Maalinälkää – Sebastian Repo

  • 30 924
  • 117

pp33

Jäsen
Haisee kyllä nyt aika paljon siltä, että Revolla on ollut Tappara-soppari taskussa jo vuosilta 2017-19. Tämä on varmasti ollut Pelicansin johdon tiedossa ja siihen kun yhdistetään pieni ripaus haihattelua ja joukkueen arvoista tinkimistä, niin tämä siirto on varsin ymmärrettävä.
Voisin myös kuvitella, että vähintäänkin sopimus muualle on ollut hakusessa. Jotenkin tulee mieleen viime kauden tapaus Eetu Sopanen, jolle ei peliaikaa vuoden vaihteen jälkeen löytynyt kirveelläkään, vaikka puolustajista oli ajoittain pulaa. Siis silloin, kun mies oli jopa ehjänä. Mielessä kävi myös silloin, että noinkohan on sopimus muualle olemassa ja valmennusjohto ei halunnut peluuttaa pelaajaa, jonka ei katsottu olevan sitoutunut seuraan.

Ja Revolla on taatusti kyselijöitä riittänyt ensi kautta silmällä pitäen jo varhaisessa vaiheessa tätä kautta.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Juuri tällä skenaariolla spekuloin itsekin tuolla huhuketjussa ja näköjään täällä nostettu sama esille. Tässä olisi vaan jotenkin järkeä kaikin puolin. Pelsut ehkä kokenut, että ei ole saanut edes kunnon neuvottelumahdollisuutta tms. ja ajatelleet, etteivät Tapparalle kasvata pelaajaa ja tässä lopputulos.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Haisee kyllä nyt aika paljon siltä, että Revolla on ollut Tappara-soppari taskussa jo vuosilta 2017-19. Tämä on varmasti ollut Pelicansin johdon tiedossa ja siihen kun yhdistetään pieni ripaus haihattelua ja joukkueen arvoista tinkimistä, niin tämä siirto on varsin ymmärrettävä.

Meinaatko, että Nurminen on harkkojen jälkeen kysellyt Revolta "mites olisi parin vuoden jatkot" johon Repo vastannut "ei kyllä mä ajattelin ensi kaudella Tampereelle lähteä pelaamaan" ja tästä temperamenttinen Pelsujohtaja on vetänyt jättiläispavun nenäänsä?
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Ei Nurmisen näitä Revolta tarvitse kysellä. Kyllä nämä sopimuskuviot tiedetään seurojen sisällä muutenkin.

Tulevan kauden soppari muualle on varmasti ok, jos se ei näy peliotteissa tai sitoutuneisuudessa. Mutta jos näkyy, niin parempi laittaa stoppi samantien. Parempi kaikille osapuolille. Pelicans saa nyt ainakin tuon kasvattaja korvauksen, mikä ensi keväänä olisi jäänyt saamatta ja ehkä jotain muutakin. Repo saa mahdollisesti Tapparassa sopivamman roolin. Pelicansin systeemissä Revolle ei vaan luontevaa roolia enää ollut.
 
Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Voisin myös kuvitella, että vähintäänkin sopimus muualle on ollut hakusessa. Jotenkin tulee mieleen viime kauden tapaus Eetu Sopanen, jolle ei peliaikaa vuoden vaihteen jälkeen löytynyt kirveelläkään, vaikka puolustajista oli ajoittain pulaa. Siis silloin, kun mies oli jopa ehjänä. Mielessä kävi myös silloin, että noinkohan on sopimus muualle olemassa ja valmennusjohto ei halunnut peluuttaa pelaajaa, jonka ei katsottu olevan sitoutunut seuraan.

Ja Revolla on taatusti kyselijöitä riittänyt ensi kautta silmällä pitäen jo varhaisessa vaiheessa tätä kautta.

Tai sitten pelsuvalmennuksen mielestä miehen kyvyt ei vaan riittäneet liigaan. IPK:ssa näyttää nytkin vetelevän. Ihmeellisiä "salaliittoteorioita" saadaan yksinkertaisista asioista kehiteltyä, kun fakta puuttuu.
 
Siirretään tämä aihe tänne:

Näistä koostetuista vastausviesteistä se Sebastianin siirtokorvauksen määrä löytynee plus loppukaudelta säästyvä palkka.
Eli Pelicans ei saanut neuvoteltua tämän mukaan kaverista itselleen yhtään mitään, mitä se ei olisi muutenkin automaattisesti saanut. Menee vähän pohja näiltä "ei todellakaan päästetä ilmaiseksi" jutuilta.
Kyllä sieltä olisi se Fagerudd huhu maistunut, mutta hieman oli epäileväinen fiilis Ilveksen suostumuksesta tuohon huhuun.
 
South Rim

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Revon kohdalla tilanne on ollut se, että kun mm. Siikoset, Koivistot, Kangasniemet ovat ottaneet muutaman askeleen kehityksessä eteenpäin, niin hänen kohdallaan on otettu askelia taaksepäin. Pelaaminen viime keväänä ja tänä syksynä ei ole tuottanut kovinkaan paljoa (mm. nolla maalia viimeisessä 14:ssä liigapelissään). Ymmärrettävää, kun on nuoresta miehestä kysymys. Mutta, sen sijaan, että kaveri näkisi omissa suorituksissaan parannettavaa, vika tuntuukin löytyvän "ympäriltä". Hänen(kin) pitäisi myös ymmärtää, että pelipaikka ja -aika tulee ansaita omilla teoilla. Hienoa, että organisaatio on auttanut häntä pääsemään uuteen ympäristöön opettelemaan työntekoa ja kehittämään kokonaisvaltaista pelaamistaan, joka on tällä hetkellä tasoa heikko. Siitä laukauksesta huolimatta. Toivon vilpittömästi, että tämä nuori herra ymmärtää yskän, sillä muutoin pelkkä maisemanvaihdos ei tule auttamaan yhtään. Jos ymmärtää, niin vain taivas on rajana, sitten joskus.
 
Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Sebastianin tuore haastattelu. Voi olla että kuvittelen taas omiani, mutta pelkäänpä että ne sillat on poltettu kyllä lopullisesti.

Yle Urheilu – Aikajana | Facebook

Juuri olin tulossa samaa linkittämään. Perus hokijargoniahan tuo haastattelu oli ja ainoa aidosti mielenkiintoinen kohta oli tuo Revon "möläytys" jossa hän syyskaudesta mainitsi seuraavaa: "Onhan tossa ollut kaikennäköistä, että taustalla on ollut ehkä vielä enemmän mitä mediassa on puhuttu..."

Aika selväksi tuostakin videoklipistä käy, että sukset on mennyt jonkun/joidenkin kanssa ristiin.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllähän tämä entistä enemmän herättää niitä epäilyksiä, ettei junioreita osata ehkä kohdata aina sillä tavalla kuin kuuluisi. Joo, onhan siellä junnuja rosterissa ihan riittävästi, mutta Revon menetys kirpaisee silti. Ei tuolla yhtään vastaavaa maalintekijätyyppiä ole kasvamassa.

Toivotttavasti näistä myös opitaan jotain, jos hommat on mennyt puihin esimerkiksi valmennuksen tyylin takia...
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Pitäisköhän käydä lyömässä Repo Liigan tämän kauden maalipörssin voittajaksi. Vielähän tuo ehtii yli 40 kaappia heittämään. Tapparassa hän aloittaa tänään 4-ketjussa!
 
Jahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olisi erittäin mielenkiintoista tietää ihan oikeat faktat tämän siirron taustalla. Ei Pelicansilla vaan ole varaa hassata tämän tason lupauksia kilpailijalle.

Jos kyse on kiukuttelusta roolista, niin Tapparalla oli syksyllä 2014 eräs Patrik Laine, joka kiukutteli itsensä ulos maajoukkueesta ja oli omasta mielestään kovin ikinä missään (ylimielinen). Tappara tuki pelaajaa henkisen puolen valmennuksella ja eipä olisi uskonut nuorten MM-kisojen aikaan julkisuudessa esiintynyttä Lainetta samaksi mieheksi.

Se että Sebastianin peliesitykset olisi ollut viimeiset puoli vuotta heikkoja on aivan puppua. Kevään pleijareissa Sebastian oli Kalpa-sarjan paras hyökkääjä ja ensimmäisen IFK-pelin jälkeen joutui omituiseen koirankoppiin Buyersin tieltä. Tämän syksyn harjoituspeleissä taisi olla meidän tehokkain hyökkääjä?

Syksyn sarjapeleissä pääsi pelaamaan ns. ylemmissä kentissä kaksi peliä Björninen-Rekonen kaksikon kanssa ja yhden pelin Erkinjuntti-Tyrväinen kaksikon kanssa. Näissä kolmessa pelissä koko joukkue teki yhteensä 0 maalia. Tämäkö on sopiva otanta "menetetylle lupaukselle"?

Itse nään paljon mielummin kokoonpanossa lahtelaisia kuin aleksirekosia, jota jotkut pitävät täällä vapahtajana viime kevään kahden pleijarimaalin vuoksi, joista vieläpä toisessa Lankinen suosiollisesti avusti. Support Your Local.

Onneksi meillä on sentään Tyrväinen istumassa seuraavat 12 peliä katsomossa.
 
Viimeksi muokattu:

Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Onneksi meillä on sentään Tyrväinen istumassa seuraavat 12 peliä katsomossa
Onneks meillä on myös fanit, jotka tietää joukkueen sisäiset asiat ja Revon lähtemiseen johtaneet seikat niin hyvin, että kaadetaan likasankoa valmennuksen niskaan. Ei kaikki valmennukset sovi kaikille ja ihmiset haluavat eri asioita. Jos vaan yksinkertaisesti Repo näki Tampereen paremmaksi paikaksi kehittyä urallaan ja aina voidaan spekuloida rahasta, kun Pelsut ei oikeen voi lähteä tuohon kilpavarusteluun Tapparaa vastaan.

Edit. Ja vaikka olisikin mennyt sukset ristiin valmennuksen kanssa, niin mistä senkään tietää että mistä ne sukset on mennyt ristiin. Ei kellekkään ainakaan ilmaiseksi pidä peliaikaa antaa.
 
Sanoinkin ensimmäisessä lauseessa, että "Olisi erittäin mielenkiintoista tietää ihan oikeat faktat tämän siirron taustalla.". Kaikki täällä on enemmän tai vähemmän spekulaatiota ja se on mielestäni keskustelupalstan idea.

En tiedä miten yhdistit lauseen Tyrväisestä valmennukseen, mutta nythän meillä Revon tilalla on Tyrväinen.
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Mielestäni valmennus on Pelicansissa tällä hetkellä niin kohdallaan kuin vain voi olla. Jos lapsia menee pesuveden mukana sitten menee vaikka itseäkin Repon menetys vituttaa.

Nykyisellä valmennuskaksikolla on jo tällä kaudella mahdollisuus jotakin saavuttaa. Joillain Lämsillä ei olisi.
 
Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha

Aamen. Jos ei poika sovi muottiin niin menköön muualle.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos asiat on hoidettu oikein ja Repoa on tuettu urheilijaksi kasvamisessa, niin ei siinä sitten mitään. Jotain Revolla on kuitenkin jäänyt hampaan koloon, sillä ei hän muuten antaisi tuollaisia lausuntoja. Voihan se olla vain nuoren urheilijan kiukuttelua, mutta tällainen asenne "jos ei kinnosta, niin menköön" on aika tuhoisa pidemmällä aikavälillä nuorten pelaajien kohdalla.

Tyrväistä ei hankittu Revon tilalle, mutta sata kertaa sadasta katsoisin mieluummin Repoa kuin Tyrväistä koheltamassa.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Juuri olin tulossa samaa linkittämään. Perus hokijargoniahan tuo haastattelu oli ja ainoa aidosti mielenkiintoinen kohta oli tuo Revon "möläytys" jossa hän syyskaudesta mainitsi seuraavaa: "Onhan tossa ollut kaikennäköistä, että taustalla on ollut ehkä vielä enemmän mitä mediassa on puhuttu..."

Aika selväksi tuostakin videoklipistä käy, että sukset on mennyt jonkun/joidenkin kanssa ristiin.
Niin, tuo haastattelu on lyöty purkkiin ennenkuin Petu kertoi mediassa, että Repo oli rooliinsa tyytymätön ja halusi siirtoa. Siinäpä ne "enemmät tiedot mitä ei mediassa ole puhuttu".
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Mitähän ihmettä siellä oikein on tapahtunut?

Kyllähän tämä junnujen joukkopako jostakin kertoo.
Mistä se muka kertoo? Sopaselle tarjottiin vakituista Liigapaikkaa Kuopiosta, meille ei mahtuisi välttämättä edes rosteriin. Revon case on nyt käsitelty. Sitten on maalivahti Larmi joka ei koskaan ollut Pelicansin sopimuspelaaja niin mistä ihmeestä hän on paennut? Hänkin teki uransa kannalta fiksuimman liikkeen ja lähti peliajan perässä muualle.

Mikä näissä on niin ihmeellistä? Pelicans olisi halunnut pitää kaikki, mutta se ei olisi ollut pelaajien kannalta optimaalisin tilanne jäädä.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Ja näin iski Sebastian Repo samantien maalin Tapparan paidassa. Ei vituta ei.
 
Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ja näin iski Sebastian Repo samantien maalin Tapparan paidassa. Ei vituta ei.
Ja iski vielä perkeleen komean laukauksen yläminttulaan.
Mistä se muka kertoo? Sopaselle tarjottiin vakituista Liigapaikkaa Kuopiosta, meille ei mahtuisi välttämättä edes rosteriin. Revon case on nyt käsitelty. Sitten on maalivahti Larmi joka ei koskaan ollut Pelicansin sopimuspelaaja niin mistä ihmeestä hän on paennut? Hänkin teki uransa kannalta fiksuimman liikkeen ja lähti peliajan perässä muualle.

Mikä näissä on niin ihmeellistä? Pelicans olisi halunnut pitää kaikki, mutta se ei olisi ollut pelaajien kannalta optimaalisin tilanne jäädä.

Ehkä omien lahjakkaiden juniorien kohdalla kannattaisi vaikka tarjota sitten sitä kunnon roolia, eikä pyöritellä näitä helvetin mirohovisia ja nicomaneliuksia 20 minuutin peliajoilla. Tai edes kunnon sopimuksia. Millä perusteella Larmi lähti Kerhon paitaan pelkästään peliajan perässä? Ihan yhtälailla siellä oli kakkosvahdin paikka auki. Kyllä ne oli jotkin muut tekijät, mitkä tämän ratkaisivat. No ei ollut sopimuspelaaja, mutta oma kasvatti. Ihan sama asia käytännössä. Ja Repokin puheli haastattelussa siihen malliin, että siellä taustalla on ollut jotain muutakin häikkää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös