Maailmankaikkeuden kaunein biisi?

  • 345 609
  • 1 377
Suosikkijoukkue
HIFK
Madonnan tuotannosta löytyy pari kaunista helmeä, eli Oh Father sekä ennen kaikkea Promise To Try.

Ja kyllä toi PMMP:n Lautturi kolahtaa myös aika hyvin.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Vaikka muuten en tästä kiteeläisbändistä pidäkään, niin tämä yksi kappale on kyllä ehdottomasti sananmukaisesti kaunein biisi, jonka olen kuullut.

Nightwish - Sleeping Sun
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Kotimaisesta tuotannosta löytyy (PMMP:n Lautturin ohella) varsin kaunista settiä: Stella - Häävalssi sekä (varsin yllättäen, oksettavalta orkesterilta) Uniklubi - Kukka.

Tässä tulee osittain off-topic mutta kyllähän tuo Uniklubi on kahdella viimeisellä levyllään karistanut kaikki vastenmielisyydet imagostaan ainakin meikäläisen kohdalla. En edelleenkään bändistä pidä, mutta alkaa olla sitä osastoa jonka voisi livenäkin tsekata jos sattuisi joillain festareilla törmäämään. Ja todellakin siis parhaimmillaan Kukan ja Luotisateen kaltaisissa biiseissä.

Ja sen verran topiciin liittyen, että jos PMMP:n kaksi viikkoa sitten ilmestynyt sinkku on jonkun mielestä maailmankaikkeuden kaunein biisi, niin maailmassa on jotain vikaa.

Ja tällä en siis viittaa siihen, että vika olisi PMMP:ssä (joka siis joka tapauksessa on silkkaa paskaa), vaan ihan ajatus siitä, että näinkin tuore ja arkinen rallatus voisi olla hienointa ikinä missään.

No, toisaalta olivathan I'm the Scatman ja Den Glider In Mafian kaikkien aikojen top-500 biisit listallakin kärkipäässä vuonna '95. Eli ehkä olen vaan itse pihalla.
 
Tässä on taas tyypillinen viesti, joita me emme katso hyvällä.

Tästä viestistä eteenpäin tässäkin ketjussa pidetään siitä kiinni, että linkitys esim. You tube-sivustolle tarvitsee mukaansa muutaman sanan omaa tuotantoa, tai joudumme antamaan jokaiselle pelkän linkin postaajalle pelikieltoa. Tuo linkki ei kerro yhtään mitään siellä olevasta materiaalista.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, PS Kemi Kings
Ei nyt ehkä se kaikkein kaunein, mutta kaunis kumminkin. Natasha Bedingfield - Soulmate. Esittäjäkin on aika kaunis... Mikä muuten biisistä tekee kauniin? Onko se melodia vai sanat? Kenties molemmat? Itselle merkkaa sanat enemmän, mutta ne kylmät väreet tulee hienoista melodioista ja laulajan äänestä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei nyt ehkä se kaikkein kaunein, mutta kaunis kumminkin. Natasha Bedingfield - Soulmate. Esittäjäkin on aika kaunis... Mikä muuten biisistä tekee kauniin? Onko se melodia vai sanat? Kenties molemmat? Itselle merkkaa sanat enemmän, mutta ne kylmät väreet tulee hienoista melodioista ja laulajan äänestä.

Minulle tuossa biisissä iskee tuo sanoitus, jotenkin liippaa sen verran likeltä omaakin elämää.
 

Meister

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Popeda - Repe ja Lissu

http://www.youtube.com/watch?v=HKM0VyK7lSM

Uskomattoman romanttinen laulu.

Kiitos tästä. En ollutkaan vuosikausiin kuullut, jotenkin olin unohtanut koko biisin. On kuitenkin yksi lapsuuden ehdottomista suosikeistä ja yksi parhaista suomirock-kipaleista koskaan. Tulipa hyvä fiilis! Taitaa muuten soida Repe ja Lissu jokusen kerran Juhannuksena :) ehdoton kesäbiisi!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
...jos PMMP:n kaksi viikkoa sitten ilmestynyt sinkku on jonkun mielestä maailmankaikkeuden kaunein biisi, niin maailmassa on jotain vikaa. Ja tällä en siis viittaa siihen, että vika olisi PMMP:ssä (joka siis joka tapauksessa on silkkaa paskaa), vaan ihan ajatus siitä, että näinkin tuore ja arkinen rallatus voisi olla hienointa ikinä missään.
Kun kerran meikäläistä lainasit, niin mahdoitko tarkoittaa jotain sen suuntaista, että olisin väittänyt PMMP:n Lautturin olevan maailmankaikkeuden kaunein biisi tai hienointa ikinä missään? Niinhän en tehnyt. Ja kenties tämän ketjun nimeä pitäisi muuttaa esim. muotoon 'maailmankaikkeuden hienoimpia biisejä' tms., koska joillain tuntuu olevan se käsitys, että tähän ketjuun saa jokainen ilmoittaa vain yhden biisin, jota pitää koko universumin kauneimpana kipaleena.

Katson joka tapauksessa oikeudekseni mainita täällä kaikkia mahdollisia kauniita kappaleita myös jatkossa. Musamakujen erilaisuudesta sopii kiistellä varmaankin jossain toisaalla.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
AC/DC - Ride on http://www.youtube.com/watch?v=wsDpwb3ILxM&feature=related

Juice Leskinen - Kaksoiselämää http://www.youtube.com/watch?v=xW40azTCvX8&feature=related

Siinä omat suosikkini kauneimmaksi biisiksi. Bon Scott tai Juice Leskinen tuskin voittaisi Idolsia, mutta kun karismaa on ja tulkintakyky on näin upea, aamen! Ja varsinkin Ride on:ssa, kun Scotin loistotulkintaan vielä yhdistetään Angus Youngin hienot kitarariffit, voilá! Muutenkin yksi maailmankaikkeuden kovimpia vetoja.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
sekä (varsin yllättäen, oksettavalta orkesterilta) Uniklubi - Kukka.

Hassua, itsekin olen pitänyt Uniklubia tähän asti vastenmielisenä bändinä sekä huonona vitsinä. Homma muuttui kun näin viime sunnuntaina Simonin mainitseman biisin MTV3:n Pitkä Kuuma Kesä-ohjelmassa. *click*

Hieno biisi ja toimii "livenä".

EDIT: nyt seikkaillaan kyllä väärässä ketjussa mutta Uniklubi veti myös komean coverin Kikan Sukkula Venukseen-biisistä *click*

Piti sitten tämäkin päivä nähdä että kuuntelen Uniklubia.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En muista olenkohan joskus aiemminkin tämän postannut tänne mutta on tämä niin mykistävän hieno esitys että kestää laittaa vaikka useammankin kerran:
Johanna Kurkela - Häävalssi
 

Islanders

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Paul Kellyn Peace on minun ehdokkaani kauneimmaksi kappaleeksi. Vapaana soljuva, lähes huumaava melodia ja riffeillä leikittely tuottaa selkäytimeen kylmät väreet jokaisella kuuntelukerralla. Kyseinen kappale soi muuten myös Al Pacinon tunteikkaan puheen taustalla elokuvassa Any Given Sunday.
 

Meister

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jennifer Rush - Power Of Love (olipahan naisella mahtava ääni! Ne kaikki tämän jälkeen tehdyt versiot ovat lällärikamaa!)

Pitää paikkansa! Ehdottomasti paras versio kyseisestä biisistä! Ei Celin Dioninkaan äänessä ole mitään vikaa, mutta tässä on sitä jotain! Menee ehdottomasti top-3 kaikkien aikojen kauneimmissa biiseissä!

Ja tässä Jennifer Rushin versio
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös