Ilmoitukset

Nimimerkin rullisti lento loppui lyhyeen ja tämä nimimerkki on passitettu käyttäjän aiempien nimimerkkien tavoin porttikieltoon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin Pompino jatkuva aggressiivinen ja henkilökohtaisuuksiin menevä kirjoitustapa on palkittu kuukauden pelikiellolla. Aiempi rikehistoria samasta asiasta pidensi pelikieltoa.

Sulje ilmoitus

Mauri-Antero pääsee viikon huilille Perussuomalaisten ketjuun kirjoitetun hyvän maun vastaisen viestinsä vuoksi. Fantasiat koko mantereen tuhoamisesta eivät kuulu palstallemme.

Sulje ilmoitus

Maalitykki Kalle Konstin menestyksen salaisuus

Viestiketju osiossa 'SaPKo' , aloittajana Blue J, 09.02.2010 klo 00.27.

  1. Blue J Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Espoo Blues
    Lainaus:
    Tuo Konsti on kyllä tehnyt todellakin hämmentävän paljon maaleja, kun ottaa huomioon ettei SaPKo edes ole mikään kärkiseura ja Konsti ei ole aiemmin tehnyt läheskään tuollaisia tehoja. Mestiksen tasokin on käsittääkseni pysynyt aika ennallaan, ellei jopa kohentunut? En osaa sanoa, kun en ole pelejä tänä vuonna katsellut. SM-liigassa tosin Konstilla olisi riskinä se, että saattaisi jäädä Kuusiston tasolle... Mutta sen näkee sitten myöhemmin, onko myöhäisheränneellä maalipyssyllä rahkeita tai haluja isompiinkin ympyröihin.
     
  2. Isaskar Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, KooKoo
    Lainaus:
    SaPKo on yhden ketjun joukkue ja siellä on ollut hyvä mättää kovat tehot isolla jääajalla ja hyvien ketjukavereiden kanssa. Mutta maalimäärä on kaikesta huolimatta hurja ja Konstin kunniaksi on sanottava, ettei vauhti ole hyytynyt edes Essenin ja Eskelisen loukkaantumisten jälkeen.
     
  3. Linnankundi Jäsen

    Eipä taida peliaika selittää Konstin tämän vuoden draivia. Katselin tuossa tilastoja ja omasta mielestäni kovia pelimiehiä Dickenson ja Liukkonen verrattuna Konstiin. Peliminuutit /peli jokaisella jotakuinkin tasan, laukaisut jotakuinkin tasan kaikilla, mutta ero löytyy laukaisutarkkuudessa, Konstin prosentti 17.9 , Dickenson 11,7 ja Liukkonen 10,5.
     
  4. Finnhopper Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    No noihan osuu aika yksiin sen kanssa että Konsti on tehnyt juurikin tuon verran enempi noita maaleja noin suunnilleen jos mennään peliajoissa ja kudeissa tasatahtia.
    Ainakin tuntuu Liukkosen kohdalla että jos osuisi paikoista paremmin niin maalejakin olisi enemmän, mutta niinhän se aina on...

    Ei muuta kuin Konstille tsemiä ja ennätykset uusiksi!
     
  5. Isaskar Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, KooKoo
    Lainaus:
    No ei peliaika selitä tietenkään tuollaista lähes maali per ottelu -tahtia. Loistava kausi menossa ja turha siitä on mitään ottaa pois. Mutta tuohon vertailuun liittyen kiinnostaisi vielä tietää, että pelaako myös Konsti alivoimaa?
     
  6. Linnankundi Jäsen

    Konstin alivoimaminuutit ovat Liukkosen kanssa tasan, Dickenson pelaa reilusti enemmän alivoimaa ( 80 / 120 min). Kokonaispeliajastaan Konsti ja Liukkonen pelaa 10% alivoimaa ja Dickenson 15%. Tosin SaPKossa ei saa alivoima-aikaa, kun se on sarjan vähiten jäähyjä ottanut joukkue. Konstin tämän kauden ylivoimaisuus maalitilastoissa syntyy hanakkuudesta laukoa paljon, laadukkaasti ja tarkasti.
     
  7. Rocco Jäsen

    Lainaus:
    Eiköhän Konstin suuri maalimäärä selity tämän tilaston perusteella, ja tarkentuu vielä tämän tilaston sijojen 1. ja 9. perusteella. Ja kun vielä laskee nuo 1+1 ja lisää sen tähän tilastoon niin selkiytyy homma vielä enemmän.

    SaPKo pelaa sarjassa eniten ylivoimaa, 453 minuuttia tähän asti (Mestiksen keskiarvo 352 minuuttia). Ja kun tiedetään että SaPKon hyökkäystehot nojaa kenties eniten tässä sarjassa yhden ketjun harteilla, voisin suoralta kädeltä arvata, että Konsti pelaa lähes kokonaan kaikki ylivoimat mitä joukkue saa.

    Eipä siinä mitään, hyvä laukaus ja hyvä haju maalipaikkoihin Konstilla on.
     
    Viimeksi muokattu: 10.02.2010 klo 04.40
  8. Linnankundi Jäsen

    Minusta oleelllisin ero on kyky tehdä tilaisuuden tullen maali ja se kyky on Konstilla ainakin näihin pariin huippuverrokkiin verrattuna ylivoimainen. Konstilla uppoaa alle joka kuudes laukaus, kun Dickensonilla maali vaatii kolme laukausta enemmän ja Liukkosella jo neljä laukausta enemmän. Mutta maalintekotaito on vain yksi osa peliä, enkä halua tässä millään tavoin arvioida näiden kolmen huipun kokonaispanosta joukkueelleen. Varsinkin Dickenson vaikuttaa erinomaiselta pelaajalta kokonaisuutta tarkasteltaessa. Yksi tilasto olisi kiva nähdä: Paljon yksi maali/heppu on maksanut seuralle eli paljon on pelaajan sopimuksen hinta/ maali. Veikkaan, että siinä vertailussa olisi todella isoja eroja.
     
  9. Moderaattorit Jäsen

    Edelliset pelkästään Kalle Konstia koskevat viestit on jaoteltu erilleen Mestiksen kuukauden pelaaja -ketjusta.

    - Moderaattorit -
     
  10. The Rock Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Titaanit, Ässät & Penguins
    Varmasti yksi suurimmista syistä Kalle Konstin huikeaan kauteen on se, että kuulopuheiden mukaan mies on ensimmäistä kertaa pitkiin pitkiin aikoihin vetänyt kunnollisen kesätreenin alle ja tästä syystä putki lähti kulkemaan heti ensimmäisistä peleistä lähtien. Ero viime kauden laiskahkon ja hieman pulskankin Konstin sekä tämän kauden tikissä olevan version välillä on todella suuri.

    Eipä ole siis ihme, että pikkumusta on löytänyt tiensä maaliverkkoon hurjalla tahdilla. Uskoisin kesäharjoittelun parantumisen suurimpana syynä olevan siellä vaihtopenkin takana päivystävä ex-liigasentteri Pekka Tirkkonen, joka ei todellakaan ole yhtä lepsu tapaus kuin SaPKon muutaman edelliskauden piiskuri "sori"-Jori Kokkonen.

    Kun vielä kemiat ensiksi Ville Eskelisen ja Oskar Essenin sekä Eskon loukkaantumisen jälkeen Eskelisen ja Jesper Piitulaisen kanssa sopivat yksiin, on jälki ollut hurjaa. Roccolta hyvä perkaus ylivoima-tilastoista tuossa hieman ylempänä ja siinä on toinen painava syy Konstin kovalla vireelle. Se kuitenkin on otettava myös huomioon, että Konsti pistelee myös tasakentällisin/alivoimalla ihan kiitettävään tahtiin kiekkoa reppuun (tehot tällä hetkellä näissä kategorioissa yhteensä 17+10), joten miehen maalivire ei todellakaan lepää pelkästään ylivoimapelaamisen varassa.

    Luontaiset maalintekijät ovat nykypäivänä todella harvassa ja Kalle Konsti kuuluu juuri tähän kastiin. Olisi todella mielenkiintoista nähdä miten Konsti pärjäisi SM-liigassa, jossa tilaa ja aikaa ratkaisuihin on vähemmän. Se on kuitenkin varmaa, että tuolla rannekudilla mikä mieheltä löytyy, syntyisi varmasti ainakin jokunen maali myös sarjaporrasta ylempänä.
     
  11. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    Toisaalta taas ainakaan Dickenson ei ole varsinainen mittari tällä saralla. Mies on itsekin muistaakseni sanonut, että maalipaikkojen hyödyntämisessä olisi eniten parannettavaa kaikista osa-alueistaan. Samaten Liukkonen on muuttunut vuosien varrella snaipperista kokonaisvaltaisemmaksi hyökkääjäksi.

    Esim. Aki Keinänen, Jouni Virpiö tai Jussi-Mikko Makkonen voisivat toimia parhaimpina vertailupareina pelaajatyypeiltään.

    Ja vielä pitää todeta sekin, että yksi kausikin on aika lyhyt aika joidenkin isojen johtopäätösten vetämiseen. Konstin tarkkuus on ollut nyt huikeasti melkein 18%, kun se viime kaudella oli 6,5%. Tuskin se nyt on opetellut viime kesän aikana laittamaan lätyn pussiin, vaan kyse on monen tekijän summasta.

    Yhtä kaikki. Oli maalit tulleet sitten millä tavalla tahansa, niin lukema on ihan käsittämättömän kova. Samaan ei ihan kuka tahansa pystyisi, tuskin Konstillekaan ihan yhtä huikeaa kautta enää koskaan tulee. Eli nautitaan nyt näistä lukemista ja jännätään, josko Kärppä-Korhosesta löytyisi se ennätystä sivuava reikä jo tänään.
     
  12. uljas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
    Odottelin Konstilta jotain tämän tapaista jälkeä jo pari vuotta sitten, mutta liuhuletti onkin ollut ihmeen vaisu. Kai se kova kesäreenaamien on nyt sitten näkynyt. Laukaus on tosiaan mainio ja maalivainu kohdallaan. Tämä lurjus on pyörinyt HeKin harmina vuodesta toiseen. Milloin Suomi-sarjassa ja milloin Mestiksessä.

    Jos ensi keskiviikon Vikinglotto osuu onnen numeroineen kohdilleen, ostan HeKin ja Kalle Konstin, jota istutan kostoksi koko kauden vilttiketjussa.
     
  13. laatokka Jäsen

    Lainaus:
    Mestiksen tasosta en tiedä, mutta edeltäjä 1 divisoona oli luokkaa kovempi sarja. Johtuen pajolti siitä, että se (siis liiga) ei ollut vielä suljettu.
     
    Viimeksi muokattu: 16.02.2010 klo 10.11
  14. Finnhopper Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    Eihän Mestis mikään suljettu sarja ole. RoKi teki nousun Mestikseen juurikin äsken? Tarkoitatko että Liiga ei ollut suljettu joten siitä johtuen 1.div oli kovempi?
     
  15. jsavolai Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
    Lainaus:
    Tais olla se ulkomaille pelaamaan siirtyminenkin silloin vielä astetta hankalampaa, joten tuota liigan kiinni pistämistä ei voi kaikilta osin syyttää siitä että nykyinen Mestis on heikompitasoisempi.

    Toisaalta, onhan tuo SM-Liigakin tullut tasossa alaspäin.
     
  16. laatokka Jäsen

    Lainaus:
    Joo, tarkoitan sitä juuri.
     
  17. Neely Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
    Poliisin pojalle onnittelut uudesta maaliennätyksestä! Laitahan vaikka samalla se neljäkymmentä häkkiä rikki!
     
    Viimeksi muokattu: 22.02.2010 klo 16.17