Mainos

Maastohiihtokausi 2023–2024

  • 103 693
  • 816

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Makuja on monia, mutta ainakin meikäläisen arvoasteikolla on parempi olla maailman paras yhdellä hiihtotavalla kuin kädenlämpöinen keskinkertaisuus ja "hyvä yleishiihtäjä".

Koska viimeksi Iivo on ollut selkeästi maailman paras pertsalla?
 
Sambody

Jäsen
Joku saattaa nyt ajatella, että Parantainen on ollut aktiivinen median suuntaan, ja siten nostanut tämän paskamyrskyn. Eiköhän tässä käynyt niin, että maaliintulon jälkeiset sanailut herättivät median, ja kun kysytään, niin sitten vastataan. Juuri näin olisin itsekin tehnyt. Kallesta tai Iivosta persoonina voidaan olla mitä mieltä hyvänsä, mutta tässä tapauksessa Kallelle sympatiat täältä.
Kyllä kummatkin osapuolet ja Iltalehden Silvennoinen on kerännyt ihan yhtä isot lampaan perseet tilanteesta. Ensin oli sympatiat Parantaisen puolella, mutta asian puiminen median välityksellä, valheellisen kuvan maalialueen tapahtumista antaminen Iltalehdelle ja Iivon haukkuminen ihmisenä vaikkei taida edes tuntea koko miestä latujen ulkopuolella on kyllä omalta osaltaan ihan uskomaton rimanalitus myös häneltä. Jos ei Parantainen suostu asiaa sopimaan kahden kesken, niin olkoon sitten niin. Karavaani kulkee ja Iivo Lahteen hakemaan menestystä ja Kalle takaisin lenkille kunhan on saanut laastarin haavaansa, niin ehkä hänestäkin vielä saadaan meille maajoukkuehiihtäjä.
Koska viimeksi Iivo on ollut selkeästi maailman paras pertsalla?
Kenellehän tuo titteli pitäisi luovuttaa. Ehkä Kläbolla ja Nyengetillä on nyt parin viime kauden osalta parhaat näytöt, kun Iivo ei ole omalle parhaalle tasolleen päässyt kuin hetkittäin. Annetaan titteli vaikka Nyengetille, koska voittanut Kollenin perinteisemmällä hiihtotyylillä.
 
Pekkis

Jäsen
Kyllä kummatkin osapuolet ja Iltalehden Silvennoinen on kerännyt ihan yhtä isot lampaan perseet tilanteesta. Ensin oli sympatiat Parantaisen puolella, mutta asian puiminen median välityksellä, valheellisen kuvan maalialueen tapahtumista antaminen Iltalehdelle ja Iivon haukkuminen ihmisenä vaikkei taida edes tuntea koko miestä latujen ulkopuolella on kyllä omalta osaltaan ihan uskomaton rimanalitus myös häneltä.
Eikös Iltalehti ensin otsikoinut Iivon käyneen Kalleen käsiksi, minkä Kalle kuitenkin kiisti. Myönsi itse työntäneensä Iivoa, kun koki tilanteen "uhkaavaksi". Yhden klipin perusteella jotain fyysisyyttä on tapahtunut, koska Iivon pelleily-/pelle-huutoihin Kalle vastasi, että "tää mitään jääkiekkoa oo".

Kyllähän hiihtopiirit ovat kuitenkin sen verran pienet, että tämän tason urheilijat toisensa tuntevat. Naurettavaa kenenkään asian osaisen muuta väittää.

Seuraavaksi odotellaan tämän tilanteen lähietäisyydeltä nähneen hiihtäjän kommenttia. Helppo homma heikommallekin toimittajalle, jos ei kyseinen hiihtäjä sitten ole jo päättänyt olla kommentoimatta. Eikä olisi näissä piireissä ensimmäinen päätös laatuaan...
 
Parantainen vahvisti tapahtumien kulun ensin IL:lle. Myöhemmin sunnuntai-iltana, kun IL oli yhteydessä häneen, hän tarkensi kommenttejaan.
Muokkauksen myötä juttuun on lisätty, että IL:n havaintojen myötä Niskanen otti kontaktin Parantaiseen. Juttuun on lisätty Parantaisen antamat tarkennukset tapahtumien kulusta, jotka muuttuivat alkuperäisestä haastattelusta
Ensin ilmeisesti vahvistanut, että käsiksi on käyty ja myöhemmin sitten olikin enää "hyvin mahdollista", että Iivo on käsiksi käynyt.

Hyvin onnistui Parantainen asiaan sekoittamaan vielä Eero Rantalankin, kun mainitsi, että kanssakilpailija on toiminut silminnäkijänä. Ei siellä ollut kenelläkään muulla näköyhteyttä potkutilanteeseen kuin Vuokatin Rantalalla. Toivottavasti on edes kysellyt Eeron halukkuutta osallistua keskusteluun, koska ei voi kauaa mennä kuin Silvennoinen soittelee Rantalan silminnäkijä havaintojen perään.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kenellehän tuo titteli pitäisi luovuttaa. Ehkä Kläbolla ja Nyengetillä on nyt parin viime kauden osalta parhaat näytöt, kun Iivo ei ole omalle parhaalle tasolleen päässyt kuin hetkittäin. Annetaan titteli vaikka Nyengetille, koska voittanut Kollenin perinteisemmällä hiihtotyylillä.
Nyenget on tainnut voittaa urallaan kaksi kansainvälistä pertsan kisaa. Kläbo voitti viime kaudella kaikki kolme pertsan väliaikalähtöä ja massalähdöistä otti myös kolme voittoa. Tälläkin kaudella Kläbo voitti näytöstyyliin Trondheimin väliaikalähdön.

Realistisesti ajateltuna viimeisen parin kauden otannalla Kläbo on selvästi meritoitunein pertsan distanssimatkoilla, Golberg kakkonen ja sitten Valnes sekä Nyenget kisaavat kolmannesta sijasta.
 
Kyllähän hiihtopiirit ovat kuitenkin sen verran pienet, että tämän tason urheilijat toisensa tuntevat. Naurettavaa kenenkään asian osaisen muuta väittää.

En ole itse hiihtopiireissä (ellei paikallisen kuntoladun kiertämistä sellaiseksi lasketa), mutta mistä nuo toisensa tuntisivat? Toinen on kansallisen tason hiihtäjä ja toinen kiertää kv-kisoja. Ovat ihan eri ikäluokkaakin.
 
Sambody

Jäsen
Nyenget on tainnut voittaa urallaan kaksi kansainvälistä pertsan kisaa. Kläbo voitti viime kaudella kaikki kolme pertsan väliaikalähtöä ja massalähdöistä otti myös kolme voittoa. Tälläkin kaudella Kläbo voitti näytöstyyliin Trondheimin väliaikalähdön.

Realistisesti ajateltuna viimeisen parin kauden otannalla Kläbo on selvästi meritoitunein pertsan distanssimatkoilla, Golberg kakkonen ja sitten Valnes sekä Nyenget kisaavat kolmannesta sijasta.
Annetaan Kollenin ja Rukan mitalla Nyengetille. Kläbo on jo sprinttikuningas ja paras yleishiihtäjä, joten annetaan nyt murusia muillekin. Toisaalta Bolsu ei ole hävinnyt kuulemma kertaakaan sen jälkeen, kun Putin aloitti 3 päivän erikoisoperaationsa.. Ihan turha tästä vääntää. Toivotaan, että vielä jatkossa Iivo osoittaisi olevansa perinteisen hiihtotavan ykkönen maailmassa ettei meiltä ihan kaikkia urheilullisia ylpeyden aiheita vietäisi kokonaan pois maastohiihdon puolella.
 
Pekkis

Jäsen
Hyvin onnistui Parantainenkin asiaan sekoittamaan vielä Eero Rantalankin, kun mainitsi, että kanssakilpailija on toiminut silminnäkijänä. Ei siellä ollut kenelläkään muulla näköyhteyttä potkutilanteeseen kuin Vuokatin Rantalalla. Toivottavasti on edes kysellyt Eeron halukkuutta osallistua keskusteluun, koska ei voi kauaa mennä kuin Silvennoinen soittelee Rantalan silminnäkijä havaintojen perään.
Juuri tätä mietin itsekin, tuskin on kysellyt. Typerää alkaa tätä entisestään paisuttamaan, ja eiköhän Rantala ole kysyttäessä täysin tietämätön koko asiasta.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Huutelu saattoi olla ihan vaan junttimaisen tavanomaista, mutta potku ei sitä ollut kyllä.
Sinänsä potkukin lienee pientä liioittelua, toki suttuisesta kuvasta nyt vaikea suoraan sanoa mitään, mutta taisi enemmän olla sellainen suksenkannalle kopautus, mikä nyt ei mitenkään harvinaista ole, vaikkakaan ei toki kovin hyvääkään käytöstä. Joku Frida Karlsson nyt on tunnettu jatkuvasta kannoillehiihtelystä, mutta yhteislähdöissä, viesteissä ja sprinteissä on kyllä osattu kopsutella näkymättömämminkin häirintä- tai tuskastumismielessä toisinaan. Toki jos sitä hirveän näkyvästi tekee, voi sanktioita napsua.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Jos nyt Urheiluruudussa näytetyn hidastuksen jälkeen joku vielä epäilee tapahtunutta, niin jykevät on sympatiat Iivon suuntaan. Kuten olen jo todennut, niin kilpailun aikana tapahtuu kaikenlaista, kuuluu kilpaurheiluun, mutta tämän kyseisen tempun jyrkkä kiistäminen on kyllä todella noloa.

Joku saattaa nyt ajatella, että Parantainen on ollut aktiivinen median suuntaan, ja siten nostanut tämän paskamyrskyn. Eiköhän tässä käynyt niin, että maaliintulon jälkeiset sanailut herättivät median, ja kun kysytään, niin sitten vastataan. Juuri näin olisin itsekin tehnyt. Kallesta tai Iivosta persoonina voidaan olla mitä mieltä hyvänsä, mutta tässä tapauksessa Kallelle sympatiat täältä.
Aika erikoiselta tuntuu minustakin, että täällä yritetään Parantaisesta tehdä tapauksen konnaa, vaikkei hän ollut aloitteellinen mitenkään koko soppaan - hiihti ja puolusti sijoitustaan, niinkuin viesteissä pitääkin eikä lähtenyt kukkoilemaan maalialueellla kellekään. Ilmeisesti täällä osa porukaa katsoo, että Iivolla arvokisamitaleineen on joitakin etuoikeuksia muihin kilpailijoihin ja sääntöjen noudattamisiin nähden, Iivo eturivissä mukaan lukien...

Täällä jossain viestissä vilahti myös Kerttu ja hänen edesottamuksensa. Kaikki kunnia myös hänen saavutuksilleen laduilla, ei siinä mitään.
Sitä minun on kuitenkin vaikea käsittää ja hyväksyä, että niin Kerttu kuin Kristakin kuittaavat suurimmat urheilija-apurahat vuosi toisensa jälkeen, vaikka pyörittävät yhtiöidensä kautta satojentuhansien rahapottia. Käsittääkseni nuo apurahat ovat tarkoitetut vähävaraisille urheilijoille elämiseen ja ennenkaikkea avittamaan harjoittelua. Nyt kun näillä mainituilla henkilöillä ei ole henk.koht tuloja juuri ollenkaan, kun kierrättvät rahansa yhtiöiden kautta, he ovat sääntöjen mukaan oikeutettuja tuohon apurahaan, jonka myös ottavat.

Jos tuo Iivon jatkuva öykkäröinti on lähinnä pienen ihmisen tyhmyyttä, tässä apuraha-asiassa voidaan jo kysyä pikkuisen moraalin ja arvojen perään, kun näin tietoisesti toimivat. Heidän mikään toimensa urheilijana tai sivilielämässäkään ei jäisi kiinni rahasta, vaikka he eivät ottaisi vastaan tuota apurahaa.

Joo - mutta nää on näitä... Jokainen elää tavallaan...
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Sitä minun on kuitenkin vaikea käsittää ja hyväksyä, että niin Kerttu kuin Kristakin kuittaavat suurimmat urheilija-apurahat vuosi toisensa jälkeen, vaikka pyörittävät yhtiöidensä kautta satojentuhansien rahapottia.
Eivät saa tuota apurahaa enää, mutta ovat siis useana vuona kyllä saaneet vaikkei olisi pitänyt.
 
Sambody

Jäsen
Jos tuo Iivon jatkuva öykkäröinti on lähinnä pienen ihmisen tyhmyyttä
Nähdäkseni Iivolla on joko helvetin hyvin pr:n hoitavat taustajoukot jota hän vielä kuuntelee, koska ihan tolkullista tekstiä aina sykkeen tasoituttua tuntuu sieltä leiristä tulevan tai sitten hän on ihan normaali ihminen latujen ulkopuolella. Niin tässäkin keississä. Myöntänyt käyttäytyneensä huonosti ja sanoi ettei ole missään nimessä ylpeä Puijon tapahtumista. Osoittanee kiivasta kilpailijanluonnetta lähinnä, että kilpailun tiimellyksessä ja heti kilpailun jälkeen käyttäytyy monesti todella lapsellisesti eikä kykene asettumaan tilanteen yläpuolelle.
 
Viimeksi muokattu:

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Osoittanee kiivasta kilpailijanluonnetta lähinnä, että kilpailun tiimellyksessä ja heti kilpailun jälkeen käyttäytyy monesti todella lapsellisesti eikä kykene asettumaan tilanteen yläpuolelle.

Uskoisin, että syy on nimenomaan siinä, että tämä kausi on mennyt alle tavotteiden eikä se varsinaisesti kiivasta kilpailijan luonnetta hivele. Tämä sitten purkautuu tuollaisina kiukutteluina ja huuteluina ja välineiden paiskomisina. Itse pystyn samaistumaan, vaikka en koskaan korkealla tasolla ole urheillutkaan. Mailoja on katkottu maalitolppiin kyllä sitäkin enemmän :D
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aika erikoiselta tuntuu minustakin, että täällä yritetään Parantaisesta tehdä tapauksen konnaa, vaikkei hän ollut aloitteellinen mitenkään koko soppaan - hiihti ja puolusti sijoitustaan, niinkuin viesteissä pitääkin eikä lähtenyt kukkoilemaan maalialueellla kellekään. Ilmeisesti täällä osa porukaa katsoo, että Iivolla arvokisamitaleineen on joitakin etuoikeuksia muihin kilpailijoihin ja sääntöjen noudattamisiin nähden, Iivo eturivissä mukaan lukien...
Ehkä Iivo koki, että Parantaisen haarakäynnin aloitus juuri sillä hetkellä kun Iivo olisi muuten sujahtanut vauhdilla ohi, oli epäurheilijamainen teko. Että Parantaisella ei ollut syytä aloittaa haarakäyntiä siinä kohtaa, muuten kuin siksi että vaikeuttaisi Iivon ohitusta.

Sääntöjen mukainen kyllä, mutta jos oli tehty tarkoituksella vain pitääkseen Iivon pois voittotaistelusta (kun itse ei siihen osallistu) niin siinä tapauksessa mulkku veto ilman muuta.

Enkä tarkoita että suurhiihtäjillä pitäisi olla etuoikeuksia. Reilu kisa ja etsiköön ohituspaikan niin kuin muutkin. Mutta ymmärrän että Iivo suutahtaa jos kokee että hitaampi hiihtäjä joka ei voitosta kisaa, estelee häntä vain pilatakseen hänen mahdollisuutensa voittoon. Se on epäurheilijamaista, jos siitä oli kyse.

Tietysti on mahdollista (tai jopa todennäköistä) että Iivon tulkinta on väärä, eikä häntä estelty siitä ilosta että pilataanpa Iivon loppukiri. Vaikka Parantainen sanoikin maalissa, ettei tykkää koko äijästä.

Ja tietenkään mikään ei tee potkuista, tönimisestä ja asiattomasti kielenkäytöstä hyväksyttävää, vaikka olisi jotain syytäkin olla tuohduksissaan.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Nähdäkseni Iivolla on joko helvetin hyvin pr:n hoitavat taustajoukot jota hän vielä kuuntelee, koska ihan tolkullista tekstiä aina sykkeen tasoituttua tuntuu sieltä leiristä tulevan tai sitten hän on ihan normaali ihminen latujen ulkopuolella. Niin tässäkin keississä. Myöntänyt käyttäytyneensä huonosti ja sanoi ettei ole missään nimessä ylpeä Puijon tapahtumista. Osoittanee kiivasta kilpailijanluonnetta lähinnä, että kilpailun tiimellyksessä ja heti kilpailun jälkeen käyttäytyy monesti todella lapsellisesti eikä kykene asettumaan tilanteen yläpuolelle.
Ohtosen Olli, fiksu mies...

Lihavointi oma
 
Pekkis

Jäsen
Sääntöjen mukainen kyllä, mutta jos oli tehty tarkoituksella vain pitääkseen Iivon pois voittotaistelusta (kun itse ei siihen osallistu) niin siinä tapauksessa mulkku veto ilman muuta.
"Mulkusta vedosta" löytyy hyvä esimerkki vajaan kolmen vuoden takaa. Rukan Suomen Cupissa vapaan 20 km yhteislähtökisassa Puijon herrasmiehet Hyvärinen ja Niskanen tekivät täydellisen tulpan tarkoituksena päästää Petteri Koivisto karkuun. Koivisto johti vielä puolimatkassa,15 km kohdalla oli toisena ja maalissa hienosti kuudes. Viime aikoina ollut sitten vähän hiljaisempaa.

Kilpailuun starttasi sata hiihtäjää, ja voi vaan kuvitella sitä parran pärinää siellä takajoukoissa, kun nämä oman elämänsä velikullat vähän kujeilivat. Oli siellä Kallekin mukana, vaikkei sillä kertaa pärjännytkään. Ja nyt sitten vingutaan, kun ei päästetä mestaria ohi, vaikkei sääntöjen mukaan edes tarvitsisikaan.
 
No tuo kuulostaa enempi joukkuetaktiikkalta. Ruotsikn tuota muistaakseni on joissain kisoissa koittanut, että yksi lähtee karkumatkalle ja toiset pidättelee pääjoukkoa.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
No tuo kuulostaa enempi joukkuetaktiikkalta. Ruotsikn tuota muistaakseni on joissain kisoissa koittanut, että yksi lähtee karkumatkalle ja toiset pidättelee pääjoukkoa.
Neukut tekivät muutama vuosi sitten samantyyppisesti Rukalla pakkaskisassa, lähtivät koko joukkueella irti ja ottivat vain yhden ulkopuolisen mukaan. Paha mieli silloinkin monella.

Mielenkiintoista nähdä tulevana viikonloppuna asetelmia loppukautta ajatellen, toivottavasti pystytään lyömään kiilaa norskien väliin miehissä ja naisissa tietty ruotsalaisille. Aika tympeitä ollut katsoa noita muutamia lähetyksiä mitä telkusta on tullut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös