeihini, joten toivon, että Alan jää Manchesteriin...

Brown on pelaaja, joka tekee aina jonkun päättömän virheen katsomissani peleissä. Voi toki olla, että katson vain Brownin huonot pelit, mutta ei ole mies pystynyt ottamaan viimeistä askelta peruspakista huippupakiksi ja voisi puolestani mennä. Silvestre ailahtelee myös turhan paljon, mutta jos em. pelaajat tyytyvät rooliinsa rotaatiopelaajina niin voivathan nuo jatkaakin. Smithin näkisin mielelläni jatkossakin Old Traffordilla, asennepelaaja ja osaahan tuo kunnossa ollessaan maalejakin tehdä.
 
Omia mielipiteitäni noihin hankintahuhuihin:

-No nyt kuulin tuolle norjalaiselle nimenkin. Tämä kaveri ilmeisesti olisi Nevillen seuraaja. Sitä kaivataan.
-Silvestre on tarpeeton tällä hetkellä; 3. vasen pakki (Heinze, Evra), 4./5. (Rio, Vidic, Heinze, O'Shea, Brown) toppari. Saa mennä.
-Itse ajattelin Brownin olevan mahdollinen tuleva oikea pakki, mutta mielelläni näen sillä paikalla jonkun tasokkaammankin...
-Hargreaves toisi tarvittavaa syvyyttä keskikenttään, mutta kuinka porukka suhtautuu vähenevään peliaikaan (Scholes/Carrick/Hargreaves ja Fletcherkin varmaan kentälle pitää joskus päästää)
-Smithin tilanne kinkkinen; ensin koulutettiin keskikentälle Keanen korvaajaa, nyt tarve olisi kärkimiehelle. Ehkä kuntouduttuaan lainaan pelivirettä hakemaan?
-Henke laajuutta hyökkäykseen, ei kuitenkaan "puhdas" kärki
-Klose olisi hyvä, mutten tykkää saksalaisista ;) Nytkin on jo kestämistä parin ranskalaisen ja yhen portugalilaisen kanssa.. ;) Ja Torresin hintalappu on melkoisen kokoinen. Huntelaar, kiitos. Defoen en usko tuovan mitään lisäarvoa.

Toivoisin joitakin hankintoja tulevaksi siirtoikkunan aikana, ettei tosiaan hommat mene reisille mahdollisten loukkaantumisten takia.
 
Luke kirjoitti:
Evra on ollut pari kierrosta sivussa lievän loukkaantumisen johdosta ja uskoisin hänen olevan edelleen ykkösvaihtoehto vasemmaksi pakiksi.
Itse luulen Heinzen olevan se ykkösmies - jo pelkästään hintansa ja statuksensa vuoksi. Ja hyvin toki on pelannutkin ja tykkään kyllä. Harmi ettei voi toista heittää oikeaksi pakiksi.. Vai voisiko....?
Evra on ollut erinomainen tällä kaudella, aivan huikea tasonnosto viime kauteen nähden. Mutta tosiaan hyvä vaihtomies, tuo energiaa kentälle - ja ennenkaikkea kaipaamiani "highspeed tackle"ja!
 

jpp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU
Anadigi kirjoitti:
Listalla oli omaksi yllätyksekseni myös Michael Carrick, joka on ainakin minun papereissani ollut mitä mainioin vahvistus. Potentiaalinen floppi ennen kauden alkua, mutta näkemissäni peleissä ollut erinomainen. Näkymätön raataja, mutta syötöt on menny omille ja tarjonnut juuri sitä, mitä ManU on kaivannut Keanen lähdon jälkeen.

Asia on juuri näin eli ei sinänsä häikäise, mutta eipä se ole hänen hommansakaan. Turha alkaa leikkiä uutta Roy Keanea, on (toisaalta onneksi) vain yksi Roy Keane. Katkoo hyvin vastustajan hyökkäyksiä ja avaa hyvin omia hyökkäyksiä, mitä muuta puolustavan keskikentän pitäisikään tehdä?

Maksetusta hinnasta voidaan olla montaa mieltä, mutta peliä katsellessa voisin kuvitella hankinnan olleen juuri niin hyvä kuin siitä maksettu hintakin. Kysynkin teiltä, jotka ManUn otteita seuraavat vielä minua tarkemmin; onko Carrick ollut floppi vai ei?

Olihan tuossa hinnassa englantilaislisää mukana, mutta floppi on kyllä väärä sana kuvaamaan Carrickia. Mielestäni ollut erittäin hyvä ja omalta osaltaan suuri syy alakerran toimivaan peliin.
 
Luke kirjoitti:
Hyökkäys on kuitenkin tällä hetkellä ainut osa-alue, joka laahaa viime kautta jäljessä. Saha ei vain millään korvaa van Nistelrooy´a.
Tästä rohkenen olla eri mieltä. Hyökkäys ei ole huonompi, mutta kovasti erilainen. Saha ei ole yhtä hyvä boksissa kuin RVN, mutta omaa paremman laukauksen, jolla tekee maaleja boksin ulkopuoleltakin. On myös taitavampi, pystyy siten liikuttamaan palloa paremmin.
Tämä erityyppisen hyökkäyksen myötä maaleja on tehnyt paljon myös Rooney sekä Ronaldo.
Olisikin mielenkiintoista nähdä vertailu viime kauden ja tämän kauden maalimäärissä.

Ja Carrickin vaikutus päästettyihin on selkeä. Ei pelkästään katkojen takia, vaan myös siksi, että pallo pysyy paremmin omilla, eikä Rooneynkaan tarvitse tulla hakemaan palloa niin alhaalta, kun on keskiviivan tuntumassakin pätevä kaveri. Näin Rooneylle tulee paremmat edellytykset maalipaikkojen järjestelyyn itselleen ja muille.

PS. Sori, että tuli useampana eri viestinä nää vastaukset..
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
jpp kirjoitti:
Asia on juuri näin eli ei sinänsä häikäise, mutta eipä se ole hänen hommansakaan. Turha alkaa leikkiä uutta Roy Keanea, on (toisaalta onneksi) vain yksi Roy Keane. Katkoo hyvin vastustajan hyökkäyksiä ja avaa hyvin omia hyökkäyksiä, mitä muuta puolustavan keskikentän pitäisikään tehdä?



Olihan tuossa hinnassa englantilaislisää mukana, mutta floppi on kyllä väärä sana kuvaamaan Carrickia. Mielestäni ollut erittäin hyvä ja omalta osaltaan suuri syy alakerran toimivaan peliin.

Nimen omaan. Carrickista kyllä tietää mitä saa ja jos haluaa sen 16 miljoonaa maksaa niin mikäs siinä. Onhan se kolminkertainen summa miehen kykyihin nähden mutta jos on rahaa ja haluaa maksaa niin siitä vaan. Floppi ei Carrick voi valioliigassa olla, tekee takuulla perushyvää työtä ja miehen itsensä onneksi sai tulla keskelle vakiintunutta avauskokoonpanoa. Tuskin kuitenkaan mahtuisi missään muussa top 4-jengissä avaukseen kuin ManUssa.
 

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Väsyneet Kädet kirjoitti:
Tästä rohkenen olla eri mieltä. Hyökkäys ei ole huonompi, mutta kovasti erilainen. Saha ei ole yhtä hyvä boksissa kuin RVN, mutta omaa paremman laukauksen, jolla tekee maaleja boksin ulkopuoleltakin. On myös taitavampi, pystyy siten liikuttamaan palloa paremmin.
Tämä erityyppisen hyökkäyksen myötä maaleja on tehnyt paljon myös Rooney sekä Ronaldo.
Artikuloin vähän huonosti. Tarkoitin hyökkäyksellä vain hyökkääjiä, en koko hyökkäyspeliä. Viime vuoteen verrattuna hyökkäyksessä on eroa vain se, että RvN:n tilalla on Solskjär. Viime vuonna ennen riitoja hyökkäyspari oli automaattisesti RvN-Rooney. Saha oli selvä kolmonen. Tänä vuonna Saha on noussut pykälän. Saha pelasi erinomaisen kevään viime kaudella ja on ollut hyvä myös kuluneella kaudella. Mikä sitten erottaa miehiä? Molemmat ovat hyviä pääpelaajia, mutta RvN mielestäni kliinisempi viimeistelijä ja olisi tod. näk. tehnyt Sahan paikoista noin 1,5x enemmän maaleja. Se on tietysti kiistatta tosiasia, että RvN on puhdas boksi-pelaaja. Teki ManU:ssa ainoastaan yhden maalin boksin ulkopuolelta (noin 1 m ulkopuolelta toim. huom.). Kun Henke tulee, niin Sahalla on täysi työ pitää paikkansa avauksessa. Larssonia voi surutta kuormittaa sen 2,5 kk, sillä hänen pelikuntonsa Helsingborgissa ei ole SAF:n murhe. Onneksi myös Henke on hyvä pääpelaaja, sillä Rooney vaatii rinnalleen tähän kykenevän pelaajan. Mutta kannattaako Sahaa pitää silti selkeänä kakkoshyökkääjänä myös alkukaudesta? Niinpä. Mestaruustaistelu saattaa olla edelleen kuumimmillaan maaliskuun puolivälissä, jolloin Henke poistuu kuvioista. Silloin tarvitaan kovassa pelituntumassa olevaa Sahaa, jonka itseluottamusta ei ole syöty vaihtopenkillä. Ja sinänsä ihmettelen suuresti esim. Urheilulehden dissausta ManU:n hyökkääjien osalta, sillä maaleja on tullut satamalla. Rooney ja Saha molemmat maalitilaston kärkipäässä ja Ronaldo, Giggs ja Solskjär hyvinä säestäjinä. Itselleni Saha riittää, mutta jos vertailukohtana on RvN, niin vähän tappiolle jäädään. Ja kuten "Väsyneet Kädet" sanoi, niin hyökkäyspeli kokonaisuudessaan toimii loistavasti, sillä Ronaldo ja Giggs tukevat hyökkääjiä aivan loistavasti. On koko keskikentän hyökkäävämpi osasto (Ronaldo, Giggs, Scholes) nostaneet tasoaan viime kaudesti aika reippaalla kädellä. Siihen vielä Evran nousut, niin homma muuten toimii!
 
Luulen, että Henke tarjoaa lepoaikaa Sahalle, mutta on myös mahdollista, että pelaa toisena kärkenä Sahan kanssa, Rooney alempana. Näin ehkä Scholesin poissaollessa, tai jos haetaan todella hyökkäysvoimaa. Henke tuo myös apua laitapeliin; mikäli Giggs tai Ronaldo on pois, voi Henke tai Rooney pelata "laidempana", tehdä sisäänajoja jne.
Yksinkertaisuudessaan Henke tuo lisää variaatiomahdollisuuksia. Ja uskon, että pääsee hyvin pelisysteemiin sisälle.

Case RVN: On totta, että RVN paukuttelee maaleja aika kovalla prosentilla. Mutta se, miten ManU pystyisi paikkoja hänelle rakentamaan on eri asia. Ja tuollainen "yksioikoinen" hyökkääjä on helmpompi pelata pois - hänellä kun ei juurikaan ole kykyä 1-1 -haastoihin tai ratkaisuihin kauempaa.
Mutta turha tosiaa Saha'a ja RVN:ta lähteä liiaksi vertailemaan, niin erityyppisiä pelaajia, ja joukkuekin pelaa eri tavalla.
 

komisario

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ray Bourque, Man Utd
Olipa Manu:n kannalta ja mestaruuden kannalta huono viikonloppu. Chelsea hädin tuskin voitti Evertonin ja Manu kompuroi West Hamia vastaan. Paikkoja oli mutta niistä ei saatu sisään, Ronaldolla muutama hyvä veto yms. Piste-ero kaventui kahteen. Onhan se vielä Manun hyväksi, mutta olisin toivonut joulutauolle sitä viiden pisteen eroa.
Keväällä Manulla vierasottelut Chelseaa, Liverpoolia ja Arsenalia vastaan. Muistaakseni Chelsea peli on vielä toiseksi viimeinen, voi olla peli jossa panoksena on mestaruus. Jännäksi menee.
 
Oli kyllä todella tuskaista.. Itsellä vähän oli jo riemua rinnassa, kun näin Evertonin johtavan 1-0 ja 2-1.. Mutta sitten tulikin tasoitus.. Ja johtomaali.. Blaah. No mutta olisihan se ero sen 5p kun hoidetaan yks Vesthami! Vaan tuskaista oli, ja takkiin tuli.
Jotenkin ihmetyttää "helpot" virheet ratkaisupaikoissa; huonoja syöttöjä, vedot mihin sattuu jne.. Etenkin Giggsillä on sellaista vikaa ollut parissa viime pelissä jo.. Kaikinpuolin aneeminen esitys oli sunnuntainen..
Ei auta kuin toivoa, että Chelsea kompurois vielä, jotta keväälle saataisiin vielä muutama piste lisää eroa.
 

komisario

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ray Bourque, Man Utd
Toivottavasti Bayer München löytää jonkun pelaajan Hargreavesin tilalle, että kaveri pääsee Manu:n pelaamaan. Nyt ne on ilmeisesti valmiit sen myymään jos joku tilalle löytyy. Itse toivottaisin herran ainakin tervetulleeksi.
 

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eräiden tietojen mukaan Bayern München saattaisi hyvän tarjouksen ja korvaavan pelaajan saadessaan luopua Owen Hargreavesista. Seura on kuitenkin mm. ilmoittanut, että ”Olemme urheilulliseen menestykseen tähtäävä seura, emme pankki” ja ”Mitä tekisimme 30 miljoonalla punnalla pankkitilillä?”. Ensimmäiseen kohtaan totean, että näinhän sen kuuluu ollakin. Jälkimmäiseen taas, että varmasti tekisivät paljonkin. Varsinaisena pointtina kuitenkin kysyn, että mistäs ihmeestä BM meinaa sen 30 m£ sinne pankkitililleen saada? ManU:lta ja maksuna Hargreavesistako? No huhhuh. Tietysti tämä on neuvottelun lähtökohta ja hintavaatimus nro. 1, joka todennäköisesti elää alaspäin. Mutta silti. Kyllä ManU kaivoi itselleen taas kesällä kuoppaa, kun maksoi Carrickista sen reilut 18 m£. Hargreaves on statukseltaan kuitenkin Carrickia kovempi pelimies, joten varmasti BM myös nyhtää tästä isomman rahakasan. Ja ManU on esim. Chelsean ja Real Madridin kanssa sellaisessa tilanteessa, että jokaisesta pelaajasta joutuu maksamaan ekstraa. Chelsealle asia on yhdentekevä, RM kykenee vielä maksamaan vaadittuja summia, mutta ManU:lla tekee tänäpäivänä tiukkaa. Tai ainakin kovia pelaajia ostetaan vain luokkaa 1 kpl per vuosi. Chelsean kannalta tilanne on tietysti ihanteellinen. Seura ei ole bisnestä tekevän tahon hallussa, kuten muut joukkueet, vaan harrastustoimintaa pyörittävällä miljardöörillä. Chelsea on siinä mielessä kadehdittavassa tilanteessa, että sen ei tarvitse miettiä taloudellista tulosta, vaan ainoastaan urheilullista. Eikä tässä periaatteessa ole edes mitään tuomittavaa, sillä kaikki arvostelijatkin toimisivat mahdollisuuden tarjoutuessa samalla tavalla. Myös ManU operoi taannoin aika itsevaltiaan ottein Englannin futispiireissä, enkä minä henkilökohtaisesti ollut silloin lainkaan pahoillani. Eli yleisen hintatason nousu on suoraan Chelsean voitto kilpailijoiden kustannuksella. No, nyt karkasi juttu vähän käsistä… Eli toivottavasti Hargreaves Old Traffordille saapuu, mutta tasonsa mukaisella hinnalla. Hargreaves on pelannut mm. maajoukkueessa myös oikean laitapakin paikkaa, mikä myös palvelisi hyvin ManU:n etuja.
 

komisario

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ray Bourque, Man Utd
Ikävä kyllä tilanne on se että Chelsea ym. hilaavat hintoja ylöspäin lisäksi heillä on rahaa ostaa pelaajia varalle vaikka eivät heidän palveluksiaan tarvitse, tällöin pelaaja on kilpailijalta pois. Manun on siis pakko kilpailla pelaajista näiden seurojen kanssa ja hinnat kohoavat pilviin. Manun täytyy harkita tarkkaan mitä pelaajia haluaa ja mitä kenestäkin ollaan valmiit maksamaan koska resurssit ovat rajalliset. No onneksi pelkillä hyvillä yksilöillä ei hyvää joukkuetta rakenneta.
 

scholl

Jäsen
Luke kirjoitti:
Eräiden tietojen mukaan Bayern München saattaisi hyvän tarjouksen ja korvaavan pelaajan saadessaan luopua Owen Hargreavesista. Seura on kuitenkin mm. ilmoittanut, että ”Olemme urheilulliseen menestykseen tähtäävä seura, emme pankki” ja ”Mitä tekisimme 30 miljoonalla punnalla pankkitilillä?”. Ensimmäiseen kohtaan totean, että näinhän sen kuuluu ollakin. Jälkimmäiseen taas, että varmasti tekisivät paljonkin. Varsinaisena pointtina kuitenkin kysyn, että mistäs ihmeestä BM meinaa sen 30 m£ sinne pankkitililleen saada?

Sinulla on valuutat sekaisin. ManU:n tarjous on 30me, ei puntaa. Kesällä tarjosivat vain 25me ja silloin saivat kuonoonsa pahasti, vaikka Münchenin ja Manchesterin välit ihan hyvät ovatkin, vaikka nilkkirooy menikin muualle. Hargreavesin pakkomielle ManU:sta johtuu siitä, että hän haluaa kokeilla Englannin liigaa ja olla siellä, mistä perhe tulee. Erikoista on vain se, että se halu tuli hetki sen jälkeen, kun teki sopimuksen. Rahallisesti ManU ei pysty tarjoamaan samaa kuin esim. mitä Italiassa hän tienaisi.

Kalle ja Hoeness ovat kategorisesti sanoneet, että Hargreaves ei ole kaupan, mutta se mihin viittaat on ilmeisesti tuo DSF:n Doppelpass haastattelu (jota en itse ole nähnyt), jossa Hoeness kaarteli asian siten, että Hargreavesia ei myydä tammikuussa, mutta jos löytyy hyvä korvaaja niin sitten asiaa voidaan harkita.

Tosiasia on se, että FCB ei tarvitse tuota rahasummaa. Joka kaudella on tehty voittoa, joten taloudellisesti seura on paremmassa kunnossa kuin koskaan ja toisaalta menneisyyden loukkaantumissumat ovat kyllä hyvä muisto siitä, että jos haluaa menestyä niin pitää olla laaja materiaali, eikä pelaajia vain rahan takia kannata myydä. Mutta tosiaan jos siirtohaluinen Kaka tulee Milanista niin silloin voisin antaa Hargreavesin mennä jopa sillä 30 miljoonalla eurolla, enkä lähtisi enempää vaatimaan.
 

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
scholl kirjoitti:
Sinulla on valuutat sekaisin. ManU:n tarjous on 30me, ei puntaa.
Ei oikeastaan ole. Puhuin Bayernin pyyntöhinnasta, en ManU:n tarjouksesta. Tarjous lieneekin tuo 30 m€, mutta pyynnöksi voidaan tulkita siis 30 m£. Tämän tieto paitsio.comin uutisesta, luotettavampaa lähdettä en ehtinyt kaivamaan.

Saha jatkaa ManU:ssa vuoteen 2010 asti.

edit. Tarkennuksena: tulkitsin nuo aiemmassa viestissäni mainitsemat Bayernin pankkitilin ja sen saldon hienovaraiseksi vihjeeksi hintapyynnöstä.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta tarvitaanko Hargreavesia oikeasti niin kovasti, että tuollainen summa pitäisi maksaa..? Löisivät sitten lisää rahaa tiskiin ja kisuttelisivat Kakan.. No, toivottavasti pari vahvistusta ikkunasta kuitenkin tulee!

Ja huumoripätkä:
"Tiesittekö, että Olkkonen on sen jalkapalloilija Kakan kaveri? Se on jo useamman kerran sanonu lähtiessään menevänsä Kakalle!!" Höhö..
 

komisario

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ray Bourque, Man Utd
Väsyneet Kädet kirjoitti:
Mutta tarvitaanko Hargreavesia oikeasti niin kovasti, että tuollainen summa pitäisi maksaa..? Löisivät sitten lisää rahaa tiskiin ja kisuttelisivat Kakan.. No, toivottavasti pari vahvistusta ikkunasta kuitenkintulee!
Tulisikohan Kaka Englantiin? Voi kyllä olla ettei Manulla ole palkkabudjetissa niin paljon pelivaraa, että kaveri saataisiin sinne houkuteltua.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
komisario kirjoitti:
Tulisikohan Kaka Englantiin? Voi kyllä olla ettei Manulla ole palkkabudjetissa niin paljon pelivaraa, että kaveri saataisiin sinne houkuteltua.
No joo, Ancelottihan on pitkin syksyä kehunut Kakáta maailman parhaaksi pelaajaksi, siitäkin voidaan päätellä a) brassitähden hinta sekä b) Milanin hinku päästää kaveri muualle.

Maailman paras tai ei, hyvin on Kaká kuluvallakin kaudella pelannut, ja olisi luonnollisesti huippuluokan vahvistus joukkueessa kuin joukkueessa. Siirto ManU:un kuulostaa kuitenkin täysin epärealistiselta, en vain mitenkään saata kuvitella hänen tyyppisen brassipelaajan lähtevän italialaisjätin palveluksista Englannin kentille.

Jos Kaká joskus johonkin siirtyy, tapahtunee muutto Epsanjan suuntaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös