Mainos

Maastohiihtokausi 2023–2024

  • 103 571
  • 816

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Skistadista tulee jotenkin mieleen, että Northug lienee hänen suosikkihiihtäjiään ollut kasvaessa. Samanlaista särmää on naisessa ja tietenkin omaa samalla tavalla parhaimmillaan sellaisen kirin mihin muilla ei ole mitään asiaa. Varmaan ärsyttäisi itseä enemmän jos ei olisi ainoa sprintissä joka pystyy jatkuvasti haastamaan noita länsinaapurin hurjia.
Voi kun vielä joskus olisi tilanne se, että saisi aina lopussakin jännittää, kuka voittaa. Vähän ollut sitä että kukin vuorollaan hallitsee ja viimeistään loppusuoran auetessa jo tietää, kuka sieltä ensimmäisenä maaliin pääsee. Tosin Kläbo ei silti jotenkin ärsytä, ei sitä kaveria vaan pysty vihaamaan.
 
Sambody

Kieltämättä tällä kaudella on ollut varsin selviä ennakkosuosikkeja vuorollaan Svahn ja Skistad. Ribom toki oli kovin alku kaudesta. Enemmän voimasuhteet naisissa aaltoillut kauden aikana kuin miehissä mikä on sinänsä käsittämätöntä, kun miehissä on kuitenkin laajempi taso. Silti Kläbo on noin ylivoimainen vaikka kauteen mahtunut sairastelujakin. Käsittämätön urheilija.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,

Kläbolla oli joskus viime/edellisellä kaudella sprintin voittoon kerroin 1.12, lajissa jossa sattuu ja tapahtuu ja kuka vaan voi kaatua tai kaataa toisen. :D Ihan käsittämätön ollut koko uransa noissa sprinteissä
 
Kläbolla vaan lihas jotenkin toimii eri tavalla. Vähän kuin jollain Boltilla aikanaan.

Kläbolla oli joskus viime/edellisellä kaudella sprintin voittoon kerroin 1.12, lajissa jossa sattuu ja tapahtuu ja kuka vaan voi kaatua tai kaataa toisen. :D Ihan käsittämätön ollut koko uransa noissa sprinteissä
Rytminvaihdolla saa aina ottaa paikkansa, ei häviä loppusuoralla ja jos Kläbo tulee, kukaan ei uskalla blokata. Saa aina tilaa.
 
Rektor

Jäsen
Sprinttifinaalissa takaperin maaliin taitaa olla vielä tekemättä, Skistad voisi olla eka.
Menee jo sivuraiteille, mutta Hopeasomman N16-sprinttifinaalissa mestarin oli eilen vara tulla seuran lippua heilutellen loppusuoraa. Siitä nyt voidaan saivarrella, onko hyvää pöhinää vai vastustajien kunnioittamattomuutta, mutta tuskinpa tuo nuorten tasolla niin vakava asia monen mielestä on.

90-luvulla Dählien maaliin peruuttelua matki junnu jos toinenkin - tilaisuuden tullen. Silloin tyyli vaikutti coolilta, Skistadin kohdalla laittaa vaan jotenkin näkemään punaista nämä pienet signaalit. Näin ne ajat ja mieli muuttuu.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
ei häviä loppusuoralla j
Viimeisen kolmen kauden otannalla Kläbo nimenomaan häviää loppusuoralla jos jossain. Pari tappiota Jouvelle ja Pellegrinolle. Tasatyönnön ja sauvoittaluistelun frekvenssi ei välttämättä ole Kläbolla absoluuttisesti paras vaikka voittaakin kirit noin 19/20 varmuudella.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Miten tuollainen on edes mahdollista?

Ja kun tuloslistoja katsoo, niin säästöjä luulisi tehtävän esim maailmancupia kiertävien urheilijoiden määrässä. Ei niillä nyt miljoonaa säästä mutta pienistä puroista kasvaa iso joki. Mutta vaikuttaa että isojen tappioiden äärellä kuluja ei karsita edes sieltä, mistä se olisi helppoa.
 
Viimeksi muokattu:

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
... Mutta vaikuttaa että isojen tappioiden äärellä kuluja ei tehdä edes sieltä, mistä se olisi helppoa.
Onko tuo tulkittava siten, että nämä isojen tappioiden kulut tehdään sitten vielä vaikeamman kautta?
 
Rektor

Jäsen
Noin yleisesti olisi useammin kiva nähdä muitakin ideoita Hiihtoliiton talouden korjaamiseen kuin näkyvimmästä eli MC-tason edustusurheilusta karsiminen. Eihän siellä edes täysillä joukkueilla aina kisata ja sekin tuntuu olevan liikaa. Tulonhankinnan kautta voisi välillä kokeilla. Meidän lompakkoahan nämä reissaajat ei ymmärtääkseni juurikaan rasita.
 
Byvajet

Jäsen
Ja kun tuloslistoja katsoo, niin säästöjä luulisi tehtävän esim maailmancupia kiertävien urheilijoiden määrässä.

Kilpailuihin kuitenkin lähtee huoltajia ja valmentajia, jotka lähtevät riippumatta siitä, lähtevätkö hiihtäjät.

Talousvaikeuksista kärsivä Hiihtoliitto laittaa maanantaina alkavalle Pohjois-Amerikan maailmancup-kiertueelle valtavasti euroja likoon.

– Kokonaisuus on kuusinumeroinen luku. Normaaliin maailmancupiin verrattuna kustannus on 2,5 tai 3 kertaa enemmän. Tuhansia euroja per hiihtäjä, toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen kertoo.

Yhteensä kymmenen suomalaishiihtäjää lähti maanantaiaamuna kohti Kanadaa. Kun mukaan lasketaan kaksi valmentajaa, seitsemän huoltajaa, fysioterapeutti ja hieroja, ryhmän koko on 21 henkilöä.

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Kilpailuihin kuitenkin lähtee huoltajia ja valmentajia, jotka lähtevät riippumatta siitä, lähtevätkö hiihtäjät.
Villi veikkaus, ettei mihinkään kisoihin lähde ketään huoltajaa/valmentajaa, jos sinne ei lähde ainakin yksi hiihtäjä... tiiä sitte SHL:n herroista...
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Falunin maailmancupissa Suomen joukkueella oli siis mahdollisuus hiihtää tällä uudella tavalla laitetuilla suksilla. Virosen mukaan suksia käytettiin jo perjantaina sprintissä sekä lauantaina 10 kilometrin kisassa. Ketkä tätä näitä suksia käyttivät? Se jääköön toistaiseksi salaisuudeksi.

– Palkinnoille hiihdettiin, Vironen sanoi.

Se on hyvä tulos jo senkin takia, ettei pitoaluetta käsitelty välttämättä urheilijoiden ykköspareihin.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Meni vähän itseltä ohi eilen tuo Myhlbackin 19. sija. On kyllä täysin ylivertainen lupaus nyt etenkin kun se norjalainen siirtyy pyöräilyn puolelle. Top20 sija maailmancupissa 17-vuotiaana.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Mietin tuota stadionsprinttiä, joka ilmeisesti teki 200k turskaa?

Mitä hiihtoliitossa on ajateltu? Ideassa on potentiaalia mutta onhan toteutus ihan kuraa. Ihan rehellisesti kai siellä toimistollakin tunnistetaan, ettei viime vuosina hiihto lajina ole uusia ihmisiä juurikaan lajin pariin tv n ääressä vetänyt. Kisaaminen hiihtoa aiemmin seuraamattomille on varsin tylsän näköistä ja pitkäveteistä. Yksittäiset urheilijat ehkä saavat houkuteltua uusia katsojia uudelleen. Mutta Suomessa nekin ovat pitkän matkan perinteisellä.

Tuollaisen stadion sprintin tähti on Kläbö, norjalainen. Miksi suomalainen tulisi katsomaan Kläbön showta kun sama show tulee joka viikonloppu telkkarista.

Ja se muu show. Viimeisimpänä vuonna Mikko Harju ja Abreu. Eivät varmaankaan tuoneet tapahtumaan yhtäkään lisäkatsojaa. Toki joku JVG olisi ottanut isomman keikkaliksan, mutta heidän myötä tuota hiihtoa olisi voinut tulla katsomaan monia lajin ulkopuolelta. Ja ehkä jopa kiinnostua, ja tulla myös Salppurille.
 
Sambody

Jäsen
Meni vähän itseltä ohi eilen tuo Myhlbackin 19. sija. On kyllä täysin ylivertainen lupaus nyt etenkin kun se norjalainen siirtyy pyöräilyn puolelle. Top20 sija maailmancupissa 17-vuotiaana.
Onhan se kova, mutta kuinka paljon sai Alvar hyvää tuosta taktisesta valinnastaan odotella Kläbon peesiä. Arvokisakeli ja varmasti aika paljon etua sai peesistä sen ajan, kun siinä vauhdissa kesti eli 2,5kilometristä sinne jonnekin 6,3 ja 7,7 kilometrin väliaikapaikkojen välille. Onhan siinä kyllä silti sellainen lahjakkuus ettei ihan heti tule mieleen. Sen verran on jo tuolla iällä näyttöjä Ski Classics puoleltakin.
 
Sambody

Jäsen

Falunin maailmancupissa Suomen joukkueella oli siis mahdollisuus hiihtää tällä uudella tavalla laitetuilla suksilla. Virosen mukaan suksia käytettiin jo perjantaina sprintissä sekä lauantaina 10 kilometrin kisassa. Ketkä tätä näitä suksia käyttivät? Se jääköön toistaiseksi salaisuudeksi.

– Palkinnoille hiihdettiin, Vironen sanoi.

Se on hyvä tulos jo senkin takia, ettei pitoaluetta käsitelty välttämättä urheilijoiden ykköspareihin.
Sitten vain arvailemaan kenen alla oli CustomSkin innovaatio. Pallille hiihdettiin, joten vaihtoehdot ovat Iivo, Kerttu tai Matintalo. Toki perjantainakin sitä oli käytössä, mutta rivien välistä oli luettavissa, että lauantaina se palli sieltä tuli. Iivon huoltomies Nättinen jo tuota testasi finlandia-hiihdossa missä kerkesi tasatyöntäjiä vastaan neljänneksi. Siinä mielessä olisi luonnollista, että Iivon kalustoon se olisi käyttöön mennyt nyt. Selittäisi myös miksi Liekarilla oli Iivon sukset käytössä. En ihmettelisi ollenkaan, jos Liekarilla olisi ollut alla Iivon pakan paras pitopohjapari, jotta saadaan vertailua tehtyä välineiden välillä.

Oli miten oli pallipaikka uudella menetelmällä on kyllä jo sellainen näyttö, että varmasti jatkoa on luvassa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Meni vähän itseltä ohi eilen tuo Myhlbackin 19. sija. On kyllä täysin ylivertainen lupaus nyt etenkin kun se norjalainen siirtyy pyöräilyn puolelle. Top20 sija maailmancupissa 17-vuotiaana.

Toki oli jo viime vuonna Vasaloppetin voittotaistossa, hävisi kirikisassa. Sillä tavalla ei mikään yllätys, että riittää korkealle.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Therese Johaug palaa ensi viikonloppuna kilpaladuille. Norjan yleisradio uutisoi myöhään sunnuntaina, että Johaug on ilmoittautunut Norjan mestaruuskilpailujen 30 kilometrille. Vieläkö Johaugista on piinaamaan muita kisailijoita? Ensi vuonna koti MM-kisoihin? Tuossa vielä IS:n juttua aiheesta.

Sambody

Jäsen
Maailamancup kausi ohi ja nyt voi nauttia keväthangista pahanolon merkeissä vielä sm-kilpailuissa ja Suomen Cupissa. Vähän jos katselee miten maajoukkueurheilijat suoriutuivat kaudestaan:

Tason nostajat: Perttu Hyvärinen, Johanna Matintalo, Lauri Vuorinen, Jasmin Kähärä, Joni Mäki
- Perttu Hyvärinen otti sen kauan kaipaamansa podiumin voittaessaan Toblachissa. Pelkästään jo se oikeuttaa tälle listalle.​
- Johanna Matintalo pääsi mahtavaan kevätkuntoon. Oli toki jo Rukalle tultaessa herkullisessa kunnossa, mutta sairastuminen pilasi alku kauden. Ennen hyvänä päivänä top10 perinteisen normaalimatkalla. Nyt hyvänä päivänä podiumille.​
- Lauri Vuorinen varmaan suurin tasonnostaja. Todella tasainen läpikauden ja normaalimatkat tuli toistuvasti 10-30 väliin maailmancupissa mitä voi pitää hapenotollisesti ei niin lahjakkaalle sprintterille hyvänä tasona. Kirsikaksi kakun päälle pari podiumia loppukauteen.​
- Jasmin Kähärä 3 kertaa vapaan sprintissä välieriin. Täytyy laskea nuoren hiihtäjän kohdalla kehitykseksi kohti maailman huippua.​
- Joni Mäki hiihti tasaisimman kauden urallaan ja sieltä tuli ihan hyvä nippu välieräpaikkoja höystettynä parilla finaalipaikalla. Ei tullut superonnistumista, mutta tasaisuutta löytyi aiempaan tekemiseen nähden.​

Tason säilyttäjät: Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Ristomatti Hakola, Niko Anttola, Remi Lindholm
- Kerttu Niskanen hiihti koko ohjelman läpi missaten yhden sprintin. 3 voittoa ja yhteensä 7 podium sijaa on kova taso, mutta niin oli Kerttu kovalla tasolla viime kaudellakin.​
- Krista Pärmäkoski otti voiton, mutta muuten oli vaikeuksia löytää parasta kulkuaan. Hyvin samanlainen oli tarina myös edellisellä kaudella.​
- Jasmi Joensuu pari kertaa finaalissa. Erähiihdot olleet kova peikko ja olivat sitä myös tällä kaudella. Tältä kaudelta jäi huippuonnistuminen normaalimatkalla tulematta.​
- Anne Kyllönen hiihti hajuttoman, mauttoman ja värittömän kauden. Niin kuin edelliselläkin.​
- Ristomatti Hakola kilpaili vähän. Oberhofissa kulki ja olisi todennäköisesti ollut podiumilla ilman Pertun eteen kiilaamista viimeisen nousun päällä. Eli siis samaa tuttua Hakolaa viime vuosilta jolloin kunnossa ollessa kulkee.​
- Arsi Ruuskanen oli viime kaudella kerran jopa top 10 vauhdissa. Niin oli nytkin. Ei suurta kehitysaskelta, mutta toisaalta lähtökohdat harjoituskaudelle ei olleet mitenkään optimaaliset.​
- Niko Anttolalla rikkonainen kausi. Sai silti kaivettua sen top20 sijoituksen Lahdesta mitä voidaan pitää hyvänä suorituksena. Sillä tasolla tosin oltiin jo viime talvena. Intti hoidettu, joten paremmista lähtökohdista pääsee harjoituskaudelle.​
- Rokki Remi taas kourallinen top20-sijoituksia. Kuten edelliselläkin kaudella. Tälle kaudelle tuli isompi suvantovaihe Tourin jälkeen.​
Taantuneet: Niilo Moilanen, Katri Lylynperä, Ville Ahonen
- Niilolla ainoa onnistuminen Canmoressa. Ei oikeastaan muaalla ollut lähelläkään välieräpaikkaa.​
- Katri Lylynperälle ei yhtään huippuonnistumista. Karsinnasta parhaimmillaan jatkoon eikä mitään annettavaa erissä. Myöskään normaalimatkoilla ei kulkenut.​
- Eveliina Piippo hiihti Östersundissa yllättäen paluukilpailussaan 16:sta. Sen jälkeen ei enää kulkenut ja kauden päätti loukkaantuminen. En olisi huolissaan kunhan vain pysyisi terveenä.​
- Ville Ahosen kauden ainoaksi kohokohdaksi jäi Lahden 14:sta sija. Muuten ei meinannut mahtua sprintissä eriin eikä sen paremmin kulkenut myöskään normaalimatkoilla.​
Kyllä siinä taas valmennuksella on pohdittavaa maajoukkuepaikkojen kanssa. Lylynperä ja Ahonen varmasti tulevat paikkansa menettämään. Niilo kuitenkin pystyi karsinnat usein selvittämään ja potentiaalinsa perusteella kuuluu maajoukkueeseen, joten en usko hänen menettävän paikaansa. Miten käy Kyllösen? Paikkaa maajoukkueen ovella kärkkyvät ainakin Vuorela, Olkkonen ja Liekari.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös